sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

 


Jari Järvelä: Kosken kahta puolta
Tammi, 2018
200 sivua
Luettu: 13.12.2018
Mistä: oma ostos


Jari Järvelä kävi elokuussa Iin kirjastossa Muusajuhlissa kertomassa uudesta kirjastaan Kosken kahta puolta. Järvelän haastattelun myötä innostuin ostamaan teoksen itselleni. Pyysin myös Järvelältä omistuskirjoituksen kirjaan ja juttelimme hetken mm. lasten nimeämisestä, mitä kirjassakin sivutaan.

Jari viettää kesäpäiviä vuorotellen kahden mumminsa luona. Mummit asuvat samassa kaupungissa, mutta kaupungin kahtia jakavan kosken eri puolilla ja kuin eri maailmoissa. Äidinäiti Aino, Voiton-mummi, asuu Nälkämäen puolella vaatimattomissa oloissa pienessä asunnossa, jossa on ulkohuussi. Isänäiti Sofia puolestaan asuu keskustan puolella upean puutarhan ympäröimässä suuressa talossa, jonka sisävessakin tuoksuu kukilta. Mummeja ei erota vain koski vaan myös historia, Suomen sisällissota. Aino on punaisesta ja Sofia valkoisesta perheestä. Heidän lapsensa rakastuivat, perustivat perheen ja nyt Jari suk(k)uloi molemmilla puolilla jokea, sukuja, punaisten ja valkoisten historiaa.

     Kuljen takaperin ja vilkutan, Voiton-mummi vispaa ison tuomipuun vieressä kättään niin kovaa että taivas halkeaa siltä kohtaa kahtia.
     Sitten se lopettaa äkkiä. Me ollaan saavuttu sillan puoliväliin.
     Toisella puolella odottaa Sofia, mun toinen mummi. Mummit tuijottaa toisiaan yli kosken, kumpikaan ei nosta kättään.
     Äiti on pysähtynyt keskelle siltaa. Se näyttää mulle lohkareessa olevaa polveilevaa halkeamaa. Punaiset yritti räjäyttää sillan taivaan tuuliin kun ne poltti kauppalan. Ne ei onnistuneet. 
     Siinäkään, sanoo äiti.
     Se sivelee graniitin reunoja.
     Tää on luja silta, äiti jatkaa. 

Sodan kaiut kantavat mummien tarinoissa vuosikymmenten yli aina Jarin lapsuuteen ja leikkeihin. Milloin Jarin vierellä kulkee poika, jonka vatsassa ja selässä on reikä, milloin huoneessa näkyy hukkuneita lapsia. Silti tapahtumat kyseisten henkilöiden takana eivät ole keksittyjä vaan täyttä totta, osa mummien lapsuutta. Jari kuulee paljon sellaista, mikä ei välttämättä ole tarkoitettu lasten korville sillä aikuisten jutellessa Jari muuttuu Näkymättömäksi Pojaksi, joka tarkkailee ja kuuntelee aikuisten keskusteluja. Kaikki kauheudet eivät ole mummien kokemuksia sillä läheisellä ratapihalla sattuu onnettomuus, jonka jälkinäytöksen Jari näkee.

Kosken kahta puolta on autofiktiivinen teos, se pohjautuu Järvelän omiin lapsuusmuistoihin ja hänen mummiensa tarinoihin. Kirjan tausta ja todella uskottava lapsikertoja luo kirjaan erikoisen ja ristiriitaisen tunnelman. Lämpimiin lapsuuden kesäpäiviin syöksyy yhtäkkiä jääkylmiä virtauksia kun mummien muistot nousevat esiin. Järvelä kuvaa Ainon ja Sofian kautta taidokkaasti Suomen historiaa, sisällissotaa ja sen vastakkaisia puolia. Lasten kautta kuvattuna sodan kauhut tulevat vielä elävämmäksi ja lähemmäksi. Järvelä kuvaa hienosti sitä miten erilaiset lähtökohdat ja lapsuuden kokemukset muokkaavat ihmistä sekä sitä kuinka vahvoja muistijälkiä hajuineen kaikkineen ihmiseen jää. Yksi haistaa parsiinsa kuolleet lehmät, toinen talven vedessä olleet ruumiit. Vielä vuosikymmenten jälkeen hajut tulvivat neniin.

Tarina kerrotaan Jarin näkökulmasta ja niin kiinnostava ja hieno poika kuin hän onkin nousevat Aino ja Sofia väistämättä tarinan keskiöön. Kirjan rakenne, siirtymä Ainosta Sofiaan, sillan toiselta puolelta toiselle on rakennettu hyvin. Kirjan alun tapahtumat sijoittuvat Aino-mummin luo eikä Sofia-mummiin viitata kuin ohimennen, Ainon osuuden lopussa näkökulma vaihtuu luontevasti Sofiaan. Näin vuorotellen kuvattuna Ainon ja Sofian maailmojen väliset erot korostuvat. Vaikka mummeilla on vahvasti punainen ja valkoinen tausta ei näitä puolia missään vaiheessa tarinaa arvoteta. Taustat ja mummien kokemukset tuodaan esille, mutta kumpaakaan puolta ei nosteta esille toista parempana tai oikeampana, näkökulma pysyy neutraalina. Tarina kulkee hienosti ja harkitusti alusta loppuun asti. Ja se loppu on kuin kirsikka kakun päällä, se sitoo tarinan yhteen, se saa hymyilemään ja liikuttumaan vielä kerran. Sekin on alku.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Seuraan miten lakanaperhonen hoipertelee eteenpäin risteykseen, kai se jatkaa maalitehtaalle värjäämään siipensä uudelleen.

Helmet lukuhaaste 2018: 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti