maanantai 5. marraskuuta 2018

Colm Tóibín: Nora Webster



Colm Tóibín: Nora Webster
Tammi, 2016
410 sivua
Suomentanut: Kaijamari Sivill
(Nora Webster, 2014)
Luettu: 4.11.2018
Mistä: kirjastosta


Taas tapahtui kirjallinen kiilaus, Tóibínin Nora Webster ohitti lukupinossa pitkään odottaneen Brooklynin. Lukupiiri ohjaili jälleen lukuvalintoja.

Nelikymppisen Nora Websterin elämä keikahtaa päälaelleen kun hänen aviomiehensä Maurice kuolee. Kaksi tytärtä, kaksi poikaa, talo, auto, kesämökki ja muistot. Ne jäävät jäljelle, niiden kanssa Noran on elettävä. Ensimmäisenä itsenäisenä ratkaisunaan Nora päättää myydä perheen rakkaan kesäpaikan. Siitä alkaa surutyö, selviytyminen. 

Heidän mielestään hänen oli aika lopettaa murehtiminen ja ajatella muita asioita. Mutta muita asioita ei ollut. Oli vain se, mitä oli tapahtunut. Oli kuin hän olisi elänyt veden alla ja eikä jaksanut enää pyrkiä pintaan hengittämään. Se oli liikaa vaadittu. Paluu muiden maailmaan tuntui mahdottomalta, hän ei edes halunnut sinne. 

Nora Webster on siis kirja surusta ja selviytymisestä, siitä kuinka kirjan päähenkilö Nora Webster muuntautuu kolmessa vuodessa Mauricen vaimosta leskeksi ja hiljalleen itsenäiseksi naiseksi. Nora etsii itseään sekä rooliaan uudessa tilanteessa ja löytää palasen sieltä, toisen täältä. Työstä Gibneyn toimistosta, loma-, uinti- ja unimatkalta Espanjasta, peräkamarin remontista, soitetusta ja lauletusta musiikista, sukulaisista, uusista ystävistä... Tätä kasvamista, omatahtoisen ja omaäänisen Noran kuoriutumista oli kiinnostava seurata.

Pidin siitä kuinka Tóibín kuvaa surun eri vaiheita, sitä miten läheiset sekä yhteisön ihmiset suhtautuvat suruun ja surijaan sekä sitä miten surija, jäljelle jäänyt peilaa itseään, tunteitaan, reaktioitaan ja menneisyyttään menetykseen, nykyhetkeen, uuteen tilanteeseen ja muihin henkilöihin.  Noran suru on arkeen upotettua, hiljaista, pidäteltyä ja vaiettua, hyvin todentuntuista. Tóibínin kerronta tuo mieleen taitavan arjen kuvaajan Anne Tylerin, mutta Tóibínin kerronta ei tavoita sitä samaa syvyyttä ja lämpöä kuin Tyler. Nora Webster on sujuvaa luettavaa, mutta silti tarina jää etäiseksi. Vaikka hetkittäin Noran suru koskettaa jää tarina muuten melko tasapaksuksi.


Sitaattikunniamaininnan saa (lause, jossa tuntuu kiteytyvän Noran yksinjäämisen kipu ja suru):

Miten hän täyttäisi nämä tunnit?


Kirjallinen maailmanvalloitus: Irlanti

4 kommenttia:

  1. Minullekin tämä teos jäi etäiseksi. Tykkään tunteellisemmista henkilöistä kuin Nora.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, Mai! Jotenkin odotin, että jossain vaiheessa Nora räjähtäisi, purskauttaisi surua kunnolla ulos, mutta ei, patosi vain suurimman osan sisäänsä.

      Poista
  2. Minulle tämä tuli täysin iholle ja sen allekin. On ihmisiä, jotka suuren surun kohdattuaan vaikka uivat sitä pakoon, kunhan voivat muuuten sulkeutua kuin simpukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niinhän se on, että jokainen suree omalla tavallaan. Ja vähän sama kirjoissa ja lukemisessa, joku ei hirveästi välitä ja jollekin toiselle sama kirja saattaa olla sielukirja. ❤

      Poista