maanantai 22. lokakuuta 2018

Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä

 


Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä
WSOY, 2018
381 sivua
Suomentanut: Jaakko Kankaanpää
(Devil´s Day, 2017)
Luettu: 20.10.2018
Mistä: kirjastosta


Hurleyn Hylätty ranta jäi mieleen erikoisena lukukokemuksena ja kun huomasin, että Hurleyltä julkaistiin uusi kirja piti se hankkia kirjastosta luettavakseni.

John Pentecost ja hänen vastavihitty vaimonsa Kat matkustavat Johnin kotiseudulle osallistuakseen paitsi vuotuiseen lampaiden ajoon myös Ukon, Johnin isoisän hautajaisiin. Hautajaisista tarina etenee ajassa vuoroin eteen ja taakse, kiertyen Johnin lapsuusmuistoihin, Pentecostin perheen ja koko Endlansin laakson historiaan, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, vanhoihin tarinoihin paholaisesta ja Paholaisen päivästä, reilun sadan vuoden takaisesta lokakuun loppupuolen päivästä, jolloin laakson asukkaat huijasivat paholaista, päivästä, jota edelleen vietetään joka vuosi.

     Mutta pahinta, sanottiin, kaikkein pahinta siinä oli, että kukaan ei tiennyt, kenen luokse Paholainen menisi seuraavaksi. Se ei jättänyt jälkiä lumeen, ei koputtanut ovelle. Aivan kuin se olisi ollut ilmaa, sanottiin. Ilmaa, jota ihminen hengitti.

Hurley on luonut upean kehyksen tarinalleen. Hän kuvaa taidokkaasti sukupolvien painolastin hyvässä ja pahassa, perinteet vainajan syntejä symboloivasta sieluleivästä kellariin säilöttyihin menneiden sukupolvien kenkiin, Paholaisen päivän rituaalit ruokineen, leikkeineen, uhreineen ja kruunuineen. Ja nummen. Laaksoa ympäröivän sateisen, tuulisen, viekoittelevan ja vaarallisen nummen, jonka sumuun tai lumimyräkkään voi eksyä ja löytää itsensä yllättäen ihan eri paikasta kuin kuvittelisi. Nummen, jossa voi kuulla outoja ääniä tai nähdä asioita, jotka olisi parempi jäädä näkemättä... Hurleyn kuvaama nummi tuo mieleen Enid Blytonin Viisikot, mutta kypsällä, ilkeällä ja pahalla vireellä. Hurleyn nummelle täytyy varustautua muutenkin kuin täydellä eväskorilla ja iloisella seikkailumielellä, tämä nummi vaatii kunnon vaatetuksen, rohkeutta ja järeän suojan siellä vaanivia vaaroja vastaan.

Niin paljon kuin Hurleyn tarinan ympäristö minua ihastuttaakin en mahda mitään sille, että tarinan juoni tuntui hieman junnaavalta ja hitaalta viimeistä noin 50 sivua lukuun ottamatta. Kun lukemiseen tuli pidempi tauko jouduin palaamaan alkuun, Pentecostin naapurit ja heidän sukulaisuussuhteensa sekoittuivat, Johnin ja Katin pojan Adamin sokeus mietitytti myös, tai luulin hänen olevan sokea, mutta sitten en ollutkaan varma ja palasin alkuun hakemaan asiaan varmistusta. Tarina siis liikkuu laaksolaisten keskellä ja pienistä palasista muodostuvan kokonaisuuden hahmottaminen tuntui hetkittäin yhtä samealta kuin nummen päällä leijaileva sumu.

     Kun Paholaisen päivä ja ajo olisivat takana, seuraisi lyhyt liejun ja homeen välikausi syksyn ja talven rajamailla. Se tietäisi sumupäiviä, myrskypäiviä, likaisia päiviä, jotka eivät oikein jaksaisi valjeta. Metsässä sienien paljous mätänisi liiskaksi ja linnut lakkaisivat laulamasta. Ja sitten muistoja kesäpäivistä olisi enää vaikea uskoa todeksi.

Paholaisen päivässä oli siis paljon hyvää, mutta myös huonoa. Jotain hyvällä tavalla kummallista ja lumoavaa hänen tarinoissaan ja hänen luomassaan tunnelmassa joka tapauksessa on. Toivottavasti Hurley jatkaa kirjailijan uraansa, haluaisin lukea häneltä lisää ja ottaa selvää onko hän hyvä vai loistava kirjailija, vielä olen vähän epävarma mielipiteestäni. 


Sitaattikunniamaininnan saa:

Kaikki jättävät jälkeensä tavaroita, kaikilta jää perinnöksi museo ilman hoitajaa.

Sekä:

Ilma tuntuu nyljetyltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti