torstai 22. maaliskuuta 2018

Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito



Pirjo Puukko: Mutkanlukutaito
Stresa, 2017
135 sivua
Luettu: 13.3.2018
Mistä: tarjottu arvostelukappale


Tänä vuonna olen kulkenut lukumukavuusalueiden laitamille, olen oppinut kuuntelemaan äänikirjoja ja nyt oli aika tarttua novellien pariin, ehkä opin lukemaan niitäkin sujuvammin.

Mutkanlukutaito on kolmeen osaan jaettu novellikokoelma (I: Missä kaksi ihmistä, siellä kaksi maailmaa, II: Asiat väistävät suunnitelmia, III: Vinoja katseita) ja kansien välistä löytyy 18 novellia. On ihmissuhteita, haaveita, valintoja, kohtaamisia, matkoja, yksinäisyyttä, muistoja ja sukupolvien ketjuja, muutamia aiheita maininitakseni. 

Luin novelleja tarkoituksella hitaasti, korkeintaan pari-kolme kerrallaan, jotta ne eivät puuroutuisi mielessäni yhdeksi massaksi eikä iskisi novelliähky. Muutama novelli meni valitettavasti ohi ilman sen suurempaa jälkimakua, mutta suurin osa pituudeltaan pienistä tarinoista piti sisällään suuria elämyksiä.

Upeaa ympäristön kuvailua sisältävä, väreillä sekä miehen ja naisen välisellä väreilyllä leikittelevä Poltettu sienna nostatti matkakuumeen Italiaan. Siellä, missä Salpausselkä vajoaa mereen sai kaipaamaan kesää ja metsäkävelyjä, lisäksi sen viimeinen lause sai huomaamaan, että mieleni oli tehnyt lukiessani tiettyjä oletuksia, todennäköisesti juuri niin kuin kirjailija oli ajatellutkin. Omenapuun oksat sijoittui mielessäni ystävien rintamamiestaloon ja tarinan naapurin Tuomo oli ihan kuin eräs vanha naapurimme, novelli samaan aikaan sekä riemastutti että raivostutti käänteillään. Punainen kukko oli tunnelmaltaan hieman uhkaava ja tietyllä tapaa polttava, kipinöivä. Selkeät ohjeet -novelli sai miettimään onko siinä kuvattu aikataulutettu, ohjattu ja tarkasti suunniteltu arki, jossa ei ole tilaa karkaileville ajatuksille tai muistoille itse asiassa pakoa elämästä? Ovatko rutiinit tärkeämmät kuin elämän sisältö, sen mielekkyys? Universumin yksinäisin mies ja Aikoja huokuivat surua ja luopumisen tuskaa ja  ne jättivät jälkeensä itkettävän olotilan. Melkoista tunteiden vuoristorataa!

Pidin novelleissa erityisesti siitä miten Puukko on käyttänyt kiinnostavia ja erikoisia, mukavasti kielen päällä pyörähtäviä, pirskahtelevia sanoja ja mielikuvia, jotka vielä sopivat hienosti kuhunkin novelliin ja sen aiheeseen tai tunnelmaan. Esimerkiksi sateisen kesän jälkeen voi hiirien lisäksi myös ihmisiin yllättäen tarttua sikiämiskosteus. Tai saaristossa, meren ääressä ollessa mietitään miten minä tästä haaksirikostani selviän ja huuhdon mieltä kirjavilla ajatuksilla sekä kyynelissä uivat kilpaa naurava liehittely ja narratuksi tulleen häpeä. Sanavalinnoissa on hetkittäin vahvoja latauksia ja useampia merkityksiä, kuten tässä haarukkaa (vai sittenkin ihmistä?) kuvaavassa lauseessa: Jokainen piikki vähän erimittainen – vuosien vuolema. Asiat voi myös välillä ilmaista lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta samalla riemastuttavan ilkikurisesti kuten Kosto-novellissa, jos kosto pitäisi tiivistää pariin lauseeseen sen voisi tehdä näin: Ja on meillä juotavaakin. Otin Tuuren oluet. Puukon novellit ovat mukavan monipuolisia niin aiheiltaan kuin tyyleiltään, novellia aloittaessa ei voi yhtään tietää mihin kurvista käännytään ja mihin lopulta päädytään.

     Mutta missä hitossa hampaat on? Pakko olla autossa, pakko. Ei löydy lattialta eikä sivulokerosta. Ei löydy miehelle etuhampaita. Tana. Ja pitikö ne ylipäätään ottaa suusta pois?

Kirjan tyylikäs ulkoasu ansaitsee omat kehunsa. Amelia Nyman on tehnyt hyvää työtä kuvituksen ja graafisen suunnittelun osalta. Kannen kuvassa yhdistyy hienosti vastakohdat, taivaan pastellisävyinen pehmeys ja oksiston terävärajainen, vahvasti väritetty kovuus. Myös novellien otsikointi ja numerointi on tehty tyylikkäästi, hivenen koristeellisesti, ei niin että se veisi huomion tarinalta, mutta sen verran, että sitä pysähtyy katsomaan tarkemmin.


Sitaattikunniamaininnnan saa:

Aamut ovat päivän nuppuja eikä niiden avautumista saa häiritä.

Helmet-lukuhaaste 2018: 25. Novellikokoelma

2 kommenttia:

  1. Saman sitaatin nostin minäkin! Hienosti ja tarkasti kuvaat taitavaa tekstiä ja ulkoasua. Pidin myös paljon. Tuntui, että tajusin pitkästä aikaa, mistä novelleissa oikein on kyse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, tämä kokoelma sopi myös tällaiselle ajoittain oireilevasta novelliallergiasta kärsivälle :)

      "Tuntui, että tajusin pitkästä aikaa, mistä novelleissa oikein on kyse." Niinpä, hyvin sanottu!

      Poista