sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Beth Lewis: Suden tie



Beth Lewis: Suden tie
Like, 2017
410 sivua
Suomentanut: Elina Koskelin
(The Wolf Road, 2016)
Luettu: 6.11.2017
Mistä: kirjastosta


Marraskuu on varsinainen lukukuu, kiitos Karo Hämäläisen jo perinteeksi muodostuneeseen marraskuun lukuhaasteen, johon osallistun nyt neljättä kertaa. Tavoitteena on siis lukea marraskuun aikana joka päivä vähintään 30 sivua kirjallisuutta. Haasteeni alkoi Beth Lewisin romaanilla Suden tie, ja voi minkälainen tie se onkaan!

Elkan elämän ensimmäisistä vuosista on jäänyt jäljelle vain muiston rippeet, edes omasta oikeasta nimestään hänellä ei ole varmuutta. Vanhemmat lähtivät etsimään leipäänsä pohjoisesta keltaisen metallin esiintymiltä ja jättivät pienen tyttärensä mummon hoiviin. Seitsemänvuotiaana, jälleen yhden mummon kanssa käydyn riidan jälkeen, iskee ukkosmyrsky, joka vie tytön mukanaan, kuljettaa kauas metsään eksyksiin. Tytön pelastukseksi koituu metsässä erakkona asustava mies, Ansastaja, joka ottaa tytön luokseen, antaa hänelle nimen ja opettaa hänelle oikeita asioita kuten puukon käyttöä ja metsästystä.

Muistan yhä vielä kaikki Ansastajan opettamat taidot, mutta noissa vuosissa on isoja aukkoja, jotka ovat sekavia ja pimeitä, kokonaisia silmänräpäyksessä kuluneita talvikuukausia. Vaikka kuinka koetin, en saanut aukkoja täytettyä.
     Mutta helvetti sentään, olin pelkkä ääliömäinen lapsi. Ansastaja oli minun perheeni, vaikken tiennyt hänestä mitään varmaksi. Mutta päättelin pian, että enpä tiennyt paljon vanhemmistanikaan ja he olivat sukua. Ansastaja oli semmoinen itse valittu perhe, semmoinen joka tulee läheisemmäksi kuin verisiteet. Hän oli minun isäni siitä pitäen.

Yhdessä Ansastaja ja Elka selviävät päivä ja vuosi kerrallaan kunnes kymmenen vuotta myöhemmin Elkalle paljastuu kuka ja mikä Ansastaja on. Elka pakenee kohti pohjoista, kohti omia kauan kadoksissa olleita vanhempiaan ja kohti uutta elämää. Mutta menneisyyttä on vaikea juosta karkuun, se seuraa kannoilla eikä päästä irti.

     Ei isän semmoista kuuluisi tehdä. Mutta hän ei ollut verisukulaiseni, ei ollut sukua, hän oli minun valintani ja minä valitsin väärin.

Suden tie on vimmainen selviytymistarina. Se on raaka, rosoinen ja armoton, se pitää sisällään hirvittäviä salaisuuksia ja julmia tekoja. Samalla se on komea ja karu kuvaus luonnosta, erämaasta, metsästä ja sen asukkaista, metsästäjistä ja saaliista. Suden tie on myös tarina tuhosta. Hiton typeryys on kaatanut metsiä, murtanut vuoria, myrkyttänyt vedet ja maat, polttanut ja hävittänyt ja sen jäljiltä myrskytkin ovat pelkkää kuolemaa. Alueiden rajat ovat hämärtyneet ja kartat ovat käyneet turhiksi, maiden vanhat nimet on unohdettu, Elkan kotimaatakin kutsutaan nykyään vain parilla kirjaimella Beekooksi. Hiton typeryys jätetään tarinassa vähän etäiseksi, sitä ei avata kokonaan, mutta jonkinlaisesta ydinsodasta tai kolmannesta maailmansodasta tapahtumissa ilmeisesti on kyse. Joka tapauksessa Elkan oman maailman lisäksi myös ympärillä on sekasortoa sekä tuhoa. Ihmisistä on tullut toisilleen petoja, villieläimiäkin pahempia.

Lewis on kirjoittanut hirvittävän tarinan, jota on pakko ahmia sivu toisensa jälkeen, vaikka välillä tuntuu, että on pakko vetää henkeä ja ottaa etäisyyttä tapahtumiin. Elka on kertojana suorasanainen, metsän kuulee hänen puheessaan ja näkee hänen eleissään, hän puhuu, elää ja hengittää metsää. Metsä eläimineen on Elkalle ystävä, vihollinen ja elämänkumppani, mutta ihmisiä hän ei oikein osaa lukea. Elka joutuukin oppimaan ihmisten pahuuden kantapään kautta. Elkan ponnistelua irti Ansastajasta ja menneisyydestään kohti tuntematonta on raastavaa seurata, hänen polulleen mahtuu niin paljon pahaa, mutta...

Villieläimet jatkavat, kunnes lihaksissa ja luissa ei ole yhtään voimaa jäljellä. Villieläin ei luovuta; ne jatkavat iäisyyksiin asti, ja samoin tekisin minä.

Suden tie ei ole helppo tie kulkea. Se ei ole kevyt kirja lukea eikä välttämättä sovi kaikille, mutta minulle kirja oli yksi tämän vuoden parhaimpia ja takuulla mieleenpainuvimpia teoksia.


Sitaattikunniamaininnan saa:

On olemassa pahempia asioita kuin sudet pimeässä.


Suden tie on luettu myös mm. täällä: Kulttuuri kukoistaa, Mustetta paperilla, Pihin naisen elämää, Rakkaudesta kirjoihin, Taikakirjaimet, Tuijata. Kulttuuripohdintoja, Ullan luetut, Yöpöydän kirjat.


11 kommenttia:

  1. Amen, ystäväiseni! Hienosti kiteytät tämän valtaisan hienon romaanin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika, tätä oli jotenkin vaikea pukea sanoiksi ❤

      Poista
  2. Aah ja ai niin, tämähän pitää ehdottomasti lukea! Olin jo unohtanut kirjan olemassaolon, mutta nyt se tuli taas mieleeni ja kiinnostus kasvoi potenssiin sata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, toivottavasti tykkäät. Ainakin tuntuu siltä, että tämä voisi olla sinun kirjasi!

      Poista
  3. Oli tämä sen verran erikoinen tulevaisuuskirja, että olen tyytyväinen, että luin sen, vaikka tarina on aika hurja.

    VastaaPoista
  4. Toit kirjan tunnelman hyvin mieleen. Hurja tosiaan, ja pelottavan aidosti - ei ehtinyt miettiä, minkä koukun kirjailija seuraavaksi keksii, vaan tarina vei. En ehkä silti haluaisi lukea tällaisia usein, vaikka samoin olin tyytyväinen, että tuli luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, tarina koukkuineen tosiaan vei! Ei tällaisia tarinoita välttämättä kovin montaa voisi putkeen lukea.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Poistin tuplakommentin, joita aina puhelimella onnistun saamaan aikaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja. Minä en uskaltautunut poistamaan sitä, onnistuin kerran (puhelimella) hävittämään sekä tuplan että alkuperäisen kommentin :D

      Poista