sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus



Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
Otava, 2011
328 sivua
Suomentanut: Kristiina Savikurki
(Purple Hibiscus, 2003)
Luettu: 30.9.2013
Mistä: oma ostos


Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta herätti niin vahvan kiinnostuksen Afrikkaan sijoittuvaan kirjallisuuteen, että Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunainen hibiskus kiilasi lukujonon kärkeen ja ohi keskeneräisten kirjojen. En oikeastaan edes tiennyt minkälaisesta tarinasta on kyse kun kauan aikaa sitten huomasin kirjan jossain alekorissa ja ostin sen. Muistin Adichien Puolikas keltaista aurinkoa -kirjan olleen mielenkiintoinen, mutta minun makuuni hieman liian... poliittinen? En muista enää tarkasti enkä valitettavasti blogin hajanaisena alkuaikana kirjoittanut kirjasta arviota, mutta muistan kuitenkin pitäneeni Adichien kerronnasta, vaikka itse tarina ei ihastuttanutkaan. Päätin siis antaa Adichielle toisen mahdollisuuden ja voin sanoa, että se kannatti! 

Teini-ikäinen Kambili ja isoveli Jaja vanhempineen elävät vauraudessa Nigeriassa, Enugussa. Eugene-isä omistaa sanomalehden ja useita tehtaita, toimii seurakunnassa maallikkoavustajana ja hänellä on varaa huolehtia oman perheensä lisäksi myös muista tukemalla avokätisesti niin seurakuntaa kuin yhteisöä laajemminkin. Hyvämaineisen perheen kiiltävän kilven alla on kuitenkin vahvoja säröjä. Lasten elämät on kirjoitettu rakastavan, mutta tiukan, väkivaltaisen ja vahvasti uskovaisen isän laatimiin lukujärjestyksiin, joissa koti, koulu ja katolilaisuus sanelevat päivärytmin, josta ei poiketa. Jos et ole paras et ole mitään ja "laiskottelusta" tai sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistus, jonka muistaa pitkään. Hiljaisuus on hyve, joten Kambili, Jaja ja Beatrice-äiti puhuvat keskenään pikemminkin hengessämme, sielujemme välityksellä, kuin ääneen. Korkeiden muurien suojassa, suljettujen ovien takana tapahtuu myös jotain, minkä seurauksena äiti laskeutuu -jos pystyy- alakertaan ja suorittaa rituaalinsa, posliinipatsaiden perusteellisen puhdistuksen. Kun säröjä tulee liikaa ja ne uppoavat liian syvälle ei kilpi pysy kasassa vaan romahdus on väistämätön.

     "Aiotko sinä hankkia uusia koristepatsaita?" minä kysyin. Tunsin nenässäni äidin deodorantin puuterimaisen tuoksun. Hänen ruskeat kasvonsa, joiden virheettömyyttä vain otsan tuore rosoreunainen arpi rikkoi, olivat ilmeettömät.
     "Kpa", äiti vastasi. "En aio."
     Kenties äiti oli tullut siihen tulokseen, ettei tarvinnut koristepatsaita enää, että kun isä heitti Jajaa messukirjalla, siinä särkyi muutakin kuin posliiniballerinat, siinä tuhoutui kaikki. Minä aloin oivaltaa sen vasta nyt; vasta nyt uskalsin päästää ajatuksen päähäni.

Kambili ja Jaja pääsevät irrottautumaan isän otteesta lähtemällä vierailulle tätinsä Ifeoman luo Nsukkaan. Ifeoma on täysin toista maata kuin veljensä Eugene, hänen luonaan uskontoon suhtaudutaan lempeämmin ja äänet sekä nauru on sallittua. Siellä Kambili ja Jaja tutustuvat myös serkkuihinsa, isä Amadiin ja eri tahdissa soljuvaan elämään.

     Ajaessamme takaisin Enuguun minä annoin nauruni raikua Felan vastustamattoman laulun yli. Minä nauroin, koska harmattanin tuulien puhaltaessa Nsukkan päällystämättömät tiet lennättävät autojen ylle tomukerroksen ja sadekaudella peittävät ne tahmealla mudalla. Nauroin, koska asvalttiteillä eteen ilmestyy kuoppia kuin yllätyslahjoja, koska ilma tuoksuu kukkuloilta ja kaukaiselta menneisyydeltä ja koska auringonsäteet muuttavat hiekan kultapölyksi. Nauroin, koska Nsukka kykeni vapauttamaan ihmisessä syvällä piilevän voiman, kunnes se nousi ylös kurkkuun ja purkautui vapauslauluna. Tai nauruna.

Adichien taidokas tarina alkaa palmusunnuntaista, palaa menneisyyteen, josta edetään kohti alkuhetkeä ja jatketaan palmusunnuntaista vielä eteenpäin. Koko tarina on tarkoin mietitty, kaikelle on syynsä ja paikkansa eikä tarinassa ole mitään ylimääräistä. Silti tarina ei ole liian hiottu. Adichie kertoo Kambilin kasvutarinan niin sydämeenkäyvästi ja upeasti, että minun oli vaikea laskea kirjaa käsistäni. Vaikka Kambili ja Jaja ovat läheisiä ja heidän molempien vaiheita seurataan kirjassa, jää Jaja hieman taustalle Kambilin toimiessa minäkertojana ja niin on ihan hyvä. Taustalle jäävät myös Nigerian vallankaappaus ja yltyvät levottomuudet, vaikka niillä onkin oma roolinsa tapahtumissa.

Näin lähekkäin luettuna en voi olla vertaamatta Hirvosen ja Adichien kirjoja keskenään. Purppuranpunaisessa hibiskuksessa oli samaa rankkuutta ja lämpöä kuin Kauimpana kuolemasta -kirjassa, mutta Adichien kirjasta puuttui kaikki se tarinan rönsyily ja poukkoilu mikä Hirvosen kirjassa häiritsi. Adichien kertomasta ahdistusta, surua, pelkoa sekä varovaista iloa ja onnea huokuvasta tarinasta nautti alusta loppuun. Kirjan luettuani hibiskus muistuttaa tarpeellisesta uhmakkuudesta, vapaudesta ja sen kaipuusta - vapautta olla, vapautta tehdä, sekä voimaa antavasta tärkeästä asiasta, naurusta.

Kambilin rankkaan, mutta toiveikkaaseen tarinaan voisi uppoutua toisenkin kerran ja kirjan luettuani mietin pitäisikö Puolikas keltaista aurinkoa lukea uudelleen. Myös Annika K ja Morre monien muiden joukossa vaikuttuivat kirjasta.


 Sitaattikunniamaininnan saa:

Sinä yönä minä näin unta että nauroin, mutta ääni ei kuulostanut minun naurultani, vaikka en ollut varma miltä minun nauruni kuulostaisi.




 Kirjallinen maailmanvalloitus vei minut siis Nigeriaan.


10 kommenttia:

  1. Tämä vuosi on ollut minulle Adichien vuosi, sillä aloittelen hänen uusinta kirjaansa Kotiinpalaajat, neljäs lukemani Adichien kirja tälle vuodelle. Luin ensimmäisenä juuri Purppuranpunaisen hibiskuksen ja sitten minua vietiin, sillä kirjat ovat olleet miun maun mukkaan kirjoitettuja. Todelliset tapahtumat kulkevat vahvana taustavaikuttajana kirjojen mukana. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai Laakso, täytyykin tulla ajatuksen kanssa kurkkaamaan ainakin tuo Purppuranpunainen hibiskus -postauksesi. Muita en vielä uskalla lukea, haluan säilyttää yllätysmomentin. Aion siis lukea lisää Adichieta, ehkä myös tuon Puolikkaan keltaista aurinkoa uudemman kerran.

      Poista
  2. Jännää ajatella, mitkä kohdat kirjoista jäävät voimakkaimmin mieleen: tästä muistin nopeasti vain tuon koristepatsaiden särkymisen. Muukin kyllä muistui nyt mieleen, tämän voisi hyvin lukea uudelleen! Hirvonenkin kiinnostaisi. Luulen, että voi olla hyvä idea antaa Puolikkaalle keltaista aurinkoa uusi tilaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna/Mafalala, niinpä! Joistain kirjoista tosiaan jää mieleen yksittäinen tapahtuma (tai pari) ja kokonaisuus häilyy mielessä vain sumuisena. Tuo koristepatsaiden särkyminenhän kuvattiin heti alussa ja se oli nostettu tavallaan tapahtumien käännekohdaksi, joten se selittänee muistikuvan vahvuuden. Halu lukea Puolikas keltaista aurinkoa uudelleen vain vahvistuu koko ajan...

      Poista
  3. Minä olen jo pitkään suunnitellut lukevani jotain afrikkalaista, mutta en ole saanut aikaiseksi. Juuri tuo tämän ladyn uusin, Kotiinpalaajat, herätti kiinnostukseni häneen, luulen, että yritän sen saada ensiksi käsiini. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, voin suositella Adichieta erityisesti tämän kirjan perusteella :) Kotiinpalaajat kiinnostaa minuakin, mutta en ainakaan vielä sitä hanki käsiini. Seuraavat afrikkalaiset/afrikkaan sijoittuvat kirjat, jotka aion lukea ovat Corinne Hofmannin Valkoinen masai ja Alexander McCallSmithin Mma Ramotswe -sarjan kolmas osa. Mutta väliin jotain aivan muuta :)

      Poista
  4. Afrikkalainen kirjallisuus on minulle täysin tuntematonta, mutta tämä vaikutti kiinnostavalta ja tutustumisen arvoiselta kirjalta. Hyvänä kannustuksena lukemiselle toimii se, että osallistuin kukka-aiheiseen lukuhaasteeseen, enkä ole keksinyt tarpeeksi kirjoja, joiden nimessä on jonkin kukan nimi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cilla, tämän lukemisella saa siis ei kaksi vaan kolme kärpästä yhdellä iskulla, saa tutustua afrikkalaiseen kirjallisuuteen, edistää lukuhaastetta ja mikä tärkeintä saa lukea upean kirjan :)

      Poista
  5. Kiva lukea arviosi tästä! Minulla kirja odottelee jo hyllyssä ja tarkoitus olisi tarttua kirjaan pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, tulen sitten lukemaan mitä sinä tästä pidit :)

      Poista