Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

(When God Was a Rabbit, 2011)

Tammi, 2012

324 sivua

Törmäsin Sarah Winmanin kirjaan ja siitä kirjoitettuun arvioon P.S. Rakastan kirjoja -blogissa. Sattuipa niin harvinainen tapaus, että jouduin jättämään Saran hienon arvion lukemisen kesken. Kirja nimittäin vaikutti niin huikealta, että en halunnut lukea siitä yhtään enempää ennen kuin olisin saanut sen itse luettua. Kirja kiilasi lukupinon kärkeen ja sainkin sen nopeasti luettavakseni, kiitos kustantajalle!

Eleanor Maudin eli Ellyn, kirjan kertojan, elämä rakentuu vahvasti kahden tukipilarin ympärille. Toinen on hänen omalaatuinen, viisi vuotta vanhempi isoveljensä Joe, toinen on hänen paras ystävänsä Jenny Penny. Joe ottaa tehtäväkseen auttaa ja tukea sisartaan sen jälkeen kun perheen äiti keskittyy käsittelemään suurta suruaan. Joen lisäksi myös ystävyys Jenny Pennyyn määrittää Ellyä jopa niin paljon, että Elly jakaa elämänsä (ja samalla tarinansa kirjan sivuilla) kahteen osaan ystävän läsnäolon mukaan. Elämä kuljettaa Ellyä Lontoon laitamilta Cornwalliin ja aina New Yorkiin saakka.

Rankalla kädellä yksinkertaistettuna kirjaa voisi kuvata Ellyn kasvutarinaksi, mutta se on paljon muuta. Se on tarina (sisarus)rakkaudesta, ystävyydestä, vastoinkäymisistä, salaisuuksista ja muutoksista -tai uusista aluista kuten kirjan takakannessa osuvasti mainitaan. Löytyypä kirjasta ripaus maagista realismiakin. Ja kani nimeltä jumala, ystävä, jonka Joe lupasi ja hankki Ellylle.

Elly kertoo elämästään kepeästi, vaikka pinnan alla on havaittavissa kylmiä virtauksia. Kovista ja vaikeista aiheista huolimatta tarina ei kulje synkästi, vaan asiat kerrotaan joko lapsenomaisesti todeten ja nopeasti ohittaen tai siten, että kertojan ympärillä on vahva tukiverkko, joka estää putoamisen pimeään. Ellyn kasvaessa myös hänen kertojaäänensä kasvaa vaivihkaa. Yhtäkkiä huomasinkin lukevani aikuisen Ellyn ajatuksia, pystymättä kuitenkaan kertomaan missä vaiheessa muutos oli tapahtunut. Hienoa!

Parissa kohdassa huomasin pientä sekavuutta ajan suhteen. Esimerkiksi jonkin Ellyn muiston jälkeen siirtymä takaumasta takaisin nykyisyyteen oli epäselvä, ja jouduin lukemaan kohdan uudelleen. Tekstiin oli jäänyt myös muutamia kirjoitusvirheitä. Eräs pallottelukohtaus herätti ihmetystä, kun siinä ei tarkennettu pelivälinettä, se kuitenkin oli erittäin oleellinen ja onneksi selvisi hieman edempänä. Muuten täydellisyyttä hipovassa kirjassa nämä huomiot kuitenkin jäivät tarinan jalkoihin ja niiden mainitseminen tuntuu jo neulan etsimiseltä heinäsuovasta, siis suoraan sanottuna nillittämiseltä.

Ennakkoaavistus huikeasta kirjasta osoittautui siis oikeaksi. Se tunne, kun tietää rakastavansa kirjaa ennen kuin on lukenut ensimmäistä sivua loppuun oli vahva ja kesti viimeiseen sivuun asti. Miten Winman onkin onnistunut sisällyttämään (esikois)kirjaansa niin monia hienoja henkilöitä ja paljon teemoja tekemättä siitä raskasta? Kuinka kauniita ajatuksia Ellylle on kirjoitettu, kuten että ehkä tarve olla muistettu on voimakkaampi kuin tarve muistaa, tai hetket yhdistävät tämän kaiken, ja minä kuuluin moneen, moneen hetkeen. Kun sain kirjan luettua ja silmäkulmani kuivattua halusin vain silitellä kirjan kaunista kantta. Ja aloittaa kirjan lukeminen uudelleen...

Jokainen tarvitsisi elämäänsä oman Joen ja Jenny Pennyn. Minulla ne ovat ♥. Ystävyys on kaiken muun ohella jakamista, kuten tässä:

     En ollut ennen pitänyt Jennyä lapsena. Hän tuntui aina jotenkin vanhemmalta, koska hän eli yöllä ja oli laiminlyötynä joutunut itsenäistymään. Mutta sinä iltana, veljen syliin käpertyneenä, hän näytti pieneltä ja haavoittuvalta; ja tarvitsevalta. Hän painoi rauhallisesti kasvonsa veljen kaulalle, sulki silmänsä ja antautui veljen hellään huomaan, kun tämä kantoi hänet sisälle. En mennyt heti perään. Annoin sen hetken jatkua keskeytyksettä. Annoin hänen haaveilla ja uskoa, että kaikki mikä oli minun oli myös hänen.

Saran lisäksi tämän ihanan, ihanan kirjan on lukenut myös Tuulia ja Katja.
EDIT: Laura luki kirjan englanniksi.

Sitaattikunniamaininnan saa:

"Minun veljeni", sanoin ja silotin rypyn, joka veti hänen hymynsä vinoon.