Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja (Faunoidit #2)

WSOY, 2013

377 sivua

Luettu: 22.12.2013

Mistä: kirjastosta

Emmin hieman Annukka Salaman Faunoidit -sarjan ensimmäinen osan Käärmeenlumooja aloittamista, mutta onneksi päätin lukea sen. Tätä toista osaa tiesin odottaa kieli pitkällä. Kummasti se kuitenkin sai odottaa pitkään ennen kuin tulin tarttuneeksi siihen. Postauskin sai odottaa aikansa kun on tullut keskityttyä hyvään seuraan ja kinkun, suklaan sekä muiden jouluruokien (kyllä, jouluna suklaakin lasketaan ruoaksi) herkutteluun.

Unnan opiskelu Sumunkurun lukiossa ei suju ihan toivotusti, sillä liikunnanopettaja ja koulukaverit harakkaystävä Joonea lukuunottamatta ottavat poikamaisen tytön ikävällä tavalla silmätikukseen. Siksi pakollinen, osittain itse aiheutettu tauko koulussa ei harmita Unnaa yhtään, nyt hän voi keskittyä selvittämään adoptionsa taustoja yhdessä lohikäärmepoikaystävänsä Rufuksen kanssa. Jäljet johtavat Suomen rajojen ulkopuolelle, Kalifornian voimaeläinvaltuustosta ja sen maailman suurimmasta faunoidirekisteristä voisi löytyä Unnan kaipaamat tiedot. Matkassa on kuitenkin muutama mutka: Unna pelkää kuollakseen matkustamista suljetussa ja ahtaassa lentokoneessa, vanhemmille voi olla hankala perustella ulkomaanmatkaa suhteellisen uuden kaveriporukan kanssa eikä matka ole täysin vaaraton.

     "Mä tunnen oloni ihan idiootiksi", Unna sanoi ja kiersi käsivarret ympärilleen. "Miksi Ronnin pitää tsekata paikat edeltä ku joku henkivartija?"
     "Koska faunoideja on olemassa sellasia lajeja, jotka tunnistaa toisten voimaeläimet. Mä haluan säilyttää voimaeläimeni omana tietonani. Ja samoin sun. Metsästäjien takia ei olisi järkevää antaa sellaisen tiedon levitä edes faunoidien keskuudessa, että me ollaan maailman ainoa lohikäärme ja faunoidinaaras."
     Oli helpottavaa kuulla, että filmitähtikohtelu ei johtunut ainoastaan hänestä, Unna ajatteli ja pudotti kädet syliinsä. "Miksi just Ronni? Miksei vaikka Vikke tai Joone voi toimia tiedustelijana?
     "Koska hevosiin ja harakoihin ei reagoida välttämättä mitenkään. Lepakko sen sijaan paljastaa ne pirun salamatkustajat aina saman tien."
     "Miksi?"
     "Koska kameleontit reagoivat lepakon voimat huomatessaan niin vahvasti, että sen haistaa. Häkeltyvät yhtäkkisestä verenhimostaan tai juoksevat jopa karkuun."
     "Itseään vai Ronnia?"
     Rufus naurahti ja kohautti olkiaan. "Onko sillä väliä?"

Salama sijoittaa faunoidit uuteen ympäristöön erittäin sujuvasti. Maisemanvaihdoksen lisäksi Salama tarjoilee lisää mielenkiintoisia henkilöitä ja juonenkäänteitä. Suomalaiset maailmankiertäjäsisarukset Eden ja Nemo sujahtavat tarinaan aavistuksen verran epäuskottavien sattumusten kautta, mutta sopivat kuitenkin tutun faunoidijengin "jatkoksi" mukavasti. Vaikka Edenillä ja Nemolla on osansa juonessa jatkaa Salama ensimmäisestä osasta tutun tarinan kuljettamista eteenpäin ja tutuista faunoideista etenkin Rufus ja Ronni saavat henkilöinä lisää syvyyttä.

Valitettavasti Salama sortuu muutamassa kohdassa mustavalkoisuuteen ja ääripäiden käyttöön. Etenkin Unnan, Joonen ja Viken kohdalla korostetaan heidän voimaeläintensä luonteita: oravan arkuus ja ketteryys, harakan kimalluksen himo ja huomionhakuisuus sekä hevosen korskeus ja komea ulkonäkö toistuvat turhan paljon vieden huomiota pois itse juonenkulusta. Piraijakuiskaajaa vaivaa myös hienoinen kielellinen epätasaisuus, jota en Käärmeenlumoojassa huomannut. Puhekielen suhteen minulla ei ole valittamista, mutta tehostesanoja on makuuni hieman liikaa tai ainakin suomen- sekä englanninkieliset huudahdukset sekaisin eivät ihastuta, varsinkin kun osa on kirjoitettu lausuma-asussaan (tsiisus) ja osa kirjoitusasussaan (geesh, fuck). Erityisen kovasti särähti anglismi jos Edenille tulisi kylmät jalat kesken kaiken. Termi cold feet on kuitenkin melko tunnettu samoin kuin fuck ja geesh, miksi siis vain se on suomennettu? Lisäksi henkilöiden välisen jatkuvan ja tutun sanailun sekä vitsailun lomasta nousevat syvälliset maailman (biologisten) epäkohtien pohdinnat tuntuvat silmiinpistävän erilaisilta muuhun kielenkäyttöön nähden.

Kaikesta tästä huolimatta pidin Piraijakuiskaajasta lähes yhtä paljon kuin Käärmeenlumoojasta. Toki uutuuden viehätys on karissut pois ja tiesin minkätyylistä tarinaa odottaa, joten olisi ollut melko mahdoton tehtävä yltää ensimmäisen osan tasolle. Piraijakuiskaaja oli pakko ahmia enkä juurikaan malttanut laputtaa muistettavia kohtia kirjasta. Salama myös piti huolen siitä, että seuraava osa on lähes pakko lukea. Kiitos vain koukuttavasta tarinasta ja lopun yllätyksestä :)

Marjiksen piti ahmaista kirja kerralla, Kirsin mielestä Piraijakuiskaajaa on pari astetta sarjan aloitusosaa synkempi, Sallan mielestä kirja kaipasi vielä oikolukemista, Linnea piti (minua häirinneistä) biologisista tietoiskuista ja Morrea oli monien muiden tavoin (minä mukaanlukien) häirinnyt muutamat epäloogisuudet.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Voi hyvää päivää, sielläpähän oltiin sitten.

Taas toivotus hyvän joulun, taas toivotus hyvän joulun...

Ihanaa, rauhallista ja hyvää joulua

sekä tietenkin onnellista ja kirjaisaa uutta vuotta 2014!

♥

Villasukka kirjahyllyssä

(Palailen lähipäivinä bloggaamaan eräästä varsin koukuttavan kotimaisen sarjan toisesta osasta... Mutta sitä ennen rauhoitun hetkeksi joulun viettoon.)

Charlaine Harris: Pedon veri

Huh, oli ihan iskeä ahdistus kun on ollut kaikenlaista joulutohinaa ja kirja on odottanut päiväkausia luettuna ja sormet ovat syyhynneet bloggauksen pariin. Nyt on (melkein kaikki) postin mukana lähtevät joulukortit matkalla ja ensimmäiset joulutortut sekä piparit leivottu ja on aikaa keskittyä blogin päivittämiseen.

Charlaine Harris: Pedon veri (#9)

Gummerus, 2012

303 sivua

Suomentanut: Sari Kumpulainen

(Dead and Gone, 2009)

Luettu: 8.12.2013

Mistä: kirjastosta

Edellinen lukukokemus oli sen verran työläs, että tarvitsin jälleen takuuviihdettä. Ja kun sain Paulalta kirjanmerkin, joka sopii minulle kuin nenä päähän ei tarvinnut kauaa miettiä minkä kirjan valitsen. Eric ja kumppanit kutsuivat taas.

Muodonmuuttajat tekevät saman minkä vampyyrit joitain aikoja aiemmin, he tulevat julkisuuteen kertarysäyksellä, näyttämällä muuntautumisensa ihmisestä eläimeksi suorassa televisiolähetyksessä yhtä aikaa ympäri maailmaa. Vaikka moni ottaa tilanteen suhteellisen hyvin eivät kaikki hyväksy jo toisen yliluonnollisten ryhmän olemassaoloa. Luvassa on levottomuuksia ja pian Merlotte´sin takapihalta löytyy nuoren naisen, ihmispuuman, ristiinnaulittu ruumis.

Sookiella riittää kiireitä, hän yrittää karistaa kannoiltaan pari vampyyrihotelli Gizan pyramidin tapahtumia tutkivaa FBI:n agenttia, selvittää murhaajan henkilöllisyyttä ja  tuuraa pomoaan Samia Merlotte´sin pyörittämisessä, vaikka oikeastaan hänen tekisi mieli selvittää välit muistinsa takaisin saaneen Ericin kanssa. Vähän kuin vahingossa Sookie sitoutuu Ericiin ja yllättäen hän on myös uuden vihollisen, murhanhimoisen keijun joukkoineen, tappolistalla.

Minusta tuntui hetken siltä kuin olisin irtaantunut kehostani ja katsellut elämääni ulkopuolisen silmin. Vampyyrit olivat minulle velkaa sekä rahaa että vastapalveluksia, koska olin auttanut heitä. Shreveportin ihmissudet olivat tehneet minusta laumansa ystävän, koska olin tukenut heitä vastikään päättyneessä sodassa. Olin sidoksissa Ericiin, mikä tuntui merkitsevän sitä, että olimme kihloissa tai ehkä jopa naimisissa. Veljeni oli ihmispuuma. Isoisoisäni oli keiju. Kesti hetken asettua jälleen nahkoihini. Elämäni oli ihan liian outoa. Minusta tuntui jälleen kerran siltä, että olin menettänyt hallinnan, että pyörin liian kiivaasti pystyäkseni pysähtymään.

Edellinen osa jäi kutkuttavaan tilanteeseen Ericin muistin palauduttua ja maltoin odottaa yllättävän kauan (nelisen kuukautta, aika on suhteellista!) ennen yhdeksännen osan lukemista. Täytyy kuitenkin antaa pisteet Harrisille, sillä hän pitää Pedon veren alussa niin sanotusti hullua jännityksessä marssittaessaan ylikset julkisuuteen ja pitäessään Sookien ja Ericin keskustelumahdollisuudet muutenkin minimissä. Silti pariskunnan välinen kissa ja hiiri -leikki sekä aiemmin vahvana huokunut jännite purkautui lopulta yllättävän nopeasti ja -vaikka tämä on vaikeaa sanoa- heidän kanssakäymisensä kävi välillä pelkäksi jyystämiseksi. Sain mitä odotin, mutta en sillä tavalla kuin olisin toivonut. Ollaanpa sitä nyt vaativia. Kyllä heidän suhteensa silti ilahdutti, sitä ei käy kieltäminen. Erikoiset keijut ja heidän suuri osuutensa kirjassa toivat mukavaa lisäväriä tarinaan.

Pidän edelleen kovasti sarjasta. Toimintaa ja vauhtia on tasaisesti, mutta se ei ole niin syvällistä, että kirjan lukeminen vaatisi täydellistä keskittymistä. Siis juuri sopivaa joulunaluskirjallisuutta. Mielenkiinnolla odotan mihin suuntaan Sookie (ja Eric) seuraavaksi suuntaa, vaikka Ahmun tavoin minunkin mielessäni kävi hienoinen juonen paikalleen jämähtämisen tunne. Mitä uutta Harrisilla on sarjassa vielä tarjota?

Sitaattikunniamaininnan saa:

Halusin vain vaihtaa pyjaman päälle, pestä naamani ja kömpiä sänkyyn lukemaan kirjaa.

Ja kirjanmerkki, joka vaikutti myös lukuvalintaani näyttää tältä. Kiitos Paula ♥

Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian

Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian

Avain, 2010

209 sivua

Luettu: 1.12.2013

Mistä: kirjastosta

Maanantai- ja tiistai-iltaisin meillä on yleensä kirjastopäivä. Tytöillä on vuoropäivinä harrastukset ja sillä välin on kätevä käydä toisen tytön kanssa viemässä luetut kirjat kirjastoon ja hakea uusia tilalle. En etsinyt itselleni kirjoja kotona jo ennestään huojuvien kirjapinojen takia, mutta haahuilin kuitenkin hyllyjen tarjontaa silmäillen. Uutuushyllyssä (joka siis näkyy sisältävän myös muutaman vuoden ikäistä tuotantoa, kaikkea sitä oppii) silmiini sattui mielenkiintoisesti nimetty kirja, Jani Saxellin Unenpäästäjä Florian. Ihastelin hienoa unenomaista kantta, luin takakannen ja nappasin kirjan mukaani. On mukava tarttua pitkästä aikaa minulle tuntemattoman kirjailijan kirjaan, luettavien listojen ja kirjasuositusten ulkopuolelta, ajattelin.

Koko Eurooppa kärsii mystisestä unikadosta ja lääkevalmistajat tyrkyttävät markkinoille keinotekoisia kemikaaliunia. Florian Timár, suomalaistunut Romanian romani, unenpäästäjä, tarjoaa myös unia rahaa vastaan, mutta oudon kykynsä avulla. Florianin kaltaisia kosketuksen kautta toisen ihmisen mieleen pääseviä "nukkumatteja" tuntuu olevan muitakin ja nimenomaan romaneiden joukossa. Siunauskirous ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton, kaikki eivät katso sen harjoittajia hyvällä ja kyvyllä on vaikutukset myös kantajaansa.

     Mutta kauppaa käytiin Florianin omallakin hyvinvoinnilla. Jokainen vastaanottopäivä merkitsi valvottua tai kännin avulla nukuttua yötä ja kalvavaa päänkivistystä. Hän pelkäsi lopullista brakaamista, unen ja toden sotkeutumista yhdeksi vyyhdeksi: hetkeä, jolloin hämähäkkiaivot, posetiivaritaksikuskit ja muut mutantit materialisoituisivat aulabaariin. Puskisivat tiensä tajuntojen taistelukentältä kaamosajan Helsingin kaduille.
     Ja äiti-Verginia, hänen kohtalonsa... jospa se oli sisäänrakennettuna, geeneihin koodattuna koko maailmalle hajaantuneessa, oudon lahjansa kanssa kukin tahoillaan hajoilevassa Timárien parvessa?

Florianin avustamien unien kautta avautuu välähdyksiä monien mieliin ja menneisyyksiin. Pian tarina tempoilee eri suuntiin, joka suuntaan, niin tiiviillä tahdilla, että kadotin punaisen langan ja aloin epäillä onko sitä edes olemassa. Ihmiset, unet, välähdykset, suvut ja jopa Romanian (lähi)historian kautta kansat marssitetaan nopealla tahdilla lukijan silmien ohitse. Mieleen tuli Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta, molemmissa kirjoissa päähenkilö tuntuu jäävän sivuhenkilöiden rönsyävien tarinoiden jalkoihin. Olisin niin mielelläni halunnut tietää lisää Florianista, hänen taustoistaan ja myös hänen sekä Ann-Stinen matkasta Romaniaan, mutta tuo kaikki jäi ohimeneviksi hetkiksi, puristui kaiken muun väliin.

Saxell on keksinyt kirjalleen hyvän aiheen ja hän maalaa kirjan alussa mielenkiintoisen näkymän unettomasta Euroopasta. Lähteiden perusteella Saxell on myös tehnyt perusteellista pohjatyötä, kirja toimiikin oivallisena romanien puolustuspuheena ja katsauksena Romanian vaiheisiin. Kieli onnistuu paikoitellen maalaamaan kannen hienoa unenomaista tunnelmaa.Valitettavasti kehut tuli nyt sanottua. Lukeminen oli todella raskasta (kirja onnistui päästämään minut useamman kerran hereilläolon ja unen hämärille rajamaille) ja mietin useampaan kertaan keskeyttämistä. Sen verran iso kynnys kirjan keskeyttäminen minulle kuitenkin on, että kirja tuli luettua.

Vuorokausi kirjan lukemisen jälkeen kokonaisuus on hahmottunut hieman enemmän, hämmennys ja ärtymys on ehtinyt jo osittain haihtua ja punainen lankakin löytyi (ehkä). Unenpäästäjä Florian oli minulle valitettavasti pettymys, mutta se vei minut kirjallisella maailmanvalloituksella Romaniaan. Kannattaa kurkata mitä mieltä kirjasta on ollut esimerkiksi Booksy, Erja, Johnny, Joonas Sillanpää, marjis, Merja Lepppälahti ja Naakku.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Eurooppa valui hiljalleen tyhjäksi unista.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Romania