Ehdokkaani vuoden 2014 parhaiksi kirjoiksi eli Blogistanian kirjapalkintoäänestys

Vuosi 2015 on lähtenyt jo hyvään vauhtiin, mutta nyt on kuitenkin aika kurkistaa vielä kirjavuoteen 2014. On nimittäin aika äänestää vuoden 2014 parhaista kirjoista. Kategorioita on neljä: Blogistanian Finlandia eli paras kotimainen kirja, Blogistanian Globalia eli paras käännöskirja, Blogistanian Kuopus eli paras lasten/nuorten kirja sekä Blogistanian Tieto eli paras tietokirja. Ajastetut äänestyspostaukset ilmestyvät blogeihin 26.1.2015 klo 10.00 (toivottavasti ajastus toimii!). Annan ääneni seuraaville kirjoille:

3 pistettä saa:
Sami Lopakka: Marras
Upea esikoisromaani, roadtrip, joka herätti tunnemyrskyn ilosta itkuun ja ihastukseen. 

2 pistettä saa:
Maaria Päivinen: On nälkä, on jano
Raaka, suora, lihaisa ja el(ä)imellinen tarina prostituutiosta ja mielen järkkymisestä.

- - -

3 pistettä saa:
Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
Vahvoja henkilöitä, kiinnostavia juonenkäänteitä, skotteja, entisaikojen lääketiedettä, menneitä vuosisatoja, ripaus seksiä ja huumoria mausteena, mahtava tiiliskivi.

- - -

3 pistettä saa:

Gillian Philip: Tulimieli
Mukaansatempaava fantasiaromaani sithe-veljeksistä ihmisten maailmassa.

2 pistettä saa:

Annukka Salama: Harakanloukku

Onnistunut päätös Faunoidit-trilogialle, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

1 pisteen saa:

Gillian Philip: Verikivi

Lisää sithe- eli keijukansan seikkailuja, tällä kertaa pääosin sithejen maailmassa.

- - -

3 pistettä saa:

Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina

Kymmenen vuotta sitten kuopatun Sentencedin elossa olevat jäsenet avasivat vihdoin sanaisen arkkunsa ja kertoivat Matti Riekille Sentencedin tarinan alusta loppuun. Oikea kultakimpale!

2 pistettä saa:

Ari Väntänen: Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta
Kaksi vuosikymmentä punkkia ja yhä vain bändi porskuttaa eteenpäin omia polkujaan.

1 pisteen saa:

Steven Daly: Johnny Depp

Oikea kirjakarkki, upeat kuvat ja tyylikäs ulkoasu.

- - -

Palkintojen saajat julkistetaan äänestystulosten laskemisen jälkeen kutakin kategoriaa emännöivässä blogeissa (linkit päivitetty viemään suoraan tulospostauksiin):

Blogistanian Finlandia 2014: Kirjavinkit

Blogistanian Globalia 2014: Kirsin Book Club

Blogistanian Kuopus 2014: Notko, se lukeva peikko

Blogistanian Tieto 2014: 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä

EDIT:

Ja kuinka kisoissa kävikään? Tässä vielä kisakategorioiden voittajat:

Blogistanian Finlandia 2014:
Anni Kytömäki: Kultarinta
(Mainittakoon vielä, että oma suosikkini Sami Lopakan Marras sijoittui hienosti sijalle 5!)

Blogistanian Globalia 2014:
Kate Atkinson: Elämä elämältä

Blogistanian Kuopus 2014:
Jenna Kostet: Lautturi

Blogistanian Tieto 2014:
Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth
(Minulta ääniä saaneet Matti Riekin Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina sijoittui sijalle 14 ja Ari Väntäsen Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta sijalle 6.)

Onnittelut voittajille ja myös muille pistesijoille päässeille!

Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina

Matti Riekki: Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina

Like, 2014

262 sivua

Luettu: 21.1.2015

Mistä: pyydetty arvostelukappale

Sami Lopakka vihjaisi viime keväänä Pohjoista kirjallisuutta -illassa tulevasta Sentenced-kirjasta. Siitä alkoi kirjan odotukseni ja tunnetusti odottavan aika on pitkä. Vihdoin ja viimein Like julkaisi Matti Riekin kirjoittaman kirjan ja fanityttö pääsi nauttimaan historian tuulahduksesta Sentencedin tarinan myötä.

Aluksi on pakko hieman avata taustaani Sentencedin osalta. Faniuteni alkoi suhteellisen myöhään, joskus 90-luvun loppupuolella, jolloin bändin laulajana ei enää ollut Taneli Jarva vaan Ville Laihiala. Poikaystäväni (nykyinen aviomieheni) tutustutti minut Sentencedin melankoliseen, tummasävyiseen ja selkärankaan iskevään musiikkiin. En menettänyt sydäntäni bändille ensikuulemalta, mutta nopeasti kuitenkin. Kävimme katsomassa bändiä livenä Oulussa ja olihan se huikea! (Eräs nimeltä mainitsematon henkilö saattoi puolileikillään heittää ääneen kommentin, että bändi alkoi kiinnostaa minua siinä vaiheessa kun NÄIN sen livenä, mutta ei sentään. Ei.) Siitä se sitten alkoi, fanitus. Bändiä on tullut paitsi kuunneltua levyiltä myös käytyä katsomassa mm. Oulun öissä sekä Qstockissa useamman kerran. Uutinen bändin lopettamisesta tuntui surulliselta ja turhalta, kirjan luettuani ymmärrän miksi niin kävi.

Sitten kirjaan. Itsekin bändin faniksi tunnustautuva Matti Riekki on haastatellut bändin eläviä jäseniä -lepää rauhassa bändin perustajajäsen, säveltäjä ja kitaristi Miika Tenkula- ja kirjoittanut Sentencedin tarinan ilman turhia krumeluureja tai millintarkkaa arkistonäpräystä kuten Riekki itse asian esittää. Sentencedin tarina etenee kronologisesti bändin syntyvaiheista jäsenvaihdoksien ja kostean, omaleimaisen sekä menestyksekkään elämän kautta bändin kuolemaan, sen näyttäviin hautajaisiin asti, hyviä hetkiä unohtamatta. Mukana on mustavalko- ja värivalokuvia matkan varrelta, lyhyt katsaus edesmenneen bändin jäsenten nykykuulumisiin ja diskografia. Siinä lyhykäisyydessään kuvaus tästä kultakimpaleesta, katso vaikka kantta, kultaa mustan pinnan alla!

Riekki tekee sen minkä esipuheessaan lupaa, Sentencedin tarina piirtyy lukijan silmiin todentuntuisena, kaunistelematta ja muistoja kultaamatta. Bändin nokkamiehiksi nousseet puhemies Lopakka ja upeaääninen laulumies Laihiala saavat tapahtumien kerronnassa isoimmat puheenvuorot ja asia on painavaa. Alati lisääntyvä ahdistus kiertue-elämää kohtaan, käsistä karkaava juominen, itseinho krapula-aamuina, koti-ikävä, kerta toisensa jälkeen samanlaisena toistuvat kuviot treeneistä levyn tekoon ja keikkakiertueeseen esitetään niin, että lukijan, fanin, on pakko ymmärtää miksi ujouteen ja jurouteen taipuvaiset pohjoisen miehet päättivät bändinsä päivät huipulle. 

     Tukholman satamasta avautui puolitoista kuukautta kestänyt keikkarupeama, jonka neljää ensimmäistä viikkoa voi kuvailla etenkin Jarvan kohdalla "saumattomaksi ryyppyputkeksi". Lopakan mukaan moinen kierros oli ensikertalaisbändille aivan liian pitkä. Vaikka mies kertoo kiertueella olleen "kaikin puolin hyvä meininki", hirvitys alkoi nostaa päätään jo parin viikon reissaamisen jälkeen.
     "Tuli mieleen, että jos tämä tullee olemaan tämmöstä, se ei pääty hyvin kenenkään kohalla", Lopakka sanoo. "Ihan alakupää oli semmosta, että tätä ei rahalla saa, mutta sitten se jo käänty niin, että siitä ei pääse ees rahalla erroon."

Kirja on hyvin kirjoitettu, arvostan kovasti Riekin tekemää työtä ja tietysti sitä, että jäljellä olevat bändin jäsenet ovat lähteneet projektiin mukaan. Erityiskiitos myös siitä, että murre näkyy, olisi tuntunut oudolta lukea Lopakan ja kumppaneiden sitaatteja kirjakielellä. Oulun murre kuulosti ommaan korvaan kotosalta ja toi lissää lämpyä lukemisseen. Kirjassa ei ole mitään turhaa, mutta paria juttua jäin kaipaamaan.

Vaikka Riekki esipuheessaan sanookin välttäneensä tarkoituksella arkistotietoa olisi ollut mukava nähdä listattuna bändin jäsenet, heidän instrumenttinsa ja ajankohta, jolloin he ovat bändissä vaikuttaneet. Biisien nimet olisivat myös olleet toivottava lisä. Esimerkiksi itselleni bändin vanhempi tuotanto on oudompaa ja albumien biisit olisi ollut kiva tarkistaa suoraan diskografiasta. Nyt tarkistus täytyi tehdä lähimmästä lähteestä, tässä tapauksessa internetistä tai levyhyllystä. Kiiltäväpintainen paperi ja kaikki kuvat värillisinä olisi toki tuntunut ja näyttänyt hienolta, mutta valittu vähemmän pröystäilevä ulkoasu on ehdottomasti sentencedmäisempi. Jos bändi ei ole tehnyt ulkoisesta ilmeestään numeroa bändin olemassaolon aikana, miksi sitä pitäisi tehdä jälkeenpäinkään?

Niin sanotuista imagoasioista ei puhuttu Sentencedin sisällä koskaan, jos nyt puhuttiin paljon muustakaan. Se, että bändille kehittyi maine paljon ryyppäävinä, mustiin pukeutuvina tuppisuina perustui siihen, että bändi ryyppäsi paljon, tykkäsi pukeutua mustiin eikä lätissyt turhia. Ei mihinkään muuhun.

Kirja pääsee jopa ehkä yllättäen bändin mustanpuhuvan kuoren alle. Puhutaan puhumattomuudesta, esimerkiksi siitä miten Lopakan sanoituksia ei juurikaan kommentoitu tai kuinka toimimattomat biisit vaiettiin kuoliaaksi. Sentencedin biisit kertovat usein kuolemasta ja itsemurhasta, joten ei ole yllätys, että samat aiheet nousevat esiin myös haastatteluissa. Lopakan ja Laihialan pohdinnat kuolemasta ja sen merkityksestä heille itselleen on mielenkiintoista luettavaa. Kirja menee paikoitellen kovin herkäksi enkä onnistunut lukemaan kirjaa kuivin silmin.

Kirjan luettuani kunnioitus Sentencediä ja sen jäseniä kohtaan nousi entisestään. He tekivät musiikkia omalla tavallaan, eivät välittäneet siitä mitä muut heistä ajattelivat ja osasivat viedä työnsä kunnialla päätökseen. Kiitos Sentenced! Kiitos Matti Riekki! Tämä kirja on kansallinen (ja toivottavasti tulevaisuudessa myös kansainvälinen) urotyö musiikkimaailmalle! Sentencedin musiikki elää edelleen, vaikka bändi ei.

     "Kyllähän se parhaimmillaan tuntu niinku olis syttyny tulleen", Lopakka tokaisee. Laihiala summaa aiheen koruttomaan tyyliinsä.
     "Sen hyvän illan jakso aina olla elävien kirjoissa." 

Sitaattikunniamaininnan saa ("jäähyväis-dvd:stä" tuttuakin tutummaksi muodostunut Laihialan lausuma):

Mikään ei kestä ikuisesti, ei edes Oulun pojan erektio!

Kirja on onneksi huomioitu muissakin blogeissa kuten seuraavissa: Hannan kirjokansi, Hemulin kirjahylly, Luen, mutta en kirjoita, Notko, se lukeva peikko. Lähdenkin tästä lukukierrokselle fiilistelemään kirjan jälkihöyryissä!

Kirjaostoksilla 1/2015

Olen monena vuonna miettinyt, että pitäisi pistää ylös vuoden kirjahankintani. Missä muualla tiedot olisi paremmassa tallessa kuin täällä blogissani, omalla kirjallisella tontillani. Ainakin tässä vaiheessa aion listata mukaan vain ostamani kirjat. Arvostelukappaleet, lahjat ja esimerkiksi kirjaston kierrätyskärrystä otetut kirjat jäävät siis listausten ulkopuolelle. Tällainen saalis kertyi verkkokirjakaupan tammikuun alesta: 


Erin Morgenstern: Yösirkus
Pidin kirjasta ja sen erikoisesta tunnelmasta kovasti, halusin kirjan myös omaan hyllyyni.

Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Fletcherin Noidan rippi oli upea, aion lukea hänen muutkin suomennoksensa. Nyt hyllystä löytyy jo Irlantilainen tyttö, Meriharakat ja tämä uusin.

Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla 1-3
Lukematon klassikkotrilogia kätevästi yksissä kansissa. Jospa tämä tulisi luettua helpommin kun se löytyy omasta hyllystä?

Raija Oranen: Ruusun aika
Ruusun aika oli yksi lapsuuteni tv-suosikeista. Useamman kerran kirja on kuitenkin jäänyt ostoskorin ulkopuolelle, mutta nyt viimein klikkasin sen kotiin asti. Raija Orasta en olekaan aemmin lukenut (muistaakseni).

Anni Blomqvist: Myrskyluoto
Myrskyluodon Maija on minulle yhtä kuin lapsuuden kodin seinällä oleva edesmenneen pappani tekemä ristipistotyö. Maijan tarina on pakko lukea.

Jennifer Egan: Sydäntorni
Tämä alkoi kiinnostaa kovasti blogisavujen ansiosta. Olisikohan tässä lomakirjan ainesta...

Juhani Aho: Yksin
Kirja, jonka kansi on huudellut minua useita kertoja. Eiffel-torni ♥ Toivottavasti kirjallinen matka Pariisiin on yhtä houkutteleva kuin kansi.

(Reijo Mäki: Vares - Pahan suudelma ja Intiaani
Nämä ovat miehelle, mutta saatan lukea itsekin jossain vaiheessa.) 

Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key

Stephen King: Tapahtumapaikkana Duma Key

Tammi, 2009

639 sivua

suomentanut: Ilkka Rekiaro

(Duma Key, 2008)

Luettu: 13.1.2015

Mistä: oma ostos (vaiko lahja, en ole varma)

Se tempaisi mukaansa heti kun sanoi moi.

Niinpä! Ah, ihan kuin olisi kotiin tullut! Siinä ensireaktioni kirjasta. En tiedä onko olemassa parempaa tapaa aloittaa uusi lukuvuosi kuin oman suosikkikirjailijan kirjan lukeminen, vieläpä sellaisen teoksen, jota ei ole aiemmin lukenut. Pitäisiköhän ottaa tänä vuonna King teholukuun, ehkä sitten pääsisin lukemaan hänen kirjansa tuoreeltaan eikä näin muutaman vuoden viiveellä. Asiasta tietämättömille mainittakoon, että olen lukenut viime vuosina Kingin tuotantoa uudelleen ilmestymisjärjestyksessä alusta alkaen lukuun ottamatta Musta torni -sarjaa, jonka luen uudelleen myöhemmin. Nämä tuoreimmat ovat siis minulta vielä lukematta, lähes kaikki vanhemmat kirjat olen lukenut vähintään kerran.

Menestynyt rakennusurakoitsija Edgar Freemantle käy lähellä kuolemaa työtapaturmassa, mutta jää kuin ihmeen kaupalla henkiin, kivuliaana, raajarikkona ja muistihäiriöistä kärsivänä, mutta henkiin kuitenkin. Vaimo Pam saa tarpeekseen miehensä ailahtelevasta ja agressiivisesta käytöksestä ja ilmoittaa haluavansa avioeron. Psykologi Kamen suosittelee Edgarille maisemanvaihdosta ja mielekästä tekemistä. Edgarin "masennuslääkkeeksi" valikoituu Floridan rannikolla sijaitseva Duma Key, tarkemmin sanottuna Meksikonlahden rantaveden partaalla seisova talo Salmon Point, tuttavallisemmin Big Pink ja piirtäminen, johon Edgar ryhtyy pitkän tauon jälkeen talon yläkerran maisemahuoneessa. Luvassa on kuntouttavia rantakävelyjä, uudet ystävät Wireman, Elizabeth ja Jack, terapiataidetta, auringonpaistetta, lempeää tuulta ja maalauksellisen kauniita auringonlaskuja, mutta myös simpukoiden kuisketta, kädentyngässä säteilevää aavesärkyä ja raastavaa kutinaa sekä näkyjä. Jotain pohjavirroissa aistittavaa pahaa, punaista... Kamenin mukaan Edgar tarvitsi [a]itoja suojaksi yöltä, mutta mitkä aidat suojaavat Duma Keyltä ja sen salaisuuksilta?

     Kun olin valmis, oli lähes sysipimeää.
     Vasemmalla kolme rantapalmua kahisivat.
     Alempana ja edempänä - mutta ei enää kovinkaan kaukana, sillä vuoksi oli alkanut - Meksikonlahti huokaili, kuin sillä olisi ollut takanaan pitkä päivä ja töitä oli silti vielä rästissä.
     Taivaalla oli nyt tuhansia tähtiä, ja lisää tuli näkyviin, kun katsoi ylös.
     Tämä on ollut täällä alusta saakka, minä ajattelin ja muistin jotain, mitä Melindalla oli tapana sanoa, kun hän kuuli radiosta mieluisan kappaleen: Se tempaisi mukaansa heti kun sanoi moi. Raapustin alkeellisen tankkerini alle pienellä MOI. Muistaakseni (ja nyt muistini pelaa paremmin) se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun nimesin piirroksen. Ja eikö olekin hyvä nimi? Huolimatta kaikesta vahingosta, mitä myöhemmin seurasi, se on minusta osuva nimi piirrokselle, jonka piirsi mies, joka yritti parhaansa, jottei olisi enää ollut surullinen, ja joka yritti muistaa, miltä tuntui olla onnellinen.
     Se oli valmis. Laskin kynän kädestä, ja silloin Big Pink puhui minulle ensimmäisen kerran. Sen ääni oli hiljaisempi kuin meren huokaileva hengitys, mutta minä kuulin sen silti.
     Minä olen odottanut sinua, se sanoi.

Jos heittäytyisin oikein lyhytsanaiseksi voisin tiivistää tuntemukseni kirjasta seuraavaan Wiremanin Edgarille tämän maalauksista lausumaan kommenttiin. "Kun teos on onnistunut ja katsoja avautuu sille, seuraa emotionaalinen pamahdus. Minä tunsin sen pamahduksen, Edgar." Minä todellakin tunsin -taas!- sen pamahduksen lukiessani, herra King!

Nautin hitaasta tutustumisesta paratiisimaiseen Duma Keyhin, tunsin lämpimän hiekan varpaideni alla, Meksikonlahden kohinan korvissani, ihailin maisemahuone Little Pinkin tarjoamaa auringonlaskunäytöstä, seurasin ilolla Edgarin ja Wiremanin ystävystymistä, Edgarin kuntoutumista ja sanojen sekä muistojen löytymistä, luovin sujuvasti jopa taidemaailmassa. Ja juuri kun olin vaipumassa rentoon rantatunnelmaan helmeilevän viileän vihreän teen virkistäessä auringon paahtamia huuliani tunsin kylmän kosketuksen niskassani, näin painajaismaisia välähdyksiä ja olin yhtäkkiä pimeässä. Onneksi King tarttui vahvalla otteella käteeni ja kuljetti minut sen läpi. En voi sanoa, että turvallisesti, sillä toki reissussa rähjääntyy, mutta tutulle tyylilleen uskollisesti. King on saattanut pehmentää pelkopuolta uudemmassa tuotannossaan, mutta kyllä Duma Key säikäytti useamman kerran.

"Vesi virtaa virtaa nyt vuolaammin. Pian tullaan koskeen. Tunnetko sen?"
     "Tunnen", minä vastasin. En tiennyt, mistä hän puhui. Tai tiesin sittenkin. 

Ja katsokaa tuota upeaa Mark Stutzmanin kansikuvaa, siinä se on, koko kirja kiteytettynä!


Sitaattikunniamaininnan saajia on kaksi, koska King ♥

Lastenkasvatus jos mikä on sitä, että hyräillään hiukan alkua ja vedetään loput nuotin vierestä.

Aivot ovat outo apina, eikö vain?

Duma Keyssä ovat vierailleet myös Annika K, Morre, Suvi ja torakka. Lisäksi Irene on nimennyt listauksessaan Duma Keyn yhdeksi Kingin parhaista ja tärkeimmistä teoksista.

Kirjallinen kooste vuodesta 2014

Taas on yksi vuosi vilahtanut ohitse ja on vuoden 2014 kirjallisen koosteen aika. Mitä tuli luettua? Mitkä kirjat sykähdyttivät eniten, mitkä vähiten? Miten lukuhaasteissa kävi? Osuiko kohdalle kirjallisia tapahtumia? Ja mitä odotan tältä kirjavuodelta 2015?

Vuonna 2014 luin yhteensä 50 teosta (laskin tähän mukaan myös sarjakuva-albumit). Se on määrällisesti hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna, mutta veikkaan sivumäärän olevan viimevuotista suurempi, onhan joukossa monta tiiliskiveä, esimerkiksi Päätaloa tuli luettua yli 3500 sivua. Émile Zolan Nana on melkein luettuna, mutta sen loppu jäi tälle vuodelle. Lähemmin tarkasteltuna vuoden 2014 lukemiseni näyttää tältä:

• Kotimaisia 23, ulkomaisia 26, lisäksi 1 jossa kirjoittajia molemmista.

• Naisten kirjoittamia 25, miesten kirjoittamia 25 ja tässäkin lisäksi 1 jossa molempia.

• Vuonna 2014 julkaistuja (tai suomennettuja) uutuuksia 12, vanhempia 38 (mukaan laskettu yksi vuonna 2014 julkaistu uusintapainos).

• Tutustuin 21 uuteen kirjailijaan (tosin esimerkiksi Sami Lopakka ja A.W. Yrjänä ovat minulle ennestään tuttuja nimiä musiikkimaailmasta), 11 kirjailijan teoksia olin lukenut ennenkin. Viime vuonna tuli luettua useampia kirjoja mm. Stephen Kingiltä, Kalle Päätalolta ja Charlaine Harrisilta, siksi kirjailijoiden yhteismäärä jää 32:een. Lisäksi Granta 2 - Outo -aikakauskirjassa oli sekä minulle uusia että vanhoja tuttuja kirjailijoita, mutta en erittele ja laske heitä nyt tähän.

• Fiktiota 31, faktaa 5, lisäksi vaikeammin määriteltäviä Kalle Päätaloja (omaelämäkerrallista Iijoki-sarjaa) 6, runoja 3 ja sarjakuvia 5.

• Kirjastosta lainattuja 26, jostain muualta lainattuja 3, ilmaiseksi saatuja (kirjaston kierrätyskärrystä, lahjana tms.) 4, itse ostettuja 4 ja arvostelukappaleita 13 (tarjottuja 4, pyydettyjä 8, pyytämättä saatuja 1). Tästä voi vetää suoran johtopäätöksen, että omasta kirjahyllystä pitäisi lukea paljon enemmän.

Ja sitten ne vuoden kohokohdat, hyvässä ja vähän pahassakin. (Kuvaa klikkaamalla pääsee kunkin kirjan postaukseen.)

Vuoden helmi löytyi heti alkuvuodesta, Sami Lopakan Marras nauratti, itketti ja ihastutti ♥

Vuoden hutiksi nousi Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarjan päätösosa Sydänverellä. Pitkän (piiiiitkitetyn) sarjan taso laski hiljalleen, viimeisessä osassa heitettiin romukoppaan jopa aikaisemmista osista tuttu toimiva kerronta. Myös loppuratkaisussa oli toivomisen varaa... Pääosin kuitenkin viihdyin sarjan parissa loistavasti. Jätin siis kirjasarjalle hyvästit kovin ristiriitaisissa tunnelmissa. (Sain joululahjaksi kirjaan perustuvan True Blood -sarjan 5 ensimmäistä kautta dvd-boksina, joten seikkailuni Sookien matkassa kuitenkin jatkuvat.)

Lukuvuoteni top 10 -listan tekeminen oli yllättävän vaikeaa. Listalle oli tunkua, mutta tällä hetkellä nämä, Lopakan Marras mukaan luettuna, ovat vahvimpana mielessäni:

   

     

     

Haasterintamalla oli yllättävän vilkasta. Pelasin Le Masque Rouge -blogin Emilien johdolla kirjabingoa, osallistuin myös hänen kirjakuva päivässä -haasteeseen blogini facebook-sivulla. Kirjavan kammarin Karoliina Timosen järjestämässä Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kimppaluvussa pääsin hyvään vauhtiin ja luin aikataulussa sarjan kuusi ensimmäistä kirjaa. Jatkan matkaa itsekseni omaan tahtiin, niin vahvasti Päätalo on minut koukuttanut. Anna minun lukea enemmän -blogin Annami johdatti ranskalaiseen kirjallisuuteen Vive la France! -haasteella, sain kuudella luetulla kirjalla Ranskan lipun valmiiksi. Suomen Pakolaisavun #lukuhaasteessa autoin viemään lukutaitoa Ugandan, Liberian ja Sierra Leonen pakolaisille 6 euron panoksella. Karo Hämäläisen innoittamana luin marraskuussa joka päivä vähintään 30 sivua, kuukauden luettujen sivujen määrä nousi lopulta 2003 sivuun 900 sivun vähimmäismäärän sijaan (kiitos sairaslomani). Les! lue! -blogin Reeta Törrösen Tove Jansson 100 vuotta -haasteeseen osallistuin lukemalla 4 Tove Janssonin kirjaa ja käymällä vihdoin ja viimein Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa. Pari lukuhaastetta on vielä kesken, Lumikin luetut -blogista nappaamani kirjallinen maailmanvalloitus -haaste etenee todella hitaasti, vasta 13/223 maata luettuna, P.S. Rakastan kirjoja -blogin Saran ideoimaan runohaasteeseen olen lukenut 3 runoteosta. Lukuhaasteista voi lukea tarkemmin haastevälilehdiltä.

Yksi kirjavuoden ehdottomista kohokohdista oli Oulun kaupunginkirjastolla järjestetty Pohjoista kirjallisuutta -ilta, jossa olin parin kirjabloggarikaverin kanssa kuuntelemassa Sami Lopakan mietteitä hänen esikoisromaanistaan Marras, samalla sain Lopakan signeerauksen omaan kappaleeseeni. Kesällä kävin Tampereella, pääsin sekä muumimaiselle museovierailulle että Tampereen seudun kirjabloggareiden tapaamiseen, mahtavaa!

Mitä sitten tänä vuonna? Yritän lukea oman kirjahyllyn kirjoja, mutta en missään nimessä aio kääntää selkääni kirjastolle tai uutuuksille. Odotan erityisen paljon Matti Riekin kirjaa Täältä pohjoiseen - Sentencedin tarina. Ikisuosikiltani Stephen Kingiltä on tulossa parikin uutta suomennosta, ne ostan omaan hyllyyn odottamaan lukuvuoroaan (nyt lukuvuorossa on Tapahtumapaikkana Duma Key, etenen siitä aikajärjestyksessä uudempiin). Muitakin mielenkiintoisia uutuuksia on tulossa, mutta en ole varsinaisesti tehnyt niistä vielä lukusuunnitelmia. Yritän malttaa mieleni lukuhaasteiden suhteen, mutta pari mielenkiintoista on tullut jo vastaan...

Hyvää ja kirjaisaa alkanutta vuotta 2015, joka muuten sattuu olemaan Kirjan vuosi!