Stephen King: Buick 8

Stephen King: Buick 8

Tammi, 2004

354 sivua

Suomentanut: Ilkka Rekiaro

(From a Buick 8, 2002)

Luettu: 16.11.2013

Mistä: oma ostos

Hui kamala ja huutava vääryys, olen lukenut Kingiä viimeksi yli puoli vuotta sitten! Kyllä Kingiä pitäisi ehtiä lukea ainakin joka toinen kuukausi. King-lukuprojektini on edennyt jo tämän vuosituhannen puolella kirjoitettuihin kirjoihin (lukuun ottamatta Musta torni -sarjaa, jonka luen uudelleen hieman myöhemmin), alan siis pikkuhiljaa kiriä kiinni herra kirjailijan tahtia. Ehkä jonain päivänä saan tarttua Kingin kirjaan ihan painotuoreena uutukaisena. Toivon siis kirjailijalle vielä paljon vuosia, erittäin tuotteliaita sellaisia ♥

18-vuotias Ned Wilcox viettää aikaansa yleisenä apupoikana edesmenneen isänsä Curtis "Curt" Wilcoxin työpaikalla liikkuvan poliisin D-osastolla Short Hillsin laitamilla Länsi-Pennsylvaniassa. Isä on kuollut virantoimituksessa jäätyään rattijuopon auton alle ja Nedin on vaikeaa hyväksyä tapahtunutta. Pestessään B-tallin ikkunoita Ned näkee pressun luiskahtavan alas vanhan, mutta uutuuttaan kiiltävän auton päältä. Vanha Buick Roadmaster herättää Nedin kiinnostuksen, lähes samanlaisen pakkomielteen kuin aikoinaan isässään. Välttääkseen uteliaisuudesta mahdollisesti seuraavan onnettomuuden päättää ylikonstaapeli Sandy Dearborn kertoa Nedille tarinan siitä miten auto päätyi heidän käsiinsä vuonna 1979 ja mitä sen jälkeen on tapahtunut. Autossa on vielä yli 20 vuoden jälkeenkin jotain outoa, se on kuin uusi ja aika ajoin se tuntuu ikään kuin elävän, puhuvan ja hengittävän...

     Se kyyhötti siinä tuijottaen Buickin lampuillaan ja virnuillen ylimielisesti Buickin säleiköllään. Se kyyhötti siinä paksuilla, leuhkoilla valkosivurenkaillaan, ja sen sisällä oli kojelaudallinen toimimattomia katkaisimia ja ruori jolla olisi melkein voinut ohjata kaapparilaivaa. Sen uumenissa oli jotain mikä ai aseman koiran ulisemaan kauhusta ja tempomaan hihnaansa kuin hurjan magnetismin vetämänäl Oli tallissa ollut aiemmin kylmä tai ei, nyt siellä ei enää ollut; Sandy näki kahden toverinsa kasvojen kiiltävän hiestä ja tunsi että hänen omat kasvonsakin olivat märät.
     Lopulta Huddie sanoi sen ääneen, ja Sandy oli kiitollinen. Hän oli aavistanut sen itsekin mutta ei olisi osannut pukea sitä sanoiksi. Se oli liian posketonta.
     "Se perkele söi hänet", Huddie sanoi ehdottoman varmalla äänellä. "En käsitä, miten se on mahdollista, mutta minusta tuntuu että hän tuli tänne yksin katsomaan sitä ja se vain... jotenkin... söi hänet."
     Curt sanoi: "Se katselee meitä. Tunnetko sinä sen?"

King onnistui saamaan minut jälleen lankaan. Odotin kauhua, pahuutta huokuvaa autoa ja ihmettelin hieman hidasta alkua, mutta vasta kirjan loppupuolella tajusin lukeavani selviytymistarinaa siitä miten nuori mies selviää isänsä äkillisestä poismenosta. Sitten tarina kuitenkin keikahtaa kauhuun. Jättääpä King vielä loppuun yhden pysäyttävän juonenkäänteen, mistä kuitenkin sivun kääntämällä selviää säikähdyksellä. "Älä kiinny liikaa henkilöihin!" -mantran muistaminen tulee tässäkin Kingin kirjassa tarpeeseen.

Kauhua odottaessani ja Buickiin tutustumisen alussa en juurikaan pitänyt tarinasta, mutta lopulta King onnistui kuljettamaan minua lukijana kuin pässiä narussa ja kyydistä pystyi vain nauttimaan. Ainoat häiriöt lukemisessa koin kirjoitusvirheiden takia, jotka tuntuivat esiintyvän paikoitellen jopa ryppäissä. Esimerkiksi eräs naisenhakkaaja narkkarikuski esitellään Brian Libbyksi, mutta jatkossa hänestä puhutaan Brian Lippynä. Välillä kirjoitusvirheet sekoittavat koko lauseen: "Äkkiä ennen kuin sieltä pääsee jotain tulos.", ei tulos vaan ulos!

Kirjan lopussa olevat saatesanat olivat mielenkiintoista luettavaa, on aina hauska kuulla mistä tarina on saanut alkunsa. King on työstänyt tätä romaania osittain samaan aikaan oman onnettomuutensa kanssa, tarinan runko auto-onnettomuuksineen on kuitenkin ollut olemassa jo ennen kuin King jäi auton alle. Buick 8 sijoittuu poikkeuksellisesti muualle kuin Kingin omimpiin maisemiin Maineen. Saatuaan idean tarinaan Länsi-Pennsylvaniassa ei hän halunnut siirtää tarinaa Maineen vaan perehtyi itselleen oudompaan ympäristöön ja niin tarina sai sijoittua Länsi-Pennsylvaniaan.

Kaltaistani fanityttöä muuten miellyttää kovasti Kingin tapa päättää kirjansa kirjoituspaikka- ja aikatietoihin sekä (tekstattuun) allekirjoitukseensa. Saatesanoissa oli myös mukava lukijan puhuttelu. Hihkuin myös siksi, että taisin huomata viittauksen Mustan tornin maisemiin, rinnakkaiseen maailmaan.


Sitaattikunniamaininnan saa(jia on kaksi, koska King ansaitsee erityisvapaudet):

Sano vain että se oli sattuma jos haluat, mutta minä olen poliisi enkä usko sattumiin vaan tapahtumaketjuihin, jotka pitenevät ja samalla ohenevat, kunnes joko huono tuuri tai ihmisten pirullisuus ne katkaisee.

Kun edessä oli kyklooppi, jonka aivot (vihreät aivot) olivat rintakehässä, rationaalinen ajattelu tuntui kaiken kaikkiaankin heppoiselta.

En löytänyt muita arvioita kirjasta, mutta hihkaise kommenttikenttään jos olet kirjoittanut tästä niin lisään linkin. EDIT: Irene vertasi ihanan rönsyilevässä arviossaan Buick 8:aa vanhojen pappojen leirinuotiotarinaan. Kiitos vinkkauksesta Irene, mitä Google ei tiedä sen kirjabloggarikollegat kertovat :)

Timo Parvela & Jari Sinkkonen: Kouluun! Ekaluokkalaisen vanhemmille

Timo Parvela & Jari Sinkkonen: Kouluun! Ekaluokkalaisen vanhemmille

WSOY, 2011

207 sivua

Luettu: 10.11.2013

Mistä: kirjastosta

Taisi olla Katjan Lumiomena -blogi, josta sain vinkin tähän Parvelan ja Sinkkosen kirjoittamaan ekaluokkalaisen vanhemmille suunnattuun kirjaan. Esikoisemme aloitti tänä syksynä koulun, joten kirja on meille erittäin ajankohtainen. Vaikka koulutie on itsekin koluttu tuntuu kaikki nyt uudelta ja ihmeelliseltä näin vanhemman näkökulmasta katsottuna ja varmasti myös lapsen mielestä. 

Mikä ja kuka on seitsemän vuoden ikäinen lapsi? Hän on varreltansa vielä vähäinen, hento ja suurisilmäinen. Hän saattaa olla hiukan pöllämystyneen näköinen kuin munasta kuoriutunut linnunpoika. Joku on ikäisekseen hyvin reipas ja ponteva, toinen arka ja pelokas. Yksi osaa lukea ja laskea, toinen on vielä täysin leikkien maailmassa eikä jaksa kiinnostua pitkäksi aikaa mistään, mitä pitäisi opetella. Joku rakastaa näpertelyä ja askartelua, toinen inhoaa sitä. Liima tahraa kädet ja vaatteet, eivätkä sakset tahdo millään totella käyttäjäänsä.
     Ekaluokkalainen on viaton ja lapsellinen, ja niin on hyvä. Hymyillessä näkyy "kouluportti", yläleuasta puuttuvien hampaiden muodostama aukko. Hellyttävä pakkaus kaiken kaikkiaan.

Parvelan ja Sinkkosen kirjan tarkoituksena on lievittää vanhempia mahdollisesti vaivaavaa stressiä liittyen lapsen koulun aloittamiseen ja päivittää vanhempien tietoja siitä minkälainen koulumaailma nykyään on. Kirja on jaoteltu viiteen osaan, joissa kuvataan noin seitsenvuotiaan lapsen olemusta tai kehitystasoa, minkälaista on koulun arki, mitä ekaluokkalaisen tulee osata, mitä hänen odotetaan oppivan, minkälaisia suhteita ekaluokkalaisella muodostuu koulutovereihin ja opettajaan ja millä tavalla vanhemmat koko tähän kuvioon sopivat. Miehet tietävät mistä puhuvat, nykyään vapaana kirjailijana toimivalla Parvelalla on usean vuoden kokemus opettamisesta ja Sinkkonen on mm. lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori ja julkaissut useita tietokirjoja lapsista ja nuorista.

Parvela mainitsee yhden ohjeen, jota seuraamalla pääsee pitkälle ja jonka voisi hänen mielestään ottaa koko ensimmäisen kouluvuoden ohjenuoraksi. Se on älkää verratko! Jokainen ekaluokkalainen kehittyy omaan tahtiinsa ja saattaa hallita eri asioita kuin viereisen pulpetin poika tai takarivin tyttö. Tämän lauseen lisäksi käyttöä on myös muutamalle muulle ohjeelle. Koska pidän listoista keräsin kirjan pohjalta oman huoneentaulun, blogintaulun.

• Kymmenen tuntia yössä koko kouluajan. Puhutaan siis nukkumisesta. Ei muuten tekisi pahaa vanhemmillekaan.
• Kun seitsenvuotiasta kielletään tai käsketään, sävyn olisi oltava lempeä ja ohjaava. Vanha kunnon laske kymmeneen ennen kuin reagoit -sääntö pätee siis edelleen.
• Luokkamuodolla, ryhmän koolla ja erityisopetuksella on oma merkityksensä koulunkäynnille, mutta tärkein on sittenkin lapsen ja opettajan välinen suhde. Oman ekaluokkalaisen kommentti opettajasta ensitapaamisen perusteella oli "TOSI kiva!", mikä on häneltä todella vahva kehu. Me vanhemmat olemme samaa mieltä. Oppilas-opettaja -suhde samoin kuin yhteydenpito vanhempiin toimii erittäin hyvin.
• Pienen koululaisenkin itsetunnon tukeminen on halauksen päässä. Tässä on win-win -tilanne. Halauksesta tulee hyvä mieli myös vanhemmille, varsinkin kun se tapahtuu lapsen aloitteesta. 
• Äl-kää ver-rat-ko. Vielä kerran, koska kertaus on opintojen äiti.

En odottanut mitään syvällistä kasvatusopasta vaan lähinnä kurkistusta koulumaailmaan ja seitsenvuotiaan yleiseen olemukseen. Erittäin luettava, sopivasti maalaisjärkeä ja ammattilaisen näkemystä yhdistävä kirja osoittautui tähän tarkoitukseen oikein hyväksi. Parvelan ja Sinkkosen omat kokemukset sekä erilaiset esimerkkitapaukset toivat kirjaan mukavan lisän. Kouluun! Ekaluokkalaisen vanhemmille on oiva kotiläksy koulutietä aloittavan lapsen vanhemmille. Sei ei anna mitään suuria oivalluksia, mutta rauhoittaa mukavasti mieltä ja antaa uskoa siihen, että kyllä se siitä.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Ei ekaluokkalaiselta vielä ihmeitä vaadita.

Ensimmäistä kertaa perheessämme äiti ja tytär luki saman kirjailijan kirjaa! Kuopuksemme on innokas Ella-kirjojen fani ja hän hihkaisikin ilosta kun huomasi tutun nimen lukemani kirjan kannessa.

Jenny Belitz-Henriksson, Laura Oja & Raisa Kyllikki Ranta: Naisen iholla - 32 tarinaa tatuoinneista

Jenny Belitz-Henriksson:

Naisen iholla - 32 tarinaa tatuoinneista

Kuvat: Laura Oja, Raisa Kyllikki Ranta

Tammi, 2013

160 sivua

Luettu: 31.10.2013

Mistä: kirjastosta

Tatuoinnit ovat aihe, joka herättää usein voimakkaita reaktioita, vihastusta tai ihastusta. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, joten Belitz-Henrikssonin kirja herätti heti kiinnostukseni.

Ne ovat osa minun ihoani.

Jenny Belitz-Henrikssonin kirjassa esitellään 32 Laura Ojan ja Raisa Kyllikki Rannan valokuvaamaa iältään 17-67 vuotiasta naista tatuointeineen ja tarinoineen. Osa naisista on ottanut ihoonsa vain yhden kuvan, osalla on suuri osa ihosta kuvien peitossa. On mustia ja värikkäitä, isoja ja pieniä, hetken mielijohteesta ja pitkän harkinnan jälkeen otettuja kuvia. On esittäviä kuvia, tribaaleja ja Old Schoolia, valmiita kuvastokuvia ja uniikkeja itse suunniteltuja tatuointeja. Näin Belitz-Henriksson kertoo kirjansa taustoista:

     Kirjan avulla haluan murtaa ennakkoluuloja, lisätä suvaitsevaisuutta ja ennen kaikkea raottaa tatuointien maailmaa naisnäkökulmasta. Kirja on myös tämän aikakauden kuvaus tatuoinneista maassamme, jossa tatuointibuumi jyllää hurjempana kuin koskaan.

Perinteiset, pelkkiä tatuointien kuvia sisältävät kirjat ovat toki mukavia selata, mutta kun kuviin lisätään niiden taustalla olevat tarinat nousee kirja aivan eri tasolle. Kiinnitän usein huomioni muiden tatuointeihin, mutta harvoin kysyn miksi tatuointi on otettu tai mikä sen merkitys on, tämän kirjan lukemalla pääsee tatuointien taakse, pintaa syvemmälle.

Luin ensin monen henkilön tarinat peräkkäin, mutta huomasin, että lukutapa on väärä tälle kirjalle. Monessa tarinassa toistuvat samat asiat, joten putkeen luettuna henkilöiden persoonat eivät pääse erottumaan eivätkä kuvatkaan pääse ansaitsemiinsa oikeuksiin. Puolet kirjasta luinkin sitten rauhassa, yksi tarina kerrallaan ja tarkkailin myös kuvia perusteellisemmin. Oja ja Ranta ovat tehneet hienoa työtä kuvatessaan naisia, kuvat ovat upeita ja niitä on ilo katsoa. Täytyy kehua myös kirjaan valittuja naisia, he ovat taustoittaneet ja esitelleet tatuointejaan avoimesti ja rohkeasti!

Yllätyin hieman siitä, kuinka aika moni kirjassa mukana oleva nainen kokee tatuointiensa saaman huomion häiritseväksi. Minusta on ihan luonnollista, että jos ihoaan koristaa se saattaa herättää huomiota katseiden muodossa ja jopa kommentteja tai kyselyjä. Toki on sitten jokaisen oma asia mitä kuvistaan muille kertoo. Luvatonta tatuointien koskettelua tai asiatonta kommentointia minäkään en hyväksyisi. Minua häiritsi myös se, että vaikka Belitz-Henriksson puhuu esipuheessaan ennakkoluulojen murtamisesta ja suvaitsevaisuuden lisäämisestä huokuu rivien välistä paikoin arvottaminen, tietyt tatuointiaiheet tai tyylit saatetaan nähdä muita vähempiarvoisina. Yleensä tatuoinnit kuitenkin valitaan puhtaasti omista lähtökohdista ja mieltymyksistä, samat kuvat tai aiheet eivät voi miellyttää kaikkia, joten väheksyminen ihmetyttää.

Kuvat ja tarinat ovat hienosti tasapainossa, ulkoasu on tyylikäs ja naisellinen. Lukeminen tapahtuu kuitenkin omalla vastuulla, se saattaa aiheuttaa kuvakuumeen! Kirjan kuvitusta voi käydä ihastelemassa kirjan www-sivulla. Kirjan ovat lukeneet myös mm. Anki, Anni, Satu ja Suvi.


Sitaattikunniamaininnan saa:

 Minulle kuvat ovat muistilappuja matkan varrelta ja pidän itsestäni juuri tällaisena.