Stephen King: Holly

Stephen King: Holly

Tammi, 2024

471 sivua

Suomentanut: Ilkka Rekiaro

(Holly, 2023)

Luettu: 22.7.2024

Mistä: lahja

Etsivä löytää -etsivätoimiston ovet ovat toistaiseksi suljettu sillä Holly Gibney on menettänyt hetki sitten äitinsä ja Pete Huntley sairastaa koronaa. Surunsa keskellä Holly kuitenkin kuuntelee äitinsä Zoom-hautajaisten aikana työpuhelimen vastaajaan tulleet viestit. Penelope "Penny" Dahlin aikuinen tytär Bonnie on kadonnut. Holly soittaa Pennylle ja huolimatta suruajastaan ja toimiston vajaamiehityksestä hän ryhtyy selvittämään mitä Bonnielle on tapahtunut. Hollyn seuratessa johtolankoja vastaan tulee kuin vahingossa toinenkin kadonnut henkilö ja pian Holly on jälleen jonkin pahan jäljillä.

Niinhän siinä sitten kävi kuten Kingin Mitä enemmän verta -novellikokoelman postauksessa arvelin eli tapaamme jälleen vanhan tutun Holly Gibneyn kanssa. Holly Gibneyn piti alun perin olla vain sivuhenkilö Stephen Kingin Mersumies-romaanissa, mutta henkilöhahmo valloitti luojansa sydämen ja ujuttautui sittemmin mukaan useampaan Kingin romaaniin ja novelliin, saaden nyt viimein oman nimikkotarinansa romaanin muodossa. Mikäs siinä, Holly on vallan mainio tapaus ja pystyy täyttämään Bill Hodgesin jättämät suuret yksityisetsivän saappaat ja kannattelemaan harteillaan yhden jos toisenkin tarinan ja vaikka romaaninkin,

Kirjan kannessa on New York Timesin lyhyt ja ytimekäs kommentti: "PARASTA KINGIÄ!". Vaikka minun on mahdotonta valita yhtä ja ainoaa Kingin teosta parhaaksi olen jokseenkin samoilla linjoilla, Holly on todella hyvä ja ehkä jopa Kingin parhaimmistoa. Holly on ajankohtainen nykyajan vitsauksineen ja ilmiöineen kuten korona ja Trump. Holly on myös yllättävä. Holly on siinä mielessä mielenkiintoinen henkilö, että hän on törmännyt tähän astisissa tutkimuksissaan monenlaisiin vastuksiin, niin yliluonnollisiin olioihin kuin yksinkertaisesti pahoihin ihmisiin. Hollyn seurassa ei koskaan tiedä mitä on luvassa. Tässä tarinassa pahuus tulee monella tapaa puskasta. Holly on koukuttava ja hyvä, mutta myös kammottava, juuri Kingille tyypilliseen kihelmöivän jännittävään ja piinaavaan tapaan.

Joskus kirja vaatii postauskuvaan kaverikseen tietynlaisen rekvisiitan tai taustan kuten Holly nyt. Lue niin tiedät.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Juuri kun luulee nähneensä pahimman, mitä ihmisillä on tarjota, huomaa erehtyneensä. Pahuudelle ei ole rajaa.

sekä:

Perhe, joka murhaa yhdessä, pysyy yhdessä.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 3. Lue julkisessa tilassa tai ulkona

38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet (takakannessa kädet)

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

Bazar, 2022

605 sivua

Luettu: 21.7.2024

Mistä: lahja

Hajusteentekijä Namirtu synnyttää aviottoman lapsen, tytön, jonka kasvojen ja vartalon oikea puoli on verenpunainen. Ilussa on merkitty lapsi, jonka syntymä herättää huomiota niin hajustepajassa kuin temppelissä, mutta onko Ilussan syntymämerkit enne onnesta vai kirouksesta? Namirtu pakenee tyttärensä kanssa Assurista päätyen asumaan Assurin ja Kalhun välillä sijaitsevan pienen kylän majataloon. Ilussan kasvaessa nuoreksi naiseksi Namirtu opettaa keittiötöiden lomassa tyttärelleen tuoksujen ja voiteiden valmistusta, Namirtu myös muistuttaa hallussaan olevasta savitaulusta ja sen merkityksestä Ilussan tulevaisuudelle. Namirtu vaikenee yksityiskohdista ja lopulta Ilussan täytyy valita tiensä ja selvittää itse äidin varjelema salaisuus.

     "Tässä savitaulussa on sukumme menneisyys ja tulevaisuus. Muista, että sitä tulee varjella tarkemmin kuin mitään muuta. Jos se häviää, kaikki on mennyttä, ja jos se päätyy vääriin käsiin, jumalten tahto ei tapahdu. Jumalten uhmaamisesta ei ole koskaan koitunut mitään hyvää, ja seuraukset voivat olla hirvittävät.. Meille, mutta myös muille, muista se, Ilussa. Sinun on siis tehtävä osasi, toteltava äitiäsi ja pysyteltävä piilossa!"

Kiinnostuin Kaisa Åkermanin Hajusteentekijän tyttärestä välittömästi (vaikka meni pitkään ennen kuin luin sen). 1200-luvulle ennen ajanlaskun alkua ajoittuva historiallinen romaani, syntymästään saakka merkitty lapsi, enteitä ja uskomuksia, suvun salaisuuksia, hajusteiden tekoa, tarina kuulostaa houkuttelevalta! Ajatuksissa pyöri Joanne Harrisin herkullinen, mukaansatempaava ja ihana ns. suklaa-sarja Pieni suklaapuoti, Karamellikengät, Persikoiden aikaan ja Mansikkavaras sekä Patrick Süskindin karmivan upea hajuja ja tuoksuja tulviva 1700-luvulle ajoittuva Parfyymi - Erään murhaajan tarina. Odotukset olivat siis varsin korkealla kun toivoin jotain samankaltaista aisteja hivelevää ja jännittävää lukukokemusta.

Valitettavasti historiallinen aika häipyi välillä taustalle henkilöiden käyttäytyessä ja puhuessa aikaan nähden melko nykyaikaisesti ja savitaulukin pysyi salaisuutena niin pitkään, että se jo vähän puudutti. Erityisen paljon jäin kaipaamaan niitä tuoksuja, joita Namirtu ja Ilussa valmistivat, ne eivät nyt välittyneet kirjan sivuilta nenääni. Kiinnostavista lähtökohdista huolimatta Hajusteentekijän tytär ei siis ihan yltänyt niihin odotuksiin jotka minulle oli siitä ehtinyt muodostua. 

Kirjassa oli silti paljon hyviä asioita, kuten tarinan kuljetus paikasta toiseen sekä tietyt henkilöt. Pidin erityisesti Ilussan ja Erenun välien kuvauksesta. Pitkään Namirtun taloudessa kotiorjana ollut Erenu on käytännössä kasvanut yhdessä Ilussan kanssa ja he muistuttavat ennemmin ystäviä ja lähes sisaruksia kuin palvelusväkeä ja emäntää. Heidän todellinen asetelmansa kuitenkin näkyy välillä Ilussan käskyttäessä Erenua. Kirja on melkoinen tiiliskivi ja Ilussan sekä Erenun matkan varrelle mahtuu paljon henkilöitä, joista osa jäi auttamatta etäisemmäksi, myös siitä syystä, että osa nimistä oli samankaltaisia ja saatoin hetkittäin sekoittaa ne. Kirjan lopusta löytyvä henkilöluettelo sekä listaus termeistä ja jumaluuksista auttoivat pysymään kärryillä (sic).

Hajusteentekijän tytär on kuitenkin sujuvasti kerrottu pitkä ja polveileva tarina, joka pitää otteessaan ja kuljettaa uusiin paikkoihin, mutta ei aiheuta ahmimisreaktiota. 

Sitaattikunniamaininnan saa:

Päivät olivat samanlaisia, samat äänet, miesten huudahdukset ja pyörien kitinä ja sama laiha liemi ja leipäpala yötä vasten.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 12. Kirjassa nukutaan ulkona, teltassa tai autiotuvassa

Helmet-lukuhaaste 2024: 8. Kirjan nimessä on perheenjäsen

Satu Rämö: Hildur

Satu Rämö: Hildur

(Hildur #1)

WSOY, 2022

363 sivua

Luettu: 4.6.2024

Mistä: lahja

Hildur Rúnarsdóttir on kokenut lapsuudessaan perhetragedian, jonka jäljet kulkevat yhä hänen mukanaan useammalla tavalla. Lumimyrskyyn kadonneet pikkusisaret ovat vuosien jälkeen yhä edelleen Hildurin ajatuksissa, mutta kadonneet lapset ovat myös Hildurin työtä sillä hän työskentelee paitsi Ísafjörðurin poliisipiirin rikosetsivänä myös Islannin kansallisen poliisin kadonneiden lasten yksikön johtajana. Vapaa-aikansa Hildur viettää Atlantin hyisissä vesissä rakkaan harrastuksensa surffauksen parissa. Pieni poliisilaitos saa täydennystä kun Hildur saa työparikseen Suomesta tulevan neulomista harrastavan Jakobin. Kun lumivyöryn alle jääneestä mökistä löytyy tutun miehen ruumis selviää poliiseille nopeasti, että kyseessä ei olekaan luonnollinen tai luonnonvoimien aiheuttama kuolema. Karanneiden teinien ja perheriitojen rinnalle tulee murhatutkinta.

Olen lukenut Satu Rämöltä aiemmin hänen elämäkertaa ja matkaopasta yhdistelevän Islantilainen voittaa aina -kirjan sekä Rämön yhdessä Katja Lahden kanssa kirjoittaman äitiyden ja vauva-arjen myyttejä ronskisti ravistelevan Vuoden mutsi -teoksen. Rämön näppäimistöltä voi näemmä odottaa lähes mitä tahansa, joten hänen hyppäys dekkarimaailmaan tuntui luontevalta jatkolta. Hildur on ollut melkoinen ilmiö ja ajattelin tässäkin tapauksessa odottaa kohun laantumista, mutta kun jatko-osien myötä myllytys vain jatkuu päätin hypätä liikkuvaan junaan ja tutustua Hilduriin.

Hildur on mielenkiintoinen sekoitus islantilaisuutta ja suomalaisuutta. Tapahtumat sijoittuvat Islantiin, mutta esimerkiksi viima ja lumimyräkät tuntuvat samalla hyvin kotoisilta. Jos tarinasta häivyttäisi paikannimiä ja muutamia maamerkkejä voisi tapahtumat kuvitella tapahtuvan Suomessa jossain pikkukaupungissa. Rämö kuvaa juonenkäänteiden lomassa Islannin luontoa, ruokia, historiaa ja tapoja sekä selittää Islannin sanoja tai termejä. Hetkittäin nämä tietoiskut vievät huomiota tarinalta. Ehkä tässä näkyy Rämön tausta matkakirjojen kirjoittajana.

Islantilainen Hildur ja suomalainen Jakob ovat toimiva parivaljakko. Molemmat ovat hieman introverttejä, oman tiensä kulkijoita, jotka myös romuttavat tiettyjä stereotypioita. Pehmeitä käsitöitä harrastava mies ja äärimmäisissä olosuhteissa hyvin fyysistä surffausta harrastava nainen eivät ole ihan perinteisimpiä henkilöhahmoja ja se tuo tarinaan raikkautta.

Minulle ei täysin selvinnyt mistä valtava pöhinä kirjan ympärillä johtuu. Hildurin henkilökemiat ovat toimivia, Islanti on mukava tapahtumaympäristö ja tarina etenee sujuvasti hetkittäistä turhan tarkkaa ja elokuvakäsikirjoitusmaista kuvailua lukuun ottamatta. Mitään varsinaista lukuhuumaa ja tarinan ahmimista en silti kokenut. Aion kuitenkin katsoa mihin tarina etenee eli voisiko sanoa, että tehtävä suoritettu Satu Rämö, jälleen yksi lukija on koukutettu!

Sitaattikunniamaininnan saa:

Luonto oli tullut seinästä sisään ja vienyt kaiken mennessään.

Helmet-lukuhaaste 2024: 14. Kirjassa harrastetaan

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies

WSOY, 1994

441 sivua

Luettu: 21.5.2024

Mistä: kirjastosta

Helsingissä asuva iäkäs leskirouva Meeri Müller on saanut keväästä lähtien yhteydenottoja pikkukaupungista vanhalta kotiseudultaan. Kaupunki haluaisi rouva Müllerin omistaman muutaman hehtaarin nummen, joutomaapalan, jotain tehdasta varten. Rouva Müllerillä on kuitenkin pitkä ja hyvä muisti ja niin vain nummen tapaus kiskoo menneet tapahtumat ja muistot hänen mieleensä, erityisesti sen kuinka huonosti pikkukaupungin päättäjät kohtelivat hänen miestään tuomari Gösta Mülleriä. Alkaa viivytystaistelu nummesta, jonka aikana selviää kuinka johtaja ja pirtutrokari Müllerin pojasta, pääasiassa piian kasvattamasta Gösta Mülleristä tuli ensin arvostettu tuomari ja pankinjohtaja ja sitten töistään syrjäytetty ja syytetty mies, kerrotaan Gösta ja Meeri Müllerin rakkaustarina ja samalla myös muutaman muun pikkukaupungin asukkaan ja perheen kohtaloista sekä tietenkin ratkaistaan kysymys nummesta.

Eeva Joenpelto kertoo nummen varjolla vuosikymmenten yli ulottuvan tarinan isoista ja pienistä asioista, suvusta, salaisuuksista, rakkaudesta, ystävyydestä, puutarhanhoidosta, muurahaispesän hävittämisestä, kadonneista kuiteista, tuotantolaitoksen perustamisesta, pikkukaupungin juonitteluista, siitä kuinka ihmiset joutuvat vallanpitäjien pelinappuloiksi sekä erään korvakoruparin kohtalon. Tästä kirjasta jäikin päällimmäisenä mieleen vahvatahtoisen rouva Müllerin lisäksi hänen hienot korvakorut, lempeä puutarhuri Tulus ja yksittäisenä kohtauksena pieni Gösta Müller kiertämässä isänsä piian kehotuksesta huoneesta toiseen haistelemassa häkää. Piika varmaan tiesi, että häkä on hajuton, mauton ja väritön kaasu, mutta tarvitsi hetken aikaa itselleen ja töilleen, ilman ympärillä touhuavaa pikkupoikaa ja päätti vetää tätä nenästä. Tämähän ei jäänyt viimeiseksi kerraksi kun Gösta Mülleriä huijattiin. Joka tapauksessa häkäyksityiskohta jäi mieleen häiritsevänä yksityiskohtana.

Tuomari Müller on jälleen niitä kirjoja, johon en todennäköisesti olisi ilman lukupiiriä tarttunut, mutta jonka lukemista en missään nimessä harmittele, vaikkakaan en lopulta pitänyt tarinaa erityisen huikeana lukukokemuksena sen hyvistä hetkistä huolimatta. Vasta kirjan luettuani huomasin, että kirja on saanut Finlandia-palkinnon vuonna 1994, joten tässä tuli täytettyä myös yhdenlainen aukko kirjasivistyksessä.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Hän oli niin ilon lyömä, että tuskin pystyi puhumaan.

Helmet-lukuhaaste 2024: 42. Kirjan nimessä on alaotsikko

Lukumaraton #12

Kesäloma on rentoutumisen aikaa ja yksi erinomainen tapa rentoutua on lukea. Tämä ajatus mielessäni kasasin alustavan pinon toivon mukaan hyviä kirjoja ja aloitan vuorokauden pituisen lukumaratonin keskiyöllä. Pyhitän siis koko maanantain lukemiselle ja aikomukseni on myös päivittää lukemisiani tähän postaukseen. Kohta mennään!

Klo 1.45 / 37 luettua sivua

Stephen Kingin Holly valikoitui pinosta ensimmäiseksi. Koin pieniä vilunväreitä kun tapahtumat hyppäsivät alun 17.10.2012 päivämäärästä 22.7.2021 päivämäärään eli samaan päivään kuin tänään, mutta eri vuoteen. Nyt nukkumaan, jatkan lukemista aamulla...

Klo 22.34 / 471 luettua sivua

Jatkoin Hollyn lukemista vasta kymmenen aikaan aamulla ja luin kirjan juuri loppuun. Huh miten synkkään paikkaa King saatteli minut Hollyn ja kumppaneiden kanssa! Ehdin vielä aloittaa toista kirjaa, ehkä helteisen illan päätteeksi sopisi Owensin Suon villi laulu tai sitten Garberin Olipa kerran särkynyt sydän.

Klo 00.00 / 521 luettua sivua

Aloitin Delia Owensin Suon villi laulu -romaania. Ensimmäisten viidenkymmenen sivun perusteella se vaikuttaa hyvältä, mutta nyt vuorokauden vaihtuessa lopetan lukemisen ja lähden nukkumaan. Lukumaraton sujui mukavasti, pääosin pihalla helteisessä säässä lukiessa.

Elina Rouhiainen: Vainuttu

 

Elina Rouhiainen: Vainuttu

(Susiraja #4)

Tammi, 2015

414 sivua

Luettu: 17.4.2024

Mistä: kirjastosta

Raisa ja Mikael ovat viimein yhdessä ja Raisa saa myös selvitettyä välit parhaan ystävänsä Nikon kanssa. Luvassa voisi siis olla rauhaa ja rakkautta, ystäviä ja opiskelua, mutta toisin käy. Raisa löytää tunnekuohussa itsestään uuden kyvyn, Mikaelin susi alkaa käyttäytyä levottomasti ja Hukkavaarassa on ongelmia kun naapurikunnassa liikkuu susi asutuksen liepeillä ja kyseisen kunnan johtajan syyttävä sormi osoittaa Hukkavaaran susiturismiin. Mikael ja Raisa lähtevät Hukkavaaraan selvittämään tilannetta, Kainuuseen lähtevät myös Raisan kaksoisveli Mitja tyttöystävänsä Caoimhen kanssa sekä Niko ja hänen poikaystävänsä Taneli. Laumanjohtaja Mikael on ollut pitkään poissa kylästä ja laumassa on jännitteitä ihan omasta takaa ilman lauman jäseniä uhkaavaa naapuririitaa, mutta tilannetta mutkistaa pian myös daimonit, jotka ovat valmiina kostamaan yhden jäsenensä kuoleman.

Vainuttu päättää Rouhiaisen neliosaisen Susiraja-sarjan jatkaen aiemmista osista tuttua vetävää kerrontaa. Päätösosassa palataan vanhojen tuttujen henkilöiden pariin ja aiemmista osista tutuille tapahtumapaikoille ihmissusien kotikonnuille Kainuun Hukkavaaraan ja daimonien saarelle Kreikkaan, mutta myös Lappiin. Tapahtumia mutkistaa paitsi uhkaavat vaarat myös salailu sillä Taneli on täysin tietämätön, että hänen ympärillään on ihmissusia, daimoneita ja keijuja ja muut joutuvat varomaan sanomisiaan ja tekemisiään. 

Vainuttu ei oikeastaan tarjoa varsinaisesti mitään uutta vaan tapahtumat rakentuvat edellisten osien päälle, Rouhiainen tuntuu keskittyneen päätösosassa enemmänkin sitomaan yhteen tarinan avoimet langanpätkät ja sen hän tekee hyvin. En kuitenkaan valitettavasti löytänyt sitä vahvaa kipinää, joka oli etenkin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa. Toisaalta jos mukaan olisi otettu vielä tässä vaiheessa uusia kuvioita olisi tarina ja sarja ehkä lähtenyt rönsyämään kun se tällaisenaan oli oikein toimiva ja melko tiivis kokonaisuus.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Linnut olivat hiljentyneet ja puiden latvat muodostivat pitsisen reunan taivaalle.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 1. Kirjan nimessä, kannessa tai takakansitekstissä on poro tai susi

Helmet-lukuhaaste 2024: 29. Kirjassa valehdellaan

Miika Nousiainen: Pintaremontti

Miika Nousiainen: Pintaremontti

Otava, 2020

365 sivua

Luettu: 1.4.2024

Mistä: kirjastosta

Miten voi sama mies saada peräänsä sekä rikollisjengin että leikkipuiston vanhemmat? En edes tiedä, kumpia pelkään enemmän.

Siinäpä hyvä kysymys, jonka esittää Sami, Pintaremontti-romaanin päähenkilö. Samilla ei ole ollut onnea naisrintamalla ja sukulaisetkin tuntuvat olevan sitä mieltä, että Sami on toivoton tapaus mitä tulee kumppanin löytämiseen. Yrityksen puutteesta ei ainakaan ole kyse, Sami on valmis pistämään kaiken peliin vaikka se tarkoittaisi hyvässä tarkoituksessa lipsautettuja valheita tai toisen lapsen lainaamista, jotta pääsisi juttusille potentiaalisten tyttöystäväehdokkaiden kanssa. Kirjassa seurataan myös Samin Henna-sisaren, Seija-äidin sekä Samin ystävien Markuksen ja Pesosen elämää. Ei ole heilläkään helppoa.

Olen lukenut Miika Nousiaiselta vain Vadelmavenepakolaisen (aeb eli aikaan ennen blogia), mutta kirjojen sijaan Nousiainen on minulle tutumpi tv:stä, etenkin Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmasta. Olikin hauska lukea Pintaremonttia sillä kuulin tarinan Miika Nousiaisen äänellä ja puhenuotilla. 

Pintaremontti on huumorilla höystetty lempeä ja lämmin tarina, jossa on hirveästi kaikkea ja kova vauhti päällä. Samin ja hänen läheistensä kautta käsitellään lähes pakkomielteistä kumppanin ja parisuhteen kaipuuta, painetta perheen perustamisesta, lapsettomuutta, mielenterveysongelmia, ennakkoluuloja niin motoristeja kuin pariskunnan osapuolten välistä ikäeroa kohtaan sekä somekuplan puhkeamista. Tarina lähtee laukalle heti alussa ja yltyy lähes tragikoomisiin mittoihin. Lukiessa ei voi olla ihmettelemättä miten kummassa Sami kuvittelee selviävänsä niistä sudenkuopista joita on tullut itselleen kaivaneeksi. Lopussa on kuitenkin ihanaa onnellisuushöttöä kaikille, minusta jopa vähän liikaa.

Miika Nousiainen on lyhyiden lauseiden mies, mutta hän onnistuu kuvaamaan hyvin suuria tunteita ja suomalaisen - etenkin miehen - sielunmaisemaa. Kaiken kohelluksen keskellä ehkä mieleenpainuvin ja tietyllä tapaa liikuttavin hetki oli mielestäni se kun Pesonen vapautuu vyön kahleista ja uskaltaa olla oma itsensä, vaikka se persvako olisikin vaarassa vilahtaa.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Mikään ei stressaa niin paljon kuin stressin välttely. Saatana miten voikin olla stressiä vältellessä pinna kireällä.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 22. Kirjassa on monta kertojaa

Helmet-lukuhaaste 2024: 4. Kirjassa on presidentti (moottoripyöräkerhon)

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

Otava, 2020

255 sivua

Suomentanut: Tapani Kärkkäinen

(Prowadź swój pług przez kości umarłych, 2009)

Luettu: 5.3.2024

Mistä: kirjastosta

Eräänä talviyönä yksi pienen puolalaiskylän kolmesta ympärivuotisesta asukkaasta löytyy kuolleena. Toinen kylän vakiasukkaista Janina Duszejko on aivan varma, että kauriilla on sormensa - tai sorkkansa - pelissä. Eläimet ovat nousseet kapinaan niitä sortaneita ihmisiä vastaan! Samalla kun hoitaa kesäasukkaiden taloja, laatii horoskooppeja ja kääntää William Blaken runoja Janina ottaa asiakseen selvittää naapurinsa kuoleman, mutta sitten löytyy lisää vainajia...

Aja aurasi vainajain luitten yli on romaani, joka pakenee genremääritelmiä, siinä on ripaus rikostarinaa, astrologiaopasta, keittokirjaa (sinappikeitto!), filosofiaa, fantasiaa, mitähän vielä... Hämmennystä lisää vielä pitkät ja polveilevat lauseet, erikoiset kielikuvat sekä Tokarzukin tapa viljellä isoja alkukirjaimia sanoihin joihin ne eivät kuulu. Kun Janina vielä käyttää ihmisistä näiden oikeiden nimien sijasta kyseisten henkilöiden persoonaa, ulkoista olemusta tai jotain muuta henkilöön liittyvää asiaa kuvaavia nimiä kuten Outolintu, Isojalka, Kaivonen, Mustatakki tai Tuhkanainen, on kokonaisuus melkoisen kirjava.

Välillä kerronta on pitkäveteistä ja jaarittelevaa ja keskittyminen herpaantuu, mutta tarina tarjoaa myös yllätyksiä, lisäksi kirjan synkkä huumori keventää lukukokemusta. Lukemisen jälkeen mielessä pyörii melkoinen sekamelska. Aja aurasi oli mielenkiintoinen tapaus, mutta sen verran omituinen, että en taida tarttua Tokarzukin muihin teoksiin.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Matalat, tummat pilvet olivat koko päivän kiitäneet taivaalla, ja nyt, myöhään illalla, niiden märät mahat viistivät kukkuloita.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 11. Jostakin lainattu kirja

Helmet-lukuhaaste 2024: 34. Kirjan nimessä on käsky tai kehotus

Stephen King & Richard Chizmar: Gwendy

 

Stephen King & Richard Chizmar: Gwendy

Tammi, 2023

512 sivua

Suomentanut: Einari Aaltonen

(Gwendy's Button Box, 2017,

Gwendy's Magic Feather, 2019,

Gwendy's Final Task, 2022)

Luettu: 26.1.2024

Mistä: oma ostos

Nyt tilastoni saattaa heittää sillä en ole ihan varma sainko Gwendyn lahjaksi vai ostinko se itse enkä ollut myöskään merkannut muistiin päivää jolloin luin kirjan loppuun. Melkoista huolimattomuutta heti alkuvuodesta. Viime vuoden puolella alkanut bloggausjumi ja -jonon kertyminen jatkuu edelleen, joten postaukset tulevat lukemiseen nähden viiveellä.

Gwendy on julkaistu Yhdysvalloissa kolmena erillisenä (pienois)romaanina, mutta Tammi julkaisi trilogian suomennoksen yksissä kansissa (lisäksi e- ja äänikirjat myös erillisinä), ihan hyvä ratkaisu, eipähän tarvitse odotella kieli pitkällä seuraavia osia vaan saa lukea tarinan kerralla! Tarina on syntynyt Stephen Kingin ja Richard Chizmarin yhteistyönä. King aloitti Gwendyn tarinan, mutta se jäi keskeneräisenä ns. pöytälaatikkoon kunnes Richard Chizmar hyppäsi mukaan ja Gwendyn lipas eli tarinan ensimmäinen osa valmistui. Toinen osa Gwendyn lumottu sulka on Chizmarin kirjoittama ja päätösosan Gwendyn viimeinen tehtävä King ja Chizmar ovat kirjoittaneet yhdessä. 

Trilogiassa seurataan Castle Rockista kotoisin olevan Gwendy Petersonin elämää kolmessa eri vaiheessa, teini-ikäisenä, kolme-neljäkymppisenä ja päälle kuusikymppisenä. 12-vuotias Gwendy on lopettamassa juoksulenkkiään kun mustiin farkkuihin, puvuntakkiin ja hattuun pukeutunut tuntematon mies puhuttelee Gwendyä ja pyytää hänet palaveriin. Mies, Richard Farris, antaa Gwendylle mahonkisen lippaan, jonka päällä on kuusi nappia ja molemmissa päissä nappi ja vipu. Kullakin kahdeksalla erivärisellä napilla sekä kahdella vivulla on tehtävänsä ja lippaan mukana tulee valtava vastuu. Gwendy ottaa lippaan vastaan ja se seuraa häntä hänen aikuisuuteen, vanhuuteen, kongressiin ja aina avaruuteen asti, niin hyvässä kuin pahassa.

Olin aluksi hieman skeptinen Kingin ja Chizmarin yhteistyöstä, vaikka King on ennenkin kirjoittanut onnistuneita tarinoita yhdessä muiden kanssa kuten Talismaani ja Pimeyden talo Peter Straubin kanssa tai Ruususen uni poikansa Owen Kingin kanssa. King on suosikkikirjailijani ja kuten usein lempiasioiden kanssa niitä ei niin vain soisi sorkittavan. Onneksi Gwendy tempaisi mukaansa heti ja epäilykseni osoittautuivat turhiksi. Kolme tarinaa muodostaa ehjän kokonaisuuden, josta ei erotu kaksi eri kirjoittajaa. Myös Einari Aaltonen on tehnyt hyvää työtä kääntäessään tarinan suomeksi. Gwendy on hemmottelua King-fanille myös siksi, että siellä täällä vilahtelee viittauksia Kingin muihin teoksiin, totta kai, sillä kuten Kinginsä lukenut tietää...

On muitakin maailmoja kuin tämä.

Kingin toisiin maailmoihin ja hahmoihin viittausten lisäksi King ja Chizmar linkittävät tarinansa myös tähän omaan maailmaamme ja aikaamme, sen henkilöihin, ilmiöihin ja vitsauksiin kuten Donald Trumpiin ja koronavirukseen. Gwendy luovii tämän kaiken keskellä turvautuen silloin tällöin pieniin hämmästyttävän yksityiskohtaisiin suklaahahmoihin ja erikoisiin hopeakolikoihin, tuntien harteillaan maailman (maailmojen) ja lippaan värikkäiden nappien, etenkin päätyjen punaisen ja mustan nappien valtavan painon. Tarinan edetessä lipas saattaa muuttaa hieman kokoaan, painoaan tai vipujen paikkaa, oli se sitten Kingin ja Chizmarin tahallaan tai tahattomasti tekemää tai Aaltosen suomennokseen lipsauttamaa, mutta joka tapauksessa kuten Gwendy sanoo:

Ihmiset eivät tarvitse lipasta tehdäkseen kammottavia asioita. Ihmismieli pystyy pahaan ilmankin.

Niinhän se valitettavasti on. Ei tarina kuitenkaan tuosta sanomasta huolimatta ole läpeensä paha vaan siinä ja sen hahmoissa on paljon hyvää. Täytyy nostaa hattua (knallia!) esimerkiksi Richard Farrisille, joka ei menetä uskoaan ihmisiin vaikka nappien kutsu käy lippaan kantajille kerta toisensa jälkeen ylivoimaiseksi. Ja tietysti hatun noston tai sulan heilautuksen ansaitsee vahva päähenkilö Gwendy. Gwendyssä on roppakaupalla rohkeutta, epäitsekkyyttä ja uskoa sekä asioihin että ihmisiin. Lopulta pidin tarinasta valtavan paljon.

Sitaattikunniamaininnan saa (Gwendyn vahva ja kaunis rakkauden julistus):

Tässä miehessä ei ole mitään pahaa, tämä mies on koti.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 23. Kirjassa on moottoriajoneuvo

Helmet-lukuhaaste 2024: 1. Kirjan nimessä on erisnimi

Victor Dixen: Vampyria - Pimeyden hovi

Victor Dixen: Vampyria - Pimeyden hovi

(Vampyria #1)

Otava, 2024

459 sivua

Suomentanut: Taina Helkamo

(Vampyria - La Cour des ténèbres, 2020)

Luettu: 8.1.2024

Mistä: lahja

Vampyria - Pimeyden hovi hyppäsi välittömästi luettavien listalleni kun se osui kirjatutkaani, Victor Dixen nimittäin tarjoilee tarinassaan sen verran kutkuttavalta vaikuttavan ja erilaisen näkemyksen Ranskan historian merkkihenkilöstä. Ja tämä on vasta alkua, sillä Pimeyden hovi on Vampyria-trilogian avausosa.

Ranskan Aurinkokuningas Ludvig XIV on nykyään Ludvig Muuttumaton, pimeyden kuningas, joka hallitsee Vampyrian valtakuntaa verisellä otteella. Aivan kirjaimellisesti, sillä kuningas muutettiin vampyyriksi vuonna 1715 ja hänen valtakautensa on jatkunut jo lähes kolmensadan vuoden ajan. Vampyriassa vampyyrit kuuluvat ylimpään säätyyn ja alimmassa eli neljännessä aatelittomien säädyssä ovat kuolevaiset, ihmiset, jotka joutuvat luovuttamaan kuukausittain osan verestään vampyyreille.

Yksi aatelittomista, nuori Jeanne menettää eräänä yönä kaiken kuninkaan joukkojen saapuessa hänen perheensä kotiin ja Jeanne pakenee vannoen kostoa. Jeanne päätyy kuninkaalliseen sisäoppilaitokseen, jonne hänellä ei taustansa puolesta olisi mitään asiaa, mutta koska sattuma tai kohtalo tarjoaa mahdollisuuden hän päättää käyttää sen hyväkseen. Ympärillä liikkuvista aatelisista ja vampyyreistä sekä kaikesta juonittelusta ja vaaroista huolimatta Jeannella on sisäoppilaitoksessa paremmat mahdollisuudet kostoon.

" Pimeyden hovissa on sääntönsä ja hengenvaaralliset ansansa, ja pienemmästäkin virheestä saa maksaa verisen hinnan..."

Kirjan yksityiskohtainen kullan sävyinen kansikuva ja kannen sisäpuolen henkilögalleria ovat hienot ja tyylikkäät. Myös ensimmäisillä sivuilla oleva kartta ja Vampyrian valtakunnan lait sopivat kokonaisuuteen. Valitettavasti mustissa pehmeissä kansissa näkyy välittömästi avaamisen jäljet naarmuina ja taitoksina. Sivut ovat mattapintaista karkeahkoa ja huokoista paperia, joka tuntuu käsissäni epämiellyttävältä. Näistä syistä johtuen kirjasta esineenä tulee hieman halpa ja kertakäyttöinen vaikutelma, mikä on harmi.

Tarina alkaa toiminnantäyteisesti ilman pidempiä alkulämmittelyjä ja tempaisee mukaansa ensi sivuilta lähtien. Tapahtumat sijoittuvat lähelle nykyaikaa, mutta aika hämärtyy, on kuin aika olisi toisaalta pysähtynyt hetkeen jolloin kuninkaasta tuli vampyyri, mutta toisaalta taas jatkanut kulkuaan. Menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat erikoisella tavalla, oikeastaan se sopii tarinaan. 

Välissä kuvailu ja huutomerkkien käyttö tunnelman tehostamiskeinona lähtee rönsyilemään. Kielikuvat ovat erikoisia ja huudahdukset tuntuvat kömpelöiltä, ne onnistuvat ennemmin latistamaan kuin lisäämään jännitystä. Dixon on kirjoittanut vetävän tarinan, jonka varrella henkilöhahmoista paljastuu melkoisia yllätyksiä. Tarinan henkilöt kehittyvät välillä suuntaan, joista en lukijana kovin pidä, mutta muutokset ovat kuitenkin tarinan kannalta perusteltuja. Tämän tarinan parissa ei ollut tylsää! Jatko-osat on ehdottomasti luettava.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Häikäisevän, ikuisesti muuttumattoman yhdeksäntoistavuotiaan ulkokuoren alla hänen sisuksensa ovat muinaisen muumion.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 25. Kirjassa paetaan tai karataan

Helmet-lukuhaaste 2024: 28. Kirjailija on Välimeren maasta (Ranska)

Kirjavuosi 2023

Tuntuu vähän hassulta listata edellisen vuoden lukutilastoja kun on juuri siirrytty kesäaikaan ja eletään jo huhtikuuta, mutta tästä koosteesta on muodostunut minulle tapa. Joten tässä tiivistettynä listaus vuonna 2023 lukemistani kirjoista:

• Luin vain 21 kirjaa (sama ns. pohjanoteeraus kuin vuonna 2022)

• Minulla on kesken kolme kirjaa, jotka jäivät luettavaksi loppuun tämän vuoden puolella.

• Goodreadsin mukaan luin 8672 sivua, omien muistiinpanojeni mukaan 8843 sivua.

• Lukemistani kirjoista kotimaisia oli 10 ja ulkomaisia 11.

• Lukemieni kirjojen kirjoittajista 15 oli naisia ja 6 miehiä. Naisiin on laskettu myös Carolyn Keene, Neiti Etsivä -sarjan kirjailijapseydonyymi. Wikipedian mukaan Mildred Wirt Benson on kirjoittanut 23 Neiti Etsivä -kirjaa, myös viime vuonna lukemani sarjan 2. osan. Carolyn Keene -pseudonyymin takaa löytyy useita kirjailijoita, niin naisia kuin miehiä.

• Luetuista fiktiota oli 17, faktaa 3 ja autofiktiota 1. Tähän joukkoon mahtui (tuon yhden autofiktion lisäksi) romaaneja, omaelämäkerta ja elämäkertoja.

• Luin kaikki kirjat suomeksi ja painettuina kirjoina. Yksi äänikirja ja yksi e-kirja on kesken, mutta niille ei ole oikein löytynyt aikaa tai innostusta.

• Lukemieni kirjojen alkuperä jakautui seuraavasti: kirjastosta lainattuja 14, itse ostettuja 4, muualta kuin kirjastosta lainattuja 1, tarjottuja arvostelukappaleita 1, lahjaksi saatuja 1.

• Vanhin lukemani kirja oli alunperin vuonna 1818 julkaistu Mary Shelleyn klassikko Frankenstein, uusimmat lukemani kirjat eli Riikka Sandbergin Ørja ja Annie Lyonsin Pommisuojan lukupiiri julkaistiin vuonna 2023.

• Luin ensimmäistä kertaa seuraavien kirjailijoiden kirjoja: Eowyn Ivey, Laura Juntunen, Kim Leine, Annie Lyons, Charlotte McConaghy, Riikka Sandberg, Mary Shelley, Steinunn Sigurđardóttir, Pajtim Statovci, Antti Tuuri.

• Seuraavien kirjailijoiden tuotannon pariin palasin myös vuonna 2023: Jessie Burton, Carolyn Keene, Stephen King, Rosa Liksom, Mikael Niemi, Kalle Päätalo, Elina Rouhiainen, J. K. Rowling.

• Vuoden 2023 pohjoisen lukuhaasteeseen sain täytettyä 13 kohtaa 25:stä ja vuoden 2023 Helmet-lukuhaasteeseen 21 kohtaa 50:stä. Pitkään kestänyt kirjallinen maailmanvalloitukseni vei minut Kosovoon ja Tanskaan, kokonaistilanteeni on 43 maata 257:stä. Marraskuun lukuhaasteen 30 sivua päivässä -tavoite ei ihan joka päivä toteutunut, mutta luin kuitenkin marraskuussa yhteensä 1277 sivua.

• Osallistuin vuoden 2023 aikana viisi kertaa lukupiiriin ja pääsin taas kulkemaan uusille kirjapoluille jonne en olisi välttämättä itsekseni lähtenyt.

• Oulun Muusajuhlat ovat aiempina vuosina levittyneet myös Iihin, vuonna 2023 tapahtuma oli Iissä nimellä Taiteiden illat, tosin edelleen yhteistyössä Oulun Muusajuhlien kanssa. Sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä, miksei siis myös tapahtumalla. Joka tapauksessa kävin kuuntelemassa KulttuuriKauppilan piha-alueella sekä tanskalais-norjalaista Kim Leineä (kuvassa oikealla), jota haastatteli Tomi Kiilakoski...

... että Risto Isomäkeä (kuvassa vasemmalla), jota haastatteli Jyri-Jussi Rekinen.

 

• On pakko mainita vielä kesäinen kirjaväristys, jonka koin lomareissulla Norjassa. Kävimme ilta-ajelulla Senjan ympäri ja teimme pysähdyksen erään majakan lähelle. Pienen kävelyreitin varrella oli vanhan nikkelikaivoksen rauniot. Kurkistaessani pimeään louhosluolaan koin epämiellyttäviä vilunväreitä. Nyt taidan tietää missä Se / Pennywise / Penninvenyttäjä (pääpahis Stephen Kingin Se- kirjasta) majailee kun ei ole Derryssä saalistamassa lapsia... Hrr!

Samaisella Norjan reissulla ihastelin Tromssassa sillan kupeessa sijaitsevaa kirjakaapiksi muutettua puhelinkoppia!

 

Sitten vielä koosteena kirjavuoden 2023 suosikit. Kuvat vievät kirjoista kirjoittamiini arvioihin. Paras vuonna 2023 lukemani kirja oli Laura Juntusen Subutex-kaupungin kasvatit. Rehellinen ja ravisteleva kuvaus kolmikymppisestä Henkasta, joka on käyttänyt huumeita ison osan elämästään.

Sijoille 2-5 olisi ollut muitakin ehdokkaita, mutta lopulta, tämän päivän mielipiteellä, suosikeiksini nousivat seuraavat kirjat:

          

 

Nyt kun kirjavuosi 2023 on koostettu voin siirtyä vuoden 2024 luettuihin, niitä on jo ehtinyt kertyä muutama odottamaan postausta. Ihanaa kevättä!

Elina Rouhiainen: Jäljitetty

 Elina Rouhiainen: Jäljitetty

(Susiraja #3)

Tammi, 2014

483 sivua

Luettu: 26.12.2023

Mistä: kirjastosta

18-vuotias Raisa Oja on aloittanut kuvataideopinnot, mutta opiskelu ei vastaa hänen haaveitaan. Pian koulu jää kakkoseksi sillä Raisan on saatava tietää lisää itsestään, selvitettävä mikä hän oikein on ja siihen hän tarvitsee veljeään, jonka olemassaolosta Raisa sai tietää vasta hetki sitten. Vampyyri-Konstan avulla Raisa pääsee kaksoisveljensä Demetrioksen eli Mitjan jäljille, mutta sen jälkeen vaikeudet alkavat. Raisa ja Mitja viedään Kreikkaan eristyksissä sijaitsevalle saarelle, jota hallitsee vahva daimon Callista. Raisa ja Mitja saavat kuulla taustoistaan, mutta Raisa kuulee myös salatusta daimonien ennustuksesta. Sisarukset pakenevat saarelta, mutta riittääkö se pitämään heidät turvassa ja hengissä?

Susiraja-sarja on edennyt kolmanteen osaan ja matkan varrella on ehtinyt tapahtua monenlaista. Siksi onkin kiva, että Jäljitetyn alussa on Raisan kertomana hyvin lyhyt kertaus aiemmista tapahtumista. Tarinan kyytiin on helppo hypätä vaikka edellisen osan lukemisesta olisikin aikaa. 

Rouhiainen jatkaa tarinan laajentamista niin maantieteellisesti kuin yliluonnollisten olentojen osalta. Tapahtumat viedään Suomen Kainuuta ja pääkaupunkiseutua kauemmaksi aina Kreikkaan asti ja vanhojen tuttujen ihmissusien ja vampyyri(e)n lisäksi mukaan astuu lisää yliluonnollisia olentoja, keijut ja daimonit. Keijuista kerrotaan vain vähän, mutta daimoneista taustoineen ja tapoineen paljastetaan paljon. Daimonit tuovat tarinaan uutta syvyyttä, mutta ne tuntuvat lajina hankalasti määriteltäviltä ja häilyviltä eivätkä niiden kyvyt ja ideoiden maailma avaudu ihan ensilukemalta. Daimonien myötä tarina ei ole niin suoraviivainen kuin aiemmat osat, mutta sitten toisaalta esimerkiksi Mitjan löytyminen tapahtuu lähes naurettavan helposti. Pakka ei pysy ihan yhtä hyvin kasassa kuin aiemmissa osissa, mutta Jäljitetty on silti todella koukuttavaa ja viihdyttävää luettavaa! 

Sarjasta on jäljellä vielä yksi osa, Vainuttu. Odotan innolla minkälainen kohtalo Raisaa, Mikaelia, Mitjaa ja kumppaneita odottaa. Olisi mukava kuulla myös Nikosta ja Konstasta sekä päästä Hukkavaaraan...

Sitaattikunniamaininnan saa:

Ainoa keino olla onnellinen on olla vapaa. Ja vapaa voi olla vain, jos ei anna pelkojen hallita elämäänsä.

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 18. Kasveista tai eläimistä kertova kirja (päätän hyväksyä ihmissusien susipuolen tähän haastekohtaan)

Helmet-lukuhaaste 2023: 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

 J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset

(Harry Potter #7)

Tammi, 2008

828 sivua

Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta

(Harry Potter and the Deathly Hallows, 2007)

Luettu: 3.12.2023

Mistä: oma ostos

Harry Potter täyttää heinäkuun viimeisenä päivänä seitsemäntoista vuotta ja hänestä tulee täysi-ikäinen. Samalla häntä suojanneet taiat raukeavat ja lordi Voldemortin sekä tämän kannattajien on helpompi päästä Harryn jäljille ja kimppuun. Harryn elämä on muuttumassa, hän lähtee Likusteritieltä, mutta ei palatakseen Tylypahkaan seitsemännelle lukukaudelle vaan lähteäkseen kohti tuntematonta, toteuttamaan rehtori Dumbledorelta saamaansa tehtävää. Kukistaakseen lordi Voldemortin Harryn, Ronin ja Hermionen on tuhottava loput hirnyrkit, lordi Voldemortin sielun palaset, mutta tehtävä ei ole helppo sillä he eivät tiedä mitä loput hirnyrkit ovat tai mistä ne löytyvät. Matkan varrella ystävykset kuulevat tarinan kuoleman varjeluksista ja joutuvat miettimään kummat ovat tärkeämpiä, kuoleman varjelukset vai hirnyrkit?

Kuoleman varjeluksissa mennään Taikaministeriön vallankaappauksen edetessä yhä synkempiin tunnelmiin. Uudet säännöt jästisyntyisten luetteloinnista ja velhojen verisäädystä, kyseenalaiset kuulustelukeinot sekä jästien katoamiset muistuttavat hyvin vahvasti toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia ja vainoja. Velhomaailmassa on siis vallalla paljon pahuutta, mutta myös Voldemortin vastustajat pitävät pintansa eivätkä antaudu pimeän voimille. Taistelut kovenevat ja lopussa vastapuolten uskollisuus ja rohkeus punnitaan. Pidän siitä, että Rowling ei ole kirjoittanut mustavalkoista loppua, jossa kaikki hyvien puolella olevat selviävät ja vain paha saa palkkansa. Molemmat osapuolet kärsivät tappioita, mutta tarinassa näytetään myös, että ihmiset -tai velhot- voivat muuttua, pimeyden puoleltakin voi kääntyä pois.

Pidän kovasti pitkistä tarinoista, mutta suuri sivumäärä asettaa myös tiettyjä vaatimuksia sisällölle. Kuoleman varjeluksissa on hetkittäin turhaa joutokäyntiä, esimerkiksi Harryn, Ronin ja Hermionen piilossa Kalmanhanaukio 12:ssa viettämä aika tuntui jatkuvan pienen ikuisuuden. Pienellä tiivistämisellä tarina olisi vielä vetävämpi, tosin silloin olisi "vaarana", että tarina on luettava yhdellä istumalla. Harry Potter ja kuoleman varjelukset on loistava tarina ja hieno päätös sarjalle. Tosin ihan vielä Harrylle ja kumppaneille ei tarvitse sanoa hyvästejä sillä sarja on saanut jatkokseen vielä Harry Potter ja kirottu lapsi -näytelmän, josta on myös tehty kirja. Se odottaa vielä lukemistaan.

Sitaattikunniamaininnan saa:

"Siunattu olento", Ron sanoi hellästi, "ja minä kun joskus haaveilin, että katkaisen siltä kaulan ja ripustan pään seinälle."

Helmet-lukuhaaste 2023: 15. Kirjan nimessä on ja-sana

Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri

Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri

Aula & Co, 2023

344 sivua

Suomentanut: Anna-Mari Raaska

(The Air Raid Book Club)

Luettu: 16.11.2023

Mistä: tarjottu arvostelukappale

On kulunut kaksi vuotta siitä kun Gertrude "Gertie" Binghamin rakas aviomies Harry menehtyi. Gertie on jatkanut heidän yhdessä perustamansa Binghamin kirjakaupan pitoa Hemingway-koira seuranaan, mutta elämä ei ole ennallaan, suru ja ikävä ovat jatkuvasti läsnä. Gertie kaipaa muutosta ja hän miettii jopa kirjakaupasta luopumista. Muutos tulee yllättäen Saksasta. Juutalaisperheiden lapsia lähetetään sodan jaloista turvaan muualle Eurooppaan ja yksi heistä, müncheniläisen Fischerin perheen teini-ikäinen tytär Hedy päätyy Lontoon laitamille Beechwoodiin Gertien luo. Kuinka 59-vuotiaan lapsettoman lesken ja 15-vuotiaan vieraaseen maahan matkustavan tytön yhteiselo alkaa sujua? Pääseekö Gertie vielä jaloilleen ja kuinka leviävä sota vaikuttaa kaikkeen?

Pommisuojan lukupiiri on moniulotteinen romaani. Se on hyvän mielen romaani ja kuin tehty  lukutoukille, yksi tapahtumapaikoista on kirjakauppa täynnä kirjoja, annetaan lukuvinkkejä ja osallistutaan lukupiiriin, lukujen alussa on kirjasitaatteja ja muutenkin tarina vilisee kirjaviittauksia, on ystävyyttä ja rakkautta. Samaan aikaan tarinassa on kuitenkin vakavampi, jopa surullinen puoli, menetetään rakkaita ja yritetään selviytyä menetyksistä, eletään sodan uhan alla ja lopulta sota vyöryy myös Lontooseen, on eripuraa ja epätoivoa. Tapahtumat ja ihmisten kohtalot koskettavat. Lukiessa takaraivossa kolkuttaa ajatus, että vaikka kirjan tapahtumat ajoittuvat menneisyyteen ja toiseen maailmansotaan niin tälläkin hetkellä Euroopassa soditaan. Lyonsin romaani onkin pelottavan ajankohtainen.

Mietin kirjan aloitettuani, että onkohan tarina makuuni liian romanttinen ja ennalta-arvattava, mutta onneksi ei. Lyons ei ole kuorruttanut tarinaansa liialla siirapilla ja hän tarjoilee juonessa myös yllätyksiä. Jotkut henkilöt ja tapahtumat jäävät hieman pinnallisiksi ja stereotyyppisiksi, mutta joukossa on myös helmiä, joten tasapaino säilyy. Pidin erityisesti Gertien ja Hedyn suhteen muodostumisen kuvauksesta sekä Billy Chambersista, Gertien naapurissa asuvasta pikkupojasta. 

Lyonsilla on taito pukea suuria asioita ja huomioita pieniin hetkiin, kuin sivusilmällä tehtyihin vilkaisuihin ja puolihuolimattomasti sanottuihin sivulauseisiin. Asioista ei tehdä suurta numeroa, mutta ne jäävät kuitenkin mieleen pyörimään, oli kyseessä sitten lapsen suusta kuultava tokaisu, jolla voikin olla tarkoitustaan syvempi merkitys tai Gertien kirjakauppaa pitävän Thomas-sedän idea käyttää Hitlerin Taisteluni-kirjaa myyntitarkoituksen sijasta katon suojaamiseen saksalaisten ilmaiskuilta. Vaikka tämä tapahtuma oli sivuseikka se oli kuin kirjallinen keskisormen nosto Hitlerille ja hänen kirjalleen. Sanoilla voi sivellä tai sivaltaa.

Vielä muutama sana lukupiireistä, tarinan tukipilarista. Gertien ja hänen edesmenneen puolisonsa kirjakaupassa lukupiirillä on pitkä historia, mutta kun sodan ja ilmahyökkäysten vuoksi julkisia kokoontumisia on vaikea järjestää päättää Gertie järjestää Binghamin lukupiiristä sota-ajan version, Pommisuojan lukupiirin, jossa kirjakaupan tiloissa olevaan pommisuojaan ilmahyökkäysten aikana kokoontuvat ihmiset voivat lukea ennalta sovittua kirjaa ja keskustella siitä. Loistava idea viedä ajatukset pois pommituksista. Ja koska Gertie on varsin topakka ja auttamisenhaluinen nainen hän ideoi vielä sotavankien lukupiirin, jossa sotavangeille lähetetään kirjapaketteja. Onkohan tällaista lukemista edistävää toimintaa oikeasti järjestetty sota-aikana vai onkohan tämä kirjailijan ideointia?

Pommisuojan lukupiiri ei noussut lukuvuoteni helmiin, mutta luin sen juuri sopivalla hetkellä ja nautin tarinasta. 

Sitaattikunniamaininnan saa (valoisalle puolelle kurottava):

Kun mahdollisuus onneen tarjoutuu, niin siihen pitää tarrata, ottaa sitä raivelista kiinni, kun vielä voi.

Sekä (synkkyyttä ja ehkä tämän ajan tuntojakin pelottavasti heijastava):

Maailma on jonkin aivan kauhean kynnyksellä. Kysymys kuuluukin, jäämmekö seuraamaan sitä toimettomina vierestä vai nousemmeko vastarintaan ja autamme niitä, jotka apua tarvitsevat.

Helmet-lukuhaaste 2023: 18. Kirja on julkaistu alunperin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä)

Kalle Päätalo: Pato murtuu

Kalle Päätalo: Pato murtuu

(Iijoki #24)

Gummerus, 1994

685 sivua

Luettu: 13.11.2023

Mistä: lahja

Syksyllä 1952 Kalle ja Laina ovat viimein päässeet asettumaan takaisin Tampereelle asumaan omaan taloon. Alakerran vuokralaisten poismuuton jälkeen asunto on remontin tarpeessa ja taloon pitää tehdä muutenkin parannuksia ja korjauksia, mutta nehän hoituvat. Kallella on viimein aikaa myös kirjoittamiselle, tosin yläkerrassa vuokralla asuvan perheen isä pistäytyy lähes joka ilta istumaan Päätaloille. Vuokralaisesta on muutakin harmia, niin myös asuntoremontista, jonka Kalle lupautuu kiltteyttään tekemään viraapelityönä samassa työpaikassa työskentelevälle neiti Lehtiselle ja tämän äidille. Remontin ja sen jälkipyykin seurauksena Kallen ja Lainan välit huononevat entisestään. Kun Kalle lähtee Vesilahden kirkonkylään johtamaan kansakoulun rakentamista saa pariskunnan välinen kireä tilanne hetken hengähdystauon. Tuolla reissutyöllä on lopulta varsin kauaskantoiset seuraukset.

Tässä osassa tapahtuu todella paljon niin Tampereella, Vesilahdella kuin Taivalkoskella, että välillä oli vaikea malttaa laskea kirjaa käsistä. Päätalon perheessä tehdään suuria päätöksiä, joitakin näistä osasi odottaa, mutta osa pääsi yllättämään. Tunnekuohuilta ei voinut välttyä, etenkin eräs Kallen ja Tessu-koiran välinen kohtaus sai pyyhkimään silmäkulmia. Mielestäni yksi kirjan hienoimpia hetkiä on kun Kalle pääsee esittelemään Riitu-äidilleen työmaataan, Attilan kenkätehtaan laajennusurakkaa. Päätalo kuvaa hyvin äidin tunnetilaa, jossa sekoittuu jännitys ja hämmennys siitä osaako maalaismuori käyttäytyä kaupungin rakennustyömaalla, mutta myös ylpeys omasta pojasta. Äidin vierailu Tampereen työmaalla on tainnut olla tärkeä tapahtuma myös pojalle, vaikka kirjassa Kalle ei juuri hempeile tai tunnusta tunteitaan vaan ennemmin peittää lämpimät tunteensa vitsailuun sekä äitinsä puheliaisuuden ja piipun polton häpeilyyn.

     - Minnua ujostuttaa sinne työmaallesi meno.

     - Mitä tässä on ujostelemista! Sinähän olet minun äiti!

     - Ossaanko käyttäytyäkkää. Tartteeko minun tervehtiä ja ketä?

     - Mestarien kopissa esittelen sinut. Sillon tervehit.

     - Käsipäivälläkö?

     Äiti kysyy tämän niin surkealla äänellä, että minulta pääsee nauru.

     - Kättelet! Kämmenellä. Mutta elä ruppea leipomaan kaveriini olokapäihin jumalantervettä.

     (...)

     - Saanko minä siellä tupakoija?

     - Et kait jaksa tupakoimatakkaa olla.

     (...)

     - Saanko ryyppiä kahvivailta?

     - Kuka sen kieltää, naurahdan.

     - Jos tämä herra ei tykkää, kun maalaismuori horii kahvevain laijalta, äiti sanoo ja nyökkää Laurisen suuntaan.

     Minä naurahdan ja lupaan:

     - Särvihän vajin laijalta ja kastele nisupalasta kuppiiin!

     (...)

Työmaalla on menoa ja meininkiä! Lautapoika Ositusvuori kantaa varsinaisen kellarikerroksen holville mahtavia taakkojaan ja kun pudottaa ne olkapäältään, muistaa hihkaista:

     - Varokaa, alla kuolee!

     Äidin sormet hakeutuvat tämän tästä hypistelemään esiliinan taskua. Jossakin välissä äiti sanoo:

     - Ja sinäkö olet tämän metelin ja sekasotkun ylin herra?

     - Työnjohtajana. Vastaava mestari, niin kuin sanotaan.

     - Miten sinä, herrajumala, nämä kaikki hommat ällyät?

     - Ällyämistähi joskus on, naurahdan.

     - Osasitko kuvitella sillon kun lähit Kallioniemestä poikarepaleena savotoihin, että joskus olet tämmösen metelin päänaatikka?

     - En varmasti. Mutta eikö Kattila-Santeri sanonu, että onni se on, joka miestä tyyrää.

Riitu Päätalo on ehdottomasti yksi suosikkihenkilöistäni sarjassa. Hänessä on yhtä aikaa herkkyyttä, lämpöä, karskiutta ja lujuutta. Pidän siitä kuinka avoimesti hän näyttää kaikki tunteensa, uskaltaa ilmaista mielipiteensä ja pitää omiensa puolta. Tätä osaa lukiessani tuskastuin ja ärsyynnyin moneen kertaan sekä Kallen että Lainan käytökseen (molemmista riittäisi jupinaa pitkät pätkät, mutta se menisi jo juonipaljasteluksi), mutta Riitun osuudet, joita tässä osassa on aika paljon, toivat muuten aika synkissä tunnelmissa kulkevaan tarinaan kaivattua iloa ja lämpöä, tosin myös ripauksen huolta ja surua. Tarinan lopussa esiintyvässä leskirouva Elsa Köpänvuoressa tunnistin jotain samaa kuin Riitussa. Ehkä Köpänvuori tavataan vielä seuraavassa osassa.

Voi voi, kohta tämä sarja loppuu!

Sitaattikunniamaininnan saa:

Sentään pidätyn laskemasta suustani sanoja, jotka siellä ovat vähintäänkin kyykkylähdössä.

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 17. Vuotuisjuhlaan liittyvä romaani (kirjassa vietetään mm. joulua ja juhannusta)

Helmet-lukuhaaste 2023: 12. Kirjan nimi liittyy veteen

Antti Tuuri: Mies kuin pantteri - Wahlroosin elämä

 

Antti Tuuri:

Mies kuin pantteri - Wahlroosin elämä

Otava, 2022

158 sivua

Luettu: 31.10.2023

Mistä: kirjastosta

Olin hyvin vähällä jättää lainaamatta tämän lukupiirikirjan sen nimen ja oman virheoletukseni takia, luulin nimittäin nimen perusteella, että kirja kertoo Björn "Nalle" Wahlroosista. Katsoin kuitenkin kirjan tiedot Outi-kirjastosta, tajusin virheeni ja varasin kirjan. Onneksi, voi miten mielenkiintoisen kirjan luinkaan!

Kirjailija Antti Tuuri oli 20-vuotias tavatessaan ensimmäistä kertaa silloisen tyttöystävänsä 9-vuotiaan velipuolen, Jukka Wahlroosin, jolla on Downin oireyhtymä. Tuosta hetkestä alkoi monta vuosikymmentä kestänyt ystävyys, myöhemmin Tuurista tuli myös Wahlroosin edunvalvoja. Mies kuin pantteri - Wahlroosin elämä kertoo Tuurin sanoin hänen ystävänsä ja edunvalvottavansa elämästä.

Jukka Wahlroos syntyi vuonna 1955 aikana, jolloin Down-ihmisistä puhuttiin mongoloideina ja jolloin Down-ihmiset oli tapana sulkea laitoksiin. Synnytyssairaalan lääkäri suositteli Wahlroosien vastasyntyneen pojan luovuttamista kehitysvammalaitokseen, jotta hän ei pilaisi perheen elämää. Kuinka järkyttävältä tuo lääkärin kommentti tänä päivänä kuulostaakaan! Vanhemmat, Inkeri ja Arne Wahlroos, päättivät kuitenkin vastustaa lääkärin suositusta ja pitää lapsen luonaan kotona. Kuinka hienon elämän Wahlroos onkaan saanut elää, kiitos rohkeiden, ennakkoluulottomien ja aikaansa edellä olleiden vanhempien! Arvostan hyvin paljon myös Tuuria, joka on pysynyt vuosikymmenet ystävänsä elämässä (myös sen jälkeen kun Tuurin ja Wahlroosin sisarpuolen avioliitto päättyi) ja ottanut hoitaakseen edunvalvojan tehtävän.

Mies kuin pantteri - Wahlroosin elämä on upea ja lämmin elämäkerta, josta huokuu kirjoittajan suhde Wahlroosiin. Tuuri ei puhu vain "päämiehestä" eli edunvalvottavasta vaan ystävästä, josta Tuuri on selvästi ylpeä ja jota kohtaan hänellä on suuria tunteita. Teksti harhautuu hetkittäin hieman kauemmas Wahlroosista, ikään kuin teksti olisi vuodatettu suoraan sydämestä ilman suurempia suunnitelmia tai jäsentelyjä. Kirja tuntuukin ehkä ennemmin Tuurin tunteenpurkaukselta kuin varsinaiselta elämäkerralta, kirjoitustyyli toimii ja sopii teokseen. Tuuri kirjoittaa myös kehitysvammaisten ja etenkin Down-ihmisten kohtelusta eri aikoina, siitä oli kiinnostava lukea, mutta pidin eniten Wahlroosiin keskittyvistä tarinoista. Kirjan nimessä olevalle pantterivertaukselle löytyy selitys, mutta ei sille miksi Tuuri puhuttelee kirjassa ystäväänsä sukunimellä. Tämä yksityiskohta jäi hieman vaivaamaan, etenkin kun tekstistä huokuu Tuurin ja Wahlroosin lämpimät ja läheiset välit.

Yksi Wahlroosin monista harrastuksista on ollut lehtileikkeiden ja jopa kokonaisten kirjojen kopiointi ja Tuurin mukaan Wahlroos onkin kutsunut itseään kirjailijaksi. Wahlroos on myös lukenut kirjoja läheisilleen omalla, ei aina niin ymmärrettävällä tavallaan. Se, että Tuuri on ikuistanut Wahlroosin ja hänen tarinansa kirjaksi on varmasti hienoimpia kunnianosoituksia mitä kirjailija voisi teksteistä ja kirjoista pitävälle ystävälleen tehdä.

Sitaattikunniamaininnan saa (sitaatti, joka tiivistää loistavasti koko kirjan):

     Kovin eri tavalla Wahlroos olisi elämäänsä varmasti elänyt, jos hänen vanhempansa vuonna 1955 olisivat suostuneet lääkärin neuvoon, että lapsi pitäisi jo synnytyslaitokselta antaa vajaamielislaitokseen, ettei hän pilaisi perheen elämää. Ja kovin erilainen ja monella tapaa köyhempi elämä olisi ollut meillä kaikilla, jotka Wahlroosin kuusikymmentävuotislounaalla hänelle maljan kohotimme.

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 22. Kirjassa käydään saunassa

Helmet-lukuhaaste: 2023: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

- - -

Minulla on vielä muutama vuoden 2023 puolella luettu kirja odottamassa bloggaamista, mutta toivotan silti tässä vaiheessa oikein hyvää ja kirjarikasta uutta vuotta 2024!