Ristiaallokkoa

Kirsti Ellilä: Ristiaallokkoa

Karisto: 2011

206 sivua

Nyt on nautittu tripla-annos kotimaista viihdettä Kirsti Ellilän kirkkotrilogian muodossa. Kyseinen genre on jäänyt aikaisemmin aika vähälle, mutta pimeneviin iltoihin ja sateiseen syksyyn se sopii vallan hyvin.

Ristiaallokossa Matleena on jätetty taustalle nauttimaan elämästä nuoren poikaystävänsä Pyryn kanssa, nyt keskitytään ex-aviomies Auliksen elämään ja ajatuksiin. Kurkkukivut vaivaavat edelleen, edesmenneen isän elämänkerta pitäisi kirjoittaa, aikuistuvia lapsia olisi kasvatettava ja elämälle olisi saatava jonkinlainen suunta. Naisiakin pyörii ympärillä milloin kirkon käytävällä räjähdyksen keskellä, milloin lenkkipolulla ja retriitissä.

Aikaisempien osien perusteella Auliksesta on saanut aika yksipuolisen kuvan. Aulis on jäyhä, jyrkkä ja vanhoillinen. Samoin kuin Matleena aikaisemmin, joutuu Auliskin tarkastamaan näkökantojaan ja löytämään uusia puolia itsestään. Huomaamaan, että teoilla tai tekemättä jättämisillä on seurauksensa. Ei voi muuta sanoa kuin halleluja, hän on sittenkin tunteva ihminen!

Pyry raaputti vatsaansa. Jostain syystä tuo ele sai Auliksen entistä entistä vahvemmin tajuamaan, että tämä ei ollut pahaa unta, joka voisi poksahtaa olemattomaksi kuin auringossa tanssiva saippuakupla. Tämä oli todellisuutta, hänen todellisuuttaan. Jokin oli mennyt vinoon kauan sitten, mutta milloin se oikeastaan oli tapahtunut? Oliko joskus ollut vaihe, jolloin hän olisi voinut pysäyttää omalakisesti etenevän prosessin ja kääntää heidän elämänsä suunnan? Oliko menneisyyteen jäänyt se tietty piste, tai tienhaara, jolloin hän olisi vielä voinut tehdä jotain korjatakseen asiat?

Ei Aulis kuitenkaan täyskäännöstä tee, edelleenkin sama vanha jääräpäisyys puskee pintaan. Hän haahuilee tehtävästä ja tilanteesta toiseen astuen milloin kenenkin varpaille. Ensin tämä tempoilu ärsytti ja häiritsikin, sitten ajattelin, että se vain osoitti Auliksen olevan eksyksissä uudessa elämäntilanteessaan.

Ellilältä oli mielenkiintoinen ratkaisu vaihtaa Aulis päätösosan kertojaksi, kun hänestä kuitenkin oli tehty eräänlainen roisto tarinan alusta lähtien. Muutos ei häirinnyt tarinaa, varsinkin kun tutut hahmot sarjan aiemmista osista seurasivat uusien henkilöiden rinnalla. Henkilöhahmoista ei noussut suurta suosikkia, mutta Apatia oli kyllä oma lukunsa :)

Booksyn tavoin huomasin pitäväni päätösosasta enemmän sulateltuani kirjaa hetken. Loppu oli jälleen osaksi avoin, hyvä että lukijalle jäi vähän pureksittavaa. Ansioistaan huolimatta Ristiaallokkoa oli ehkä kuitenkin vähiten mieluinen osa kirkkotrilogiasta. Kokonaisuutena sarja oli viihdyttävä ja raikas. Ilman kanssablogisteja sarja olisi todennäköisesti mennyt minulta ohi. Ennakkoluulot (teologia-teemaa kohtaan) joutivatkin roskakoriin :)

Ristiaallokkoa muualla: Kuuttaren lukupäiväkirja, Sinisen linnan kirjasto, Uppoa hetkeen

Syksyinen synttäriarvonta

Kävipä niin, että Villasukka kirjahyllyssä saavutti kaksi rajapyykkiä lyhyen ajan sisällä. Tänään vietetään blogin 1-vuotissynttäreitä ja lisäksi 5000 vierailun raja on ylittynyt jokin aika sitten. Huimaa! Lisäksi tähän päivään mennessä seuraani on liittynyt 36 lukijaa (Google-käyttäjäraadin kautta). Kiitos teille jokaiselle, ihanaa että olette siellä jossain :)

Ensimmäistä postausta tehdessäni en osannut uneksiakaan minkälaiseen maailmaan olin astumassa. Ajatus omasta käsityö- ja lukupäiväkirjasta laajeni pian muiden blogien seuraamiseen, keskusteluihin ja erilaisiin haasteisiin osallistumiseen sekä kirjavinkkien ja käsityöideoiden löytämiseen. Olen oppinut vuoden aikana paljon niin itse bloggaamisesta kuin esimerkiksi kirjan tiestä kirjailijan ideasta ihan konkreettiseksi tuotteeksi.

En usko, että blogi on koskaan täysin valmis. Suuntaus saattaa muuttua -minulla kirjat ovat vallanneet blogin lähes täysin, käsitöitäkin on silti luvassa jossain vaiheessa kunhan tulee valmista-, tarvitaan pientä hienosäätöä ja pintaremonttia. Olenkin tehnyt matkan varrella joitain muutoksia: mainitsen kirjasta enemmän tietoja (alkuperäisnimi, ilmestymisvuosi, kustantaja, sivumäärä), lisäsin tunnisteet ja Luetut 2011 -välilehden, päivitin seuraamieni blogien listaa Tällaista muualla -otsikon alle ja viimeisimpänä lisäsin hakutoiminnon. Tästäpä ontuvalla aasinsillalla seuraavaan:

Syksyinen synttäriarvonta!

1-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi pyöräytän käyntiin arvonnan. Arvontaan voi osallistua perjantaihin 14.10. klo 18.00 asti. Jokainen voi osallistua yhdellä arvalla, pienenä toiveena, että samalla antaisit risuja tai ruusuja tehdyistä muutoksista,  kehitysehdotuksia tai mitä tahansa blogiin liittyvää palautetta tämän postauksen kommenttilaatikossa. Toki saat samalla liittyä lukijaksi tai linkittää arvontaa eteenpäin, mutta ne eivät tässä arvonnassa lisää arpojen määrää. Ethän osallistu anonyyminä vaan jätä tunnistettava nimimerkki, ei jää sen takia palkinto saamatta! Arvon kaksi voittajaa, molemmat saavat valita yhden kirjan.

Ja sitten niistä palkinnoista. Osa on uusia, osa kertaalleen luettuja mutta hyväkuntoisia. Postauksen ylälaidasta löytyy kuva palkintovalikoimasta, tarkempia tietoja löytyy seuraavien linkkien kautta:

Cecilia Samarin: Nora & Alicia Bazarin sivuilla
Robin Cook: Shokki Gummeruksen sivuilla
Anna Selby: Hyvän olon viikonloppu Adlibriksessä
Johan Åkerberg: Suklaakirja Bookplussassa

Onnea arvontaan :)

Pelastusrenkaita

Kirsti Ellilä: Pelastusrenkaita

Karisto, 2010

229 sivua

Nyt taitaa olla viihdevaihde päällä, sain jo luettua Ellilän kirkkotrilogian kakkososan. Teki mieli aloittaa päätösosa jo eilen illalla, ajattelin kuitenkin malttaa sen verran, että saan tämän postauksen alta pois.

Sarjan ensimmäisen osan lopussa Matleenan ja Auliksen avioliitto veteli viimeisiään. Pelastusrenkaiden alussa ero on jo arkea ja Matleena on muuttanut pois Umpikujalta, vuokralle 82-vuotiaan merikapteenin omakotitalon päätyyn. Ystävänsä suosituksesta Matleena päättää osallistua eroseminaariin, jospa vertaistuki auttaisi häntä pääsemään jaloilleen. Ehdottaapa hän seminaaria ex-miehelleenkin:

-Ehkä eroryhmä voisi auttaa sinuakin kasvamaan ihmisenä, minä selitin.
Hiljaisuus toisessa päässä oli musertava.
-Minä olen ymmärtänyt, että jos ihminen tässä iässä vielä kasvaa, siinä on taustalla jokin vakava sairaus, esimerkiksi kasvuhormonin liikatuotanto, Aulis sanoi. Hän käytti sitä tiettyä sävytöntä ääntä, joka oli varattu erityisille typeryksille silloin kun nämä ovat tehneet jotain yllättävän tyhmää, vaikkei heiltä normaalistikaan paljon odoteta.

Eroseminaariin osallistumisen ohella Matleena toimii pappina ja käy edelleen tekemässä Umpikujalla kotitöitä. Riideltyään jälleen kerran Auliksen kanssa Matleena saa tarpeekseen ja päättää kirjautua nettideittipalveluun. Kun hän päätyy treffeille 23-vuotiaan Pyryn kanssa on soppa valmis. Onko suhteella tulevaisuutta? Onko ikäerolla merkitystä? Miten lapset (ja kaikki muut) asiaan suhtautuvat?

Ellilä onnistuu jälleen käärimään vaikeita aiheita viihteen käärepaperiin. On uskonnollisia ja vakaumuksellisia näkemyseroja, korvaavia (pelastusrengas)ihmissuhteita ja paljon muuta. Hän myös kiepsauttelee näkökulmia ympäri. Välillä nimittäin tuntui, että nyt osui pilkka Matleenan omaan nilkkaan, ei hän itsekään niin suvaitsevainen ole. Tulevasta sen verran, että kiepsauttelu jatkuu päätösosassa, sillä siinä onkin pääosassa Aulis. Mielenkiinnolla odotan, mitä hänestä paljastuu...

Pelastusrenkaita ei mielestäni ihan yltänyt aloitusosan Pappia kyydissä tasolle. Kakkososa tuntui poukkoilevan sinne tänne, sivuhenkilöt veivät ehkä liikaa tilaa. Onneksi teologisten asioiden käsittely on edelleen raikasta, eikä uskontoähkyä ole vielä näköpiirissä. Kuiva huumori toimi vieläkin, tykkäsin myös siitä, että Ellilä jätti lopun hieman avoimeksi, ei mennyt ihan "hömpäksi" :)

Kannattaa kurkata myös Kirsin koostepostaus kahdesta ensimmäisestä osasta ja Sallan arvio Pelastusrenkaista.

Pappia kyydissä

Useammassakin kirjablogissa on ollut arvostelu Kirsti Ellilän kirkko-trilogiasta tai sen osista, eli Pappia kyydissä, Pelastusrenkaita ja Ristiaallokkoa. Teologian ympärillä pyörivä aihe aiheutti hieman ennakkoluuloja ja epäilyksiä, mutta kehuvat arviot saivat tarttumaan kirjoihin.

Kirsti Ellilä: Pappia kyydissä

Karisto, 2009

256 sivua

Matleenalla on kolme lasta, pappismies, kissakatras, koira nimeltä Apatia ja talo Umpikujan päässä. Päivät kuluvat kotiaskareissa, parittomia sukkia etsiessä, lapsia hoitaessa ja vakaumuksellista miestä tukiessa, unohtamatta tietenkään Timoteus-säätiön hyväksi tehtävää työtä. Matleena tekee kaiken mitä häneltä odotetaan, jakaa uskonnolliset ajatukset miehensä Auliksen kanssa ja on muutenkin tottelevainen ja reipas vaimo.

Tämän kaiken lisäksi Matleena alkaa viimeistellä teologian opintojaan ja aloittaa gradun teon. Papiksihan Matleena ei tietenkään voi valmistuttuaan ryhtyä, sanoohan sen naispappeutta vastustava aviomies Aulis ja myös Paavali. Sitten Matleena ikään kuin kurkistaa uskonnollisen verhon taakse, ihan vain pikkuisen. Sitten toisenkin kerran. Yhtäkkiä ei enää olekaan paluuta edelliseen, vaan verhot hajoavat lopullisesti ja Matleena alkaa ajatella omilla aivoillaan.

Aluksi tuntui, että en pääse kirjaan sisään. Yhtäkkiä huomasinkin lukevani vielä yhden sivun ja vielä yhden kappaleen ja kello lähentelikin jo puoltayötä. Takakannessa kirjaa mainostetaan viiltävän hauskaksi viihderomaaniksi. Sitä se olikin, piti vain ensin osata asennoitua siihen, että tosiaan lukee viihdettä. Jostain syystä aivot olivat ensin jollain draama-asetuksella, enkä ehkä sen takia osannut heittäytyä tarinan vietäväksi. Kai sitä ajattelee, että "kirkkopiireihin" on suhtauduttava tietyllä vakavuudella ja hartaudella.

Tykkään Ellilän tyylistä kirjoittaa vuoroin kuivahkoa huumoria ja vuoroin vakavaa tekstiä. (Ellilän kirjoittamaa osittain piilotettua vakavuutta ihastelin myös aikaisemmin täällä.)

Siivottuani aloin laittaa ruokaa, koska perhe piti kuitenkin ruokkia ja sehän oli minun tehtäväni. Äiti on perheen keskus. Isä voi olla apuna, jos hänellä on aikaa ja jos hän on sen luonteinen, mutta perheen onni seisoo tai kaatuu äidin varassa. Jos äiti kestää ja on kärsivällinen, jos äidin rkkaus ei etsi omaansa, ei muistele kärsimäänsä vääryyttä vaan kärsii kaiken eikä menetä uskoaan, niin perheen onni on taattu. Isä saa tehdä mitä huvittaa, ratkaisevaa on se, että äiti jaksaa puhua ihmisten ja enkelien kielillä, olla sekä helisevä vaski että kilisevä symbaali... Ei kun eihän se Raamatun kohta niin mennytkään.

Muutamat juonenkäänteet jäivät mielestäni hätäisesti kirjoitetun oloisiksi. Matleenan ihastuminen toiseen mieheen kävi liiankin helposti, kuten Booksykin mainitsi arviossaan. Postauksen kommenteista löytyy Ellilän valaiseva perustelu aiheeseen. Myös lopun linnakohtaus oli jostain syystä minusta vähän teennäinen. Mutta toisaalta sehän kuuluukin viihdekirjallisuuteen, asioita ei aina käsitellä niin syvällisesti ja pitkälle. Kokonaisuutena Pappia kyydissä oli mukava välipala, omassa genressään oikein hyvä.

Ai niin, Ellilä mainitsi eräässä kohdassa peukalovarpaan. Minua tämä termi huvitti kovasti, meillä kun puhutaan pottuvarpaasta. Isovarvaskin käy mutta peukalovarvas oli aivan uusi tuttavuus :)

Eikä yksikään pelastunut

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

(And Then There Were None / Three Little Niggers, 1939)

WSOY, 2004

259 sivua

Tulipa pistäydyttyä luku-mukavuusalueen ulkopuolella klassikkodekkarin merkeissä. En juurikaan lue dekkareita tai runoja, vaikka molempia löytyy sekä luettavien listalta että omasta kirjahyllystä. Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut kuuluu melkein yleissivistykseen, joten oli jo aikakin lukea se.

Kirjan alussa on Jarmo Papinniemen kirjoittama esipuhe, joka on melkoinen dekkari-tietoisku ainakin minunlaiselleni dekkarikeltanokalle. Opin mitä tarkoitetaan arvoitusdekkarien kulta-ajalla sekä sen, että dekkareilla on omat paperillekin (puolileikillisesti) kirjatut säännöt. Valitettavasti Papinniemi myös tekee melkoisia juonipaljastuksia kirjasta - "kiitos" vain kovasti, minä kun en halunnut edes lukea takakannen kuvausta...

Papinniemen esipuheessa on myös kritiikkiä siitä, miten amerikkalainen  ajattelu yksittäisten sanojen vaarallisuudesta leviää kautta maapallon. Kirjahan on välillä tunnettu nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa, mutta koska neekeri-sanaa ei saa enää käyttää mahdollisen halventavan merkityksensä takia on neekeripojat poistettu kirjan nimestä. Kansien väliin tämä sensuuri ei ole iskenyt, vaan siellä neekeri-sana vilahtelee jatkuvasti. Minusta nykyinen nimi paljastaa liikaa, en halua pelkän nimen perusteella tietää miten kirja päättyy.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Neekerisaarelle, jonne on eri syistä kutsuttu kymmenen henkilöä. Jokaisen makuuhuoneen seinällä on runo kymmenestä pienestä neekeripojasta. Ruokapöydällä on kymmenen pientä neekeriposliininukkea. Kesken kahvitarjoilun kuuluu ääni, joka syyttää jokaista paikallaolijaa jostain rikoksesta. Eikä mene kauaa kun ensimmäinen kuolemantapaus paljastuu ja yksi posliininukeista katoaa. Oliko kyseessä itsemurha vai murha? Mikäli uhri murhattiin, kuka sen teki?

"Joku meistä... joku meistä... joku meistä..." Nämä kaksi sanaa loputtomasti toistettuina syöpyivät vähitellen heidän aivoihinsa. Viisi ihmistä - viisi pelästynyttä ihmistä. Viisi, jotka pitivät toisiaan silmällä, jotka nyt tuskin vaivautuivat salaamaan hermostunutta jännitystään. Nyt ei ollut mitään vaatimuksia - ei mitään keskustelun pintakiiltoa. He olivat viisi vihamiestä, joita yhdisti toisiinsa itsesäilytysvaisto.

En tiedä miten murhamysteerejä "kuuluisi" lukea, mutta minä en hirveän aktiivisesti yrittänyt miettiä mahdollisia johtolankoja ja murhaajan henkilöllisyyttä. Jos joku dekkareiden ystävä (terveisiä vain Leena Lumi!) haluaisi kertoa tarkemmin lukutavoistaan niin en pistäisi pahakseni :) 

Tarina eteni sujuvasti ja tykkäsin sen muodostumisesta runon ympärille. Minua kuitenkin häiritsi välillä vanhanaikainen ja paikoin jopa omituinen kieli ja sanavalinnat: loogillinen, murhaamismania, lopettakaamme. Toisaalta ilahduin kun suomennoksessa  näkyi sanonta puhua puuta heinää, jota käytän itsekin. Puhunko minäkin siis vanhanaikaisesti vai onko se yleisemminkin käytetty sanonta, hmm...

En saanut vakavaa dekkarikärpäsen puremaa, vaikkakin kirja oli ihan viihdyttävä. Aion jatkaa dekkareihin tutustumista jossain vaiheessa, ehkä kuitenkin seuraavalla kerralla tartun vähän erilaiseen ja uudempaan tuotantoon. Kauhun ystävänä saattaisin tykätä dekkarista, jossa on enemmän jännitystä. Anna Janssonin Haudankaivaja olisi odottamassa, mutta sen edelle kiilaa muutama kirjastosta lainattu kirja.

Eikä yksikään pelastunut -kirjalla jatkan 10 klassikkoa -haastetta (2/10) sekä kirjallista maailmanvalloitusta (3/223), suuntana Yhdistyneet Kansakunnat.

Pikaisella nettikierroksella kirja löytyi myös Naakun ja Sallan blogeista.

Tumman veden päällä

Peter Franzénin Tumman veden päällä -esikoiskirjasta tuli melkoinen projekti. Kirjainten virran Hanna vinkkasi toukokuussa, että kyseinen kirja oli ladattavissa Ylen Radio Suomi -sivustolta Franzénin itsensä lukemana. Syöksyin lataamaan äänikirjaa koska a) se löytyi luettavien listaltani, b) olin suunnitellut äänikirjoihin tutustumista ja c) Franzénilla on hirveän miellyttävä ääni. Sain tiedoston koneelleni ja mp3-soittimeeni (kiitos Mies, oma rakas atk-apuni!), sitten vain napit korviin ja pihatöihin. Lähelle puolta väliä meni oikein hyvin, mutta sitten tökkäsi. Olin ilmeisesti jättänyt jotain lataamatta ja ladannut joitain pätkiä useampaan kertaan. Hermothan siinä meni, varsinkin kun Podcastien latausaikaraja oli umpeutunut. Siispä kirjaston nettisivuille tekemään kirjavarausta. Ensimmäinen tutustuminen äänikirjoihin ei siis oikein onnistunut.

Peter Franzén: Tumman veden päällä

Tammi, 2010

320 sivua

Tumman veden päällä -kirja kertoo Petestä, hänen pikkusiskostaan Suvista, heidän äidistään sekä isästä, jossa on kaksi puolta. Mukava isä ja se toinen; inhottava, ilkeä ja väkivaltainen isä, joka tulee esiin kun hän juo. Sanottakoon suoraan viinapiruksi. Tärkeässä osassa on myös mummo ja pappa, äidin vanhemmat. Tapahtumat kuvataan 6-vuotiaan Peten kertomana. Jos kirjaa pitäisi kuvailla parilla sanalla sanoisin sen olevan kuvaus lapsuudesta ja perheväkivallasta. Mutta se on paljon enemmän.

Franzénin esikoiskirjassa sekoittuu omaelämäkerta ja fiktio. Hän ei ole haastatteluissa (mm. Ylen Elävä arkisto, mtv3) kertonut suoraan mitkä tapahtumista ovat omakohtaisia. Ja ihan hyvä niin. Väkivaltaa ei tuoda liikaa esille eikä sillä mässäillä, se vain todetaan (kaikessa kauheudessaan) asiaa enempää analysoimatta. Franzén onnistuukin läpi kirjan näyttämään asiat Peten näkökulmasta, unohtamatta kertojan ikää. Hän tavoittaa lapsen kielen vaikuttamatta teennäiseltä.

Booksy pohti juuri blogissaan lukukokemuksien peilaamista omaan elämään ja ajatuksiin. Tumman veden päällä oli ensi sivuista alkaen sellainen kirja, johon peilasin jatkuvasti omia lapsuudenmuistojani. Perheväkivaltaa en ole kokenut, mutta niin moni muu kirjan asia on tuttu. Pohjoisen murre, tupsupipot, potkuritörmäilyt, pukkitappelut, viinimarjamehu ja Haaparannan reissut suklaatupakoineen. Kirja tuli lähelle. Jotenkin vaikea kuvitella minkälainen lukukokemus olisi ollut ilman samankaltaisia muistoja. Olisi mahdotonta kirjoittaa kirjasta "neutraalisti".

Nautin suunnattomasti Franzénin arjen kuvauksesta ja siitä miten hän saa kuvaamansa asiat elämään, tuoksumaan ja tuntumaan. En kaivannut mitään koukuttavia juonenkäänteitä, tunnelma ja sen vaihtelu riitti. Vaikka Pete näkee ja kokee paljon pahaa on hänen lapsuudessaan paljon rakkautta ja onnellisia hetkiä.

Sisko ryntää ohitseni ja kopsahtaa äidin päälle ja ryhtyy pussailemaan äitiä niin että äitiä kutittaa ja hän nauraa. Äiti on kaunis. Syöksyn sekaan ja kutitan siskoa kyljistä ja äitiä myös. Äiti kutittaa minua kaulasta ja kiemurtelen nopeasti pois sängystä lattialle. Konttaan äidin sormien ulottumattomiin. Minua ei haittaisi, vaikka maailmassa ei olisi ketään muuta kuin äiti ja pikkusisko, eikä olisi mitään muuta maailmaa kuin tämä meidän asuntomme.

Kirjan on lukenut myös ainakin Katja/Lumiomena, anni.M, Paula/Luen ja kirjoitan, Zephyr ja Jori. Franzénilta on ilmeisesti luvassa toinen kirja sekä elokuvakäsikirjoitus ja esikoisohjaus Tumman veden päällä -elokuvaan. Virtuaalinen hatunnosto monitoimimiehelle!

"Hei, meän pittää mennä nytte kotia, ko telekkarisa alakaa Tartsani", muistan yhtäkkiä. "Oho. Helevetti nii alakaaki. Määki meen kottii", Jari sanoo ja ottaa pulkkansa ja lähtee.