Matti Rämö: Rengasrikkoja Saharassa - Polkupyörällä Pakilasta Pohjois-Afrikkaan
Minerva, 2009
330 sivua
Luettu: 25.4.2016
Mistä: kirjastosta
Edellisestä kirjallisesta polkupyörämatkastani on jo yli kaksi vuotta, nyt viimein tartuin silloin saamaani kirjavinkkiin eli Matti Rämön tuotantoon. Toimittaja-kirjailija-maantieteilijä Rämö on kirjoittanut pyörämatkoistaan jo kahdeksan kirjaa, lukutavoilleni uskollisena tartuin niistä ensimmäiseen.
Matti Rämön neljän kuukauden ja 9560 kilometrin megapolkaisun lähtökohdat eivät kuulosta kovin helpoilta. Vuonna 2002 mies oli pitkän sairastamisen jälkeen todella huonossa kunnossa ja lyhytkin kävelymatka tuotti vaikeuksia. Toipumisen myötä alkoivat päivittäiset liikuntahetket lisääntyä ja pian Rämö alkoi haaveilla pidemmästä pyörämatkasta. Viimein 15.5.2007 koittaa päivä, jolloin Rämö lähtee Kulkuri-polkupyörällään matkaan, tavoittelemaan ei vähempää kuin pyöräilyä Euroopan läpi aina Pohjois-Afrikkaan Saharaan, Chott El Jeridin suolajärvelle saakka ja takaisin. Matkapäiväkirjan kirjoittamisen lisäksi Rämö raportoi matkansa etenemistä sekä YLE:n Teksti-TV:lle että viikoittaisin puhelinhaastatteluin radioon.
Rämön kirjoitustyyli on rauhallinen ja selkeä, hänen matkaansa on jotenkin terapeuttista seurata. Jalat polkevat, maisema vaihtuu ja matka etenee kilometri kilometriltä eteenpäin. On kiinnostava lukea Rämön ajamisen rytmittämisestä, ruokaostoksista, yöpaikkojen etsimisestä, vastoinkäymisistä, pyörähuollosta, pyykin kuivaamistavoista ([P]izza on maukasta, mutta kuivausoperaatiossa joudun hyödyntämään hehkulamppuja ja digiboksia.), jalkapallo-otteluista ja keskusteluista paikallisten kanssa. Rämö ei juurikaan maalaile maisemia korulausein vaan kuvaa realistisesti näkemäänsä ja kokemaansa. Kuvaus ei ole rauhallisuudesta huolimatta tylsää vaan mukavan sujuvaa, paikoitellen hauskaa, innostunutta ja tunteikasta, esimerkiksi silloin kun Rämö saavuttaa tavoitteensa Chott El Jeridin.
Rämö on kirjannut matkansa ihailtavalla tarkkuudella. Jokaisen päivittäisen merkinnän aluksi Rämö kertoo päivän aikana kulkemansa reitin, matkan pituuden ja käyttämänsä rahamäärän. Matkakuvauksen lisäksi kirjassa on reittikarttoja, kuvaliite sekä tarinan lomaan ripoteltuja Cira Almentin piirroksia. Osa valokuvista on väritetty Almentin piirroksin fotomontaaseiksi. Matkan viimeisellä osuudella Rämö tekee eräänlaisen loppuyhteenvedon megapolkaisustaan sekä luettelee matkavarusteet, tämä listaus oli erittäin kiinnostavaa luettavaa.
En aluksi oikein tiennyt miten suhtautua näihin piirrettyihin osioihin, mutta lopulta ne alkoivat tuntua kirjaan sekä Rämön tyyliin sopivilta, hauskalla ja omaleimaisella tavalla erottuvilta. Karttoja, mielellään värillisiä ja tarkempia, olisi saanut olla enemmänkin, samoin olisi ollut kiva jos valokuvat olisivat olleet niissä kohdissa, joissa kyseisestä paikasta kerrotaan. Ymmärrän kyllä, että kuvat on helpompi keskittää yhteen kohtaan, varsinkin kun ne on laitettu erilaiselle paperille.
Rämön reitti tarjosi paljon kiinnostavia ja minulle tuntemattomia (käymättömiä) paikkoja, mutta löytyi reitiltä pari tuttua kohdettakin, Tallinna ja Innsbruck. Hetken ajan jopa harmittelin kun Rämö ohitti Innsbruckin niin nopeasti, tuossa ihanassa kaupungissa olisi mielellään viivähtänyt useammankin sivun verran... Monen muunkin paikan osalta Rämö nostattaa matkakuumeen.
Rämö kirjoittaa useammassa kohdassa fyysisen jaksamisen lisäksi henkisestä jaksamisesta ja kuvaa mm. sitä havaintoa, että vaikka matkaa on vielä jäljellä niin [H]enkisesti paluu on jo alkanut. Muistan saman tunteen omalta vuosien takaiselta interrail-matkalta, fyysisesti voimia vielä oli, mutta mieli veti tietyssä pisteessä jo kotiin. Rämön kerronta ei kuitenkaan missään vaiheessa uppoa liian henkeväksi vaan kerronta etenee loppuun asti jouhevasti. Kirjan lopussa päättyy yhden pyörämatkan lisäksi toinenkin matka, mikä toi kirjalle surullisen loppusävyn ja muistutti elämän kiertokulusta. Ympyrä sulkeutui.
Pyöräily tekee hyvää sielulle ja keholle. Stressi kaikkoaa satulassa, mieli sulautuu osaksi maisemaa.
Rämön kirjoitustyyli on rauhallinen ja selkeä, hänen matkaansa on jotenkin terapeuttista seurata. Jalat polkevat, maisema vaihtuu ja matka etenee kilometri kilometriltä eteenpäin. On kiinnostava lukea Rämön ajamisen rytmittämisestä, ruokaostoksista, yöpaikkojen etsimisestä, vastoinkäymisistä, pyörähuollosta, pyykin kuivaamistavoista ([P]izza on maukasta, mutta kuivausoperaatiossa joudun hyödyntämään hehkulamppuja ja digiboksia.), jalkapallo-otteluista ja keskusteluista paikallisten kanssa. Rämö ei juurikaan maalaile maisemia korulausein vaan kuvaa realistisesti näkemäänsä ja kokemaansa. Kuvaus ei ole rauhallisuudesta huolimatta tylsää vaan mukavan sujuvaa, paikoitellen hauskaa, innostunutta ja tunteikasta, esimerkiksi silloin kun Rämö saavuttaa tavoitteensa Chott El Jeridin.
Hiljaisuus. Valoa heijastava hiljaisuus. Kuljen elotonta tasankoa, joka peilaa tyhjyyttä. Pysähdyn kuuntelemaan hiljaisuutta, ja rauhan tunne valtaa mieleni. Mikään, mikään ei liiku. Aika pysähtyy. Pieni hetki ikuisuutta. Ilma väreilee, ja havahdun kuumuuteen. Aurinko on jo korkealla. En voi jäädä tänne paahteen armoille.
Rämö on kirjannut matkansa ihailtavalla tarkkuudella. Jokaisen päivittäisen merkinnän aluksi Rämö kertoo päivän aikana kulkemansa reitin, matkan pituuden ja käyttämänsä rahamäärän. Matkakuvauksen lisäksi kirjassa on reittikarttoja, kuvaliite sekä tarinan lomaan ripoteltuja Cira Almentin piirroksia. Osa valokuvista on väritetty Almentin piirroksin fotomontaaseiksi. Matkan viimeisellä osuudella Rämö tekee eräänlaisen loppuyhteenvedon megapolkaisustaan sekä luettelee matkavarusteet, tämä listaus oli erittäin kiinnostavaa luettavaa.
En aluksi oikein tiennyt miten suhtautua näihin piirrettyihin osioihin, mutta lopulta ne alkoivat tuntua kirjaan sekä Rämön tyyliin sopivilta, hauskalla ja omaleimaisella tavalla erottuvilta. Karttoja, mielellään värillisiä ja tarkempia, olisi saanut olla enemmänkin, samoin olisi ollut kiva jos valokuvat olisivat olleet niissä kohdissa, joissa kyseisestä paikasta kerrotaan. Ymmärrän kyllä, että kuvat on helpompi keskittää yhteen kohtaan, varsinkin kun ne on laitettu erilaiselle paperille.
Rämön reitti tarjosi paljon kiinnostavia ja minulle tuntemattomia (käymättömiä) paikkoja, mutta löytyi reitiltä pari tuttua kohdettakin, Tallinna ja Innsbruck. Hetken ajan jopa harmittelin kun Rämö ohitti Innsbruckin niin nopeasti, tuossa ihanassa kaupungissa olisi mielellään viivähtänyt useammankin sivun verran... Monen muunkin paikan osalta Rämö nostattaa matkakuumeen.
Rämö kirjoittaa useammassa kohdassa fyysisen jaksamisen lisäksi henkisestä jaksamisesta ja kuvaa mm. sitä havaintoa, että vaikka matkaa on vielä jäljellä niin [H]enkisesti paluu on jo alkanut. Muistan saman tunteen omalta vuosien takaiselta interrail-matkalta, fyysisesti voimia vielä oli, mutta mieli veti tietyssä pisteessä jo kotiin. Rämön kerronta ei kuitenkaan missään vaiheessa uppoa liian henkeväksi vaan kerronta etenee loppuun asti jouhevasti. Kirjan lopussa päättyy yhden pyörämatkan lisäksi toinenkin matka, mikä toi kirjalle surullisen loppusävyn ja muistutti elämän kiertokulusta. Ympyrä sulkeutui.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Alamäkiajon jo päätyttyä hulppean menemisen humina jää vielä kohisemaan korviin.
