Joulupaketista paljastui palapeli, ihana karvakorva suklaasilmä. Jonkun aikaa se sai odotella laatikossaan, sitten alkoi sormia syyhyttää ja oli kaivettava leivinlauta kaapista. Ja eikun kasaamaan. Palasia oli 300, kasaamisessa ei montaa iltaa mennyt. Ohi kulkiessakin piti pala tai pari napsautella paikoilleen. Kyllä tuollaisen borderterrierin (näin sanoi laatikko) saattaisi itselleenkin ottaa jos voisi. Tämmöinen siitä tuli.
Koiruus palasi takaisin laatikkoon, mutta palapelivimma jäi. Sitten muistin, että yksi yläkaappi on täynnä meille kulkeutuneita (pala)pelejä. Sinne siis penkomaan. Sieltähän löytyi lasten palapelien ja muiden laatikoiden joukosta helmi, Jan van Haasterenin palapeli. Melkoinen taiteilija! Joka kerran kun kansikuvaa katsoo, löytää jotakin uutta.
Yhdenlainen palapeli on myös tuo kirja. Melkoista elämää on RHCP:n Anthony Kiedis elänyt. Vielä on muutama luku jäljellä, täytynee lukea tänään loppuun.
Tuosta käsityöstä ei vielä oikein osaa sanoa muuta kuin että lanka on ihanaa, Seitsemän veljeksen raitaa. Minä joka en hirveästi pinkistä perusta, kelpuuttaisin sen tuossa väriyhdistelmässä itsellenikin. Kirppu-tyttö on kasvanut ulos villatakeistaan, ehdotin että teen sellaisen itse. Tyttö tuumasi "ethän sää äiti ossaa", Siitäkös minä sisuunnuin että ossaanhan mää! (Onneksi on pienempi Piipero-tyttö jos sattuu koko menemään metsään.) Tuloksia toivottavasti myöhemmin.
Niin ja meillä ei nyt sitten leivota ainakaan pullaa. Leivinlauta jatkaa edelleen palapelialustana!
