William Shakespeare: Romeo ja Julia

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Otava, 2013

134 sivua

Suomentanut: Yrjö Jylhä (1955)

(Romeo and Juliet, 1597)

Luettu: 14.11.2021

Mistä: oma ostos

Tässä on klassikko, joka ei juuri esittelyjä kaivanne. Romeon ja Julian tarina on monille tuttu, vaikka näytelmä olisikin lukematta. Ostin oman kappaleeni kesällä 2016 (kertoi takaliepeeseen laittamani tarramuistilappu), mutta luin kirjan vasta nyt, kiitos pohjoisen lukuhaasteen.

Italian Veronassa Montaguen ja Capuletin suvut ovat riidoissa keskenään. Huolimatta perheiden välisestä vihanpidosta perheiden nuoret, Romeo ja Julia, kohtaavat juhlissa ja rakastuvat palavasti toisiinsa. Onnen tiellä on kuitenkin monta estettä ja nuoret joutuvat tekemään nopeita ratkaisuja sekä salaisen suunnitelman saadakseen toisensa.

Yllätyin siitä, että näytelmä on niin lyhyt, viisi näytöstä ja 134 sivua, sisältäen Eino Krohnin esipuheen. Tarina itsessään ei juonellisesti yllätä sillä näytelmän loppuratkaisu, rakkaustarinan loppu ja nuorten kohtalo olivat etukäteen tiedossa, loppu käy ilmi myös (kuoron esittämästä) prologista. Sen sijaan en tiennyt, että tarina ei ole William Shakespearen itse keksimä vaan Krohnin esipuheen mukaan taustalla on italialaisen Luigi da Portan 1520-luvulla kirjoittama novelli, jota useat kirjailijat ovat sittemmin mukailleet ja Shakespearen inspiraationa olisi toiminut Arthur Broken runomuotoon kirjoittama versio. En myöskään tiennyt/muistanut, että alussa Romeo riutuu rakkaudesta toiseen tyttöön, joten kohdatessaan juhlissa Julian Juliasta tuleekin Romeolle ikään kuin laastarirakkaus, vanhan rakkauden korvike. Koska tarina päättyy niin kuin se päättyy jää arvoitukseksi olisiko heidän rakkautensa kestänyt. 

Romeon ja Julian tarina on romanttinen, traaginen ja ikimuistoinen. Pieneen sivumäärään ja runomuotoon on mahdutettu paljon tapahtumia, nuoruuden vimmaa, palavia tunteita vihasta rakkauteen sekä myös opetus siitä, että vihanpidolla on vakavat seuraukset. Näytelmässä on myös ripaus huumoria, jopa ehkä osittain tahatonta, kuten tässä neljännen näytöksen kolmannessa kohtauksessa, jossa Julia miettii heräämistä yksin hautakammiossa:

(...)

voi, niin jos herään, hulluks enkö tule

yön julman kauhuista ja hurjasti

käy leikkimään es'isäin nikamilla,

pois Tybaltia raasta liinoistaan

ja vimmoin jonkun kantataaton luulla

kuin nuijall' iske aivojani päästä?

(...)

Olen iloinen, että viimein luin tämän. Vaikka tarina oli tuttu se tuntui luettuna tietyllä tavalla uudelta ja erilaiselta kuin elokuvana katsottuna. Pystyin pysähtymään kohtauksiin, keskittymään yksittäisiin repliikkeihin ja riveihin, aistimaan tunnelmia. Nautin tarinan lukemisesta, mutta samalla heräsi halu katsoa uudelleen (ties kuinka monennen kerran) Baz Luhrmannin ohjaama William Shakespeare's Romeo+Juliet -elokuva vuodelta 1996, jossa pääparia näyttelevät Leonardo DiCaprio ja Claire Danes. Oi mikä tarina ja elokuva!

Sitaattikunniamaininnan saa:

ROMEO, (...)

ei rakkautta pidättää voi muurein:

ja rakkaus uskaltaa, jos mitä voi se;

(...)

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 17. Shakespearen teos tai Shakespearen teokseen pohjautuva kirja

Helmet-lukuhaaste 2021: 13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin (Romeon ja Julian tarinaa on esitetty noissa kaikissa)

- - -

Täällä kellutaan vielä joulukuplassa, nautin suklaasta ja muista jouluherkuista, pehmeistä ja pörröisistä sukista, sohvan nurkasta, kynttilöistä, palapelin tekemisestä, saunasta, pakkaskävelyistä, yhdessäolosta perheen kanssa ja tietenkin hyvästä lukemisesta. Sain lahjaksi Karl Ove Knausgårdin Aamutähti-kirjan, en ole vielä aloittanut sitä, mutta takakannen perusteella se vaikuttaa lupaavalta.

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

(Komisario Adamsberg #2)

Gummerus, 2006

376 sivua

Suomemtanut: Marja Luoma

(L'homme à l'envers, 1999)

Luettu: 11.11.2021

Mistä: kirjastosta

Ranskan Alpeilla pikkukylien lammastilalliset elävät pelon vallassa kun Italiasta rajan yli Mercantourin luonnonpuistoon tulleet sudet ovat tappaneet heidän lampaitaan. Hyökkäyksiä sattuu aina vain lisää ja lopulta uhriksi joutuu ihminen. Susiviha nostaa päätään, mutta samalla leviää huhu, jonka mukaan hyökkääjä ei olisikaan susilauma tai harvinaisen suurikokoinen susi vaan ihmissusi, tarujen olento. Joukko kyläläisiä lähtee jäljittämään susia, mutta menehtyneen lampaankasvattaja Suzanne Rosselinin ottopoika Soliman Melchior Samba Diawara, Paimeneksi kutsuttu lammaspaimen Philibert Fougeray, paimenkoira Interlock sekä säveltäjä-putkimies Camille Forestier lähtevät jahtaamaan oletettua ihmissutta. Seurueeseen liittyy myös Camillen ex-miesystävä komisario Jean-Baptiste Adamsberg. Tappaja tuntuu kuitenkin olevan jatkuvasti askeleen edellä ja uhreja tulee lisää.  

Kuriton mies nurin on toinen osa pariisilaisesta komisario Jean-Baptiste Adamsbergista kertovassa sarjassa, mutta kestää yllättävän kauan ennen kuin tämä persoonallinen, lähes yliluonnollisen rauhallinen komisario varsinaisesti astuu estradille. Ensin esitellään Saint-Victor-du-Montin kylää, jossa Camille asuu nykyisen miesystävänsä, karhuja ja nyttemmin susia tutkivan Lawrence Donald Johnstonen kanssa, tutustutaan muutamiin susiin ja kyläläisiin, kuvaillaan kuinka karjankuljetusauto on muutettu asuntoautoksi ja tietysti käydään läpi ihmissuden tuntomerkit ja suunnitelma mitä sille tehdään kun se saadaan kiinni.

– (...) Siksi me nappaamme sen, ja sitten kun se on tehty, se nitistetään.

–  Vai nitistetään, Camille toisti.

– Siltä siis otetaan nirri pois.

– Ja sitten kun se on kuollut, oikein kunnolla kuollut, siltä avataan pötsi kaulasta muniin ja katsotaan, kasvaako sillä karvoja sisuskaluissa, Paimen selitti. – Se saa kiittää onneaan, ettei sitä tehdä silloin kun se vielä elää.

– Eläköön edistys, Camille mutisi.

Adamsbergin taustallaolo ei haittaa sillä erikoisen ihmissusijahtiseurueen matkaa on hauska seurata. Välillä tappajan jäljittäminen tuntuu jäävän taustalle kun Soliman innostuu kertomaan osittain omakeksimiään afrikkalaisia kansantarinoita ja toimii kävelevänä sanakirjana, kun Paimen suhtautuu vakavuudella milloin viiniin, moraaliin, ihmissusiin tai lampaisiin tai kun Camille uppoutuu lukemaan työkalukuvastoa. Adamsbergin saapuminen tuo tarinaan ja myös henkilöiden välille jännitettä, mutta samalla hänen mukaantulonsa vie tarinaa ja rikoksia hieman suoraviivaisemmin kohti ratkaisua. Toki siinä sivussa Adamsberg ajautuu välillä hieman harhateille, muistelee lapsuuden susitarinoita (Ne loistavat pimeässä kuin kekäleet, poika, suden silmät loistavat pimeässä kuin kekäleet.) ja suhdettaan Camilleen, hoitaapa varsinaisia komisarion tehtäviäänkin, jotka seuraavat häntä Pariisista.

Saint-Victor-du-Montin pikkukylä, oikeastaan koko tarinan miljöö vaikuttaa oikein idylliseltä ja houkuttelevalta, siis jos ei oteta lukuun raateluita ja hyökkäyksiä. Voi kuinka haluaisinkaan matkustaa noille seuduille, kulkea pitkin kylää, ihailla kauniita maisemia (Henkeäsalpaavan kauniit maisemat häiritsevät ajatuksenjuoksua pahan kerran. Niistä on pidettävä huolta, niiden keskelle ei uskalla istahtaa ellei edes hiukan osoita arvonantoaan.), vaeltaa vuorilla ja samoilla metsissä. Susiin törmäämättä. Ympäristön kuvauksen lisäksi pidän kovasti Vargasin luomista persoonallisista henkilöhahmoista, huumorista ja leppoisasta tunnelmasta. Vaikka väkivalta on läsnä läpi tarinan ei sitä kuvata liian raa'asti. Alan tosiaan ihastua sarjaan!

Sitaattikunniamaininnan saa: 

Hän piti susista kovasti, samaan tapaan kuin ihminen pitää painajaisunistaan.

Samaistun täysin Adasmbergin ajatukseen. Sudet ovat yhtä aikaa upeita ja pelottavia.

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 23. Kirja, jonka kannessa on viikset (sudella on kyllä viikset, vaikka niitä ei ehkä erota. Rimaa hipoen, mutta menköön!)

Helmet-lukuhaaste 2021: 20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen (lammaspaimen, ei ihan yleisimpiä ammatteja)