Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Project Guttenbergin e-kirja, 2004
ilmestynyt ensimmäisen kerran v. 1870 neljänä vihkona, yhteisniteenä v. 1873
pdf-dokumentiksi tallennettuna n.340 sivua
Eteläisessä Hämeessä, Toukolan kylän lähellä sijaitsee Jukolan talo. Siellä asuu seitsemän veljestä, ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. He ovat menettäneet isänsä karhulle ja äiti yrittää huolehtia yksin uppiniskaisten ja keppostelevien poikiensa kasvatuksesta ja pitää heidät kurin ja nuhteen tiellä. Kun äitikin kuolee on poikien otettava talo ja tila haltuun Juhanin johdolla.
Veljeksiä kuitenkin kiinnostaa talon töitä enemmän metsästys ja äidin opit sekä saarnat unohtuvat vähitellen. Heitä kohtaa koettelemus toisensa jälkeen ja lopulta he pakenevat asumaan Impivaaran perukoille jättäen Jukolan vuokralle kymmeneksi vuodeksi. Elo Impivaarassakaan ei suju rauhaisasti, vaan erään painin jälkeen pojat joutuvat pakenemaan tulta talvipakkaseen, aina Jukolaan asti. Suomalaisella sisulla he kuitenkin jatkavat elämänsä rakentamista niin Impivaarassa kuin myöhemmin Jukolassakin. Kymmenessä vuodessa -ja sen jälkeen- ehtii veljeksille tapahtua paljon.
Aluksi hieman marmatusta, mikä ei mitenkään yksilöidy Seitsemään veljekseen vaan yleisesti tekniikkaan ja toteutukseen. Ensinnäkin kaltaistanikontrollilistafriikkiä häiritsee kun
e-kirjasta (ainakaan tästä) ei tiedä sivumäärää. Ei minua mitkään
prosenttiluvut kiinnosta, tarkkaa faktaa sen olla pitää. Toiseksi miksi
puhelimeni ei voi muistaa mihin kohtaan kirjassa jään? Tuskailin asian
kanssa hetken kunnes keksin minua tyydyttävän ratkaisun, nimittäin koko homma pdf-tiedostoksi. Tämä ratkaisi molemmat
ongelmani, sain näkyviin jonkinlaisen sivumäärän ja puhelin osasi avata
pdf-tiedoston juuri siitä kohdasta mihin kulloinkin olin jäänyt. Jes, jo helpotti!
Niittu. Halkileikkaama monipolvisen ojan. Niin että mitenkä? Meni hetki ennen kuin sain korjattua aivoasetukseni vanhemmalle kielelle. Totuttuani Kiven kieleen nautin tarinasta suunnattomasti lukuun ottamatta Laurin humalaista saarnaa Hiidenkivellä, joka teki mieli harppoa yli. Oli nautinnollista karistaa harteiltani omat ennakkoluuloni kirjan vaikeudesta ja ihastella perisuomalaisen luonnon, ihmisten ja periksiantamattomuuden kuvausta. Seitsemän veljestä yllätti myös huumorillaan, en odottanut kirjan olevan paikoin niin hauska! Arvostan myös Kiven kirjalleen kirjoittamaa loppua, joka oli yksi hienoimmista joihin olen kotimaisessa kirjallisuudessa törmännyt. Sattumalta luin kirjan vielä oikeaan aikaan, sillä tarina päättyy Jukolan veljesten jouluun.
Tähän kirjaan kelpasi päättää Kuusi kovaa kotimaista -haaste, jonka kooste linkkeineen löytyy Morrelasta. Seitsemän veljestä osoitti, että klassikoihin uskaltaa tarttua ja myös sen, että kun kirja on tarpeeksi hyvä ei ole väliä lukeeko perinteistä painettua kirjaa vai esimerkiksi e-kirjaa. Aleksis Kivi on Suomen kansalliskirjailijan tittelinsä ansainnut. Kiven omat, Juhanin suulla lausutut sanat sopivat kirjan aiheuttamiin jälkitunnelmiin:
Sitaattikunniamaininnan saa Juhanin saunanlämpöiset sanat:
Kuusi kovaa kotimaista
10 klassikkoa
Kuten kuvasta näkyy luin Seitsemän veljestä puhelimella ja lisäksi satunnaisesti tietokoneen näytöltä. Seitsemän veljestä ei kuulunut meidän koulussamme pakkoluettavien teosten joukkoon, joten tämä oli ensitutustumiseni Kiven klassikkoon. Teos on noussut mielikuvissani korkealle jalustalle jonkinlaisen korkeakulttuurisen ja vaikeaselkoisen klassikon asemaan, joten kynnys kirjaan tarttumiselle oli kohtalaisen korkea. Mutta kuinkas sitten kävikään?
Eteläisessä Hämeessä, Toukolan kylän lähellä sijaitsee Jukolan talo. Siellä asuu seitsemän veljestä, ikäjärjestyksessä vanhimmasta nuorimpaan Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri ja Eero. He ovat menettäneet isänsä karhulle ja äiti yrittää huolehtia yksin uppiniskaisten ja keppostelevien poikiensa kasvatuksesta ja pitää heidät kurin ja nuhteen tiellä. Kun äitikin kuolee on poikien otettava talo ja tila haltuun Juhanin johdolla.
SIMEONI: Jumala paratkoon! hillitön, villitty on elämämme ollut aina tähän päivään asti.
TIMO: Onpa tässä elämässä elämää ja maailmassa maailmaa. Kyllä kelpaa, jos käskeekin. Ohhoo!
JUHANI: Liian hurjasti, tai oikeammin sanottu, liian huolimattomasti olemme eläneet, sitä ei taida kieltää. Muistakaamme toki: >>nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus>>.
AAPO: Mutta on jo aika viisastua, aika on panna kaikki halut ja himot järjen ikeen alle ja etunenässä tehdä se, joka tuo hyötyä, vaan ei sitä joka makeammalle maistuu. Nyt viipymättä rakentamaan taloamme kunnialliseen kuntoon taas!
JUHANI: Oikein haasteltu! Ensiksi käykäämme lannan kimppuun niinkuin sontiaiset, ja paukahtelkoon havutukki Jukolan nurkissa aamusta iltaan; karja, uhkea karja antakoon moskaa puolestansa korotteeksi myös; ja nouskoon tarhaamme kasat korkeat kuin kuninkaan linnan kultaiset muurit. Niin teemme. Ensi maanantaina aloitamme ja juuresta jaksain.
AAPO: Miksi ei jo huomenna?
JUHANI: Vasta ensi maanantaina. Eihän ole vahinko harkita asiaa vielä kypsemmäksi. Niin, olkoon sanottu: ensi maanantaina.
Veljeksiä kuitenkin kiinnostaa talon töitä enemmän metsästys ja äidin opit sekä saarnat unohtuvat vähitellen. Heitä kohtaa koettelemus toisensa jälkeen ja lopulta he pakenevat asumaan Impivaaran perukoille jättäen Jukolan vuokralle kymmeneksi vuodeksi. Elo Impivaarassakaan ei suju rauhaisasti, vaan erään painin jälkeen pojat joutuvat pakenemaan tulta talvipakkaseen, aina Jukolaan asti. Suomalaisella sisulla he kuitenkin jatkavat elämänsä rakentamista niin Impivaarassa kuin myöhemmin Jukolassakin. Kymmenessä vuodessa -ja sen jälkeen- ehtii veljeksille tapahtua paljon.
Aluksi hieman marmatusta, mikä ei mitenkään yksilöidy Seitsemään veljekseen vaan yleisesti tekniikkaan ja toteutukseen. Ensinnäkin kaltaistani
Niittu. Halkileikkaama monipolvisen ojan. Niin että mitenkä? Meni hetki ennen kuin sain korjattua aivoasetukseni vanhemmalle kielelle. Totuttuani Kiven kieleen nautin tarinasta suunnattomasti lukuun ottamatta Laurin humalaista saarnaa Hiidenkivellä, joka teki mieli harppoa yli. Oli nautinnollista karistaa harteiltani omat ennakkoluuloni kirjan vaikeudesta ja ihastella perisuomalaisen luonnon, ihmisten ja periksiantamattomuuden kuvausta. Seitsemän veljestä yllätti myös huumorillaan, en odottanut kirjan olevan paikoin niin hauska! Arvostan myös Kiven kirjalleen kirjoittamaa loppua, joka oli yksi hienoimmista joihin olen kotimaisessa kirjallisuudessa törmännyt. Sattumalta luin kirjan vielä oikeaan aikaan, sillä tarina päättyy Jukolan veljesten jouluun.
Tähän kirjaan kelpasi päättää Kuusi kovaa kotimaista -haaste, jonka kooste linkkeineen löytyy Morrelasta. Seitsemän veljestä osoitti, että klassikoihin uskaltaa tarttua ja myös sen, että kun kirja on tarpeeksi hyvä ei ole väliä lukeeko perinteistä painettua kirjaa vai esimerkiksi e-kirjaa. Aleksis Kivi on Suomen kansalliskirjailijan tittelinsä ansainnut. Kiven omat, Juhanin suulla lausutut sanat sopivat kirjan aiheuttamiin jälkitunnelmiin:
Mies, haasteletpa, saakeli vie, kuin taivaan enkeli, eikä paljon puutu, ettet saata minua itkemään.
Sitaattikunniamaininnan saa Juhanin saunanlämpöiset sanat:
Täällähän itsiämme oikein paistelemme kuin pyllimakkarat pätsin oljilla, ja lämmintä antaa meille kiukaan kuumat kivet.
Kuusi kovaa kotimaista
10 klassikkoa
