Sarah Winman: Merenneidon vuosi
Tammi, 2016
313 sivua
Suomentanut: Aleksi Milonoff
(The Year of Marvellous Ways, 2015)
Luettu: 6.3.2016 ja 9.3.2016
Mistä: pyydetty arvostelukappale
Oli laskuveden aika. Marvellous haistoi meren mudan, lempihajunsa, verensä hajun, niin kuin hän itse uskoi. Hän keräisi kattilallisen sydänsimpukoita ja höyryttäisi ne tulella ja tuli polttaisi pienen reiän yöhön. Vesi herahti kielelle. Marvellous kompastui ja kaatui oratuomen viereen, mutta otti vahingon takaisin poimimalla taskut täyteen marjoja. Hän näki valon loistavan vankkureistaan. Kumma kyllä hän tunsi itsensä yksinäiseksi. Älä ikinä tule vanhaksi, hän kuiskasi itselleen.
Vanha Marvellous Ways asuu vankkureissaan omassa vuorovesipoukamassaan ja odottaa, tietämättä tarkkaan mitä, mutta odottaa kuitenkin sillä niin unet ovat häntä opastaneet. Pian hänen luokseen saapuu Francis Drake, nuori mies, jota sota ja rakkaus ovat kohdelleet kovin otten. Marvellous avaa kauan suljettuna olleen rantamökin sekä sydämensä Drakelle ja yrittää auttaa häntä takaisin jaloilleen. Päivät kuluvat ja maalaiskeiton sekä tuomenmarjaviinan äärellä Marvellous ja Drake tutustuvat hiljalleen toisiinsa. Toinen on nuori, toinen vanha. Toinen pelkää vettä ja toinen on siinä kuin kotonaan, onhan hän merenneito. Toinen haluaa nähdä isänsä kasvot, toinen kaipaa äitinsä kuvaa. Molemmat oppivat toisiltaan elämästä, sen iloista, suruista ja tarkoituksesta.
Tarinan aika kiertyy ja kieppuu, välillä on palattava taaksepäin etsimään mihin mikäkin viittaus liittyy. Runsaus kuitenkin kääntyi tarinan edetessä vahvuudeksi. Kaikella on aikansa. Kaikki oli yhteydessä kaikkeen. Kun pääsin Marvellousin ja Draken tarinan loppuun palasin uudelleen alkuun. Kyllä, luin tarinan heti perään uudestaan ja hymyilin kun ensimmäisellä kerralla ohittamani vihjeet tulivat vastaan.
Runsautta enemmän minua häiritsivät kirjoitusvirheet. Aleksi Milonoffin suomennos on taidokas ja upea ja onkin sääli, että tekstiin on jäänyt useita lukukokemusta häiritseviä virheitä. Mietin myös miksi osa nimistä (Valtatie, Rauha, Ilomieli) on suomennettu ja osa taas ei (Marvellous, Deliverance). On haastavaa tuoda suomennokseen se sama idea mikä alkukielisessä teoksessa on ollut tekemättä käännöksestä kömpelöä. Nyt suomennos hieman ontui rikkonaisen suomennoskäytännön vuoksi.
Marvellous kertoo värikkäästä elämästään niin elävästi, että haluaisin matkustaa Cornwalliin. Pysähtyä St Ophereen, haistaa leipomosta tulvivan tuoreen leivän tuoksun. Laskeutua metsän ja niityn läpi Marvellousin poukamaan. Kyykistyä silittämään ohimennen huhunsieppaajaa Marvellousin vankkureiden ovelle. Astua rantamökin portaille ja haistaa tuulen, meren sekä mudan tuoksun. Kurkistaa sillalta veteen ja nähdä mereltä tulevat oranssit meritähdet, kuulla kuinka ne huokailevat ja vaikeroivat koti-ikävässään ja odottavat jotakuta, ehkä eksynyttä, jonka johdattaa kotiin.
Merenneidon vuosi on erikoinen kirja. Se on kuin meren aalto. Se kiusoittelee, tulee lähelle ja karkaa välillä kauemmas ja kun heittäydyn varomattomaksi se ryöpsähtää kohti, päälle ja yli, vie mennessään. Tarina on paikoin niin runsas ja polveileva, että siihen on hukkua, mutta sitten Winman nostaa minut pinnalle haukkaamaan happea, kuljettaa rauhallisesti rantaan ja jättää minut haukkomaan henkeäni sydän tunnetta täynnä, silmät kyynelistä kosteana. Haluan muistaa kaiken, jokaisen lauseen. Tässä kirjassa on ripaus taikaa.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Ja sinä yönä he alkoivat nähdä yhteisiä unia, sillä niin siinä käy kun tntee toisen sydämen painon.
Ostin kuvassa näkyvän meritähtiriipuksen ennen kuin luin tämän kirjan. Ihmettelin mikä riipuksessa kiinnitti huomioni, mutta ostin sen ja nyt kirjan luettuani se sai ihan uuden merkityksen. Oma kirjallinen koruni, joka tuo jatkossa mieleeni tämän kirjan. Kummallisia ovat kirjapolut.
