Kerstin Ekman: Suden jälki

Kerstin Ekman: Suden jälki

Tammi, 2022

176 sivua

Suomentanut: Pirkko Talvio-Jaatinen

(Löpa varg, 2021)

Luettu: 23.11.2024

Mistä: kirjastosta

     

Ulf (merkitsee sutta) Norrstig saa kuin syntymäpäivälahjan luonnolta, hän saa päivää ennen 70-vuotissyntymäpäiväänsä nähdä suden sen omassa elinympäristössään. Tämä hetki ravistelee koko Ulfin tähänastisen elämän rakenteita, työtä metsänhoitajana ja toimimista metsästyksenjohtajana.

Me elimme tavallista elämää. Minä elin sitä.

     Sitten näin sen suden.

Suden jälki ei ole kuitenkaan vain ikämiehen elämänmuutosta ja sen aiheuttamaa kipuilua kuvaava tarina vaan se muuttuu loppua kohden rikoksen selvittelyksi. 

Muuten todella maanläheisessä ja realistisessa tarinassa on ripaus maagista realismia ja se tuo tarinaan kutkuttavan lisän. Ulf muistelee vaimolleen Ingalle mammansa kertomusta entisaikojen miehistä, jotka muuttuivat joskus susiksi ja juoksivat tiehensä, miehistä joilla oli toisen käden tilalla suden käpälä. Tämä sutena juokseminen oli kuin eläytymistä suden elämään, mutta silti täysin erilaista, jopa yliluonnollinen kokemus. Ulf itsekin kokee selittämätöntä yhteyttä metsässä näkemäänsä suteen, jonka nimeää Pitkäkoiveksi, hän ikään kuin kokee asioita Pitkäkoiven näkökulmasta, juoksee sutena, aistit avoimina. Toinen yliluonnollista lähentelevä kokemus tapahtuu ullakolla kun seinille ripustetut sarvet sekä täytetyt eläimet muodostavat kuoleman viidan, joka uhkaa murskata Ulfin hengiltä.

Kerstin Ekmanin Suden jälki tuo mieleen John Williamsin Stonerin. Molemmissa tarinoissa tapahtumat kuvataan iäkkään, koulutetun miehen näkökulmasta, työuralla on ollut hyvin vahva merkitys molempien kirjojen päähenkilölle ja työ määrittää edelleen hyvin pitkälti näiden miesten elämää, molemmissa on myös samanlainen hieman melankolinen, elämää pohtiva ja jostakin luopumisesta henkivä tunnelma.

Suden jäljessä luonto on hyvin vahvasti läsnä, se tunkeutuu jopa ovesta sisään, kirjaimellisesti. Pidän siitä, että asioita ei kuvata tarinassa mustavalkoisesti. Pedot ja ihmiset eivät ole hyviä tai pahoja, sudet ja karhut toimivat luontonsa ja viettiensä mukaisesti, niitä ei demonisoida eikä romantisoida, henkilöistä paljastuu yllättäviä puolia, mielipidettä tai asenteita voi joutua muuttamaan ja ennakkoluulot voivat osoittautua vääriksi. Ekman kuvaa taidokkaasti myös Ulfin ja Ingan suhdetta. Heidän välisestään sanailusta, toisesta huolehtimisesta ja toisen eleiden havainnoinnista huokuu pitkä yhdessäolo ja rakkaus. Suden jäljessä on pienestä sivumäärästään huolimatta paljon tarttumapintaa ja moni yksityiskohta jää lukemisen jälkeen mieleen pyörimään. Hieno tarina.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Suurkaupunkien valohome levittäytyi muodottomana valtaamaan planeetan.

Sekä kuin edellisen vastakohta tai tasapaino (ja hieman pidempi sitaatti):

Talvi voi olla valkoinen paperi tai sinertävä laatta, jolle kirjoittaa. Viimeksi täällä ollessani kukaan ei ollut liikkunut ja kirjoittanut jälkiään. Ei ollut näkynyt tassujen eikä sorkkien painaumia, ei edes pikkuista myyränjalkojen koruommelta. Ei lintuja. Eikä mitään jälkiä. Kaikki tuntui peittyneen valkeuteen, ja metsä oli tykkylumen painamien oksien alla musta ja lepäsi itsessään.  Nyt oli toisenlaista. Yhtä äänetöntä. Mutta jotain oli tapahtunut.

Helmet-lukuhaaste 2024: 30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja

Kalle Päätalo: Hyvästi, Iijoki

Kalle Päätalo: Hyvästi, Iijoki

(Iijoki #25)

Gummerus, 1995

700 sivua

Luettu: 2.11.2024

Mistä: lahja

Kalle on saanut vahvistuksen epäilyilleen Lainan ja Veikko Moilasen suhteen laadusta ja ymmärtää, että hänellä ja Lainalla ei ole enää yhteistä tulevaisuutta. Katse on käännettävä tulevaisuuteen ja Kalle rientää Kyrökoskelle tapaamaan Leenaa ja puhumaan heidän kahden yhteisestä tulevaisuudesta. Työrintamalla puhaltavat uudet tuulet kun Kalle siirtyy Attilan työmaalta Tampereen Rakennusmestariyhdistys ry:n talon rakennustyömaalle vanhemmaksi rakennusmestariksi. Kallen mielessä kypsyy päätös lunastaa Lainalle lupaamansa Kirvestien talo itselleen, mutta ratkaisu tuo Kallelle taloudellisia haasteita. Kallen unelma kirjan julkaisemisesta alkaa viimein vuosien kirjoittamisen jälkeen tulla todeksi.

Kirjassa on jälleen kiinnostavaa ajankuvaa. Rakennustyömailla ei ole totuttu kesälomiin, mutta vuoden 1957 heinäkuussa Kalle jää esimiehensä kehotuksesta kahdeksi viikoksi lomalle. Kalle on joutunut maksamaan työntekijöilleen lopputilejä rakennustyömaiden valmistuessa, mutta joutuu nyt kokemaan itse töiden loppumisen. Kun työnantajalle tulee rakennusurakoiden välissä hiljaisempi kausi komennetaan Kalle kotiin odottamaan uutta rakennusurakkaa. Vaikka töitä ei ole Kallen palkka kuitenkin juoksee, ehkä osittain siitä syystä, että Kalle on samalla myös toipilaana vakavan sairausepäilyn jäljiltä. Kallen palatessa töihin kesällä 1958 alkaa työmailla näkyä uusi tuttavuus eväiden joukossa, pahvinen maitopurkki.

Iijoki-sarjan toiseksi viimeisen osan lukeminen tuntui juhlalliselta ja tunteikkaalta, sillä tässä osassa ympyrä ikään kuin sulkeutuu ja Kallen kirjailijaura alkaa. Kalle havahtuu ajatukseen kirjoittaa novellikokoelman sijaan romaani sillä hänen muistivihkossaan on paljon enemmän rakennustyömaille liittyviä henkilöhahmoja kuin novelliin mahtuu. Niinpä Kalle alkaa kirjoittaa rakennustyömaasta ja sen ihmisistä kertovaa romaania, jonka Gummerus julkaisee vuonna 1958 nimellä Ihmisiä telineillä. Esikoiskirjailija saa paljon positiivista palautetta, mutta lapsuuden kotipitäjässä Taivalkoskella vastaanotto on osittain nuivaa. Etenkin uskossa elävät ovat järkyttyneet Kallen romaanin päähenkilön Mauno Joensivun käytöksestä, he kuvittelevat Kallen kirjoittaneen kirjassa itsestään ja omasta elämästään ja taivastelevat oman kylän pojan kiroilua ja syntistä elämää. Kallen on vaikea ymmärtää taivalkoskelaisten näkökulmaa ja railo Kallen ja Taivalkosken välillä vain kasvaa. Tampere tuntuu yhä enemmän kodilta.

Kallen koti- ja perhe-elämällä on tässä(kin) osassa suuri rooli. Ei ehkä myrskyisten, mutta ainakin aallokkoisten aikojen jälkeen onkin mukava seurata kuinka Kallella alkaa hieman tasaisempi jakso elämässä uuden parisuhteen myötä. Mitään ylitsepursuavaa tunneryöppyä Kallen ja Leenan välillä ei kirjassa kuvata, ennemminkin Kallen kommentit Leenasta ja hänen ulkonäöstään tuntuvat välissä hieman vähätteleviltä tai tunteettomilta, mutta kuten Kalle kirjassa Leenalle sanoo toisen vaimoni kansa en alota elämääni lirkuttelemalla enkä läyryämällä, siihen voit varautua. Kyllä Kallen ja Leenan välillä tuntuu myös lämpöä ja yhteenkuuluvuutta. Lapsirakas Kalle pääsee viimein elämään myös lapsiperhearkea.

- Uuppaheijaa, Riitta!

Iijoki-sarjaa on vielä (enää!) yksi osa jäljellä. Olen pyöritellyt mielessäni ajatusta, että tekisin sarjan luettuani Päätalo-matkan Taivalkoskelle. Olen pysähtynyt useammankin kerran Taivalkoskella ja käynyt kerran Kallioniemessä, mutta olisi mukava viipyä paikkakunnalla yön yli ja kiertää sarjasta tuttuja paikkoja enemmänkin. Ehkä jo tulevana kesänä?

Sitaattikunniamaininnan saa:

- Otti, jumaliste, tiukalle ennen kuin tuo haave totteutu.

Helmet-lukuhaaste 2024: 25. Kirjassa vietetään juhlapyhää (joulu)