Fannie Flagg: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe

 Fannie Flagg:

Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Cafe

Vintage, 1992 (1987)

403 sivua

Luettu: 14.7.2021

Mistä: kirjastosta

Olen katsonut ajat sitten tähän kirjaan perustuvan elokuvan ja muistan pitäneeni siitä kovasti. Joku ajatusten aasinsilta sai minut etsimään käsiini Flaggin romaanin sekä myös elokuvan, jonka aion katsoa lähipäivinä kirjan "jälkiruoaksi".

Vieraillessaan anoppinsa luona Rose Terracen hoitokodissa 48-vuotias Evelyn Coach ajautuu juttusille 86-vuotiaan Virginia "Ninny" Threadgooden kanssa. Viikottaisten tapaamisten aikana naiset ystävystyvät ja Evelyn saa kuulla rouva Threadgoodelta polveilevan tarinan Threadgooden perheestä, kälynsä Imogene "Idgie" Threadgooden ja Ruth Jamisonin omistamasta Whistle Stopin kahvilasta, sen ruoista, henkilökunnasta ja asiakkaista sekä eräästä kuolemantapauksesta.

Rouva Threadgooden muistojen rinnalla menneitä tapahtumia seurataan laajemminkin ja esimerkiksi Whistle Stopin paikallislehden The Weems Weeklyn päätoimittajan Dot Weemlyn herttaiset ja hyvin henkilökohtaisella otteella kirjoitetut uutiset päästävät kurkistamaan pikkukaupungin arkeen hieman eristä näkökulmasta. Avainhenkilöiden ja heidän jälkeläistensä mukana liikutaan myös Whistle Stopin ulkopuolelle ja pitkien aikojen päähän, tarina ajoittuu 1920-luvun lopusta aina nykyaikaan 1980-luvun puoliväliin, jossa keski-iän kriisin kanssa kamppaileva Evelyn ja iäkäs rouva Threadgoode tutustuvat ja saavat molemmat elämiinsä uutta puhtia. Tarinassa on monta kerrontanäkökulmaa ja näistä palasista muodostuu hieno, lämmin, kantaaottava ja rikas kokonaisuus, jossa jokaisella henkilöllä ja tapahtumalla tuntuu olevan oma tärkeä roolinsa. 

 

Vaikka romaani pitää sisällään yhden murhan se on ennen kaikkea tarina ystävyydestä, rakkaudesta, uskollisuudesta ja rohkeudesta. Erityisesti esiin nousevat kahdet ystävykset, 1920-luvulla Idgie ja Ruth sekä 1980-luvulla rouva Threadgoode ja Evelyn. Idgiessä ja Evelynissä on samanlaista rohkeutta, Idgiessä se on esillä jo nuoresta lähtien, mutta Evelynin rohkeus puhkeaa kukkaan vasta rouva Threadgooden rohkaisemana. Idgien rohkeus suuntautuu ulospäin, hän puolustaa läheisiään ja tarjoaa ruokaa sekä apua myös mustille aikana jolloin rotuviha ja Ku Klux Klan ovat arkipäivää myös Alabamassa pienessä Whistle Stopissa. Evelynin rohkeus puolestaan kohdistuu enemmän häneen itseensä, hän oppii viimein, 48-vuotiaana, arvostamaan itseään ja puolustautumaan öykkäreitä vastaan, tavoittelemaan unelmiaan ja nauttimaan elämästä.

     

(...) "Let´s face it, honey, I´m older than than you are and have more insurance than you do" (...)

Pidin valtavasti Flaggin polveilevasta tarinasta, siitä miten se kuljettaa elävästi menneiden vuosikymmenten amerikkalaiseen pikkukaupunkiin, sen elämänmenoon ja ihmisten pariin. Idgie, Ruth, Sipsey, Onzell, Big George, Buddy, Smokey, Stump, Ninny, Evelyn ja kumppanit jäävät ajatuksiin pitkäksi aikaa. Hieno kirja! 

Sitaattikunniamaininnan saa:

There are magnificent beings on this earth, son, that are walking around posing as humans.

Sekä:

The ones that hurt the most always say the least.

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 21. Kirjailijan etu- ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella

Helmet-lukuhaaste 2021: 44. Kirjassa on reseptejä (jos mieli tekee paistettuja vihreitä tomaatteja niin ei hätää, resepti löytyy kirjan lopusta)

Stephen King: The Colorado Kid

 

Stephen King: The Colorado Kid

PS Publishing, 2013 (2005)

179 sivua

Luettu: 4.11.2020

Mistä: oma ostos

Oikein hyvää uutta vuotta! Vuoden ensimmäinen kirja on luettu, mutta sitä ennen on vielä muutama viime vuoden puolella luettu kirja odottamassa postausta eli tuumasta toimeen ennen kuin postausjono kasvaa kovin suureksi.

 

Stephanie McCannin odotukset työharjoittelusta Mainen rannikolla sijaitsevan saaren pienessä paikallislehdessä eivät ole kovin korkealla, mutta The Weekly Islanderin konkarit David Bowie ja Vincent Teague voittavat Steffin puolelleen. Vanhat miehet opettavat Steffin talon ja pikkukaupungin tavoille, kertovat tarinoita ja jakavat viisauttaan. Erityisen kiinnostava on 25 vuoden takainen tapaus, rannalta löytynyt Colorado Kidiksi kutsuttu nimetön vainaja, joka tuntui ilmestyneen tyhjästä. Kuka mies oli, mistä hän tuli ja miksi hän päätyi kuolleena rannalle?

"I suppose people like stories that are good for a shiver or two on a winter night, especially if the lights are on and the fire's nice and warm. Stories about, you know, the unknown."

The Colorado Kid -romaanilla on mielenkiintoinen tausta. Charles Ardai rohkaistui pyytämään kirjeitse Stephen Kingiltä mainostekstiä perustamaansa Hard Case Crime -rikoskirjasarjaa varten houkutellakseen nimekkäällä suosittelijalla lukijoita uudelle sarjalleen. King ei halunnut kirjoittaa mainostekstiä vaan kokonaisen tarinan ja niin The Colorado Kid päätyi kansien väliin ja myös tv-sarjaksi, Haven perustuu löyhästi The Colorado Kidiin. Hard Case Crime -sarjassa on julkaistu Kingiltä myös romaani Tervetuloa Joylandiin.

The Colorado Kid ei ole perinteistä pelottavaa, hyytävätunnelmaista, yliluonnollisia elementtejä tihkuvaa ja toisilla maailmoilla leikittelevää Kingiä, mutta kyllä tästä rikosromaanista Kingin tunnistaa. Pikkukaupunki Mainessa, persoonallisia henkilöitä ja sujuvasti etenevä tarina, tuttua ja taattua Kingiä siis. Romaanin varsinainen pääaihe eli vanha Colorado Kidin tarina on kiinnostava, mutta minulle kirjan parasta antia oli sittenkin vanhojen lehtimiesten Daven ja Vincen sekä nuoren toimittajanalun Steffin kemia. Loistava kolmikko, jonka seurassa olisi viihtynyt pidempäänkin.

Sitaattikunniamaininnan saa:

 

"(...) We may have been little newspapermen back in '81, and we may be little old newspaperen now, but we ain't dead little old newspapermen."

Pohjoinen lukuhaaste 2020: 24. Vieraskielinen kirja

Helmet 2020 -lukuhaaste: 39. Kirjassa lennetään

 

Susan Hill: The Woman in Black

Susan Hill: The Woman in Black

Vintage Books, 2011 (1983)

164 sivua

Luettu: 27.10.2015

Mistä: oma ostos

Taisi olla ihanan Saran postaus, josta bongasin tämän Susan Hillin kirjan lukupinooni. Hankin teoksen omaan hyllyyn odottamaan ja nappasin sen nyt luettavakseni kun kaipasin kunnon kummitustarinaa kauhujen ja kummajaisten kuukauden päätteeksi. Hah, ketä yritän huijata, lukupinossani on jatkossakin kauhua ja kummajaisia!

On jouluaatto ja Arthur Kipps perheineen istuu olohuoneessa kertomassa kummitusjuttuja. Kun Arthuria pyydetään osallistumaan tarinointiin hän ei lähde leikkiin mukaan. Hänellä olisi kyllä tarina kerrottavanaan, mutta se on liian kauhea ja ennen kaikkea tosi. Paperille sen voi kuitenkin kirjoittaa, sylkäistä sen muisto ulos vainoamasta mielen perukoilta. Seuraavana päivänä Arthur tarttuu toimeen ja palaa mielessään ajassa vuosia taaksepäin, nuorena asianajajana saamansa tehtävän pariin. Hänen on selviteltävä työnantajansa edesmenneen asiakkaan, rouva Drablown jäämistö. Matka Crythin Giffordiin ja Eel Marsh Houseen muuttuu rutiinitehtävästä joksikin ihan muuksi kun Arthur kohtaa mustapukuiseen naisen...

I could not run away from that place, I would have to go back to it, not now, but soon, I had fallen under some sort of spell of the kind that certain places exude and it drew me, my imaginings, my longings, my curiosity, my whole spirit, toward itself.

Mitähän tästä nyt sanoisi. Odotin piinaavaa jännitystä ja varsinkin elokuvatrailerin (Daniel Radcliffe Arthurina, minun on kovin vaikea suhtautua hänen ei-Harry-Potter-rooleihinsa) nähtyäni mietin uskaltaako kirjaa lukea illalla ollenkaan. Kyllä uskaltaa. Elokuvan katsomisesta en ole niin varma.

Tarina on yleistunnelmaltaan hyvin perinteinen kummitustarina. Mennyt aika majataloineen ja ponikärryineen ihastuttaa. Kylän laidalla sijaitseva vetisen marskimaan ympäröimä synkkä kartano, silmänräpäyksessä nouseva sumu ja vanhat tarinat luovat salaperäisen ja hieman uhkaavan tunnelman. Lukija pääsee jatkuvasti kulkemaan askeleen edellä Arthuria, tai ainakin juonenkäänteet voi arvata ennen kuin ne todella tapahtuvat.

Tarina ei juurikaan pelottanut, mutta sehän ei ole kauhukirjallisuuden itsetarkoitus, kuten Marko Hautala toimittamassaan novellikokoelmassa muistutti. Minulle kirjan parasta antia oli jännityksen sijaan tunne siirtymisestä kirjan sivuilla ajassa taaksepäin ja se mahtava tunnelma, jonka Hill loi Crythin Giffordin kylään ja Eel Marsh Housen ympärille. Hyvin luodut puitteet korvasivat jopa pienet kömpelyydet kuten muutamat toistuvat kuvaukset ja sen, että Arthur sattuu löytämään oleelliset paperit niin pian, vaikka on juuri hämmästellyt kuinka valtavan määrän enimmäkseen turhaa paperia Alice Drablow on säilyttänyt.

Tarinaan olisi siis mielestäni mahtunut muutama mutka lisää, mutta toisaalta näin alle 200-sivuisena kirja oli sopivan tiivis ja toimiva. Jos kauhua olisi ollut enemmän olisi upea ympäristö ja tunnelma saattanut jäädä liiaksi jännityksen jalkoihin. Tämähän taisi olla oikeastaan todella hyvä, kun ensin selvisin ennakko-odotusten karisemisesta!

Upeaakin upeampi kansi ansaitsee omat kehut, juuri sopiva kirjan henkeen!

Sitaattikunniamaininnan saa:

I must have a candle, some light, however faint and frail, to keep me company.

Corinne Hofmann: Reunion in Barsaloi

Corinne Hofmann: Reunion in Barsaloi

Arcadia Books, 2007 (2005)

162 sivua

Kääntänyt (saksa-engl.): Peter Millar

(Wiedersehen in Barsaloi, 2005)

Luettu: 11.4.2015

Mistä: kirjastosta

Corinne Hofmannin muistelmien edellisen osan lukemisesta ehti kulua puolisen vuotta ennen kuin muistin hankkia tämän seuraavan kirjan kirjastosta. Kulunut aika ei haitannut vaan Hofmannin tarinaan pääsi takaisin mukaan heti kirjan ensimmäisiltä sivuilta

Corinne Hofmannin ja hänen tyttärensä Napirain lähdöstä Keniasta Sveitsiin on kulunut 14 vuotta. Corinne markkinoi elämäkertaansa ja osallistuu sen pohjalta tehtävän elokuvan projektiin ja hänen menneisyytensä Afrikassa on alati hänen ajatuksissaan. Kun avioero Lketingasta astuu voimaan niin eurooppalaisen kuin afrikkalaisen lainsäädännön mukaan päättää Corinne lähteä tapaamaan afrikkalaista perhettään. 15-vuotias Napirai hyväksyy äitinsä matkapäätöksen, mutta ei lähde äitinsä mukaan. Kenian lain mukaan Napirai kuuluisi alaikäisenä isälleen Lketingalle tai itse asiassa isoäidilleen Mamalle, lisäksi tytär on isänsä kulttuurissa avioliitonsolmimisiässä, joten hänen lähtemisensä mukaan olisi liian vaarallista. Corinne ei myöskään tiedä kuinka Lketinga suhtautuu häneen tai heidän avioeroonsa. Corinnen mukaan lähtee hänen kustantajansa sekä kameramies. Matkan varrella he tapaavat Corinnen afrikkalaisen perheen ja viettävät aikaa heidän kanssaan, he käyvät myös mm. Valkoinen masai -kirjaan perustuvan elokuvan kuvauspaikalla, Corinnen vanhan ystävän ja auttajan isä Giulianin luona, Wambassa sairaalassa, jossa Corinne synnytti Napirain ja jossa hän oli hoidettavana sairauden vuoksi sekä Likonin lautalla, jossa Corinne ja Lketinga kohtasivat ensimmäisen kerran. Reilun kahden viikon matkaan mahtuu paljon tunteita ja tapahtumia.

 At last I manage to get out and can see around me. There, some sixty feet away, in the shade of a leafy thorn tree, I spot Lketinga. Tall and proud, he´s standing with one leg elegantly crossed over the other, the typical pose of the Masai.

     I know there´s no way he´ll move an inch. It is simply not done for a traditional Samburu to come to a woman. So, with the eager eyes of the surrounding crowd watching, I walk up to him. There isn´t a thought in my head. I can´t think anymore. The only thing I´m aware of is the throbbing beat of my heart. Each step seems like an hundred.

Oli mielenkiintoista lukea kuinka Corinnen tarina jatkui, päästä hänen sanojensa välityksellä matkaamaan uudelleen Barsaloihin. Hofmann kuvaa kirjassaan kuinka hänen rakastamansa maa on muuttunut ja kehittynyt vuosien aikana hyvässä sekä pahassa ja kuinka hänen perheensä ja koko kylä otti hänet vastaan niin monen vuoden eron jälkeen. Corinnen tunteellinen tapaaminen sekä Lketingan että Maman kanssa oli kirjan parasta antia. Hofmann kuvaa taidolla tunteitaan ja kunnioitustaan Mamaa kohtaan sekä varovaisen lämmintä, mutta ei kovin välitöntä kohtaamista ja kanssakäymistä Lketingan kanssa. Pidin muutenkin paljon tuohon pieneen kylään sijoittuvista osuuksista ja niistä olisi voinut lukea paljon pidemmästi. Kirjan loppupuolella kuvatut vierailut muihin kohteisiin eivät yltäneet kiinnostavuudessaan saati tunnelmallisuudessaan samalle tasolle kylän tapahtumien kanssa, mutta niillekin oli syynsä ja paikkansa, ne kuuluivat olennaisesti Corinnen menneisyyteen Keniassa.

Käännös oli mukavan helppolukuinen, mutta muutamat kirjoitusvirheet häiritsivät. Pienten virheiden lisäksi kirjassa mainittu näyttelijätär Meryl Streep oli ainakin käännöksessä lipsahtanut Merlyn Streepiksi. Kirjan kuvitus puolestaan ansaitsee erityiskiitokset. Kirjassa on kaksi kuvaosiota, joissa molemmissa on useita värivalokuvia sekä siltä ajalta kun Corinne asui Keniassa että hänen vierailultaan siellä. On hienoa saada nähdä omin silmin kuinka henkilöt ovat vuosien aikana muuttuneet sekä aistia tunnelmia ja suhtautumista henkilöiden välillä. Esimerkiksi Corinnen ja Maman lämpimät välit välittyy tekstin lisäksi myös kuvista. Yhteisen kulttuurin tai kielen puuttuminen ei haittaa, luottamus ja jaettu menneisyys merkitsee enemmän. We were all the same, kuten Mama sanoi.

Hofmannin tuorein kirja Africa, my passion on myös pakko lukea.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Even so, I can honestly and sincerely say that of all the adventures, emotions and risks I went through here, I regret not one.

Corinne Hofmann: Back from Africa

Corinne Hofmann: Back from Africa

Arcadia Books, 2013

173 sivua

Kääntänyt (saksa-engl.): Peter Millar

(Zurück aus Africa, 2003)

Luettu: 31.8.2014

Mistä: kirjastosta

Luin kesäkuussa Corinne Hofmannin hurjan mielenkiintoisen menestyskirjan Valkoinen masai ja päätin hankkia heti käsiini Hofmannin seuraavan kirjan. Koska OUTI-kirjastoista löytyi kaikki muut Hofmannin kirjat paitsi juuri etsimäni Back from Africa (Valkoisen masain jälkeen julkaistuja teoksia ei ole suomennettu) päätin esittää hankintapyynnön kirjasta. Onhan sääli, että kirjaston kokoelmista puuttuu yksi osa Hofmannin elämäntarinasta. Ilokseni hankintapyyntö toteutettiin ja sain uutuudenkarhean kirjan käsiini, vieläpä yllättävän nopeasti!

Neljän Kenian vuoden jälkeen lokakuussa 1990 Corinne onnistuu lähtemään takaisin Sveitsiin yhdessä pienen tyttärensä Napirain kanssa. Corinnen on rakennettava elämänsä uudelleen, hankittava kaikki asunnosta vaatteisiin ja oleskeluluvasta (Corinne on kansallisuudeltaan saksalainen, yli 6 kuukauden poissaolo Sveitsistä tarkoittaa, että Corinne on maassa turistina) työpaikkaan ja lapsenvahtiin. Onneksi Corinnen äiti asuu Sveitsissä yhden miesystävänsä kanssa ja Corinne ja Napirai saavat asua aluksi heidän luonaan, heidän ei siis tarvitse astua täysin tyhjän päälle. Pian Lketingalle ja perheelle Barsaloissa selviää, että Corinne ja Napirai eivät lähteneet Sveitsiin lomalle vaan lopullisesti. Siteet Afrikkaan ja entiseen perheeseen eivät kuitenkaan katkea, Corinne pitää säännöllisesti yhteyttä kirjeitse Lketingan pikkuveljeen Jamesiin ja tukee myyntiedustajan palkkansa turvin köyhissä oloissa elävää sukua.

Kun Valkoisen masain kiinnostavuus perustuu eksoottiseen ympäristöön jää pääasiassa Sveitsiin sijoittuva Back from Africa tältä osin väistämättä Valkoisen masain jalkoihin. Kuitenkin tarina on edelleen kiinnostava, Valkoinen masai koukutti Corinnen tarinaan ja oli mukava lukea mitä Corinnelle ja Napiraille tapahtui Keniasta lähdön jälkeen. Samaisesta syystä Hofmann on kirjansa kirjoittanutkin, hän sai niin paljon lukijapostia ja kyselyitä jatkokuulumisista, että päätti kirjoittaa tarinalleen jatkoa, vaikka oli aiemmin päättänyt toisin. Jos valkoinen masai on selviytymistarina on sitä myös Back from Africa. Kuinka selvitä Euroopassa kun on elänyt viime vuodet askeettista elämää Afrikassa täysin erilaisessa ympäristössä ja kulttuurissa, täysin irtautuneena länsimaisista tavoista ja tavaroista.

     Whatever it is, I´m stunned by all the nudity and love scenes in modern films. In Kenya people don´t kiss in public or even hold hands; in fact the Samburu don´t kiss at all. I gradually realise that over the past four years I´ve turned into a prude.
     After a few days my mother says I really ought to buy some new clothes. So I head out for the shops leaving her to look after Napirai. But all these shops jammed full of clothes and other goods make me nervous. I don´t know what suits me any more and so I buy leggings, which seem to be fashionable, and a jumper. It seems incredibly expensive. For the same amount of money back in Kenya I could have bought at least three or four goats or a magnificent cow.

Back from Africa on sivumäärältään puolet lyhyempi kuin Valkoinen masai, mutta kattaa pidemmän ajan Corinnen elämästä. Kun noin kymmenen vuoden tapahtumat kuvataan alle 200 sivussa on selvää, että tarinassa ei paneuduta hirvittävän tarkkoihin yksityiskohtiin. Nopeasta tapahtumien käsittelystä huolimatta Corinnen ja Napirain tarinasta nautti eikä se tuntunut hätäisesti kirjoitetulta. Corinnen matka Kilimanjarolle saa yllättävän paljon tilaa kirjasta, mutta nousu vuorelle oli mielenkiintoista luettavaa.

Mikä jäi päällimmäisenä mieleen kirjasta on se hurjan voimakas positiivinen elämänasenne, joka Corinnesta huokuu. Vastoinkäymiset eivät kaada ja muutoksia ei tarvitse pelätä vaan ne voi nähdä myös vahvuutena, mahdollisuutena parempaan.

Often people ask me if I ever regret having fallen in love with a Samburu warrior. It is a question I can answer without the slightest doubt: Never! I had the privilige to become part of a culture that in all probability will not exist for very much longer, and at the same time to know what a great love can be like. If there is any chance that we really have lived several lives then I am certain that at one stage I was born into a Samburu tribe. That´s the only explanation I can imagine for the feeling I had back then that I had arrived home and that despite all the problems, I felt so safe and protected among Lketinga and his family.

Pitänee varata saman tien Hofmannin seuraava kirja Reunion in Barsaloi, joka jo nimensä perusteella lupaa mielenkiintoista tarinaa!


Sitaattikunniamaininnan saa:

I´ll manage it all, I know I will.

Charlaine Harris: Definitely Dead

Charlaine Harris: Definitely Dead (#6)

Ace Books, 2006

324 sivua
(suom. Veren perintö)

Luettu: 2.4.2013

Mistä: kirjastosta

No niin! En sitten vielä hypännytkään Sookien kyydistä hengähdystauolle. Vaihdoin vain vauhdista englannin kieleen, kuten aiemmin vähän uhkasin. Kiitos kirjaston seutuvarauksen, lähikirjastossa näitä nimittäin löytyy ainoastaan suomennettuina. Pääsiäisenä pääsin lukemaan ensimmäistä kertaa ulkoilmaan, pitihän siitä ottaa kuva todisteeksi. Jouduin kylläkin hakemaan viltin kaveriksi vielä lampaantaljan ahterin alle, että tarkenin ;) Ah, kevät!

Hieman jouduin kakistelemaan tuota kantta. Jos suomennettujen Sookie-kirjojen kannet ovat hieman huvittavia kaikessa teatraalisuudessaan niin nämä englanninkieliset versiot ovat aivan kamalia. Tai siis kannet ovat kyllä sinällään ihan kivat, herttaista ja värikästä piirrosjälkeä kuorrutettuna kivalla kimalteella, mutta soveltuvat tyyliltään paremmin lasten satukirjalle kuin aikuisten vampyyrifantasialle. Mur, olen puhunut.

Sookie valmistautuu lähtemään New Orleansiin selvittelemään epämääräisissä olosuhteissa kuolleen serkkunsa Hadleyn jäämistöä. Ennen matkaa Sookiella on kiireitä auttaessaan Claude-keijua, veljeään Jasonia ja tämän tyttöystävää Crystalia sekä työtoveriaan Hollya ja ehtiipä hän vielä treffeille Quinnin, ihmistiikerin kanssa, tosin ilta saa odottamattoman käänteen. Lopulta Sookie pääsee lähtemään New Orleansiin, mutta vaara vaanii sielläkin. Vampyyrikuninkaallisten häät kiristävät tunnelmaa ja totta kai Sookie joutuu sekaantumaan tapahtumiin. Sookie saa myös kuulla jotain epämiellyttävää Billistä ja jotain yllättävää omista taustoistaan.

Oli ihan virkistävää vaihtelua lukea Sookien seikkailuista englanniksi. Tosin ensimmäinen kompastus tuli heti alussa kun Sookie viittasi tapahtumiin, joista minulla ei ollut hajuakaan. Onnekseni löysin Hreathemuksen viittauksen samaan aiheeseen ja sitä kautta pääsin minua vaivanneen mysteerin jäljille. Pahuksen "välitarinat"! Pitääköhän Saran esittelemä kirjakin sitten lukea... Lisäksi päänvaivaa aiheutti Sookien puhetapa, jonka vuoksi jouduin turvautumaan välillä sanakirjaan kun erikoisimmat sanat jäivät häiritsemään. Tiedänpä nyt senkin mitä hoity-toity tarkoittaa. Englanninkielisestä tarinasta puuttui kömpelyys, joka minua häiritsi paikoitellen suomennoksissa. Voihan se toki johtua siitä, että vaikka luen englantia suhteellisen sujuvasti se ei ole äidinkieleni eivätkä kaikki nyanssit erotu. Tilannekomiikka ainakin erottui loistavasti myös alkukielellä ja hihittelin itsekseni useampaan otteeseen.

Two priests walked into the bar.
     This sounds like the opening of a million jokes. But these priests didn't have a kangaroo with them, and there was not a rabbi sitting at the bar, or a blonde, either. I'd seen plenty of blondes, one kangaroo in a zoo, no rabbis. However, I'd seen these two priests plenty of times before. They had a standing appointment to have dinner together every other week.

Olen kuitenkin hieman hämmentynyt. En nimittäin oikein saa otetta Quinnista. Tai siis en tiedä mitä ajatella hänen ja Sookien deittailusta. Entä Eric??? Tai edes Bill tai Alcide? Onhan Quinn ihan mielenkiintoisen oloinen tyyppi, mutta jokin hänessä tökkii. Samoissa mietteissä oli myös Emilie. Uusia, kiinnostavia hahmoja oli useita ja vauhtia riitti, joten eipä tässä kai ole valittamista. Sitä paitsi Sookien kuulemat paljastukset lupailevat mielenkiintoisia juonenkäänteitä myös jatkoa ajatellen. Jatkan sarjan lukemista englanniksi ainakin yhden osan verran, sillä varasin kirjastosta taas kaksi kirjaa kerralla. Ilmeisesti nämä kirjat haluavat liikkua pareittain ;)


Sitaattikunniamaininnan saa (ihan siitä syystä, että lauseen luettuani päässäni soi HIMin Gone With the Sin. Etsikää ja kuunnelkaa! Nyt en jaksa linkittää.):

His deep voice rumbled along my spine.

Hahaa! Huomasin ajoissa, että tv:stä (Yle TV2) alkaa True Bloodin viides tuotantokausi ja sitä ennen neljäs tuotantokausi uusitaan kahdessa osassa. Pääsen siis viimein tutustumaan tv-sarjaankin!

Breaking Dawn

Stephenie Meyer: Breaking Dawn

Little, Brown Book Group, 2008
702 sivua

Täällä on vietetty viikonloppua jäähyväisten merkeissä. Breaking Dawn ja sen myötä koko Twilight -sarja on nyt luettu, niin suomeksi kuin englanniksikin. Onneksi sarjan neljä osaa löytyy omasta hyllystä, niihin voi palata jos (kun) haluaa. Bree Tannerista kertovaa kirjaa en osta, mutta Houkutus -opas Twilightin maailmaan -kirja täytyy hankkia. Niin ja elokuvat, eiköhän niistä jonkinlainen boxi kasata.

Breaking Dawnin alku on yhtä Bellan ja Edwardin juhlaa. He saavat viimein toisensa niin papin edessä kuin vähän muutenkin... Häämatka ei suju kuitenkaan ihan niin kuin pari on suunnitellut, tapahtuu jotain mitä kumpikaan ei uskonut mahdolliseksi. Esme-saaren tapahtumista lähtee käyntiin vyöry, johon ajautuvat vampyyriystävät, ihmissudet ja myös Volturit. Vihdoin selviää myös tuleeko Bellasta vampyyri, miten käy Culleneiden ja Quileutien sopimuksen ja mikä on Jacobin kohtalo.

All the lines that held me to my life were sliced apart in swift cuts, like clipping the strings to a bunch of balloons.---
I was not left drifting. A new string held me where I was.
Not one string, but a million. Not strings, but steel cables.
A million steel cables all tying me to one thing - to the very center of the universe.

Tiedättekö sen tuttuuden tunteen, kun jostakin asiasta tulee tuntemus niin kuin olisit tullut kotiin? Hieman samanlainen olo tulee heti kirjan ensimmäisistä lauseista. Koska tarina on jo tuttu aikaisemmalta (suomeksi)lukukerralta, maltoin keskittyä enemmän kerrontatapaan ja lauseisiin. Ei ollut tarvetta ahmia kirjaa. Päinvastoin, halusin hieman hidastaa lukutahtia kun on viimeinen osa kyseessä. Välillä tuntui, että englanninkielisessä tarinassa oli jotain enemmän, en tiedä sitten onko suomennoksessa oiottu vai olenko ehtinyt unohtaa tapahtumia.

Meyer kuvailee henkilöhahmojensa tunnetiloja taitavasti. Hän on myös luonut vampyyreiden eri kyvyistä eräänlaisen elävän shakkipelin, jossa jokainen vaikuttaa jokaiseen. Kirja vaikuttaa muutenkin tarkkaan harkitulta kokonaisuudelta, palaset loksahtavat kohdalleen. Tykkäsin alkuperäisestä versiosta jopa enemmän kuin suomeksi käännetystä.

Mainitsin aiemmin tämän hetkisiä suosikkibändejäni. Ajattelin nyt lisätä tähän musiikkia, jonka jostain syystä yhdistän Twilight -sarjaan. Tuleeko muilla jostain kirjasta tietty musiikki mieleen tai päinvastoin? Huomautuksena vielä, että videon alapuolella on lainaus kirjasta, joka saattaa spoilata, joten älä kurkkaa pitemmälle jos vasta suunnittelet sarjan lukemista!

Yksi My Chemical Romancen suosikkikappaleitani, olkaa hyvä :) (Laulaja Gerard Way olisi muuten ollut loistava Edward Cullenina!)

Happiness expanded like an explosion inside me - so extreme, so violent that I wasn´t sure I´d survive it.
"Forever," Edward echoed in my ear.
I couldn´t speak anymore. I lifted my head and kissed him with a passion that might possibly set the forest on fire.
I wouldn´t have noticed.

Eclipse

Stephenie Meyer: Eclipse

Little, Brown Book Group, 2007

559 sivua

Kolmas Twilight -sarjan osa, Eclipse, on nyt luettu. Alkaa tämä englanniksi lukeminen sujua rutiinilla, varsinkin kun Meyerin käyttämä sanasto on ehtinyt tulla niin tutuksi. Vaikka sanakirjaa ei juurikaan enää tarvitse on lukeminen edelleen hieman hitaampaa kuin suomeksi lukiessa.

Bella odottaa malttamattomana, että koulun valmistujaiset olisivat ohi ja hän pääsisi muuttumaan vampyyriksi. Tulevaisuuden haaveita varjostaa kuitenkin Victoria, joka edelleen hautoo kostoa puolisonsa kuoleman takia, sekä Seattlessa tapahtuvat murhat, jotka vaikuttavat vastasyntyneiden vampyyrien tekemiltä. Lisäksi vampyyripoikaystävä-Edward ja ihmissusiystävä-Jacob eivät edelleenkään tule toimeen keskenään ja heidän välissään tasapainoilu vaikeuttaa Bellan elämää.

" --- But I wan´t you to know something -when it comes to all this enemies nonsense, I´m out. I am a neutral country. I am Switzerland. I refuse to be affected by territorial disputes between mythical creatures. Jacob is family. You are... well, not exactly the love of my life, because I expect to love you for much longer than that. The love of my existence. I don´t care who´s a werewolf and who´s a vampire. If Angela turns out to be a witch, she can join the party too."

Vaikka iloitsin Edwardin paluusta en voinut olla ärsyyntymättä hänen ylisuojelevaisuudestaan ja omistushalustaan Bellaa kohtaan. Bellan asenne naimisiin menoa kohtaan kyllä pisti pakan tasoihin, on kyllä sen verran vaikea kosittava että lyhytpinnaisempi ja huonomman itsetunnon omaava antaisi jo olla. Onneksi molemmat ärsytyksen aiheet pikkuhiljaa katosivat kirjan edetessä ja sain keskittyä nauttimaan tarinasta. Nautinkin siihen malliin, että meinasi yöunet jäädä lyhyeksi.

Tykkäsin tästä vielä enemmän kuin New Moonista. En pelkästään Edwardin läsnäolon takia vaan myös siksi, että tarina menee aikuisempaan suuntaan. On monenlaisia ristiriitoja, pohdintoja sekä melkein-seksiä ja jännitteitä.

Nyt tekisi mieli säästellä, mutta taidan aloittaa sarjan päätösosan Breaking Dawnin samantien... Eclipsen lukemisesta on jo pari päivää joten johan tuota taukoa on ollut tarpeeksi. Hainkin kirjan jo aamulla ennen töihin lähtöä pöydälle odottamaan. Jos vaikka lukisin "muutaman" sivun ennen nukkumaan menoa.

Tässähän alkaa yksi etappi olla lähellä, syyskuun lopulla tulee vuosi siitä kun aloitin blogin pitämisen. Tiedä vaikka olisi arvontaa luvassa loppukuusta...

New Moon ja kirjallinen maailmanvalloitus

Miten lie meni heinäkuu niin nopeasti ohi, etten saanut luettua kirjoja loppuun. Luin kyllä, mutta useampaa kirjaa kerralla ja pienissä pätkissä. Englanniksi lukeminenkin ilmeisesti hidasti tahtia, pärjäsin sentään aika hyvin ilman sanakirjaa.

Sain luettua Stephenie Meyerin New Moonin. Mietin pitkään mitä tekisin tämän Twilight -sarjan kanssa, blogimielessä siis. Tiedän, että en osaa (edelleenkään) sanoa tästä oikein mitään. Silti tuntuu, että haluan tallentaa blogiini kaikista lukemistani kirjoista jotain. Jotain muutakin kuin kirjailijan ja kirjan nimen luettujen listalle. Samasta syystä ajattelin mainita postauksessa kirjailijan ja kirjan nimen lisäksi vähän muitakin tietoja. Sivumäärän nyt ainakin jos en muuta. Tähtiä tai muitakaan palleroita ja plussia en nyt lähde lisäämään.

Stephenie Meyer: New Moon

Little, Brown Book Group, 2006

497 sivua

New Moon on siis Twilight -sarjan toinen osa. Edellisessä osassa Bella joutui pakenemaan Phoenixiin, jonne jäljittäjävampyyri James häntä seurasi. Bella joutui ansaan, mutta selvisi kuitenkin hengissä -Culleneiden ansiosta- ja palasi takaisin kotiinsa Forksiin. Bellan ja Edwardin elämä ei muutu vieläkään rauhalliseksi. Bellan 18-vuotissyntymäpäiväjuhlissa tapahtuu jotain, mikä muuttaa kaiken.

“And I´ll make you a promise in return,” he said. “I promise that this will be the last time you´ll see me. I won´t come back. I won´t put you through anything like this again. You can go on with your life without any more interference from me. It will be as if I´d never existed.”

Sarjan toisessa osassa keskitytään Bellan lisäksi enemmän ihmissusiin, erityisesti Jacob Blackiin. Mukana on silti sekä hyviä että pahoja vampyyreja. New Moon on edeltäjäänsä synkempi ja vakavampi. En tiedä johtuuko alkuperäiskielestä, syksystä vai mistä lie mielenliikusta, mutta järistyksiltä, niiskuttamiselta ja silmien kostumiselta ei voinut välttyä. En muista kokeneeni kirjaa näin vahvasti suomeksi luettuna, joten ehkä kielellä oli merkityksensä. Tykkäsin kovasti!

Sitten vielä hieman haasteasiaa. Monessa blogissa on menossa maailmanympärimatka, kirjallinen maailmanvalloitus, johon minäkin päätin osallistua. Lumikin keksimän haasteen tavoitteena on lukea yksi kirja jokaisesta maailman maasta. Kirjailijan kotimaalla ei siis ole tässä merkitystä, vaan sillä, mihin maahan kirjan tarina sijoittuu. Alkuperäinen haaste löytyy täältä. Minun kartassa on 223 maata, joten niillä mennään. Liian ryppyotsaisesti en tähän haasteeseen suhtaudu. En aseta itselleni aikarajoituksia. Jos jossakin kirjassa seikkaillaan useammassa maassa, valitsen siitä itselleni sopivan maan. Haasteen etenemistä voi seurata blogini alalaidassa olevasta kartasta sekä tunnisteella Kirjallinen maailmanvalloitus.

Ensimmäinen matkakohde on Yhdysvallat, jonne matkustin siis Stephenie Meyerin New Moonin mukana.

Muutama uusi lukija on löytänyt blogiini, oikein paljon tervetuloa! Käykää vapaasti kommentoimassa :)

Twilight ja kirjavaa pohdiskelua

Anteeksi nyt vain kaikki jotka eivät ole Stephenie Meyerin Houkutus-sarjasta innostuneet, mutta palaan siihen ainakin tämän yhden kerran. (Vannomatta paras. Pidätän itselläni oikeuden kirjoittaa aiheesta vielä myöhemminkin.) En kyllä nytkään juurikaan kerro kirjasta tai sen juonesta, vaan ihan muusta.

Joku saattaa jo tietääkin, että luin aiemmin Meyerin Houkutus-sarjan ja ihastuin siihen sen puutteista ja ärsyttävyyksistä huolimatta. Halusin tutustua sarjaan myös alkukielellä. Sain englanninkielisen neljän kirjan boxin lainaan ja nyt on ensimmäinen osa, Twilight, luettu. Ihan hyvin sujui, vaikka en ole aikoihin lukenut englanniksi. Juonesta vain sen verran, että siihen liittyy mm. vampyyreita ja ihmissusia.

Kerrottakoon, että ensimmäistä kertaa huomasin koneen voittavan kirjan. Käytin nimittäin nettisanakirjaa mieluummin kuin painettua. Jotenkin perinteisen sanakirjan käyttö tuntui kömpelöltä ja hitaalta. Twilight oli lisäksi toinen lomareissukirjani, en halunnut kantaa olkalaukussa sen lisäksi vielä isoa sanakirjaa (veljeni peruja ollut taskusanakirja kului puhki ja jouduin hankkimaan lukioaikana uuden, isomman sanakirjan). Tosin reissussa en käyttänyt nettisanakirjaakaan, ei ollut konetta mukana.

Edellisestä tulikin mieleen, tunnustaako joku bloggaaja tuntevansa itsensä rauhallisemmaksi, kun oma harrastus (olkoon se sitten kirja, käsityö tai joku muu) kulkee mukana vaikka laukussa? Minä tunnustan... Ei haittaa vaikka kirjaa ei edes lue. Kunhan se on mukana, kaiken varalta ;)

Halusin kirjoittaa Twilightista myös siksi, että mm. Karoliina ja Jenni ovat maininneet blogeissaan sen, miten joistain kirjoista ei haluaisi kirjoittaa vaikka ne ovat itselle tärkeitä. No, Twilight/Houkutus -sarja on minulle sellainen. En tiedä mikä niissä niin viehättää, tai miksi en osaa niistä oikein mitään kirjoittaa. Siinä yksi syy sille, miksi en aio niitä tämän enempää täällä käsitellä. K-blogin Jenniä siteeratakseni: "... niistä ei ole aina oikein mitään sanottavaa, vaikka mieli olisi lukiessa ollut pakahtumaisillaan. Joitakin kirjoja ei lueta, ne on koettava."  Paremmin en voisi asiaa ilmaista.

Twilightiin liittyy myös keskustelu jonka kävin 5-vuotiaan Kirppu-tyttäreni kanssa. Hän kyseli miksi aikuisten (en korjannut tämän olevan nuorten kirja) kirjojen kansikuvat eivät liity kirjan tarinaan, vaan ovat usein ihan erilaisia. Vertailimme sitten yhdessä lasten- ja aikuisten kirjoja, pohdimme vertauskuvia ja mietimme muutenkin kansikuva-asioita. Onneksi sarja löytyy suomenkielisenä kotikirjahyllystä, mikäli "omppukirja" vielä neitiä isompanakin kiinnostaa :)

Kaiken tämän kielellisen, tunteellisen ja kuvallisen pyörittelyn jälkeen on vielä lisättävä loppuun lyhyt pätkä kirjasta. Kertokoon tämä riittävästi:

And then I knew I was death. Because, through the heavy water, I heard the sound of an angel calling my name, calling me to the only heaven I wanted.