Vettä elefanteille

Sara Gruenin Vettä elefanteille olisi hyvinkin voinut päästä luettavien listalle jo pelkän nimensä perusteella. Norsut (ne eivät ole minulle elefantteja, ei missään nimessä!) vain ovat niin lumoavia. Suuria. Kauniita. Ruttuisia. Vähän velmuja. Takakannen kuvaus vielä lisäsi kiinnostusta kirjaan. En muista lukeneeni muita sirkukseen sijoittuvia kirjoja.

Tarinan kertojana on yhdeksänkymppinen Jacob Jankowski, jonka vanhainkodin arkeen kuuluu kumipohjien nirskahtelut, hytkähtelevät kastikkeet, vanhat daamit, valehteleva höppänä ja toistuva taistelu henkilökunnan kanssa. Sitten kaupunkiin tulee sirkus ja Jacobin ajatukset palaavat menneisyyden värikkäisiin tapahtumiin...

...Onnettomuuden seurauksena nuoren Jacobin haaveet perinteisestä eläinlääkärin urasta romuttuvat. Pian hän löytää itsensä sirkusjunasta ja jää töihin Benzinin loistavaan Suur-Sirkukseen. Sopeutuakseen joukkoon hänen on opeteltava sirkuksen hierarkia ja termistö - on meikäläiset ja heikäläiset, on artistit ja temppuilijat. On Marlena sekä hänen aviomiehensä August. Ja sitten tulee Rosie.

" Tule, Rosie, mennään. Ole kiltti ja tule." Norsun korvat heilahtavat eteenpäin, se odottaa hetken ja ottaa sitten tomaatin. "Ei!" minä sanon. "Tuhma norsu!" Rosie pudottaa punaisen pyörylän suuhunsa ja alkaa jauhaa sitä suu hymyssä. Nauraa tietysti minulle. "Voi jessus sentään", minä sanon neuvottomana.

Samalla kun muistelee nuoruutensa sirkus-uraa vanha Jacob pohtii nykyistä elämäänsä ja vanhuuttaan. Hänen ajatuksensa ovat jotenkin hauraita mutta silti niin vahvoja. Niitä pysähtyy lukemaan uudelleen, vielä kirjan lukemisen jälkeenkin niihin haluaa palata.

Suljen silmäni ja tavoittelen mieleni perukoita. Rajat ovat hämärtyneet. Pääni on kuin universumi, jonka kaasut ohenevat ohenemistaan mitä reunemmas tullaan. Tyhjyydeksi se ei kuitenkaan hajoa. Minä tunnen että siellä, juuri ja juuri ulottumattomissani, häälyy jotain minua odottamassa - ja Luoja minua auttakoon, mutta sinne minä taas luisun suu apposen auki.

Tarinan lomassa on valokuvia entisaikojen sirkuksista, norsuistakin. Ne elävöittivät tarinaa entisestään ja niitä oli sopivasti. Lopputekstissä Gruen mainitsee, että osa tarinan tapahtumista on oikeasti tapahtunut menneinä vuosikymmeninä Amerikan sirkuksissa. Kaiken kaikkiaan kirja oli lämminhenkinen, henkilöhahmot värikkäitä ja huumori pilkahteli sopivasti. Ja loppu oli loistava!

Kirjasta tehdyn elokuvan ensi-ilta on huomenna (22.4.). Nuorena Jacobina on Robert Pattinson, saapa nähdä miten hän osassaan onnistuu (tähän asti olen nähnyt hänet vain Houkutus -elokuvien vampyyri-Edwardina). Christoph Waltz on varmasti loistava Augustina (jos onnistuu vähänkään siihen malliin kuin Kunniattomat paskiaiset -elokuvan Hans Landana). Reese Witherspoonista en oikein osaa sanoa mitään.

Anteeksi vain kannen suunnitellut Honi Werner, mutta tästä mielestäni puuttuu jotain...

...siinä nimittäin pitäisi ehdottomasti olla norsu ;)
(Tämä norsu on tullut Kanarian saarilta tuliaisena)

Puhdistus

Luettavien kirjojen listallani keikkui pitkään Sofi Oksasen Puhdistus. Kirjastossa O-hyllyllä vierailut eivät tuottaneet tulosta, kirja oli aina menossa enkä syystä tai toisesta saanut sitä varattua. Ehkä takaraivossa oli ajatus siitä, että Finlandia-palkinto ja kaikki se hehkutus kirjasta asettaisi liian korkeat odotukset ja pettyisin. Lainasin sitten ikään kuin lämmittelyksi Oksasen Baby Jane -kirjan, se sattui kirjastossa olemaan. Tarina ei niin hirveästi sykähdyttänyt mutta tykkäsin kirjoituksen tyylistä.

Vihdoin ja viimein sain sitten Puhdistuksen luettavaksi. Odotukset olivat hieman epäilevät ja ristiriitaiset. Mutta. Kirja ylitti riman reippaasti. Tämä oli sellainen kirja joka olisi pitänyt lukea tiiviillä tahdilla, ei olisi tarvinnut palata tarkistamaan millä vuosikymmenellä nyt oltiinkaan menossa tai kuka oli kertojana. Ei sillä, että kertaaminen olisi häirinnyt, olisi vain ollut helpompi ja miellyttävämpi lukea. Henkilöistä, varsinkin Aliidesta, paljastui kirjan edetessä uusia puolia joita ei alussa olisi voinut kuvitellakaan.

Tänään pääsin sitten näkemään Puhdistuksen näytelmänä. Edellisestä teatterikäynnistä on vierähtänyt "hieman" aikaa (kesäteatterissa tosin kävin joku vuosi sitten), joten oli jo aikakin tällaiselle kulttuurin lajille. Oli myös ensimmäinen kerta kun kävin kyseisessä teatterissa. Kirjan lukemisesta oli selkeästi hyötyä, ei mennyt näytelmän alku miettiessä henkilöiden nimiä ja pääsi heti juonesta kiinni. Heti alussa kävi selväksi ettei näytelmä ole herkille katsojille, tosin se oli jo tiedossa kirjan luettuani. Viron historia ja naisten alistaminen eivät ole kevyimpiä aiheita. Kirjaa lukiessa tapahtumat jäävät osittain oman mielikuvituksen varaan, näytelmässä ne on oikeasti siinä silmien edessä. Näyttelijät kyllä tiesivät mitä tekivät: pelko, ahdistus ja tietynlainen mielenvikaisuus välittyi katsojalle. Myös näytelmän lavastus sekä ääni/kuvatehosteet (anteeksi vain ammattilaiset, sanastoni on mitä on) toimivat hyvin. Lopussa näkyi valon pilkahdus tunnelin päässä, mutta silti päällimmäiseksi jäi tietynlainen ahdistus. Sanaton olo. Eli lyhyesti sanottuna onnistunut kokonaisuus!

Nämä kuvat sopivat jotenkin tähän näytelmän jälkeiseen oloon. Joen jäällä kuvattuja luonnon jälkiä. Hiljaisuutta. Kylmyyttä.