Kalle Päätalo: Epätietoisuuden talvi

Kalle Päätalo: Epätietoisuuden talvi

(Iijoki #22)

Gummerus, 1992

713 sivua

Luettu: 2.2.2022

Mistä: lahja

Kallen ja Lainan muutettua Taivalkoskella Asutusalueen kansakoululta keskuskansakoulun asuntoon on heidän elämänsä hieman helpottunut. Laina kulkee Osuuskaupalle puotilaisen työhönsä lyhyen matkan, mutta Kallea työ kuljettaa edelleen ympäri pitäjää pääasiassa polkupyörällä, säässä kuin säässä. Lopulta kunnan päättäjät heräävät Kallen kulkemisen hankaluuteen ja hankkivat rakennusmestarille moottoripyörän, jolla taittaa työmatkat pyörän, suksien ja satunnaisten linja-autokyytien sijasta. Kun Kallella tulee vuosi täyteen Taivalkosken kunnan rakennusmestarina koittaa päätöksen aika. Oma koti Tampereen Kirvestiellä on vuokrattu vuodeksi ja nyt parin täytyy päättää jäädäkö Taivalkoskelle vai palatako Tampereelle.

Vaikka Kallen ja Lainan asuminen on muuttunut parempaan suuntaan on tilanne rakennusmestarin palveluksia tarvitsevien kuntalaisten osalta ennallaan. Kuntalaiset tulevat edelleen asioimaan Kallen luokse virka-ajan ulkopuolella, jopa pyhinä, joten pariskunta joutuu lähtemään sunnuntaisin pois kodistaan ystävien tai sukulaisten luo välttyäkseen Kallen töiltä, tällöin myös kirjoittamisaika jää vähiin. Kallen kiltteys käy taas sääliksi! Vaikeus vetää raja työ- ja vapaa-ajan välille on myös yksi Kallen ja Lainan kiistakapuloista ja yksi Tampereelle paluuta puoltava syy. Lopulta Kallen ja Lainan tulevaisuus ratkeaa monen sattuman summana, mutta se osoittautuuko ratkaisu oikeaksi jää vielä tässä osassa selviämättä. Ilmassa on kuitenkin sellaiset merkit, että päätös saattaa tulla kalliiksi...

Epätietoisuuden talvi ihastuttaa ajan ja arjen kuvauksellaan sekä tunnelmallaan. Esimerkiksi joulun vietto Kallioniemessä monen sukupolven kesken Kallen näytellessä joulupukkia tempaa mukaansa. Kun Päätalo kuvaa vaarin eli Aukusti "Ukkeli" Päätalon ja hänen uskollisen Hupi-koiransa viimeisiä vaiheita ei liikuttumiselta voi välttyä. Kallen epäonninen työreissu Ouluun ja reissun jälkimainingit saavat jälleen ärsyyntymään. Eikö Kalle ikinä opi? Toisaalta ärsyynnyn myös Lainan impsuiluun, kiukutteluun ja syyttelyyn, etenkin kun hän vaikuttaa itse syyllistyvän samaan epärehellisyyteen, josta hän syyttää miestään. 

Tapahtumat eivät olisi mitään ilman niissä esiintyviä ihmisiä. Sarjassa on tähän mennessä esitelty suuri määrä henkilöitä, joita Päätalo kuvaa hyvin tarkkanäköisesti, hienovaraisesti ja humoristisesti, kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla tavalla. Monet henkilöt ovat varsin mieleenpainuvia, tästä osasta on mainittava Pesiönvaaran kunnalliskodin "muori" eli johtajatar Irja Keränen, samaisen talon asukas Aadolf "Vattu-Ati" Räisänen sekä tiemestari Sulo Noponen, joista jokainen ihastuttaa omalla tavallaan, ystävällisyydellään ja lämmöllään, lapsenomaisella innostuneisuudellaan ja elämänilollaan tai kannustavuudellaan ja rauhoittavuudellaan. Sarjasta on vielä muutama osa lukematta, mutta vastaan tulee takuulla vielä kiinnostavia henkilöitä ja tapahtumia.

Sitaattikunniamaininnan saa (tiemestari Sulo Noposen ohjeistus Kallelle):

     – Älä, hyvä mies, enää myy olematonta vapaa-aikaasi ilmaiseksi! Ei sinusta tule Taivalkosken kristusta, vaikka kuinka yrität. Poltat vain itsesi loppuun... 

Pohjoinen lukuhaaste 2022: 21. Romaani, joka on kirjoitettu ainakin osin murteella

Helmet-lukuhaaste 2022: 2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa

Pirkko Arstila: Susinainen

Pirkko Arstila: Susinainen

Minerva, 2007

362 sivua

Luettu: 10.1.2022

Mistä: kirjastosta

Enpä tiennytkään, että tv:stä tuttu toimittaja Pirkko Arstila on myös kirjailija, taas oppi jotain uutta kirjastokäynnillä. Susinainen osui sattumalta silmiini kirjastossa ja vaikutti sen verran kiinnostavalta, että lainasin sen.

Reeta on kulkenut pitkän matkan julman porovarkaan kovia kokeneesta tyttärestä mahtavaksi ja pelätyksi naiseksi, joka hallitsee Maailmanreunaa ja tekee mitä tahtoo. Vahvaan kuoreen tulee särö kun Reeta rakastuu Akmeeliin ja joutuu tämän hylkäämäksi. Alkaa Reetan taistelu, jossa häikäilemättömyydellä ei ole rajoja.

Susinainen sijoittuu sekä maantieteellisesti että ajallisesti kiinnostaviin maisemiin. Pohjoiseen tuntureiden, soiden ja metsien maisemiin, kauas menneisyyteen aikaan jolloin turkikset ja nahat merkitsivät ihmisille sekä vaatetusta että elinkeinoa, aikaan jolloin ihmiset uskoivat vanhoihin jumaliin, mutta olivat myös jo kuulleet uudesta jumalasta, josta Etelän mies taikakaluineen ja kirjoineen oli käynyt kertomassa. Mukana on myös maahisia, vanhaa taikuutta ja pahuutta, joka viekoittelee pauloihinsa heidät.

Arstila aloittaa Reetan tarinan ajasta ennen Reetan syntymää, aina Reetan vanhempien tapaamisesta asti. Vaikka Reetan vanhempien, Elinin ja Koutan yhteisen elämän aloitus ja perheen perustaminen on aika lyhyesti kerrottu se taustoittaa onnistuneesti Reetan tarinaa. Niin vanhempien keskinäiset roolit perheessä, kasvaminen veljien seurassa, isän maine Maailmanreunan pahimpana porovarkaana kuin Reetan nuoruuden kokemukset muokkaavat hänestä sen mikä hän on nyt, vahvan, mutta samaan aikaan epävarman ja traumatisoituneen naisen. Minulle jäi kuitenkin hieman epäselväksi miten Reeta kohosi mahtinaisen asemaan, kuinka hän hankki kaiken varallisuuden, vallan ja voimat, joilla tuntui hallitsevan niin ihmisiä kuin eläimiä?

Pidin kovasti Arstilan luomasta miljööstä, luonto on vahvasti ja elävästi kuvattu ja tapahtumat on helppo nähdä mielessä ja jopa tuntea luonnon tuoksut nenässä. Tosin välillä kerronta yltyy jopa liian kuvailevaksi ja runsaaksi kun esimerkiksi maisemaa tai tunnetta kuvataan monella lyhyellä lauseella niin, että muuten sujuvasti etenevä tarina töksähtää ja ikään kuin jää pyörimään paikalleen, ihan kuin tarinan lomaan olisi tipahdellut runon pätkiä:

Aamulla kuura kimmelsi. Ruoho ritisi askelten alla. Hengitys höyrysi. Maa hehkui riemuisissa väreissä. tuulen vire rypytteli lammen kirkasta pintaa. Hiljaisuuden huopa leijui ympärillä.

     Reeta jatkoi käsitöitään valmistaen itselleen nahasta lämpimän asun ja teki myös hyvät jalkineet. Hän ei ajatellut miten naisten kuuluisi pukeutua vaan ompeli sellaista, jossa olisi helppo kalastaa, metsästää, kulkea luonnossa. Naiset eivät käyttäneet nahkahousuja, mutta jos miesten oli mukava kulkea niissä niin silloin ne sopivat minullekin, hän päätteli.

     Hänellä oli turvallinen olo, mutta mieli oli raskas.

     Viha. Kivinen kaulus. Piikki ohimolla. Sydämessä repaleinen haava.

Susinainen oli kaikessa runsaudessaan, mytologiassaan sekä hyvän ja pahan taistelussaan ihan viihdyttävä ja melko sujuvasti etenevä tarina.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Lumimyrsky oli raivonnut jo kolme päivää. Se mölisi ja kiisi kuin nälkäänsä ulvova susi kammin nurkilla.

Pohjoinen lukuhaaste 2022: 23. Kirja, jossa kalastetaan, metsästetään tai poimitaan marjoja tai sieniä

Helmet-lukuhaaste 2022: 18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja