25 toukokuuta 2025

Kirjavuosi 2024



Kooste kirjavuodesta 2024 on odottanut vuoroaan jo pienen ikuisuuden, mutta kirjattakoon vanhaan tuttuun tapaan listaus edellisvuoden luetuista ja muista kirjavista asioista.

  • Luin vain 18 kirjaa, mikä on vähemmän kuin aikoihin. Syitä vaatimattomaan lukumäärään ovat mm. ajoittaiset lukujumit, suoratoistopalvelujen elokuva- ja sarjatarjonta sekä some.
  • Lukemieni 18 kirjan lisäksi minulla oli vuoden vaihtuessa kesken kaksi kirjaa, joista toinen, äänikirja, on ollut kesken pitkään koska en oikein löydä sopivaa kuunteluhetkeä. Toisen kesken olevan, e-kirjan, kohdalla mietin jättäisinkö sen kokonaan kesken mikä on minulle todella harvinaista. Sain sentään yhden ikuisuuksia luettavana olleen kirjan viimein luettua, eräänlainen erävoitto!
  • Oman lukupäiväkirjan mukaan luin 7523 sivua, kun taas Goodreads ilmoittaa luetuksi sivumääräksi 7512.
  • Lukemistani kirjoista kotimaisia oli 8 ja ulkomaisia 10.
  • Lukemieni kirjojen kirjoittajista naisia oli 11 ja miehiä 7.
  • Lukemistani kirjoista fiktiota oli 15, autofiktiota 1 ja faktaa 2.
  • Luin kaikki 18 kirjaa suomeksi ja ne kaikki olivat ns. perinteisiä printtikirjoja. Kuten aiemmin mainitsin yksi äänikirja ja yksi e-kirja oli myös kuuntelussa ja luvussa, mutta ne jäivät odottamaan parempaa aikaa.
  • Suurin osa lukemistani kirjoista eli 9 kirjaa oli kirjastolainoja. Lisäksi itse ostettuja oli 2 ja (läheisiltä) lahjaksi saatuja 7.
  • Vanhin lukemani kirja, Eeva Joenpellon Tuomari Müller, hieno mies oli julkaistu 1994, uusimmat lukemani kirjat, tarkemmin sanottuna niiden suomennokset, olivat Emilia Hartin Taipumattomat,  Stephen Kingin Holly ja Victor Dixenin Vampyria - Pimeyden hovi, kaikki suomennettu 2024.
  • Vuonna 2024 luin ensimmäistä kertaa Victor Dixeniä, Olga Tokarczukia, Eeva Joenpeltoa, Kaisa Åkermania, Delia Owensia, Hiro Arikawaa, Emilia Hartia, Jari Vainiota, Kerstin Ekmania, Sarah Penneriä, Saara Villaa ja Karl Ove Knausgårdia. 
  • Stephen Kingiä, Miika Nousiaista, Elina Rouhiaista, Satu Rämöä, Kalle Päätaloa ja Kyllikki Villaa olin lukenut aiemminkin ja heidän teoksiansa luin myös vuonna 2024.
  • Lukuhaasteet ovat mukava lisämauste lukemiselle mikäli niitä ei ota liian tosissaan. Pohjoinen lukuhaaste 2024 käsittää 25 kohtaa, joista minä sain rastitettua ilman kummempaa ennakkosuunnittelua 12. Helmet 2024 -lukuhaasteen 50 kohdasta rastitin 18. Pitkään kestäneeseen kirjalliseen maailmanvalloitukseen nappasin Japanin ja Sambian.
  • Osallistuin kuusi kertaa lukupiiriin ja pääsin jälleen niiden myötä tutustumaan minulle ennestään tuntemattomiin kirjailijoihin. Ainoastaan yhdellä kerralla lukupiirissä käsiteltiin kirjaa, jonka olin jo lukenut, jolloin vain pikaluin / silmäilin kyseisen kirjan enkä varsinaisesti lukenut sitä uudelleen.

Vuoteen 2024 mahtui myös muutamia kirjallisia tapahtumia. Oulussa järjestettiin pitkästä aikaa kirjamessut. mutta ne jäivät minulta valitettavasti välistä. Koin hieman hankalaksi sen, että tapahtuma oli jaettu useampaan paikkaan eikä ns. yhden katon alle enkä sitten tullut muiden kiireiden vuoksi lähteneeksi messuilemaan. Ehkä vuonna 2025? Kävin kuitenkin seuraamassa paria kirjailijavierailua:

  • Satu Rämö kävi keväällä Iin kirjastossa kertomassa ilmiöksi nousseesta Hildur-sarjastaan ja veti auditorion täyteen innokkaita kuulijoita. Kävin jututtamassa haastattelun jälkeen Rämöä ja hakemassa signeerauksen omaan Hilduriini



  • Iin Taiteiden illat -tapahtuma syksyllä toi Iin kirjastoon kirjailijavierailulle Anu Vähäahon. Hänen tuotantoaan en ole vielä lukenut, mutta hänen Ouluun sijoittuvat historialliset romaanit vaikuttivat kiinnostavilta.



  • Tässä vielä muutamia kirjavia kuvia vuoden 2024 varrelta, kuten...

... ihastuttava kirjakaupan ikkuna Tallinnassa...




...hauska päivämääräsattuma lukiessani Stephen Kingin Hollya...




... ja kirjaston iltakävijää ilahduttanut kurkkija.




Vielä on vuorossa kirjavuoden 2024 suosikkini (kuvista pääsee kirjoittamiini arvioihin). Paras vuonna 2024 lukemani kirja oli Stephen Kingin Holly, jossa kirjan päähenkilö Holly ryhtyy selvittämään kadonneen naisen tapausta. Holly huomaa pian, että tapaus ei ole ainoa laatuaan ja hän on jonkin kammottavan jäljillä.





Sijoille 2-5 puolestaan pääsi seuraavat teokset (mielipide näille sijoille päätyneistä on vaihdellut, mutta juuri nyt valinta osui näihin):


 

 


Vuosi 2025 on jo pitkällä ja postausjonoon on kertynyt useampia luettuja kirjoja, niistä lisää myöhemmin. Ihanaa kesän odotusta!

4 kommenttia:

  1. Suon villi laulu oli suosikkikirjani ilmestymisvuonnaan. Olisi kiva nähdä elokuvakin.

    VastaaPoista
  2. Lukujumitukset on inhottavia. Mulle tulee niistä aina semmonen olo, että en oo oma itteni.

    Anu Vähäahon kirjoja voin suositella lämmöllä! Ne on valtavan hyviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LauraKatarooma tuo kuvauksesi lukujumista on niin osuva! Lisäksi lukujumissa on jotenkin kumman levoton olo.

      Kiitos suosituksesta. Vähäaho voisi sopia hyvin kesälukupinoon.

      Poista