Joanne Harris: Riimut

Joanne Harris: Riimut

Otava, 2010 (2008)

572 sivua

Suomentanut: Inka Parpola
(Runemarks, 2007)
Luettu: 24.7.2016
Mistä: oma ostos

Joanne Harris on yksi luottokirjailijoistani silloin kun mieleni tekee lukea jotain vetävää, herkullista, hieman keveämpää ja tunteikasta. Riimut vaikutti kuitenkin takakantensa perusteella erilaiselta kuin muut Harrisin kirjat. Skandinaavisia jumaltaruja, riimumerkkejä ja taikuutta, kyllä kiitos! Harris on kertonut tarinan alunperin tyttärelleen iltasatuna, mutta onneksi se päätyi lopulta myös kansien väliin  luettavaksi.

Ragnarökistä, maailmanlopusta, on kulunut viisisataa vuotta. Vanhat ajat, tavat ja tarinat on haudattu mahdollisimman syvälle. Taikuus, mielikuvitus, salaperäisyydet ja jopa uneksiminen on pannassa ja kaikki normaalista poikkeava pyritään peittämään ja tuhoamaan. Sepän tytär Maddy Smith on koko ikänsä ollut ulkopuolinen ja kyläläisten hyljeksimä. Maddyn ympärillä on hänen syntymästään saakka tapahtunut kummia ja kuin näkyvänä tuomiona hänen kädessään on pahan merkki, riimumerkki, joka muistuttaa vanhasta, vaietusta ja kielletystä. Onneksi Maddyllä on yksi ystävä, kerran vuodessa kylään saapuva kulkija Yksisilmä, joka ottaa Maddyn suojiinsa, kertoo yhdeksästä maailmasta, maailmanlopusta, jumalista, riimuista ja Punaisen hevosen kukkulan uumenissa sijaitsevasta aarteesta, jonka tavoittelu vie Maddyn uskomattomalle matkalle.

     "Mutta sinähän sanoit, että kukkulan alla on aarre."
     "Jo vain", Yksisilmä vastasi. "Ja niin siellä onkin. Varhemman ajan aarre. Mutta ei se kultaa ole, Maddy, siellä ei ole ainuttakaan harkkoa, ei kultahippustakaan, ei edes nikkelipenniä."
     "Millainen aarre siellä sitten on?" Maddy tivasi.
     Yksisilmä oli hetken hiljaa. "Sitä kutsutaan Kuiskaajaksi."
     "Ja mikä se on?"
     "En voi kertoa sitä. Ehkä myöhemmin, kun olemme saaneet sen turvaan."
     "Mutta sinähän tiedät mikä se on, vai kuinka?"
     Yksisilmä pysytteli vaivalloisesti tyynenä. "Maddy", hän sanoi, "nyt ei ole oikea hetki. Tämä - aarre - saattaa osoittautua yhtä vaaralliseksi kuin se on arvokas. Jopa siitä puhumisessa on riskinsä. Ja monin tavoin saattaisi olla turvallisempaa, että se olisi pysynyt unessa ja unhoitettuna."

Kirjan alussa on tarinan taustaksi useampia karttoja, henkilöluettelo ja riimumerkkejä selityksineen. Nämä tulevatkin tarpeeseen lukumatkan varrella sillä Riimut on melkoinen tiiliskivi ja tarinaan mahtuu monta henkilöä, riimua, maailmaa ja tapahtumaa muistettavaksi. Tätä runsaudensarvea lukiessa täytyi keskittyä kunnolla. Kun pääsin tarinaan kunnolla sisälle en olisi millään malttanut laskea kirjaa käsistäni. Olin välillä eksyä juonen moniin mutkiin, mutta Harris palautti minut kerran toisensa jälkeen takaisin polulle, tosin loppupuolen kuohunta pyöritti minua sen verran, että toinen lukukerta kertaukseksi voisi tehdä hyvää. Kuka kukin on, keneen lopulta voi luottaa ja mikä tarkoitus kaikella on?

Tarinan ihmiset, jumalat ja muut olennot ovat kiinnostavia ja hauskoja. Jumalat käyttäytyvät paikoin kovin ihmismäisesti kun taas osa ihmisistä tuntuu nostavan itsensä lähes jumalten asemaan. Jonnekin näiden välimaastoon sijoittuvat kurittomat äijäkäiset tuovat tarinaan hauskan lisän. Pidin valtavasti rohkeasta ja päättäväisestä, mutta samalla herkästä ja epävarmasta Maddystä sekä yksinäisestä muukalaisesta Yksisilmästä, joka toi mieleeni professori Dumbledoren J. K. Rowlingin Harry Potter -sarjasta.

Riimut näyttää olevan sarjan aloitusosa, mutta jatko-osia (Runelight, 2011, The Gospel of Loki, 2014) ei ilmeisesti ole ainakaan vielä suomennettu mikä on harmi. Kustantajalle terveisiä, että jatkoa täällä odotellaan.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Mutta täällä ei ollut päiviä ja ajalla tuntui olevan oma elämänsä, joka venyi kuin kutojan lanka pelkkää pimeyttä kehräävässä rukissa.