Stephen King: Buick 8

Stephen King: Buick 8

Tammi, 2004

354 sivua

Suomentanut: Ilkka Rekiaro

(From a Buick 8, 2002)

Luettu: 16.11.2013

Mistä: oma ostos

Hui kamala ja huutava vääryys, olen lukenut Kingiä viimeksi yli puoli vuotta sitten! Kyllä Kingiä pitäisi ehtiä lukea ainakin joka toinen kuukausi. King-lukuprojektini on edennyt jo tämän vuosituhannen puolella kirjoitettuihin kirjoihin (lukuun ottamatta Musta torni -sarjaa, jonka luen uudelleen hieman myöhemmin), alan siis pikkuhiljaa kiriä kiinni herra kirjailijan tahtia. Ehkä jonain päivänä saan tarttua Kingin kirjaan ihan painotuoreena uutukaisena. Toivon siis kirjailijalle vielä paljon vuosia, erittäin tuotteliaita sellaisia ♥

18-vuotias Ned Wilcox viettää aikaansa yleisenä apupoikana edesmenneen isänsä Curtis "Curt" Wilcoxin työpaikalla liikkuvan poliisin D-osastolla Short Hillsin laitamilla Länsi-Pennsylvaniassa. Isä on kuollut virantoimituksessa jäätyään rattijuopon auton alle ja Nedin on vaikeaa hyväksyä tapahtunutta. Pestessään B-tallin ikkunoita Ned näkee pressun luiskahtavan alas vanhan, mutta uutuuttaan kiiltävän auton päältä. Vanha Buick Roadmaster herättää Nedin kiinnostuksen, lähes samanlaisen pakkomielteen kuin aikoinaan isässään. Välttääkseen uteliaisuudesta mahdollisesti seuraavan onnettomuuden päättää ylikonstaapeli Sandy Dearborn kertoa Nedille tarinan siitä miten auto päätyi heidän käsiinsä vuonna 1979 ja mitä sen jälkeen on tapahtunut. Autossa on vielä yli 20 vuoden jälkeenkin jotain outoa, se on kuin uusi ja aika ajoin se tuntuu ikään kuin elävän, puhuvan ja hengittävän...

     Se kyyhötti siinä tuijottaen Buickin lampuillaan ja virnuillen ylimielisesti Buickin säleiköllään. Se kyyhötti siinä paksuilla, leuhkoilla valkosivurenkaillaan, ja sen sisällä oli kojelaudallinen toimimattomia katkaisimia ja ruori jolla olisi melkein voinut ohjata kaapparilaivaa. Sen uumenissa oli jotain mikä ai aseman koiran ulisemaan kauhusta ja tempomaan hihnaansa kuin hurjan magnetismin vetämänäl Oli tallissa ollut aiemmin kylmä tai ei, nyt siellä ei enää ollut; Sandy näki kahden toverinsa kasvojen kiiltävän hiestä ja tunsi että hänen omat kasvonsakin olivat märät.
     Lopulta Huddie sanoi sen ääneen, ja Sandy oli kiitollinen. Hän oli aavistanut sen itsekin mutta ei olisi osannut pukea sitä sanoiksi. Se oli liian posketonta.
     "Se perkele söi hänet", Huddie sanoi ehdottoman varmalla äänellä. "En käsitä, miten se on mahdollista, mutta minusta tuntuu että hän tuli tänne yksin katsomaan sitä ja se vain... jotenkin... söi hänet."
     Curt sanoi: "Se katselee meitä. Tunnetko sinä sen?"

King onnistui saamaan minut jälleen lankaan. Odotin kauhua, pahuutta huokuvaa autoa ja ihmettelin hieman hidasta alkua, mutta vasta kirjan loppupuolella tajusin lukeavani selviytymistarinaa siitä miten nuori mies selviää isänsä äkillisestä poismenosta. Sitten tarina kuitenkin keikahtaa kauhuun. Jättääpä King vielä loppuun yhden pysäyttävän juonenkäänteen, mistä kuitenkin sivun kääntämällä selviää säikähdyksellä. "Älä kiinny liikaa henkilöihin!" -mantran muistaminen tulee tässäkin Kingin kirjassa tarpeeseen.

Kauhua odottaessani ja Buickiin tutustumisen alussa en juurikaan pitänyt tarinasta, mutta lopulta King onnistui kuljettamaan minua lukijana kuin pässiä narussa ja kyydistä pystyi vain nauttimaan. Ainoat häiriöt lukemisessa koin kirjoitusvirheiden takia, jotka tuntuivat esiintyvän paikoitellen jopa ryppäissä. Esimerkiksi eräs naisenhakkaaja narkkarikuski esitellään Brian Libbyksi, mutta jatkossa hänestä puhutaan Brian Lippynä. Välillä kirjoitusvirheet sekoittavat koko lauseen: "Äkkiä ennen kuin sieltä pääsee jotain tulos.", ei tulos vaan ulos!

Kirjan lopussa olevat saatesanat olivat mielenkiintoista luettavaa, on aina hauska kuulla mistä tarina on saanut alkunsa. King on työstänyt tätä romaania osittain samaan aikaan oman onnettomuutensa kanssa, tarinan runko auto-onnettomuuksineen on kuitenkin ollut olemassa jo ennen kuin King jäi auton alle. Buick 8 sijoittuu poikkeuksellisesti muualle kuin Kingin omimpiin maisemiin Maineen. Saatuaan idean tarinaan Länsi-Pennsylvaniassa ei hän halunnut siirtää tarinaa Maineen vaan perehtyi itselleen oudompaan ympäristöön ja niin tarina sai sijoittua Länsi-Pennsylvaniaan.

Kaltaistani fanityttöä muuten miellyttää kovasti Kingin tapa päättää kirjansa kirjoituspaikka- ja aikatietoihin sekä (tekstattuun) allekirjoitukseensa. Saatesanoissa oli myös mukava lukijan puhuttelu. Hihkuin myös siksi, että taisin huomata viittauksen Mustan tornin maisemiin, rinnakkaiseen maailmaan.


Sitaattikunniamaininnan saa(jia on kaksi, koska King ansaitsee erityisvapaudet):

Sano vain että se oli sattuma jos haluat, mutta minä olen poliisi enkä usko sattumiin vaan tapahtumaketjuihin, jotka pitenevät ja samalla ohenevat, kunnes joko huono tuuri tai ihmisten pirullisuus ne katkaisee.

Kun edessä oli kyklooppi, jonka aivot (vihreät aivot) olivat rintakehässä, rationaalinen ajattelu tuntui kaiken kaikkiaankin heppoiselta.

En löytänyt muita arvioita kirjasta, mutta hihkaise kommenttikenttään jos olet kirjoittanut tästä niin lisään linkin. EDIT: Irene vertasi ihanan rönsyilevässä arviossaan Buick 8:aa vanhojen pappojen leirinuotiotarinaan. Kiitos vinkkauksesta Irene, mitä Google ei tiedä sen kirjabloggarikollegat kertovat :)