Charlaine Harris: Verta sakeampaa

Charlaine Harris: Verta sakeampaa (#5)

Gummerus, 2011
341 sivua

(Dead as a Doornail, 2005)

Luettu: 7.3.2013

Mistä: kirjastosta

Hiihtoloma- ja mökkilukemistoon sujahti seuraava Sookie Stackhouse -kirja kuin itsestään. Ulkoilupäivän jälkeen on lähes pakko saada lukea jotain viihdyttävää eikä mitään hirveän vakava(sti otettava)a.

Bon Tempsin kaksiluontoiset ovat vaarassa, sillä useampaa heistä on ammuttu eikä syyllisestä ole tietoakaan. Sookie pelkää veljensä Jasonin puolesta, sillä jouduttuaan ihmispuuman puremaksi veli muuttuu puumaksi täysikuulla ja on näin mahdollisesti vaarassa tulla ammutuksi. Sookie itse tuntuu myös olevan tapansa mukaan vaarassa. Hänellä on veljensä ja oman turvallisuutensa murehtimisen lisäksi muitakin kiireitä, sillä hän joutuu hankkimaan työpaikallensa Merlotte´siin väliaikaista työvoimaa ja osallistumaan Shreveportin ihmissusilauman erinäisiin tilaisuuksiin ystävänsä Alciden seuralaisena. Miesrintamalla sentään on hieman rauhallisempaa, vaikka ympärillä pyörii ex-poikaystävä vampyyri-Billin lisäksi merirosvovampyyri, ihmissusi, ihmiskoira ja vampyyri-Eric, joka kyselee muistinmenetyksensä aikaisista tapahtumista.

"Mitä me oikein teimme, Sookie? Ja kenelle?"

     "Tahrat olivat kananverta. Lahtasin kanan ja laitoin siitä ruokaa", valehtelin. Olin nähnyt pienenä mummin tappavan kanan monta kertaa, mutta en ollut koskaan tehnyt sitä itse.

     "Sookie, Sookie. Paskanjauhantamittarini huutaa punaisena", Eric sanoi ja pudisti päätään nuhtelevasti.

     Pelästyin niin , että aloin nauraa. Oli tullut sopiva hetki lähteä. Näin Charles Twiningin seisovan baarin etuoven pielessä kaikin puoliin nykyaikaista toppatakkia pidellen. "Hei sitten, Eric, ja kiitos baarimikosta", sanoin aivan kuin Eric olisi lainannut minulle sormiparistoja tai kupillisen riisiä. Hän kumarsi ja hipaisi poskeani viileillä huulillaan.

Näin peräkkäin luettuna aiempien tapahtumien kertaaminen ja samojen asioiden toisto häiritsi aika paljon. Olenkin samoilla linjoilla marjiksen kanssa, tästä jäi hieman välikirjan maku. Liiallisiin yksityiskohtiin jääminen ärsytti myös. Juonen kannalta ei ole välttämätöntä tietää, että Sookiella menee kirjastossa kaksi minuuttia suunniteltua vähemmän, vaikka toki muiden kirjastokäyttäytyminen minua kiinnostaakin... Minua mietitytti myös Sookien uskonnollisuus, se tuntui puskevan tässä osassa esille aiempia enemmän. Onneksi tarina vie tuttuun tapaan mukanaan ja juonta värittävä musta huumori, näpsäkkä sanailu ja Sookien häpeilemätön miesten (ulkonäön) ihailu viihdytti. Sitä paitsi Eric on jälleen oma itsensä ja samalla hänen ja Sookien välinen jännitekin palaa ihan erille tasolle. Kieltämättä odotan innolla seuraavan osan lukemista, jotta saan tietää mihin suuntaan Sookien mieskuviot lähtevät etenemään ;)

Sitaattikunniamaininnan saa Ericin punaisena huutavan paskanjauhantamittarin (katso lainaus ylempänä) lisäksi:

Minulla ei ole juuri ystäviä, joten arvostan niitä jotka olen onnistunut saamaan - vaikka epäilenkin, että he haluaisivat yllättää minut pimeällä kujalla ja tehdä minulle veriset temppunsa.