Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

 

Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

WSOY, 2022

358 sivua

Suomentanut Saara Pääkkönen

(Once There Were Wolves, 2021)

Luettu: 21.1.2023

Mistä: kirjastosta

Inti Flynnin johtama kolmen biologin ja yhden eläinlääkärin tutkimusryhmä vapauttaa neljätoista sutta Skotlannin Cairngormsin kansallispuiston alueelle, jossa susia on ollut satoja vuosia sitten ennen kuin ne metsästettiin sukupuuttoon. Ryhmän tavoitteena on luonnon villiinnyttäminen susien avulla, susien on tarkoitus pitää kasvinsyöjäkannat maltillisena, tasapainottaa ekosysteemiä ja pitkällä aikavälillä edesauttaa ilmastonmuutoksen hidastumista. Susiprojekti herättää paikallisissa lähinnä suurta vastustusta, kyläläiset pelkäävät lastensa ja karjansa puolesta, heidän mielestään sudet uhkaavat koko ylämaalaista karjankasvatuskulttuuria. Päivien kuluessa sudet rohkaistuvat tutkimaan uutta aluettaan ja muodostamaan omia reviirejään mikä osaltaan ilahduttaa, mutta myös lisää Intin huolta. Intin ajatukset pyörivät myös mökissä pysyttelevässä henkisesti pahoinvoivassa kaksoissisaressa Aggiessä. Myös Intin ja Aggien olisi sopeuduttava uuteen paikkaan ja jätettävä mennyt taakse. Sitten koittaa ensimmäinen yhteenotto. Pystyykö edes poliisipäällikkö Duncan MacTavish ylläpitämään rauhan kylässä vai repeääkö susiviha täyteen raivoon? 

Kun me olimme kahdeksan vanhat, isä viilsi minut auki kurkusta vatsanpohjaan.

Näin alkaa Charlotte McConaghyn Täällä oli susia. Ensimmäinen lause hätkähdyttää rajuudellaan ja koukuttaa välittömästi. Ei, kyseessä ei ole murhaajaisä vaan kirjan päähenkilö Inti Flynnillä on erikoinen kosketuksentajuun liittyvä neurologinen ominaisuus, peilikosketussynestesia, jossa Intin aivot toistavat hänen näkemänsä elävien olentojen kokemat tuntoaistimukset, yksinkertaistettuna hän tuntee mitä muut tuntevat. Jos Inti näkee jonkun viiltävän sormeensa Intin sormeen sattuu, jos Inti näkee parin suutelevan Inti kokee suudelman itse. Kirous ja siunaus, riippuen hetkestä. Inti on joutunut koko ikänsä opettelemaan suojamuurin kasvattamista pystyäkseen pitämään itsensä ja muiden tuntemukset erillään, mutta kaikelta ei voi suojautua. Peilikosketussynestesia tekee Intistä äärettömän kiinnostavan hahmon.

Peilikosketussynestesian avulla sudet, nuo pelottavat, arvaamattomat ja villit eläimet tulevat todella lähelle lukijaa. Intin silmin -kaikin aistein!- susien seuraaminen ja havainnointi on kuin olisin yhtä aikaa susi ja niiden tarkkailija. Tässä kirjassa sudet ovat susia, niissä ei ole mitään yliluonnollista (toisin kuin toisessa tammikuussa eli ns. susiteemakuussa lukemassani Elina Rouhiaisen Kesytön-kirjassa), ei mitään inhimillistettyä, ne ovat puhtaasti eläimiä ja hyvä niin.

Myös Intin ja hänen kaksoissisarensa Aggien lähes symbioottinen suhde on kuvattu kiinnostavasti, he ovat kuin yksi elävä, hengittävä, toisiaan tukeva ja lukeva kokonaisuus. Heidän yhteistä menneisyyttään kuvataan susiprojektin rinnalla ja nämä kaksi tarinalinjaa yhdistyvät lopussa. McConaghyn kuvaus on todella moniulotteista ja elävää. Täällä oli susia on vakuuttava ja vaikuttava tarina, vaikka lopussa hieman koetellaan uskottavuuden rajoja.

Sitaattikunniamaininnan saa kaksi tunneskaalan ääripäätä,

viha:

     Lakkaan olemasta nainen, ihminen, eläin, tai mitä olinkaan. Minä olen ihoon verhoutunut raivo.

ja rakkaus:

Tyttö avaa silmänsä.

     Ja katsoo minua.

     Minä puolitun ja kaksinkertaistun yhtä aikaa.

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 24. Kirjan nimi on lause

Helmet-lukuhaaste 2023: 27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin (hieman löyhästi tulkittuna)