Stephen King: Laitos

Stephen King: Laitos

Tammi, 2020

574 sivua

Suomentanut: Ilkka Rekiaro

(The Institute, 2019)

Luettu: 14.5.2021

Mistä: lahja

Huippuälykäs Luke Ellis on vasta 12-vuotias, mutta hän valmistautuu jo täyttä päätä opiskeluihin ei vain yhdessä vaan kahdessa yliopistossa. Kaikki muuttuu yhdessä yössä kun Ellisien kotiin tunkeudutaan. Luke kaapataan omasta sängystään ja viedään syrjäiseen paikkaan, jossa lapsille tehdään kokeita ja pistetään piikkejä. Kiltteydestä palkitaan rahakkeilla, tottelemattomuudesta saattaa selvitä läpsäisyllä tai sitten seuraa jotain pahempaa. Se on kuitenkin selvää, että kun Laitokseen on kerran joutunut ei takaisin ole paluuta, seuraava etappi on Takaosa uusine kauhuineen. Sitten tulee Takaosan takaosa ja hyrinä...

Hänestä tuntui nyt, että ihminen tottui mihin tahansa. Ajatus oli kamala.

Niinpä niin. Tuntuu kuin sitaattiin tiivistyisi koko Laitoksen kantava teema. King esittelee joukon eri-ikäisiä lapsia kuten Luken, Kalishan, Nickin, Iriksen, Georgen, Helenin ja Averyn. Lapsia, joita yhdistää parapsykologiset kyvyt ja Laitos. Lapsia, jotka on väkivalloin repäisty perheistään ja kodeistaan vieraaseen paikkaan, jossa tapahtuu kamalia asioita. Mutta lapset tottuvat, lapset sietävät, lapset venyvät. Lapset eivät menetä toivoaan pelon ja lohduttomuuden keskellä vaan näkevät synkimmässäkin hetkessä valon pilkahduksen. Ystävyys kantaa.

King onnistuu jälleen lapsikuvauksessaan. Laitoksen lapsissa ja etenkin siinä tietyssä ydinryhmässä on erilaisia, omaäänisiä persoonia, joiden kemiat pelaavat ja joiden kohtalot kiinnostavat. Ryhmä muistuttaa toisista Kingin luomista mieleenpainuvista ystävyksistä kuten Se-romaanin Häviäjien kerhosta tai Ruumis-novellin nelikosta. Nämä lapset, etenkin Luke ja Avery, jäävät mieleen sillä heissä ja heidän tavassaan katsoa maailmaa ja kohdella toisiaan on jotain kypsää, jotain hyvää. Tarinan aikuisista mainittakoon rouva Sigsby, joka näkee lapset yhtä aikaa hyödykkeinä ja rasitteina sekä Tim Jamieson, joka sattuman tai kohtalon oikusta tulee lunastaneeksi itselleen mahdollisuuden auttaa muuttamaan maailmaa ja joka näkee lapsissa muutakin kuin pienen koon, nimittäin rohkeuden ja toiveikkuuden. 

Tarina eteneen melko verkkaisesti, mutta kuten yleensä Kingin kirjoja lukiessa sivut kääntyvät kuin itsekseen, on pakko lukea vielä vähän... Laitos ei ole erityisen jännittävä, se on pohjavireeltään ennemmin ahdistava. Lapsiin kohdistuvaa pahuutta on vaikea selittää. Pahuus ei kuitenkaan ole tässä mustavalkoista, sen taustalla on ihan järkeen käyvä ajatus. Ehkä se onkin tässä ahdistavinta. Hyvän ja pahan välinen keinulauta on joskus hyvin kiikkerä, pahuudessa voi olla jotain hyvää, hyvässä puolestaan jotain pahaa. Kumpi vain voi viedä voiton.

 

Sitaattikunniamaininnan saa:

Isot tapahtumat kääntyvät pienillä saranoilla.

 

Sekä kesää kuvaava:

Hän istui siinä jalat ojossa, huitoi hyttysiä ja katseli, kun aurinko poltti oranssia pätsiään metsän takana.

Helmet-lukuhaaste 2021: 31. Jännityskirja tai dekkari