Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino

Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino

(Metsän ja meren suku #3)

Otavan äänikirja, 2018

Kesto: 11 h 39 min

Lukija: Petriikka Pohjanheimo

Kuunneltu: 26.7.2019

Mistä: kirjastosta (eKirjasto)

Kaipasin kesälomamatkalla äänikirjaa kuunneltavaksi uima-altaan äärellä ja Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan eKirjastosta löytyi sopivasti heti lainattavaksi seuraava osa Johanna Valkaman Metsän ja meren suku -sarjasta.

     Iki-Kuura nojasi selkänsä Rapolan tukevaan seinään ja katsoi äitiään niin itsevarmasti kuin saattoi – vaikka pelkäsi yhä vanhempansa sanoja. Hän oli mies, mutta siitä huolimatta äidin kannustus tai epäusko enteilivät hänen matkansa onnekkuutta tai vastoinkäymistä.

     Auri nosti viimein katseensa. Iki-Kuura odotti vastustusta ja yllättyi, kun äiti puhuikin lempeästi:

      – Poikani, mene ja etsi omat vastauksesi. Isäsi, sisaruksesi ja Tommo tahtovat pitää sinut täällä, mutta ei sota yhtä miestä kaipaa  – kaipaaminen on sinun äitisi kohtalo.

Itämeren Aurin kuopus Iki-Kuura lähtee selvittämään ennustusta, etiäisrunoa, jota heidän omat taitavat tietäjänsä eivät kykene tulkitsemaan. Matkallaan kotoaan Hämeestä Haithabuun kautta Islantiin Iki-Kuura haaksirikkoutuu Färsaarille, karun Streymoyn eli Virtausten saaren rannalle, josta Erik Tuulihattu pelastaa hänet. Erik opastaa tulokasta karun saaren tavoille sekä varoittaa häntä saaren pohjoisosassa asuvista selkieistä, hyljenaisista, jotka houkuttelevat eläviä mukaansa syvyyksiin. Iki-Kuuraa tarinat ihmisten ja hylkeiden sekoituksesta lähinnä huvittavat, mutta tietämättään hän on jo törmännyt yhteen heistä.

Aika on kulunut ja Aurin silmäterästä, kuopus Iki-Kuurasta on tullut aikuinen, tosin hän ei oikein vielä tiedä miksi ryhtyisi isona. Iki-Kuuran matka onkin yhdenlainen aikuistumisriitti, etsiessään tulkintaa ennustukselle hän etsii samalla itseään ja omaa paikkaansa. Iki-Kuuran sisar Tuuli on sanonut veljeään hemmotelluksi kultapojaksi ja semmoinen Iki-Kuura vähän on, äidinpoika, kokematon ja suojassa kasvanut. Välillä Iki-Kuura käyttäytyy kuin pikkupoika, mutta on hänessä myös rohkeutta ja voimaa kuin aikamiehessä eli hän on varsin moniulotteinen hahmo.

Sarjan edettyä kolmanteen osaan ovat Auri ja muut ensimmäisen osan henkilöt jääneet taustalle ja kerronta keskittyy yhä enemmän nuorempaan sukupolveen, uusiin henkilöihin ja paikkoihin. Jäin kaipaamaan etenkin Auria, vaikka viihdyin Iki-Kuuran seurassa Färsaarien jylhissä maisemissa. Virtausten saari on kirjoitettu karuudestaan huolimatta houkuttelevaksi ja salaperäiseksi paikaksi, jossa vanhat jumalat, tarut ja taiat ovat läsnä, osa arkea.

Olen lukenut aiemmat osat perinteisinä painettuina kirjoina, mutta sarja toimii hyvin myös kuunneltuna äänikirjana. En tiedä kiinnitinkö eri tavalla huomiota erilaisiin kielikuviin kuunnellessa kuin lukiessa, mutta tässä osassa erottui selvästi merelliset, veteen liittyvät kielikuvat. Välillä niitä tuntui olevan liikaa, mutta toisaalta ne sopivat tarinaan, ollaanhan tässä koko ajan veden äärellä, purjehtimassa, meren rannalla, purojen ja jokien varrella. Toinen asia mikä tuli vastaan useampaan kertaan oli Iki-Kuuran sisimmässään toistuvasti tuntuvat nykäisyt. Melkoinen sätkyukko... Tarinassa on jälleen mukana myös romantiikkaa. Rakkaustarina on hetkittäin melko ennalta-arvattava ja siirappinen, mutta loppu sen sijaan yllättää ja jopa hieman herkistää. Seikkailu vei jälleen mennessään ja sai kiinnostumaan Färsaarista.

Sitaattikunniamainnan saa:

Sinä et ole milloinkaan nähnyt nälkää tai joutunut pakon eteen – sen huomaa silmistä, jotka eivät tiedä ovatko ne harmaat, ruohonvihreät vai merensävyä.

Pohjoisen lukuhaaste 2019, kesälukuhaastebingo: Kirja, jonka kansi tuo mieleen kesän (kolmas bingorivi täynnä!)

Helmet-lukuhaaste 2019: 27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja

Kirjankansibingo kesälle 2019: Kaunis vaate (ensimmäinen bingorivi täynnä!)
Kirjallinen maailmanvalloitus: Färsaaret (Tanskalle kuuluva itsehallinnollinen saariryhmä)