Enid Blyton: Viisikko kuiskausten saarella ja Viisikko jälleen yhdessä

Hiihtoloma oli ihana ja tuli todella tarpeeseen, mutta sen jäljiltä kertyi odottamaan kolmen (!!!) kirjan bloggausjono. Ei mikään helppo hetki minulle sillä haluan blogata kirjasta heti luettuani enkä mielellään kerää edes kahta kirjaa odottamaan postausta. Onneksi Viisikoista voi kirjoittaa samalla kertaa.

Enid Blyton: Viisikko Kuiskausten saarella (#20)

Tammi, 2005

149 sivua

Suomentanut: Lea Karvonen

(Five Have a Mystery to Solve, 1963)

Luettu: 2.3.2017

Mistä: kirjastosta

Sen sijaan, että viisikko pääsisi nauttimaan yhdessäolosta ulkona ensimmäisenä lomapäivänään heidän täytyy jäädä sisään teelle vanhan rouva Laymanin kanssa. Rouva pyytää lapsia pitämään huolta pojanpojastaan, sillä hän itse joutuu matkustamaan auttamaan sairasta sukulaistaan. Lapset ja Tim-koira lähtevät rouva Laymanin talolle ja tutustuvat omaperäiseen Wilfridiin, rouva Laymanin pojanpoikaan, eräänlaiseen eläinkuiskaajaan. Golfkentällä vieraillessaan lapset kuulevat tarinan läheisestä Kuiskausten saaresta, sen menneisyydestä, aarteista ja runsaasta eläimistöstä. Harmi vain, että saarella on vartijoita, jotka eivät ota vieraita avosylin vastaan. Itse asiassa osa saarelle pyrkijöistä ei ole tarinoiden mukaan koskaan palannut takaisin...
  

     – Minusta meidän pitäisi pistäytyä siellä, Pauli sanoi. – Minä en usko, että kukaan vartija rupeaisi ampumaan meitä, vai mitä te luulette? Niistä voisi olla jopa hauskaa, että joku joskus tulee käymään – täytyyhän siellä tulla ikävä kun ei ole ketään kenen kanssa jutella.
      – Tuo on kyllä toiveajattelua, Leo sanoi. – Me emme missään nimessä mene sitä saarta lähellekään, heitä mielestäsi koko juttu.

... mutta siitä huolimatta lapset ovat pian saarella, tutkimassa paikkoja. Saari muistuttaa kovin paljon Paulin omaa Kirrinin saarta ja ehkä siitä syystä tarina tuntui tutulta, vanhan idean toistolta. Juoni ei kestä kovin tarkkaa silmäilyä, sen verran paljon siinä on aukkoja. Otetaan esimerkiksi huone, johon kurkistat katonrajaan paksuun seinään tehdystä aukosta. Et todennäköisesti pysty näkemään huoneen lattialla olevia korkeitakaan esineitä vaan pelkästään huoneen vastakkaisen seinän ja kattoa. Tai toinen esimerkki. Kuten Viisikoissa yleensä on tässäkin pahiksia, joita jahdataan. Jos olisit rikollinen ja vaarassa jäädä kiinni pakenisitko paikalta vai jäisitkö sittenkin rikospaikalle odottamaan poliiseja?

Ohuesta juonesta huolimatta tarina on ahmittava ja toistosta huolimatta lähes yhtä viihdyttävä kuin aiemmat Viisikot. Lisäpisteitä tulee siitä, että aina niin kiltti Anne yllättää toiset muuttumalla tiikeriksi. Ei, ei sentään mitään yliluonnollista touhua, sellaista ei tästä sarjasta löydy.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Mikään ei auta niin hyvin kuin ämpärillinen kylmää vettä silloin tällöin näkemään asioita sellaisina kuin ne todella ovat.

 - - -

Enid Blyton: Viisikko jälleen yhdessä (#21)

Tammi, 1987

146 sivua

Suomentanut: Sisko Pylkkänen

(Five Are Together Again, 1963)

Luettu: 13.3.2017

Mistä: kirjastosta

Kirrinien apulaisella Joannalla on tulirokko ja Paulin vanhemmat ovat karanteenissa, joten viisikon on lähdettävä viettämään lomansa muualle. Onneksi apu löytyy läheltä, Big Hollowsta vanhan tutun professori Haylingin ja tämän Hurina-pojan luota. Lapset, Tim-koira ja Ilkimys-apina majoittuvat teltoissa viereiselle niitylle, jonne saapuu myös kiertävä sirkus. Pellet, Charlie-simpanssi, taikuri, Jere, vaari ja muut sirkuslaiset ovat hauskaa ja kiinnostavaa seuraa, mutta kun professori Haylingin tutkimustornista katoaa hänen tärkeitä papereita joutuvat lapset keskittymään hauskanpidon sijaan selvittämään varkautta ja varmistamaan, että lisävahinkoja ei synny.

     – Kuinka hirveää! Hurina sanoi. – Isä säilytti siellä kaikkein kallisarvoisimpia papereitaan, joissa oli laskut hänen uuteen sähkölaitteeseensa. Se on suurenmoinen laite, aivan liian suurenmoinen sanoin kuvattavaksi, se on...

– Älä sinä paljasta isäsi suunnitelmia, älä edes minulle, Jenny sanoi. – Siitä on sanottu sinulle aikaisemminkin. Ehkä olet jo nyt puhunut liikaa ja joku on ollut tarkkakorvainen!

Kirjan lukeminen oli tietyllä tavalla haikeaa, onhan kyseessä viimeinen Viisikko. Haikeuden korvasi kuitenkin heti alussa hämmennys. Anne puhuu Paulista (Paula) onnen poikana, vaikka yleensä häntä puhutellaankin tytöksi siitä huolimatta, että hän  pukeutuu pojaksi. Samoin Anne puhuu lomasta Paulin äidin luona, entä Paulin isä? Ei rouva Kirrin ole yksinhuoltaja. Entä sitten se, että Tim ei ole Paulin mukana koulussa (tyttöjen sisäoppilaitoksessa) kuten ennen? Pieniä yksityiskohtia, mutta ne kummastuttivat. Tässä on eri suomentaja kuin aiemmissa osissa (tai sitten Sisko Pylkkänen on suomentanut Viisikoita ennenkin, ehkä hän on yksi Lea Karvonen -nimen takana olevista suomentajista, jännä yksityiskohta tämä suomentajasalanimen käyttö), mutta tuskin eri suomentaja selittää näitä vaan kyseessä on Blytonin ratkaisut.

Ei ole ensimmäinen, mutta on kylläkin viimeinen osa, josta löytyy toistoa. Aiemmin tavattujen Haylingien lisäksi tässäkin tarinassa seikkailun alkusysäyksenä on sairastuminen (viimeksi edellisessä osassa). Erilaisia esiintyviä seurueita on nähty Viisikoissa moneen kertaan, tässä osassa on Tapperin kiertävä sirkus ja yksi heidän vetonauloistaan on kahden henkilön ylle puettava aasin nahka, joka kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin vanha tuttu Clopper. Samoin telttailu, eväät, taitavan tiedemiehen salaiset projektit ja lasten nokkeluus ovat ah niin tuttuja ja rakkaiksi muodostuneita elementtejä.

Koko sarjan uudelleen luettuani on todettava, että Viisikot ovat kestäneet aikaa melko hyvin. Aikuislukijakin jaksaa lukea osan toisensa jälkeen toistosta ja paikoin ohuista juonista huolimatta. Tosin omalla kohdalla on huomioitava korkea nostalgiakerroin, en tiedä miten kirjat toimisivat aikuislukijalle uutena tuttavuutena. Suurimmaksi ongelmaksi nousi vähemmistöjen kuten romanien rasistinen kohtelu sekä poikien nostaminen paremmaksi sukupuoleksi ja tyttöjen osaamisen vähättely. Valitettavasti nämä ongelmat näkyvät jollakin lailla vielä nytkin, 75-54 vuotta myöhemmin.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Miten hankalaa onkaan pitää viisasta miestä talossa! Mitähän hän seuraavaksi keksii?

Nostalgiamatka lapsuuden lukuhetkiin on siis tältä erää ohi. Seuraava matka saattaa olla jo ovella, sillä toinen villasukkalapsi lainasi ensimmäisen Pikku vampyyrin, yhden monista lapsuuden (sarja)suosikeistani. Uskallankohan kohdata aikuisena lapsuuteni kirjaihastuksen, Rydigerin...