Kalle Päätalo: Kunnan jauhot
(Iijoki #3)
(Iijoki #3)
Gummerus,1995 (1973)
563 sivua
Luettu: 20.6.2014
Mistä: lainattu anoppilasta
Kolmas osa Iijoki-sarjaa luettuna ja olen edelleen pysynyt kimppaluvun aikataulussa. Ei paha!
Kunnan jauhoissa kuvataan Päätalon perheen vaiheita Kallen kansakoulun 3. luokan syksystä kansakoulun päättymiseen. Svinhufvud on presidenttinä ja jokijärveläisiä puhuttaa niin Mäntsälän kapina kuin kieltolain kumoaminenkin. Poikien leikeissä tapahtuu jako kahteen puolueeseen, tehdään tipperisyynejä ja Kalle yhdessä parin kaverin kanssa innostuu Los Angelesin olympialaisten (v. 1932) hengessä urheilemaan. Kalle saa myös kipinän tarinoiden kirjoittamiseen. Kuten kirjan nimestä voi päätellä vajotaan Päätalon perheessä syvemmälle taloudelliseen ahdinkoon. Herkko-isä ei tunnu toipuvan keuhkotaudistaan vaan synkistelee, tuijottaa ja palelee pirtissä eikä Kalle ja Riitu-äiti saa Herkkoa juuri ylös sängystään saati lähtemään työn perään savottaan. Kalle onkin pian perheen ainoa leivän pöytään tuova tienamies ja hän ottaa muutenkin paljon vastuuta perheessä. Kallen turhan nopean siirtymisen lapsuuden höpöstelyistä aikuisuuteen tekee erityisen vaikeaksi isän mustasukkaisuus sekä merkkien ja merkitysten näkemin kaikissa asioissa. Isän luulotauti pyörii painavana Kallen mielessä jatkuvasti, mutta savotassa Hiltu-Jakin valvovan silmän alla ollessaan Kallekin saa hetken helpotuksen, ainakin siihen asti kunnes hänen korviinsa kantautuu ikäviä uutisia kotoa.
Huh! Aloitin Kunnan jauhojen lukemisen paitsi malttamattomana myös hieman arastellen, niin jännittävään paikkaan edellinen osa jäi. Pian kuitenkin kävi selväksi, että Herkko ei ollut niin henkitoreissaan kuin itse antoi perheelleen ymmärtää. Kuitenkin Herkon sairastaminen, ei fyysinen vaan henkinen, oli niin vahvana juonteena läpi koko kirjan, että se väistämättä veti tunnelman hyvin raskaaksi ja synkäksi. Isä, joka näkee salaisia merkkejä naapurin suksen kärkien asennossa, Kallen vanttuiden valinnassa tai vaimonsa pyykkien ripustamisessa ja uskoo vaimonsa pettävän häntä ei yhden vaan kahden tutun miehen kanssa ei voi olla vaikuttamatta nuoren pojan elämään. Kyläläisten kommenttien pelossa Kalle jättääkin kyläilyt kavereiden luona vähiin ja koulumenestyskin kärsii. Onneksi Kalle vaikuttaa vahvalta pojalta ja hän saa takaiskujen jälkeen entistä tolkumman otteen elämästään.
Kunnan jauhot ei kuitenkaan ole pelkkää synkistelyä. Huumorin kukka kukkii aiemmista osista tutulla tavalla ja tilannekomiikka on mahtavaa. Minua nauratti (mutta samalla myös säälitti) esimerkiksi Kalleen savotan loppupuolella iskeneen pohjattoman väsymyksen aiheuttama hourailu, kun hän väittää uittokaverinsa heiluttamaa koivun oksaa kokiksi ja naureskelee päälle. Siinä voi itse vain kuvitella, mitä noin kuuden viikon ajan kestänyt, öin ja päivin jatkunut ruumiillinen työ joen äärellä nälkäisenä ja märillä vaatteilla tekee ihmiselle. Ihailen kovasti myös Päätalon taitavaa luonnon kuvausta. Metsän tai vaikkapa vedessä virtaavien tukkien tuoksu tulvi vahvana nenään kirjaa lukiessa.
Kunnan jauhojen lukeminen loppuun juuri keskikesän juhlan alla sopi myös kirjan tapahtumiin. Kirjan loppupuolella Kalle nimittäin lähtee ensimmäistä kertaa juhannusjuhlille Taivalkoskelle. Oi aikoja, oi tapoja!
Myös Maija on pysynyt kimppaluvun vauhdissa mukana eikä kyllästymistä ole hänelläkään havaittavissa.
Kokonaisuutena kuitenkin olin elämääni tyytyväinen. Yösydäminä pääsin tuntemaan jopa pientä lumoa kun istuin ja katselin usvaharson läpi uomassa vilistäviä tukkeja, samalla kun nuotio lämmitti selkääni. Tunsin olevani oikea tukkilainen, jollaisia eivät olleet edes Jokijärven koulun puolueitten johtajat. Tunsin saavani täyden hyvityksen myös siitä, että isot pojat olivat Hilturannalla savottaa höpöstellessämme hyväksyneet minut vain väheksytyimpiin tehtäviin: hevoseksi, tieukoksi, korkeintaan kartanopehtuuriksi. Nyt olin oikeassa savotassa ja tehtävässä, johon kelpasivat ainoastaan parhaat tukkilaiset. Tosin käsitin olevani vonkapaikassamme täysin tarpeeton ja ylimääräinen henkilö. Koko tukinlaskussa sain olla armosta ja isäni ansioitten vuoksi. Mutta olisiko minun pakko mennä tätä huutelemaan kotikyläni pojille! Olin joka tapauksessa tienestissä samaan aikaan kun kaverini lopettelivat kouluaan.
Huh! Aloitin Kunnan jauhojen lukemisen paitsi malttamattomana myös hieman arastellen, niin jännittävään paikkaan edellinen osa jäi. Pian kuitenkin kävi selväksi, että Herkko ei ollut niin henkitoreissaan kuin itse antoi perheelleen ymmärtää. Kuitenkin Herkon sairastaminen, ei fyysinen vaan henkinen, oli niin vahvana juonteena läpi koko kirjan, että se väistämättä veti tunnelman hyvin raskaaksi ja synkäksi. Isä, joka näkee salaisia merkkejä naapurin suksen kärkien asennossa, Kallen vanttuiden valinnassa tai vaimonsa pyykkien ripustamisessa ja uskoo vaimonsa pettävän häntä ei yhden vaan kahden tutun miehen kanssa ei voi olla vaikuttamatta nuoren pojan elämään. Kyläläisten kommenttien pelossa Kalle jättääkin kyläilyt kavereiden luona vähiin ja koulumenestyskin kärsii. Onneksi Kalle vaikuttaa vahvalta pojalta ja hän saa takaiskujen jälkeen entistä tolkumman otteen elämästään.
Kunnan jauhot ei kuitenkaan ole pelkkää synkistelyä. Huumorin kukka kukkii aiemmista osista tutulla tavalla ja tilannekomiikka on mahtavaa. Minua nauratti (mutta samalla myös säälitti) esimerkiksi Kalleen savotan loppupuolella iskeneen pohjattoman väsymyksen aiheuttama hourailu, kun hän väittää uittokaverinsa heiluttamaa koivun oksaa kokiksi ja naureskelee päälle. Siinä voi itse vain kuvitella, mitä noin kuuden viikon ajan kestänyt, öin ja päivin jatkunut ruumiillinen työ joen äärellä nälkäisenä ja märillä vaatteilla tekee ihmiselle. Ihailen kovasti myös Päätalon taitavaa luonnon kuvausta. Metsän tai vaikkapa vedessä virtaavien tukkien tuoksu tulvi vahvana nenään kirjaa lukiessa.
Kunnan jauhojen lukeminen loppuun juuri keskikesän juhlan alla sopi myös kirjan tapahtumiin. Kirjan loppupuolella Kalle nimittäin lähtee ensimmäistä kertaa juhannusjuhlille Taivalkoskelle. Oi aikoja, oi tapoja!
Myös Maija on pysynyt kimppaluvun vauhdissa mukana eikä kyllästymistä ole hänelläkään havaittavissa.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Kyllä niin näkkyy olevan, ettei täällä maaliman varsitiellä mee kaikki ommiin piirustusten jäläkeen.
Kirjabingo: Kuuluu kirjasarjaan
Hyvä bloggaus. Nämä pitäisi lukea maratonina kokosetti tai ainakin pari kolme kirjaa kerralla. Näissä tulee mukana myös historian tapahtumia.
VastaaPoistaKiitos Jokke :) Kyllä vaan, tämä(kin) sarja pääsee parhaiten oikeuksiinsa peräkkäin luettuna. Pidän kovasti tuosta historian tapahtumien tuomisesta tarinan lomaan!
PoistaOlen ylpeä meistä! Omalla kohdalla epäilin etukäteen, etten pysyisi sovitussa vauhdissa ensimmäistä kirjaa pitemmälle ;)
VastaaPoistaKunnan jauhoissa asenne on hämmästyttävän positiivinen. Olosuhteet ovat todella haastavat ja silti teksti ei ole itsesäälin täyteistä. Huumori on kyllä huippua :)
Maija, kyllä jo tähän astisesta saavutuksesta saa olla rinta rottingilla :) Minua kieltämättä hieman hirvitti lähteä sarjan kelkkaan, olisi ollut kamala huomata ettei pidä näistä ja yrittää lukea kirjoja väkisin kun en oikein keskeyttämistä hallitse.
PoistaKirjan asenteessa olisi paljon opittavaa. Kummasti Päätalon perhe pitää lipun korkealla isän sairastumisesta tai rahan vähyydestä huolimatta. Herkon merkitysten miettimiset naurattivat paikoin kovasti, vaikka sairaus ei missään nimessä ole naurun asia.
Näinköhän ikinä luen Päätalolta kirjaakaan, ihmettelen. Kuvauksesi perusteella romaani vaikuttaa jopa lievästi kiinnostavalta. Huumori on myös aina plussaa, mutta jotenkin tuntuu, että Päätalo on ihan toiselta planeetalta kuin minä! ;)
VastaaPoistaTuija, pakko tunnustaa, että olin itsekin ennakkoluuloinen ja odotin raskasta, ehkä hieman vanhanaikaista mieskirjallisuutta (mitä se sitten ikinä onkaan), mutta sain jotain paljon parempaa! Ainahan voit testata miten maistuu :) Minä ainakin solahdin oikein sujuvasti Päätalo-planeetalle ;)
Poista