Kalle Päätalo: Tammettu virta
(Iijoki #2)
(Iijoki #2)
Gummerus, 1995 (1972)
572 sivua
Luettu: 15.4.2014
Mistä: lainattu anoppilasta
Ei kulunut montaa päivää Huonemiehen pojan viimeisten sivujen jälkeen kun aloitin jo Tammettua virtaa. Rinnalla kulki muutama muukin kirja, mutta Päätalon perheen vaiheista lukeminen eteni kuitenkin ajallaan. Yksi Iijoki -sarjan kirja kahdessa kuukaudessa, joka on kimppaluvun vauhdiksi määrätty, on minulle oikein sopiva lukutahti.
Ensimmäiset limonadihörpyt ja hevosella ratsastaminen, kaverit, korttikiekeröt, perhettä ja lähinaapureita kohtaavat vastoinkäymiset ja menetykset, uusi sisar Terttu, pirtin laajennus, Ukkelin eli isän isän kortteerausvuosi Kallioniemessä, useamman viikon tukinlasku ennen lukukauden loppua ja ensimmäinen oikea palkka sekä kaiken yllä koko perheeseen vaikuttava isä-Herkon ailahteleva, äkkipikainen käytös ja viiltävät kommentit. Niistä on Tammettu virta pääpiirteittäin tehty. Kirjan tapahtumat ajoittuvat siis 1920 luvun loppuun ja noin 10-vuotiaan Kallen toiseen lukukauteen kansakoulussa, vaikka aikaa on vaikea määrittää tarkasti Päätalon rönsyilevien muistojen ympärille. Ajat tiukentuvat, työmiehet kulkevat pitempiä matkoja työn perässä, metsissä alkaa liikkua Venäjälle pyrkiviä kulkijoita, puhutaan suojeluskuntalaisista ja lapuanliikkeestä. Kalle oppii hieman politiikasta, mutta enemmän häntä kiinnostaa urheilu, urheilutulokset ja tietysti kirjat.
Lukeminen oli yhtä tunteiden vuoristorataa! Kirjassa ei juurikaan ollut tylsiä kohtia, tosin minua tuskastutti Kallen korttipelihimon lisäksi se, että pelaaminen oli välillä kuvattu turhan yksityiskohtaisesti. Samoin esimerkiksi kuvaukset talojen tarkasta sijainnista ja selvitykset kunkin asukkaan alkuperäisistä kotikylistä puuduttivat. Herkon käytös hänen perhettään kohtaan raivostutti välillä, niin ilkeästi hän puhui varsinkin vaimolleen Riitulle ja vanhimmalle pojalleen Kallelle, että sääliltä ei voinut välttyä. Iloitsin Kallen ilon hetkistä sekä hänen ja Herkon lähentymisestä. Eräänä aamuna kyynelehdin lukiessani kirjaa aamupalalla. Useaan kertaan nauroin arjen komiikalle, kuten esimerkiksi tälle Kallen ja ahkeran sekä lähes sokean Ukkelin sammalenkeruussa sattuneelle tapaukselle:
Ensimmäiset limonadihörpyt ja hevosella ratsastaminen, kaverit, korttikiekeröt, perhettä ja lähinaapureita kohtaavat vastoinkäymiset ja menetykset, uusi sisar Terttu, pirtin laajennus, Ukkelin eli isän isän kortteerausvuosi Kallioniemessä, useamman viikon tukinlasku ennen lukukauden loppua ja ensimmäinen oikea palkka sekä kaiken yllä koko perheeseen vaikuttava isä-Herkon ailahteleva, äkkipikainen käytös ja viiltävät kommentit. Niistä on Tammettu virta pääpiirteittäin tehty. Kirjan tapahtumat ajoittuvat siis 1920 luvun loppuun ja noin 10-vuotiaan Kallen toiseen lukukauteen kansakoulussa, vaikka aikaa on vaikea määrittää tarkasti Päätalon rönsyilevien muistojen ympärille. Ajat tiukentuvat, työmiehet kulkevat pitempiä matkoja työn perässä, metsissä alkaa liikkua Venäjälle pyrkiviä kulkijoita, puhutaan suojeluskuntalaisista ja lapuanliikkeestä. Kalle oppii hieman politiikasta, mutta enemmän häntä kiinnostaa urheilu, urheilutulokset ja tietysti kirjat.
Lukeminen oli yhtä tunteiden vuoristorataa! Kirjassa ei juurikaan ollut tylsiä kohtia, tosin minua tuskastutti Kallen korttipelihimon lisäksi se, että pelaaminen oli välillä kuvattu turhan yksityiskohtaisesti. Samoin esimerkiksi kuvaukset talojen tarkasta sijainnista ja selvitykset kunkin asukkaan alkuperäisistä kotikylistä puuduttivat. Herkon käytös hänen perhettään kohtaan raivostutti välillä, niin ilkeästi hän puhui varsinkin vaimolleen Riitulle ja vanhimmalle pojalleen Kallelle, että sääliltä ei voinut välttyä. Iloitsin Kallen ilon hetkistä sekä hänen ja Herkon lähentymisestä. Eräänä aamuna kyynelehdin lukiessani kirjaa aamupalalla. Useaan kertaan nauroin arjen komiikalle, kuten esimerkiksi tälle Kallen ja ahkeran sekä lähes sokean Ukkelin sammalenkeruussa sattuneelle tapaukselle:
Kuulin murraavaa puhetta. Kun käännyin katsomaan, vaari nosteli sammalia säkistä, katseli jokaista kourajasta läheltä sihdaten ja kun pudotti maahan, mumisi: - Ei ollu vielä tuossakaa nyttösessä...
- Mitä sinä, vaari haet? sanoin.
Ukkeli mulkaisi minua, käänsi mälliä poskessaan ja kun kopeloi taas säkistä sammalia, sanoi:
- Kellosta näky tipahtaneen sekuntti.
- Millon ja mihin?
- No se oli vielä kun eillisen kerran vilikasin aikaa. Nyt kun katon, ei sitä ennää ollu.
Menin viereen ja sanoin: - Annappa, vaari, minähi vilikasen sitä kelloa!
- Ei se kahtojasta kummene... Vaikka tuossa on että uskot.
Vaari ei ollut puhunut höpöjä, kellosta tosiaan uupui sekunttiviisari.
- Miten se on päässy luiskahtamaan täältä lasin alta! ihmettelin.
- Lasikapselli oli auvvennu lakkarissa... Ruppeappa kaveriksi. Jos löyvvettäsiin paremmin kahteen mieheen...
- Ei niin pientä siparetta löyvvy sammalsäkistä eikä maastakaan, sanoin.
- Totta kait löytyy jos tehhään tarkkaa työtä!
Ja mihin kohtaan kirja jäi! Päätalo näemmä hallitsi cliffhangerin käytön, ainakin tämä lukija kiemurtelee tiukasti koukussa! Kirjasto on auki seuraavan kerran tiistaina, mutta onneksi anoppila on lähellä. Täytyy käydä hakemassa sarjan kolmas osa, jotta saan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Tammettu virta oli ehdottomasti sarjan aloitusosaa parempi.
Kimppalukua emännöivän Karoliinan blogista löytyy (väli)tunnelmia Tammetusta virrasta.
Kimppalukua emännöivän Karoliinan blogista löytyy (väli)tunnelmia Tammetusta virrasta.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Syyvvessäänni sillä on lehti eli joku kirjan mölläri nokkasa alla.
Kiva, että Päätalot etenevät hieno kirjailija omassa lajissaan (olen muutaman lukenut ja yhdestä blogannutkin :)
VastaaPoistaJokke, tällä hetkellä ainakin sarjan lukeminen etenee hyvin :) Saa nähdä alkaako jossain vaiheessa puuduttaa vai ei.
PoistaIijokisarjan osat 3 ja 4 kertovat raskaista ajoista ja tapahtumista. Mutta elämä kirkastuu osissa 5 ja 6. Nautittavaa luettavaa; Loimujen aikaan on mielestäni yksi Päätalon parhaista kirjoista. Sen lopussa Kalle täyttää 20, maailmalla ja Romppasen roomulla alkaa tapahtua. Marras-joulukuun vaihde 1939 on se varsinainen cliffhangeri. (Tämähän ei sisältänyt juonipaljastuksia, oli vain "teaseri".) :)
VastaaPoistat. jormanen
Jormanen, kuulostaa siltä, että edessä on hyviä lukuhetkiä! Huh, hyvä ettet sentään tehnyt juonipaljastuksia :)
PoistaKivaa lukea bloggauksia näistä! Lapsuudenkodissani on hylly täynnä Päätaloa, eikä kauhean montaa taida puuttuakaan mitä nyt nopeasti noita laskeskelin. Isäni on koko ikäni hokenut että kannattaisi lukea niitä, vielä en kuitenkaan ole uskaltautunut. Ehkä kuitenkin jossain vaiheessa pitäisi kokeilla, varsinkin kun muiden kirjoitukset näistä kyllä lisäävät kiinnostusta entisestään :) Kesällä tietty voisi melkein kokeillakin, sillä sain kotipaikkakunnaltani töitä ja asun silloin vanhempieni luona - olisi siis saman katon alla joku jonka kanssa keskustella kirjojen tapahtumista!
VastaaPoistaOlga, kiva jos sinäkin innostut lukemaan Päätaloa! Voin ilokseni myöntää olleeni väärässä ennakkoluuloineni, ovathan nämä aika yksityiskohtaisia ja paikoin hitaita kirjoja, mutta ei missään nimessä tylsiä! Ihanaa jos voit keskustella isäsi kanssa näistä! Pappani luki näitä, mutta ei ole enää keskustelemassa niistä kanssani. Ehkä appiukon kanssa alamme joku päivä juttusille Kallen vaiheista.
PoistaTotta puhut: jännittävään kohtaan loppui tämä osa!
VastaaPoistaMinun silmät ei jaksa lukea tiheää ja pientä tekstiä kovin pitkiä aikoja, joten tämänkin luin pätkissä. Eipä se tosin haittaa, kun kirjoissa ei ole sellaista selkeää juonen kaarta yms.
Tunteikasta tekstiä ilosta suruun ja oletan, että sama meno jatkuu. Vähän kyllä hirvittää, millaiseksi perheen arki muuttuu.
Kunnan jauhot ja Täysi tuntiraha ovat aiheeltaan raskainta Päätaloa. Esimerkiksi Jenni Kirves os. Janatuinen joutui keskeyttämään lukemisen useiksi kuukausiksi, kun kävi hänen psyykeeseen. Hän jopa nukkui villasukat jalassa, tumput kädessä ja pipo päässä, kun samastui Kallen palelemiseen öisellä tukkukämpällä! Kirves on kirjoittanut kaksi kirjaa Päätalosta, samoin tietääkseni on tehnyt tutkimuksen?
Poistat. Antero Pönni
Ja armeijaa käymätön Juice Leskinen samaistui Kallen (kirja nro 10.) haavoittumiseen Vienan Karjalassa siinä määrin, ettei uni meinannut tulla, kun alaselkää koski.
PoistaTylsyyden ja pikkutarkkuuden huippuja Päätalon tuotannosta ovat Iijokisarjan osat 7. Ahdistettu maa ja 19. Oman katon alle. Vain hardcore-faneille, älkää noviisit aloittako niistä! :)
t. jormanen
Maija, aika pientä pränttiä nämä tosiaan ovat, ei puhettakaan että voisi lukea väsyneenä. Minä hain jo anoppilasta Kunnan jauhot ja piti autossa ihan varovasti vain silmäillä alkua ;)
PoistaAntero Pönni ja jormanen, liikaa informaatiota, en uskalla kohta lukea kommenttejanne spoilereiden pelossa ;) Siellä ollaan selvästi hc-faneja :)
PoistaTotta, meidän konkareiden pitää malttaa mielemme, että emme paljastele liikaa tulevista. Ensimmäinen lukukerta on kuitenkin niin vaikuttava, että mitä vähemmän tietää tulevista tapahtumista niin sitä parempi.
PoistaPasi, niinpä, ensimmäistä lukukertaa ei voita mikään :) Toki seuraavilla lukukerroilla saattaa kiinnittää huomiota hieman eri asioihin ja saattaa suhteuttaa tapahtumia myöhempiin tapahtumiin, mutta silti ensimmäinen lukukerta on erityinen.
PoistaOdotan mielenkiinnolla tuntemuksiasi ja kommenttejasi Kunnan jauhoista! Koetan pitää näpit irti näppäimistöstä juonipaljastusten kohdilta!
VastaaPoistaAntero Pönni
Antero Pönni, Kunnan jauhot lähentelee nyt puoliväliä. Huomattavasti raskaampi tunnelma kuin aiemmissa, mutta hyvin maistuu edelleen. Hyvä, juonipaljastukset pysyivät kurissa :D
Poista