Charlaine Harris: Verenjanoa Dallasissa (#2)
(Living Dead in Dallas, 2002)
Gummerus, 2010
292 sivua
Kuten jo aiemmin mainitsin, pari hitaasti edennyttä kirjaa aiheutti jonkinasteista lukujumia ja kaipasin jotain vähemmän syvällistä ja nopeasti luettavaa. Tähän lukujumiin löytyi sopiva lääke Harrisin vampyyrisarjasta ja niinhän siinä sitten kävi, että luin Sookie Stackhouse -sarjan toisen osan heti aloitusosan perään.
Merlotte'sin kokki Lafayette löytyy kuolleena etsivä Andy Bellefleurin autosta. Sookie haluaa puhdistaa Andyn maineen ja selvittää työtoverinsa murhaajan, mutta hänellä pitää kiirettä myös epävirallisen kakkostyönsä kanssa, Eric nimittäin tarvitsee jälleen hänen telepaatinkykyjään. Matkalla Ericin luo Sookie törmää vaaralliseen mainadiin eikä myöskään työmatka Dallasiin kadonnutta vampyyriä etsimään suju ilman vaaroja.
"Muistatko mitä lupasit minulle, Sookie? Että käyttäisit telepaattista kykyäsi auttaaksesi minua, kunhan minä jätän asiaan sekaantuneet ihmiset henkiin?"
"Tietenkin muistan." Minä en unohda lupauksiani, varsinkaan lupausta jonka olen tehnyt vampyyrille.
"Sen jälkeen kun Billistä tehtiin Viidennen alueen tarkastaja, meillä ei ole ollut arvoituksia ratkottavana. Mutta Kuudennella alueella, Teksasissa, tarvitaan erityiskykyäsi, joten lupasimme lainata sinua sinne."
Minut oli siis vuokrattu, kuin jokin moottorisaha tai kaivinkone. Mietin, olivatko Dallasin vampyyrit joutuneet maksamaan pantin vahinkojen varalta.
Täytyy sanoa, että Merlotte'sissa tuntuu käyvän melkoinen kato työntekijöiden suhteen kun yksi toisensa jälkeen joutuu murhatuksi! Kirja etenee alusta asti vauhdikkaasti ja hahmoihin (sekä "lajeihin") tulee lisää syvyyttä kun heidät oppii tuntemaan paremmin. Pientä ärtymystä aiheutti Sookien nokkeluus, joka sai epäuskottavia piirteitä hänen osuessaan heti oikeaan epäilyissään. Pakko kritisoida myös kahden rinnakkaisen juonikuvion toimivuutta, murhan ratkaiseminen jäi mielestäni jotenkin laimeaksi kun taas kadonneen vampyyrin etsiminen toimi kerronnallisesti ja nousi näin ehkä merkittävämpään osaan. Lopussa oleva Billin sukuselvitys jäi myös vähän irralliseksi, mutta ehkä tässä pohjustettiin tulevia tapahtumia. Pienestä nurkumisesta huolimatta viihdyin kirjan parissa oikein hyvin, ehkä jopa Veren voimaa paremmin.
Sookien ja Billin vuoristoradan lailla etenevää suhdetta oli hauska seurata, varsinkin, kun Eric pääsi aiheuttamaan pientä kipinöintiä. Mielenkiinnolla odotan, mihin suuntaan kaksikko - tai siis kolmikko - etenee. Kolmas osa on vielä korkkaamatta, mutta eiköhän sen aika tule hyvinkin pian.
P.S. Rakastan kirjoja -blogissa arvion lisukkeena on kuvia tv-sarjasta, Kirjamielellä -blogissa iloittiin Eric-osuuden kasvusta.
Sitaattikunniamaininnan saa:
"Sookie-neiti, olette juonut enemmän vampyyrinverta kuin luulinkaan"
Tämäkin kirja vilahtaa osaksi So American -haastetta.
Voi ei, en ole edelleenkään päässyt näihin vampyyrikirjoihin käsiksi. Tälle syksylle tuskin ehdinkään. Haluttaisi kuitenkin kokeilla jotakin näistä. Mikä genressä on sinusta paras aloituskirja, josta saattaa jäädä koukkuun?
VastaaPoistaVillis, blogissani on sinulle terveiset! :-)
Paula, onneksi kirjat ei karkaa mihinkään, vaikka ei heti ehtisikään lukemaan :)
VastaaPoistaMinun vampyyrikirjakokemukseni rajoittuu lapsuudessa luettuihin Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyreihin ja nyt viime aikoina luettuihin Stephenie Meyerin Houkutus/Twilight -sarjaan sekä tähän Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse/Southern Vampire -sarjaan. Meyerin Houkutus vei ainakin minut mennessään ensi sivuilta lähtien, mutta suosittelen ehdottomasti lukemaan englanniksi, se on paljon parempi! Koska kyseessä kuitenkin on sarja(t), niin parhaiten pääsee mukaan ihan alusta. Harrisin sarja on hieman aikuisempaan makuun ja mukana on niin huumoria kuin seksiäkin - ei kuitenkaan mitään "mammapornoa" ;)
Kiitos terveisistä :)
Anteeksi etten kommentoi verenjanoa, mutta kiitän vielä siitä lakkavinkistä ja ilmoitan, jos et satu tietämään, Cheri kertoi, että hänellä keijunmekko talvehtii kellarissa!
VastaaPoistaEn osaa sanoa vampyyrikirjoihin mitään;-)
Leena, saat vapaasti kommentoida varsinaisen aiheen (kirjan) vierestäkin :) Toivottavasti vinkistä on apua! Keijunmekko on kaunis, ei tosin löydy meidän omasta pihasta...
PoistaEn ole vampyyrihullu, mutta pitäisikö yrittää kuitenkin? Suuttuvatko oikeat vamppifanit, jos luen kirjoja salaa nauraen? Kirjan kansikin oli vedetty niin överiksi, että nauratti ;D
VastaaPoistaTuija/Pikkurilli, kokeile ihmeessä! Mutta missään nimessä ei saa nauraa, nämä ovat haudanvakavia asioita (not) ;D Totta, nuo Sookie -kirjojen kannet on aika överit, mies nauroi samaa. Huumoria on myös kansien välissä.
PoistaHyvä, että näytit vihreää valoa naureskelulleni! Kyllähän monet suhtautuvat James Bond-leffoihinkin huumorilla. Niissäkin menee toiminta niin överiksi, että on pakko nauraa. Esim. jos Bond roikkuu lentokoneen siivessä etusormen varassa tms. ;)
VastaaPoista