19 lokakuuta 2021

Kalle Päätalo: Muuttunut selkonen



Kalle Päätalo: Muuttunut selkonen
(Iijoki #21)
Gummerus, 1991
629 sivua
Luettu: 30.9.2021
Mistä: lahja


Kalle aloittaa työt Taivalkosken kunnan rakennusmestarina, mutta asuminen ja työskentely Asutusalueen kansakoulurakennuksessa vaatii totuttelua. Säännöllisestä työajastaa ei ole tietoakaan sillä ihmiset pistäytyvät rakennusmestarin luona myös virka-ajan ulkopuolella, iltaisin ja viikonloppuisin. Rahasta on tiukkaa. Lainan työn jäätyä Tampereelle tulisi pariskunnan selviytyä yhdellä palkalla paitsi Taivalkoskella elämisestä myös Tampereen omakotitalon maksuista, Kirvestien rakennustyöt edistyvät odotettua nopeammin ja isot maksut erääntyvät ennakoitua aiemmin. Kallen mielessä ja myös pariskunnan puheissa vilahtelee yhä useammin, että lähtö Tampereelta Taivalkoskelle oli virhe. Riitojahan siitä(kin) syntyy, mutta osasta selvitään myös huumorilla.

      Perkele että en perunu hakemustani! Minulle on ruvenneet etijäiset kuihkimaan, että tämä ei tule olemaan unelmapaikka. Miksi, saatana, olen niin lapsellinen ja koti-ikäväinen! Kokoni puolesta miehinen mies.
     – Mutta nyt aljetaan syömään! Ei elämä ole viä loppu.
     Ohitseni kävelevä vaimoni taputtaa köyristyneitä harteitani, kun istun kyynärvarret pöydän reunaan painettuina ja niska nyökässä. Syviä henkäyksiä vedellen sanon:
     – Pamauta, jumaliste, lautasella isoon päähäni! Että sieltä säikähtäisi lentoon kaikki helevetin hempeät ja lapselliset ajatukseni.
     – En, maakaan, pamautakaan! Viä rikkoisin hyvän lautasen, Laina naurahtaa. – Mää kauhon jo soppaa sun lautaselles.

Suurimmaksi osaksi Kallen ongelmat Taivalkosken rakennusmestarina olemisessa aiheutuvat Kallen omasta luonteesta. Kiltteyttään Kallen on vaikea vetää rajoja työn ja vapaa-ajan välille ja lisäksi Kalle tuntee edelleen olevansa velkaa kunnalle siitä, että isä-Herkon sairastaessa perhe joutui turvautumaan kunnan apuun, menemään kunnan herrojen eteen lakki kourassa kerjäämään jauhoja. Kallea riivaa halu näyttää, että kunnan elättikin voi ponnistaa pohjalta, että hän tekee työnsä hyvin ja jopa paremmin kuin edeltäjänsä. Tämän uhon seurauksena, säästääkseen kuntaa ylimääräisiltä taksikuluilta Kalle polkee jopa sadan kilometrin päivämatkoja siirtyessään työmaalta toiselle. On siinä ollut jalkalihakset ja koko kroppa koetuksella ja alistettuna säiden armoille. Tätä on suomalainen sisu, mutta kuinka kauan itseään jaksaa ruoskia äärirajoille?

Iloitsin etukäteen kovasti Kallen ja Lainan maisemanvaihdoksesta Tampereelta Taivalkoskelle vanhojen tuttujen henkilöiden ja paikkojen pariin. Kallioniemessä pistäytymiset jäävät kuitenkin Kallen työkiireiden takia kirjassa vähiin, sen verran kuitenkin, että voi todeta Kallen sisarusten kasvaneen, vanhemmista äiti-Riitun terävin kipakkuus tuntuu talttuneen ja isä-Herkkoa on ikä alkanut painaa yhä pahemmin. Onneksi Martan pojat Antti ja Kalle tuovat touhottamisellaan piristystä Kallioniemeen. Kalle tapaa työreissuillaan myös muita vanhoja tuttuja kuten rippikouluaikaisen ihastuksensa Maijan, Yli-Simosen ikäneidot Johannan ja Kaijan sekä Koskisen Annin, joiden tapaaminen aiheuttaa Kallessa monenlaisia muistoja ja tuntoja.

Taivalkoskelle paluu ei ollutkaan aivan niin riemukas kuin odotin, liekö Kallen ja Lainan alakulo sekä Kallen ristiriitainen suhtautuminen lapsuuden kotikuntaan tarttunut myös lukijaan asti? Onneksi pariskunnan Taivalkoskelle muutosta alkaa löytyä myös hyviä puolia eikä pelkkää kurjuutta. Vaikka aikaa kuluu vain vuoden 1951 keväästä saman vuoden syystalvelle ehtii reilussa kuudessasadassa sivussa tapahtua paljon. Märkien purujen kuivatuksia ihmeteltiin ja kuvattiin ehkä kerran tai kaksi liikaa, mutta muuten pidin kirjasta kovasti.

Kallella viriää vanhat toiveet kaunokirjallisten tekstien kirjoittamisesta ja haaveelle antaa lisäpontta oman kirjoituskoneen hankinta. Jokohan seuraavassa osassa Kalle pääsisi kunnolla toteuttamaan haavettaan ja katkaisemaan lähes viiden vuoden pituiseksi kasvaneen kirjoitustauon...


Sitaattikunniamaininnan saa:

Minuun oli siirtynyt isäni puolelta hätähousun geenejä.


Helmet-lukuhaaste 2021: 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa (kunnan rakennusmestarina Kalle huolehtii niin koulujen kosteusvaurioiden korjauksista kuin Pesiönvaaran kunnalliskodin asukkaiden olojen parantamisesta)

8 kommenttia:

  1. Onpas virkistävää, että kirjablogissa tulee esille myös Kalle Päätalo! Hän on jotenkin tyystin unohdettu kirjailija. Olen lukenut ensimmäisen osan Ihmisiä telineillä joskus vuosia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, Päätaloa tosiaan näkyy aika vähän kirjablogeissa. Minulla Iijoki-sarjan lukeminen alkaa olla loppusuoralla, on ollut kiinnostava matka! Ihmisiä telineillä on Päätalon esikoisromaani, mutta ihan irrallinen eli ei kuulu Iijoki-sarjaan. Minäkin olen tainnut lukea sen joskus lukioaikoina, mutta en kyllä muista siitä mitään.

      Poista
  2. Äitini oli kotoisin Päätalon maisemista Taivalkoskelta. Katsoin vasta telkusta kolmiosaisen sarjan Päätalosta. Teki mieli alkaa lukea jokin Päätalon kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minäkin huomasin, että Päätalo-sarja tuli telkkarista, mutta en katsonut sitä kuin ihan lyhyen hetken, siinä meni tapahtumat päällekkäin tämän kirjan kanssa, joka oli silloin vielä kesken.

      Toivottavasti innostut lukemaan Päätaloa, olisi kiva kuulla mitä tykkäät!

      Poista
  3. Oi miten pitkällä olet jo Iijoki-sarjassa. Minulla on kova aikomus jatkaa sarjaa, mutta nyt taas syksyn kirjauutuudet ovat menneet edelle. Mutta varmasti joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli A, sarjan loppu tosiaan jo häämöttää! Tekisi mieli aloittaa heti seuraava osa, mutta pitänee malttaa hetki.

      Minä en ole juurikaan seurannut nyt uutuuksia, tai siis en ole esim. tehnyt luettavien listoja niistä. Tulee runsaudenpula kun alkaa miettiä kaikkia ihania lukemista odottavia kirjoja...

      Poista