Colson Whitehead: Nickelin pojat

Colson Whitehead: Nickelin pojat

Otava, 2020

215 sivua

Suomentanut: Markku Päkkilä 

(The Nickel Boys, 2019)

Luettu: 8.9.2021

Mistä: kirjastosta

Pojat olivat ongelma vielä kuolleinakin.

Näillä sanoilla aloittaa Colson Whitehead romaaninsa Nickelin pojat. Lause hätkähdyttää ja koukuttaa välittömästi. Kirja päätyi luettavakseni lukupiirin ansiosta enkä juurikaan tiennyt kirjan taustoja ja hyvä niin, sain lukea kirjan ilman ennakko-odotuksia ja -luuloja. Olen kärsinyt jonkinlaisesta lukujumista, hitaasti etenevästä lukemisesta jo pidemmän aikaa (oikeastaan koko tämän koronakurimuksen ajan), mutta vihdoin viimein lukupato aukesi, kiitos Nickelin poikien!

Isoäitinsä kasvattama Elwood Curtis on kiltti, tiedonhaluinen ja ahkera poika, joka tähtää opiskelemaan toisin kuin monet muut kotikulmien tummaihoiset pojat. Hyvästä suunnitelmasta huolimatta Elwood on väärässä paikassa väärään (rotusorron) aikaan, hän nousee väärään autoon ja joutuu collegen sijasta Nickelin koulukotiin. Olot Nickelissä ovat kurjat ja tulevaisuus näyttää synkältä sillä:

Nickel murjoi poikiaan niin, ettei normaalista elämästä ollut toivoakaan, vaan jokainen oli pois päästessään peruuttamattomasti kieroon kasvanut.

Oli ihan hyvä, että en etukäteen tiennyt kirjasta juuri muuta kuin mitä siitä takakannessa ja etuliepeessä kerrotaan. Sain tutustua ilman ennakko-odotuksia Elwoodiin, joka uskoo parempaan tulevaisuuteen tukeutuen Martin Luther Kingin oppeihin ja Turneriin, joka on jättänyt toivon ja unelmat tulevaisuudesta taka-alalle ja kovettanut ulkokuorensa selviytyäkseen Nickelistä hengissä. Pojat tutustuvat toisiinsa Nickelin koulukodissa, joka vain juuri ja juuri saa pidettyä kasassa valtion sääntöjen mukaisesti toimivan kasvatuslaitoksen kulissit. Kulissien takana on kaltoinkohtelua, joka näkyy vain nickeliläisille, koulukodin henkilökunnalle ja asukkaille. Nickelissä harjoitettava julmuus jättää jälkensä koulukodin oppilaisiin vuosi(kymmeni)ksi. Jäljet näkyvät myös laitoksen tiluksilla, Valkoisen talon seinissä, tallin takana olevien tammien rautarenkaina, "karanneina" oppilaina, Boot Hillin hautausmaan valkoisina risteinä tai salaisena hautausmaana, joka paljastuu kolme vuotta Nickelin sulkemisen jälkeen ja jonka löytyminen toimii alkusysäyksenä tarinalle.

Nickelin pojat on paitsi Elwoodin myös Turnerin tarina ja heidän kauttaan monen muun vastaavanlaisen koulukodin kasvatin tarina. Se kertoo raahautumisesta päivästä toiseen, kivusta, kidutuksesta, alistamisesta, kuolemasta, korruptiosta, rasismista, monenlaisista vääryyksistä, mutta myös ystävyydestä tai ainakin sen varjosta, siitä miten huonosti kohdellut yrittävät selviytyä mahdollisimman vähin kolhuin, mutta myös joissain tapauksissa yrittävät pitää toistensa puolta, seurauksista välittämättä. Suureen rooliin nousee myös uskollisuus, kunnioitus toista kohtaan.

Whitehead kuvaa elämää Nickelissä vähäeleisesti, mutta pinnan alla, rivien välissä on niin paljon pahuutta ja kurjuutta, että kokonaiskuva muodostuu silmien eteen niin terävänä ja polttavana, että sydämeen sattuu. Tämän tarinan olisi voinut kirjoittaa myös suoraan ja säästelemättä, lyömällä kaikki Nickelin poikien kokemat kauheudet lukijan silmien eteen, mutta Whitehead ei siihen sorru ja arvostan suuresti hänen valitsemaansa kerrontatapaa. Joskus vähemmän on enemmän. Whitehead tarjoilee loppuun sellaisen käänteen, että jäin sanattomaksi ja epilogissa ollut ravintolakohtaus kietoi vielä tarinan alun ja lopun upeasti yhteen.

Vaikka Nickelin pojat on Whiteheadin kiitosten mukaan fiktiota on hänen tarinansa taustalla tositarina. Floridan Mariannassa on toiminut Dozierin poikakoulu, jonka tarinasta Whitehead on ottanut vaikutteita kirjaansa. Googlettakaa. Voi miten paha maailma onkaan...

Sitaattikunniamaininnan saa:

Nickel oli vain yksi paikka, mutta niin kauan kuin oli olemassa yksikin paikka, Nickeleitä ja Valkoisia taloja oli sadoittain ympäri maata kuin kivun ja tuskan tehtaita.

Helmet-lukuhaaste 2021: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä