Erkka Mykkänen: Kolme maailmanloppua
WSOY, 2015
86 sivua
Luettu: 3.5.2016
Mistä: kirjastosta
Luettu: 3.5.2016
Mistä: kirjastosta
Kummallisuudet kiehtovat minua. Niitä Mykkäsen pieni kaunis kirjanen tuntui lupaavan ja absurdit tarinat tuntuivat sopivan lukemiseksi Rämön realistisen matkakertomuksen jälkeen.
Pieneen sivumäärään mahtuu niinkin paljon kuin 25 tarinaa, eli yhdelle tarinalle ei jää kovin paljoa pituutta. Lyhimmät tarinat ovat vajaan sivun mittaisia ja pisin tarinakin vain seitsemän sivua. Mykkänen tarjoilee tarinoissaan rakkautta, unelmia, erotiikkaa ja yhtymisiä, venyviä aikakäsitteitä, erikoisia ihmiskohtaloita ja yllättäviä käänteitä. Siili ei ole sitä miltä näyttää, kalju ja parraton mies saa yllättävää palvelua parturissa, yksi tapaa kaksoisolentonsa ja toinen saman miehen eri ikäisinä.
En halunnut ahmaista koko kokoelmaa kerralla ja kärsiä sitten ns. novelliähkystä, mutta onneksi tarinat itsessään toimivat jarruina, niitä piti lukemisen jälkeen pureskella hetken ajan ennen kuin kävin käsiksi seuraavaan. Toisin kuin yleensä lyhyitä tarinoita lukiessani Mykkäsen tarinat tuntuivat juuri sopivan pituisilta. En tainnut jäädä yhdenkään tarinan kohdalla sellaiseen tunteeseen, että tarina jäi kesken. Vaikka tarinat olivat lyhyitä niihin mahtui yllättävän paljon sisältöä, outo ja absurdi sai kaverikseen yhteiskunnallisia epäkohtia ja parisuhdepohdintaa.
Valitettavasti osa tarinoista oli kuitenkin sellaisia, että ne tuntuivat kaikessa lyhykäisyyessäänkin liian pitkiltä joko tyylinsä tai aiheensa vuoksi. Vähiten pidin tarinoista Kakatti (en vain jaksa lapsellisia kakkajuttuja), Tirehtööri (jätti tekonokkelan jälkimaun) ja Krista Kosonen I-III (ihan oikeasti, pakkomielteen olisi voinut tiivistää yhteen tarinaan). Suosikkejani puolestaan olivat Siili, Pelastus ja Parturi Paradisi, joista jokainen tarjosi ripauksen kauhua ja täysin odottamattoman käänteen.
Kirja oli äänekäs (whump, klonk, tsink-tsink-tsink-tsink-tsink, tonks, rrrits...), mutta muuten yllättävän hajuton ja mauton. Muutama hyvä tarina ja yllättävä käänne ei pelastanut koko lukukokemusta. Odotin, että tarinat olisivat ravistelleet enemmän.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Pieneen sivumäärään mahtuu niinkin paljon kuin 25 tarinaa, eli yhdelle tarinalle ei jää kovin paljoa pituutta. Lyhimmät tarinat ovat vajaan sivun mittaisia ja pisin tarinakin vain seitsemän sivua. Mykkänen tarjoilee tarinoissaan rakkautta, unelmia, erotiikkaa ja yhtymisiä, venyviä aikakäsitteitä, erikoisia ihmiskohtaloita ja yllättäviä käänteitä. Siili ei ole sitä miltä näyttää, kalju ja parraton mies saa yllättävää palvelua parturissa, yksi tapaa kaksoisolentonsa ja toinen saman miehen eri ikäisinä.
En halunnut ahmaista koko kokoelmaa kerralla ja kärsiä sitten ns. novelliähkystä, mutta onneksi tarinat itsessään toimivat jarruina, niitä piti lukemisen jälkeen pureskella hetken ajan ennen kuin kävin käsiksi seuraavaan. Toisin kuin yleensä lyhyitä tarinoita lukiessani Mykkäsen tarinat tuntuivat juuri sopivan pituisilta. En tainnut jäädä yhdenkään tarinan kohdalla sellaiseen tunteeseen, että tarina jäi kesken. Vaikka tarinat olivat lyhyitä niihin mahtui yllättävän paljon sisältöä, outo ja absurdi sai kaverikseen yhteiskunnallisia epäkohtia ja parisuhdepohdintaa.
- Mistä tiedät olevasi rakastunut?
- Huumaannun hänen vaikutuspiirissään. Se on enemmän kuin seksuaalista. Hänen olemuksensa ikään kuin loksahtaa kiinni minun olemukseeni. Mitä muuta sellainen on kuin rakkautta.
Valitettavasti osa tarinoista oli kuitenkin sellaisia, että ne tuntuivat kaikessa lyhykäisyyessäänkin liian pitkiltä joko tyylinsä tai aiheensa vuoksi. Vähiten pidin tarinoista Kakatti (en vain jaksa lapsellisia kakkajuttuja), Tirehtööri (jätti tekonokkelan jälkimaun) ja Krista Kosonen I-III (ihan oikeasti, pakkomielteen olisi voinut tiivistää yhteen tarinaan). Suosikkejani puolestaan olivat Siili, Pelastus ja Parturi Paradisi, joista jokainen tarjosi ripauksen kauhua ja täysin odottamattoman käänteen.
Kirja oli äänekäs (whump, klonk, tsink-tsink-tsink-tsink-tsink, tonks, rrrits...), mutta muuten yllättävän hajuton ja mauton. Muutama hyvä tarina ja yllättävä käänne ei pelastanut koko lukukokemusta. Odotin, että tarinat olisivat ravistelleet enemmän.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Aurinko laski yhtä nopeasti kuin pimeys nousi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti