Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa
Teos, 2008
283 sivua
Luettu: 21.5.2016
Mistä: kirjastosta
Anssi Kela on minulle ennestään tuttu muusikkona, mutta olin kokonaan unohtanut, että hän on myös kirjailija. Sain muistutuksen asiasta kirjastossa kun törmäsin Kelan sympaattiselta näyttävään, mutta hieman pelottavalta kuulostavaan (politiikka ei ole suosikkiaiheeni, ks. edellinen postaus) kirjaan. Kela on taitava biisinikkari, joten miksei häneltä sujuisi myös romaanin kirjoittaminen, tuumin ja kävelin tyytyväisenä punainen kirja kainalossa kohti lainausautomaattia.
Johannes Palorinne on ollut vakavassa onnettomuudessa, jonka seurauksena hänellä on niskakauluri, metallia selkärangassa, kovat kivut ja kahden viikon pituinen aukko muistissa. Johannes istahtaa köpöttelylenkkinsä lomassa Ruttopuiston penkille ja hänen viereensä istahtaa mies, joka puhuttelee häntä nimeltä. Kun Johannes tunnistaa miehen pari vuotta sitten kuolleeksi Suomen pääministeri Kalevi Sorsaksi epäilee Johannes, että hän on menettänyt onnettomuudessa paitsi terveytensä myös järkensä.
Kela kertoo tarinaa kahdessa aikatasossa. Heinäkuisessa Helsingissä Johannes yrittää kasata itseään ja etsiä kadonneita muistijälkiä Kalevi Sorsan avustuksella, välillä palataan aikaan ennen onnettomuutta, jolloin Johannes ja hänen paras ystävänsä Markus kokevat mitä erikoisempia seikkailuja. Päivät kuluvat ja Sorsa kieputtaa Johanneksen ajatuksia ja muistoja uudelle radalle, herättelee ja ravistelee. Johanneksen muistin pitäisi palata Sorsan käsittelyn jälkeen, mutta onko hän valmis muistamaan?
Tarinan kiepauttaminen ajasta toiseen hämäsi minua alkuun, mutta tempo vei minut nopeasti mukanaan ja lopulta pidin rakennevalinnasta kovasti. Kaksi aikatasoa keskustelee sujuvasti keskenään, puhuen välillä toistensa päälle eikä toinen tajua aina kuunnella. Jännitin miten Johanneksen käy, mitä hän on unohtanut ja missä vaiheessa muistot ja nykyhetki törmäävät jos törmäävät lainkaan.
Kalevi Sorsa on kuivuudessaan ja poliittisessa kapulakielenkäytössään vallan hulvaton hahmo samoin kuin Markus, joka puhuu vaikka mustan valkoiseksi ja saa Johanneksen mukaan päättömiin juttuihinsa. Alun kepeys muuttuu kauheudeksi ja tarinasta muodostuu yllättäen absurdi keitos, jota on ahmittava sivu toisensa jälkeen. Mitä seuraavaksi? Tai kuten Markus sanoo [m]eidän pitäisi kysyä itseltämme, että mitä Magnum nyt tekisi. Kuollut valtiomies, pohdinta mielenterveydestä ja sen järkkymisestä, orava nimeltään Markku, Tom Selleck viiksineen, ystävyys, treffikyselylomake, henkinen kasvu, kuolemanjälkeiset muumit. Kirjassa on kaikkea mahdollista hyvässä, viihdyttävässä ja tunteikkaassa muodossa.
Ja entä sitten tarinan päähenkilö (joka näyttäytyi päässäni alusta asti kovasti Anssi Kelan näköisenä). Voi Johannes, Johannes. Jos törmäisimme puistossa tarjoaisin sinulle rommirusinatötterön. Kohottaisin jäätelön muistoille. Niille, jotka kannattaa muistaa ja niille, jotka haluaisi unohtaa.
Olin oikeassa, Kelalta sujuu myös pidempään muotoon puettu sanataide. Kesä Kalevi Sorsan kanssa on oivallinen kesäkirja. Se on hauska, mutta samalla sen yllä leijuu vakava vire kuin kaukaisten metsäpalojen savu kaupungin yllä. Täytyy sanoa, että nyt fanitan Anssi Kelaa sekä muusikkona että kirjailijana.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Olen oman mielesi tuotos, todennäköisesti seurausta onnettomuudessa päähäsi kohdistuneesta melkoisesta tällistä. Neuvoisin kuitenkin suhtautumaan läsnäolooni avoimin mielin. Olet kokenut jo kovia, mutta sinulla on vielä vaikeita aikoja edessäsi. Minä olen täällä eräänlaisen välittäjän roolissa, työväenliikkeen omantunnon äänenä. Pidä minua vaikka omana Samu Sirkkanasi.
- Tämä on piilokamera, eikö niin?
Kela kertoo tarinaa kahdessa aikatasossa. Heinäkuisessa Helsingissä Johannes yrittää kasata itseään ja etsiä kadonneita muistijälkiä Kalevi Sorsan avustuksella, välillä palataan aikaan ennen onnettomuutta, jolloin Johannes ja hänen paras ystävänsä Markus kokevat mitä erikoisempia seikkailuja. Päivät kuluvat ja Sorsa kieputtaa Johanneksen ajatuksia ja muistoja uudelle radalle, herättelee ja ravistelee. Johanneksen muistin pitäisi palata Sorsan käsittelyn jälkeen, mutta onko hän valmis muistamaan?
Tarinan kiepauttaminen ajasta toiseen hämäsi minua alkuun, mutta tempo vei minut nopeasti mukanaan ja lopulta pidin rakennevalinnasta kovasti. Kaksi aikatasoa keskustelee sujuvasti keskenään, puhuen välillä toistensa päälle eikä toinen tajua aina kuunnella. Jännitin miten Johanneksen käy, mitä hän on unohtanut ja missä vaiheessa muistot ja nykyhetki törmäävät jos törmäävät lainkaan.
Kalevi Sorsa on kuivuudessaan ja poliittisessa kapulakielenkäytössään vallan hulvaton hahmo samoin kuin Markus, joka puhuu vaikka mustan valkoiseksi ja saa Johanneksen mukaan päättömiin juttuihinsa. Alun kepeys muuttuu kauheudeksi ja tarinasta muodostuu yllättäen absurdi keitos, jota on ahmittava sivu toisensa jälkeen. Mitä seuraavaksi? Tai kuten Markus sanoo [m]eidän pitäisi kysyä itseltämme, että mitä Magnum nyt tekisi. Kuollut valtiomies, pohdinta mielenterveydestä ja sen järkkymisestä, orava nimeltään Markku, Tom Selleck viiksineen, ystävyys, treffikyselylomake, henkinen kasvu, kuolemanjälkeiset muumit. Kirjassa on kaikkea mahdollista hyvässä, viihdyttävässä ja tunteikkaassa muodossa.
Pääministeri jatkoi jaaritteluaan. Se oli jostain syystä oudon rauhoittavaa, lähes hypnoottista. Hänen puheensa nuotti oli kuin suoraan eduskunnan kyselytunnilta, se ol lapsuuden tuttu ja turvallinen ääni. Kalevi Sorsan puhuessa tuntui aina siltä kuin värit haalistuisivat ja koko maailma muuttuisi mustavalkoiseksi.
Ja entä sitten tarinan päähenkilö (joka näyttäytyi päässäni alusta asti kovasti Anssi Kelan näköisenä). Voi Johannes, Johannes. Jos törmäisimme puistossa tarjoaisin sinulle rommirusinatötterön. Kohottaisin jäätelön muistoille. Niille, jotka kannattaa muistaa ja niille, jotka haluaisi unohtaa.
Olin oikeassa, Kelalta sujuu myös pidempään muotoon puettu sanataide. Kesä Kalevi Sorsan kanssa on oivallinen kesäkirja. Se on hauska, mutta samalla sen yllä leijuu vakava vire kuin kaukaisten metsäpalojen savu kaupungin yllä. Täytyy sanoa, että nyt fanitan Anssi Kelaa sekä muusikkona että kirjailijana.
- Kamehameha, Kamehameha, Kamehameha.
SDP
SDP
SDP
Sitaattikunniamaininnan saa:
Markuksen silmä räpsyy ja näen hänen puppugeneraattorinsa käyvän ylikierroksilla.
Luin tämän tuoreeltaan, ja minusta kirja oli ihan mukava tarina, ei ehkä suurta kirjallisuutta, mutta pidin. Anssin keikallakin olen ollut ja omistan suurimman osan levyistä.
VastaaPoistaJokke, mukava tämä kirja tosiaan oli ja jotenkin sympaattinen, hauska sekä yllättävä :)
PoistaMinä en valitettavasti ole nähnyt Anssi Kelaa livenä, mutta musiikkia olen kuunnellut paljonkin, tosin lähinnä vain netistä tai kirjaston levyiltä, pitäisi hankkia cd-levyjä ihan omaksikin. Toivottavasti pääsen jossain vaiheessa myös keikalle, ainakin Kelan livetaltiointien perusteella se kannattaisi :)