19 tammikuuta 2023

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

 


Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen
Aula & Co, 2021
321 sivua
Suomentanut: Raimo Salminen
(Vom Ende der Einsamkeit, 2016)
Luettu: 1.12.2022
Mistä: kirjastosta


Jules Moreau herää sairaalasta, jossa hän on ollut moottoripyöräonnettomuuden jäljiltä kaksi päivää koomassa. Hän muistaa hetken ennen onnettomuutta, mutta mitä tapahtui ennen sitä? Jules ei uskalla – tai halua – muistaa vaan muistelee sen sijaan lapsuuttaan, lomia mummin luona Etelä-Ranskassa Berdillacissa, sisaruksiaan, vanhempiensa kuolemaa, opiskelua sisäoppilaitoksessa, tutustumista Alvaan, aikuistumista. Isoja ja pieniä muistoja, kunnes on viimein aika muistaa kaikki, myös ne kipeimmät ja kauneimmat hetket.

Julesin, Lizin ja Martyn vanhemmat menehtyvät auto-onnettomuudessa sisarusten ollessa teini-iässä tai sen kynnyksellä ja tuo hetki muuttaa kaiken. Vaikka trauma on sisaruksilla sama he käsittelevät sitä kukin omalla tavallaan. Yksi sulkeutuu itseensä ja yksinäisyyteen, toinen kapinoi ja käyttäytyy holtittomasti, kolmas keskittää kaiken tarmonsa tietokoneisiin. Yhteinen kokemus ei myöskään välttämättä yhdistä ja lähennä osapuolia vaan voi myös syystä tai toisesta erottaa, ainakin väliaikaisesti. Wells kuvaa lapsuuden traumoja sekä niiden kauaskantoisia ja moninaisia vaikutuksia osuvasti ja hienovaraisesti. Tuska, ikävä, muistot ja mitä jos -kysymykset ovat läsnä, mutta tilaa jää myös muulle, ystävyydelle, rakkaudelle, oppimiselle ja oivalluksille. 

Pidin kovasti Moreaun sisaruksista, heidän muuttuvasta suhteestaan toisiinsa, heidän ystävistään, rohkeasta ja sinnikkäästä Tonista ja omien traumojensa kanssa kamppailevasta Alvasta, vain Elena jäi hieman etäisemmäksi. Pidin myös tarinan rakenteesta, pienten yksityiskohtien toistumisesta, ympyröistä jotka sulkeutuvat. Näitä kehiä ja ympyröitä oli ilahduttava löytää sieltä täältä. Tarina etenee tasaisesti ja sujuvasti, ilman suurempaa tapahtumien dramatisointia, mutta myös ilman tarinan taantumista tylsäksi. Elämä kulkee eteenpäin.

Kaikki oli kuin ennen, paitsi ettei mikään enää ollut kuin ennen.


Sitaattikunniamaininnan saa (edellisen lisäksi):

Vain yhdessä voimme voittaa meissä asuvan yksinäisyyden.

Pohjoinen lukuhaaste 2022: 17. Kirjan kannessa tai takakannen tekstissä on kello (rannekello pienessä kuvassa)
Helmet-lukuhaaste 2022: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

2 kommenttia:

  1. Wellsin kannattaisi luottaa kykyihinsä sillä teos olisi kantanut vallan mainiosti ilman Alvan kohtalon dramaattista loppurutistustakin, josta jäi hieman päälle liimatun häivettä.
     
    Tyylikäs ja herkkä sekä syväluotaava kuvaus itsensä kadottamisesta, etsimisestä ja punaisen langanpään löytämisestä sekä yrityksestä pitää siitä kiinni.  
    Pitkää ja antoisaa kirjailijanuraa Wellsille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, ehkä tuossa Alvan kohdalla olisi vähempikin draama riittänyt, mutta minulle toimi oikeastaan noinkin. Minua puolestani häiritsi se yksi huumekohtaus. Ei tuntunut uskottavalta, että huumeriippuvuudesta kärsineelle läheiselle ehdotettaisiin yhteistä huumetrippiä...

      Minäkin toivon Wellsille pitkää ja antoisaa kirjailijan uraa!

      Poista