Elina Tiilikka: Punainen mekko
Gummerus, 2010
288 sivua
Luettu: 10.6.2016
Mistä: kirjastosta
Blogin yläpalkissa on pitkään (jo neljä vuotta!) keikkunut TBR100-välilehti eli sadan kirjan luettavien lista. Kirjakiinnostukset ovat vuosien aikana muuttuneet, mutta tarkoituksenani on edelleen lukea listalle valitsemani kirjat. Olen jo unohtanut mistä syystä jotkut kirjat ovat päätyneet listalleni ja näin oli myös Elina Tiilikan kirjan kohdalla.
Noora Rantala seilaa elämässään edestakaisin. Mikään ei oikein kiinnosta, ei opiskelu eikä varsinkaan normaali arki eli raataminen päivät pitkät perinteisessä ansiotyössä. Rahaa pitäisi kuitenkin saada, varsinkin kun kämppäkaveri muuttaa pois. Noora päätyy kokeilemaan helpon rahan toiveessa prostituutiota, olisiko siinä avain onneen ja rikastumiseen?
Punainen mekko perustuu takakannen mukaan tositapahtumiin. Ehkä tämä oli se syy miksi alunperin kiinnostuin kirjasta. Minua ei kiinnostanut kirjassa niinkään se mitä tehdään vaan miksi. Miksi ja miten nuori suomalainen nainen päätyy myymään itseään? Tässä tapauksessa kynnys seksin tarjoamiseen maksua vastaan ei vaikuta kovin korkealta. Riittää, että on vähän tylsää, yksinäistä ja halu ostaa kaikkea kivaa kuten kallis tietokone tai upea talo. Kun kauppatavarana on oma vartalo voi arvata, että jossain vaiheessa fyysisten rasitteiden lisäksi myös psyyke kärsii.
Odotin kirjalta syvällisempää otetta, perusteellisempaa pohdintaa ja taustoitusta. Valitettavasti kirja tuntui kovin pinnalliselta raapaisulta aiheeseensa nähden. Muutaman kerran tylsästi ja yksinkertaisesti kerrotusta tarinasta pulpahtaa pintaan ajatuksia tai väitteitä, joita olisi mielellään pohtinut pitempään, mutta Tiilikka ohittaa nämä hetket nopeasti. Kirjassa esimerkiksi siteerataan Andrea Dworkinin puhetta prostituutiota vastaan, mutta pian mennään jo seuraavaan hetkeen. Jos kirja ei olisi ollut TBR100-listallani olisin todennäköisesti jättänyt sen kesken. Ärsyynnyin lapselliseen ja minäkeskeiseen kirjoitustyyliin (kuinkahan monta kertaa kirjassa toistettiin mun, mulle, mussa jne.) sekä ajassa hypähtelyyn. Lisäksi ihmettelin miksi kissa sai yhtäkkiä niin suuren roolin tarinassa. Eikö Nooran ahditusta ja ailahtelevaa käytöstä olisi voinut tuoda ilmi muutenkin kuin vain kissan kautta?
Kiitosta Tiilikka saa rohkeasta aihevalinnasta sekä aiheen kaunistelemattomasta ja suoraviivaisesta käsittelystä. Kirja sisältää kuvauksia Nooran "asiakastapaamisista", mutta niillä ei mässäillä.
Noora Rantala seilaa elämässään edestakaisin. Mikään ei oikein kiinnosta, ei opiskelu eikä varsinkaan normaali arki eli raataminen päivät pitkät perinteisessä ansiotyössä. Rahaa pitäisi kuitenkin saada, varsinkin kun kämppäkaveri muuttaa pois. Noora päätyy kokeilemaan helpon rahan toiveessa prostituutiota, olisiko siinä avain onneen ja rikastumiseen?
Punainen mekko perustuu takakannen mukaan tositapahtumiin. Ehkä tämä oli se syy miksi alunperin kiinnostuin kirjasta. Minua ei kiinnostanut kirjassa niinkään se mitä tehdään vaan miksi. Miksi ja miten nuori suomalainen nainen päätyy myymään itseään? Tässä tapauksessa kynnys seksin tarjoamiseen maksua vastaan ei vaikuta kovin korkealta. Riittää, että on vähän tylsää, yksinäistä ja halu ostaa kaikkea kivaa kuten kallis tietokone tai upea talo. Kun kauppatavarana on oma vartalo voi arvata, että jossain vaiheessa fyysisten rasitteiden lisäksi myös psyyke kärsii.
Aikaisemmin olin ajatellut, että sana "huora" oli vain olemattoman pieni osa mua, pelkkä keino tienata rahaa. Nyt musta tuntui, että tuo yksi osa mua oli ottanut vallan koko mun elämästä ja olin muuttunut kokonaan prostituoiduksi. Kaikki oli pelkkää lihan vuorovaikutusta ja pelokas sielu hukkui jonnekin kuoren taakse.
Odotin kirjalta syvällisempää otetta, perusteellisempaa pohdintaa ja taustoitusta. Valitettavasti kirja tuntui kovin pinnalliselta raapaisulta aiheeseensa nähden. Muutaman kerran tylsästi ja yksinkertaisesti kerrotusta tarinasta pulpahtaa pintaan ajatuksia tai väitteitä, joita olisi mielellään pohtinut pitempään, mutta Tiilikka ohittaa nämä hetket nopeasti. Kirjassa esimerkiksi siteerataan Andrea Dworkinin puhetta prostituutiota vastaan, mutta pian mennään jo seuraavaan hetkeen. Jos kirja ei olisi ollut TBR100-listallani olisin todennäköisesti jättänyt sen kesken. Ärsyynnyin lapselliseen ja minäkeskeiseen kirjoitustyyliin (kuinkahan monta kertaa kirjassa toistettiin mun, mulle, mussa jne.) sekä ajassa hypähtelyyn. Lisäksi ihmettelin miksi kissa sai yhtäkkiä niin suuren roolin tarinassa. Eikö Nooran ahditusta ja ailahtelevaa käytöstä olisi voinut tuoda ilmi muutenkin kuin vain kissan kautta?
Kiitosta Tiilikka saa rohkeasta aihevalinnasta sekä aiheen kaunistelemattomasta ja suoraviivaisesta käsittelystä. Kirja sisältää kuvauksia Nooran "asiakastapaamisista", mutta niillä ei mässäillä.
Sitaattikunniamaininnan saakoon vaikka seuraava lause:
En enää oikein osannut vakuuttaa itselleni, ettei ruumiilla ollut mitään väliä, kunhan vain mieli pysyi vapaana.
TBR 22/100 (Huh miten hitaasti tämä projekti etenee!)
Mullakin on tämä hyllyssäni (ja siten TBR-listallani, joka kulkee nykyään nimellä "kirjahylly"), ollut jo iäisyyden. Siis tyyliin viisi vuotta. Tarttis varmaan tarttua siihen, mutta ei oikein houkuta. Siis aihe on kiinnostava, mutta harmi jos on käsitelty noin yksioikoisesti. Mut pakko lukea, kun olen kerran omaksi hankkinut. :D
VastaaPoistaElegia, onpa kirja kummitellut pitkään sinunkin luettavien listallasi! Sama juttu minullakin, jos kirjan on hankkinut omaan hyllyyn on se oikeastaan pakko lukea vaikka ei myöhemmin enää kiinnostaisikaan, saapahan sitten laittaa hyvällä omalla tunnolla eteenpäin lukemisen jälkeen. Oli kirja kuitenkin siinä mielessä luettava, että en jättänyt sitä kesken (sitäkin on tänä vuonna minulla tapahtunut, ajatella!). Toivottaan, että sinä pitisit tästä enemmän.
Poista