Enid Blyton: Viisikko ja salakuljettajat (#4)
(Five Go to Smuggler´s Top, 1945)
Tammi, 2004
167 sivua
Vaikka edellisestä lukukerrasta on jo vuosia nousi lukiessa muistikuvia jo pelkkien nimien perusteella, kuten Blockin ensiesiintymisessä. Juoni ja loppuratkaisu eivät kuitenkaan olleet pysyneet mielessä, olikin mukava lukea kun ei heti alussa -jos ollenkaan- muistanut kuka kirjan "pääpahis" oli.
En tiedä onko kyseessä kirjailijan vai suomentajan kömmähdys, mutta alussa Peter-setä puhuu Annen vanhemmista, mutta entä Dick ja Leo? Ovathan he Annen veljiä eli kyseessä on myös heidän vanhempansa. Samalla on pakko kritisoida myös kirjan kantta. Poikatyttö Pauli, oikealta nimeltään Paula, inhoaa mekkoja ja pukeutuu housuihin kuten pojat (no joo, nykyään housut tytöllä on vähemmän ihmetystä herättävä asia). Kannessa, aivan oikeassa laidassa, Paula/Pauli kuitenkin kuvataan (punavalkoruudullisessa) mekossa. Herra Lenoir luulee häntä alusta asti pojaksi, eli hän ei pukeudu mekkoon koko tarinan aikana. Selvä virhe siis!
Kaiken kaikkiaan Viisikko ja salakuljettajat on kelpo tarina. Annekin pääsee hieman enemmän ääneen, erityisesti analysoidessaan uusia tuttavuuksiaan heidän ulkonäkönsä perusteella. Pidin erityisesti suon ja sumun ympäröimän Castaway Hillin kuvauksesta.
Heinäkuu kääntyi elokuuksi tuoreen mustikkapiirakan, kylmän maidon ja Viisikon kera. Vaikka kesälomani loppuu ja syksy kolkuttelee ovella, aion jatkaa Viisikko-kesäänioperaatiotani.
Ukkosmyrsky riepottelee Kirrin Baytä ja kaataa suuren puun talon päälle. Kun korjaustyöt estävät asumisen talossa on lasten päätettävä jatkavatko he pääsiäislomansa viettoa koulussa vai poikien luokkatoverin Pierre "Piki" Lenoirin luona. Viisikko lähteekin Castaway Hillillä sijaitsevaan Salakuljettajien luodoksi kutsuttuun taloon Lenoirien luo. Tim joudutaan viemään taloon salaa sillä herra Lenoir ei pidä koirista, piilottelu vaatiikin erityisjärjestelyjä. Suuri talo on täynnä salakäytäviä ja kukkulan alla risteilee salakuljettajien aikoinaan käyttämä luolasto, jonne Viisikko tekee tutustumisretkiä yhdessä Pikin ja hänen sisarensa Marybellen kanssa. Eräänä yönä pojat näkevät salaperäisiä valomerkkejä tornista. Onko asialla kenties pelottava herra Lenoir tai hänen epämiellyttävä palvelijansa Block? Yllättäen myös Paulin isä Peter joutuu osalliseksi seikkailuun.
Vikkelänä kuin kärppä hän oli vuoteen alla. Joku hiipi pitkän käytävän läpi. Tyttö makasi hiljaa ja nosti hiukan vuodepeittoa nähdäkseen, kuka oli tulossa. Mitä mystistä täällä oikein tapahtui?Joku tuli ovesta ja pysähtyi kuin kuuntelemaan. Sitten tämä joku meni ikkunapenkin luo.
Vaikka edellisestä lukukerrasta on jo vuosia nousi lukiessa muistikuvia jo pelkkien nimien perusteella, kuten Blockin ensiesiintymisessä. Juoni ja loppuratkaisu eivät kuitenkaan olleet pysyneet mielessä, olikin mukava lukea kun ei heti alussa -jos ollenkaan- muistanut kuka kirjan "pääpahis" oli.
En tiedä onko kyseessä kirjailijan vai suomentajan kömmähdys, mutta alussa Peter-setä puhuu Annen vanhemmista, mutta entä Dick ja Leo? Ovathan he Annen veljiä eli kyseessä on myös heidän vanhempansa. Samalla on pakko kritisoida myös kirjan kantta. Poikatyttö Pauli, oikealta nimeltään Paula, inhoaa mekkoja ja pukeutuu housuihin kuten pojat (no joo, nykyään housut tytöllä on vähemmän ihmetystä herättävä asia). Kannessa, aivan oikeassa laidassa, Paula/Pauli kuitenkin kuvataan (punavalkoruudullisessa) mekossa. Herra Lenoir luulee häntä alusta asti pojaksi, eli hän ei pukeudu mekkoon koko tarinan aikana. Selvä virhe siis!
Kaiken kaikkiaan Viisikko ja salakuljettajat on kelpo tarina. Annekin pääsee hieman enemmän ääneen, erityisesti analysoidessaan uusia tuttavuuksiaan heidän ulkonäkönsä perusteella. Pidin erityisesti suon ja sumun ympäröimän Castaway Hillin kuvauksesta.
Sitaattikunniamaininnan saa:
- Tämä on seikkailukas paikka, sanoi Pauli.
Oi, Viisikot ovat koukuttavia! Luin pari kesää sitten Viisikkoja uudestaan ja aina vaan olisin halunut lukea lisää ja lisää, mutta sitten oli niin paljon muuta lukemista! Blytonin Seikkailujen-sarja pitäisi ottaa joku kerta uusintakierrokselle.
VastaaPoistaNuo uudempien Viisikko-painosten kansikuvat ovat muuten uusintoja niistä vanhemmista painoksista.
Sara, niin ovat :) Pakko kuitenkin välissä lukea muita kirjoja, ettei ala puuduttamaan ;) Minulle nuo muut Blytonin kirjat eivät taida olla ollenkaan tuttuja.
PoistaAhaa, en tiennytkään tuota kansi-asiaa, kiva kun kerroit! Minulle "oikeat" kannet ovat niitä 70-luvun pokkareiden valokuvakansia :)
Hei! Oletko varma,että tuo punaruutuinen on Pauli eikä esimerkiksi Anne tai se Marybelle. Minulla on nämä kovakantiset siniselkäiset itselläni ja olen aina pitänyt tuota keltapaitaista Paulina.
VastaaPoistaAino, kyllä vain, Pauli se on. Tuo kannen kuva on kohtauksesta (luvussa Block yllättyy, tässä pokkarissa alkaa sivulta 85) jossa Piki, Leo, Dick ja jopa Anne pitävät verhon takana piilotellutta Blockia paikoillaan ja Pauli juoksee Timin kanssa ohitse, jotta saa Timin piiloon huoneeseensa Blockin huomaamatta. Marybelle ei uskalla osallistua tilanteeseen vaan seuraa sitä sivusta (ja hänen hiuksensa ovat vaaleat). Tuo keltapaitainen taitaa olla Piki, ainakin kun vertaa pokkarin takakannessa olevaan Viisikon kuvaan. Takakannen lyhyttukkainen tyttö on myöskin sama kuin kannen ruutumekkoinen tyttö, Annellahan on pitkät hiukset, joten jäljelle jää Pauli. Tarkkaa salapoliisintyötä piti suorittaa ;D
PoistaMuistelen kyllä aikoinaan itsekin miettineeni tuota kansikuvaa ja katselleeni, kuka kukin olisi, mutta silti... ehkä kansikuvataiteilija on ottanut omia vapauksia kuvittaessaan kohtausta, sillä yleensähän näissä kansikuvissa on kyllä ollut koko viisikko näkyvissä. Kyllä minä olen edelleen sillä kannalla, että keltapaitainen on Pauli ja sivussa on tarinan kannalta statistin roolia kantavat, vaikka se ei kohtaukseen niin sopisikaan, mutta kunhan saan viisikot rahdattua maalta luettavakseni, niin tutkiskelen näitä kansikuviakin vähän tarkemmin.
PoistaKyllähän tuossa koko Viisikko näkyykin, Piki vain on lisänä :)
PoistaNo niin, ensimmäinen Viisikko on luettu.
VastaaPoistaAino, jee :) Käyn kurkkaamassa arviosi :)
PoistaMihin tulokseen tulit tuon Viisikko ja salakuljettajat -kannen suhteen, saitko sen käsiisi?
MInä olen nyt lukenut kaksi ensimmäistä ja tällä hetkellä luen Enid Blytonin elämäkertaa.Viisikkoja jatkan sitten järjestyksessä. Tuosta pukeutumisesta kuitenkin sen verran ,että kakkososassa, eli Viisikon uudet seikkailut mainitaan, että Paulin hame tarttui johonkin kiinni... käypä lukemassa postaukseni aiheesta. Täytyy tutkia tätä pukeutumisen kehityskaarta kun pääsen kirjasta toiseen.
PoistaAino, kyllä Paulilla onkin muutamissa kirjoissa hame (koulupuvun lisäksi siis), mutta nimenomaisessa Viisikko ja salakuljettajat -kirjassa mainittiin useampaan kertaan, että Pikin isä luuli vieraita olevan yksi tyttö ja kolme poikaa (eikä kaksi tyttöä ja kaksi poikaa), ja että hän luuli Paulia koko ajan pojaksi. Hametta ei siis tässä ollut päällä, muutenhan herra Lenoir olisi huomannut tyttöjä olevan kaksi.
PoistaJuu. Luin juuri tuon kirjan ja siitä on tulossa postaustakin, kunhan ehdin. Ilmeisesti kuvittajalle on tullut ajatusvirhe, kun tarinassa kuitenkin puhutaan Paulista tyttönä.
PoistaNämä ovat sopivan nopealukuisia :)
VastaaPoistaJokke, totta :)
PoistaJestas! Enid Blyton todella ravisteli maailmaani 30 vuotta sitten. En ikinä unohda hänen kirjojaan. Yksinäiselle lapselle kuin Pelastus kirjaston hyllyltä. Kannan kirjoja yhä jollaintavalla harteillani, mutta teen sen erittäin mielelläni.
VastaaPoistaSuhtaudun negatiivisesti kansikuvien modernisointiin.
Viisikolla farkut jalassa! Kas kun eivät puhu kännykkään!
Tarkoitan nyt 2000-luvun painoksia, eri kielillä; kuten ruotsinnokset.
Nuo valokuvakannet 70-luvulta ovat minullekin ne ehkä läheisimmät. Niitä luin aikoinaan, kun Viisikkoja ahmin.
Luin ensin kirjaston kirjat, sitten ostin kaikki 21 omakseni.
Kuten myös SOS, Seikkailu -ja Salaisuus-sarjan.
Noista valokuvakansista vielä. Mistäköhän ne kuvat mahtaa olla peräisin? Veikkaan, että brittialkuperää. Eivät näytä erityisen suomalaisilta.
Luulin silloin aikoinaan, että ne kuvat on siitä 70-luvun TV-sarjasta, mutta Internet-aikakaudella olen huomannut ettei näin olekaan. Joku Tammessa ehkä tietäisi.
"Lea Karvonen"-nimisen suomentajan taakse kätkeytyi useampi ihminen, esim. Eeva Joenpelto.
- Sami H.-
Kiitos kommentista Sami H.!
PoistaSinullahan on melkoinen kokoelma Blytonin kirjoja :) Minä lainasin Viisikot lapsuudessani kirjastosta, tosin taitaa ainakin yksi olla ihan omakin.
Itse asiassa minulla on taas yksi Viisikko kesken, Viisikko pelastaa salaisuuden, juurikin valokuvakannella. Piti heti tarkistaa onko kannen kuvasta tietoja, mutta ei ole. Jotain brittihenkistä kansissa tosiaan on :) Mielenkiintoinen tieto tuo suomentajien "salanimi" Lea Karvonen. Tuon minulla kesken olevan Viisikon on näemmä suomentanut Heidi Järvenpää.
En ole tainnut koskaan nähdä Viisikkoja tv-sarjana...
Hienoa, että meitä blytonisteja on muitakin! :)
VastaaPoistaItse luulin pitkään, ettei minua enää koskaan voisi jännittää kirjoja lukiessani niin kuin Viisikkojen parissa lapsena. Luulin tämän johtuvan lapsen naiiviuden ja aikuisen kyynisyyden välisestä kontrastista, vaikka samaan aikaan mielsin itseni harvinaisen hyvin naiiviutensa säilyttäneeksi aikuisikäiseksi. Kun luin Da Vinci -koodin seitsemän vuotta sitten, minulle tuli ihan sama jännitysolo kuin Blytoneista lapsena. Vasta sen myötä kykenin myöntämään itselleni, että olin lukenut liian tylsää (tai ihan toisin tehokeinoin vaikuttavaa) kirjallisuutta. Lapsuuden jännitys ei johtunutkaan siitä että olin niin naiivi, vaan siitä että Viisikot ovat niin hyviä! :)
Tämä Viisikko ja salakuljettajat on minulle se kaikkein mieleisin, kaikkein jännittävin Viisikko (Linnan aarre on ehkä numero kaksi). Omistan nykyään varsin laajan, divareista ja kirppiksiltä shoppaillun Blyton-kokoelman. Kesää ilman yhdenkään Viisikon uudelleenlukua ei huvita ajatellakaan!
Keiju kanssablytonisti, kiva kun tulit huikkaamaan kommentin :)
PoistaKyllä Viisikoissa tuntuu edelleen olevan sitä lapsuudesta tuttua jännitystä, vaikka jännityksen kokee nyt aikuisena hieman eri tavalla. Toki saattaa johtua siitäkin, että tarinat (suurin osa) on jo tuttuja eikä yllätysmomentti ole aivan yhtä voimakas. Viisikot ovat hyviä!
Viisikko ja salakuljettajat oli hyvä, pidin Castaway Hillistä linnoineen, salakäytävineen ja ympäröivine soineen kovasti.
Oi, olen hieman kateellinen Viisikko-kokoelmastasi ;) Minulla on taas muutama Viisikko lainattuna kirjastosta, eli palaan seikkailuihin piakkoin.