Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu
Otava, 2002
347 sivua
Suomentanut: Sari Karhulahti
(Five Quarters of the Orange, 2001)
Luettu: 9.8.2018
Mistä: oma ostos
Olen hankkinut Joanne Harrisin tuotantoa omaan kirjahyllyyn (en ole ihan varma olenko ostanut tämän vai ottanut kirjaston
kierrätyskärrystä, vähän harmittaa kun kaikkiin kirjoihin ei ole
aikoinaan tullut merkattua mistä ne on hankittu) ja lukenut niitä verkkaiseen tahtiin. Nyt oli Appelsiinin tuoksun aika, sillä kirja osuu sopivasti kahteen kesken olevaan lukuhaasteeseen.
Loiren rannalla, Les Laveusesin kylässä asuvat Cassis, Reine-Claude ja Framboise Dartigen, sisaruskolmikko, joiden nimet on annettu mustaherukkakakun, viherluumutortun ja vadelmaliköörin mukaan. Perheen isä Yannick on menehtynyt sodassa ja äiti Mirabelle kasvattaa lapsiaan kovalla kurilla ja herkullisella ruoalla paitsi silloin kun äidin päätä särkee, silloin äiti tuntee kaikkialla appelsiinin tuoksun ja sulkeutuu omaan huoneeseensa, silloin lapset käyttävät tilanteen hyväkseen ja vilistävät omille teilleen. Lämpimiin kesäpäiviin tulee vaihtelua ja jännitystä kun nuori saksalaissotilas Tomas Leibniz astuu Dartigenin perheen elämään. Tomasista tulee huvi ja hyöty, toveri, ihailun kohde ja salaisuus. Salaisuuksilla vain on tapana paisua ja vuosikymmenten jälkeen Framboisen on lopulta kohdattava se mitä hän sisarustensa kanssa on yrittänyt unohtaa.
Kahdessa ajassa vuorotteleva kerronta etenee sujuvasti ja elävästi. Yhdeksänvuotias Framboise on vilkas, omapäinen ja rohkea tyttö, joka kapinoi Mirabelle-äitiään vastaan kaikin mahdollisin tavoin. Vanhempi Framboise, tai siis Françoise Simon, on kuusikymmentäviisivuotiaana samaan aikaan pelokas ja kipakka nainen, joka muistuttaa yllättävän paljon äitiään ja joka ei halua antaa muiden kävellä ylitseen vaan asettuu mieluummin poikkiteloin vastaan. Salaisuus ja totuus paljastuu pala kerrallaan Framboisen lapsuusmuistojen sekä tämän äidin muistikirjan avulla.
Näen silmieni edessä vuolaana ja ruskeana vyöryvän Loiren sekä pinnan alla vilahtavan Haukimuorin ja petolliset juurakot, tunnen auringon paisteen ja vatsaa nipistävän jännityksen, haistan appelsiinin tuoksun, monet ruoat sekä savun hajun. Harris herättää kerronnallaan kaikki aistit. Ruoka kulkee mukana läpi tarinan, aina ensimmäisestä naapurikyän torilta napatusta appelsiinista äidin resepteihin ja aikuisen Framboisen oman ravintolan herkkuihin. Appelsiinin tuoksu on ihan hyvä kirja, jota lukiessa on jatkuvasti nälkä.
Vaikka Appelsiinin tuoksu pitää sisällään koko elämänkaaren, kasvua, salaisuuksia, sodan luomaa jännitettä, vihaa, rakkautta ja ystävyyttä, se ei kuitenkaan ole loistava samalla tavalla kuin Harrisin suklaatrilogia. Vaikka en menettänyt sydäntäni kirjalle en sittenkään taida raskia laittaa tätä kiertoon vaan pistän takaisin hyllyyn, muiden Harrisin romaanien rinnalle.
Tiedän, tiedän. Minun pitäisi ryhtyä kertomaan siitä tapauksesta. Se on ainoa vanha tarina, joka kiinnostaa edelleen - minun repaleisen lippuni ainoa säie, joka vielä hohtaa auringossa. Minun pitäisi puhua Tomas Leibnizista. Valaista niitä tapahtumia, panna ne järjestykseen, päättää se koko juttu. No, ei se ole niin yksinkertaista. Sivunumerot puuttuvat aivan kuten äidin muistikirjasta. Alkua ei ole, ja loppu repsottaa kuin päärmäämätön hameenhelma. Minä olen vanha nainen - kaikki tuntuu vanhenevan kovin nopeasti täällä Loiren rannalla, mikä johtuu varmaankin ilmastosta - ja teen kaiken omaan tyyliini. Sitä paitsi minun täytyy selittää monia asioita. Miksi äiti teki niin kuin teki. Miksi me kolme salasimme totuuden niin pitkään.
Kahdessa ajassa vuorotteleva kerronta etenee sujuvasti ja elävästi. Yhdeksänvuotias Framboise on vilkas, omapäinen ja rohkea tyttö, joka kapinoi Mirabelle-äitiään vastaan kaikin mahdollisin tavoin. Vanhempi Framboise, tai siis Françoise Simon, on kuusikymmentäviisivuotiaana samaan aikaan pelokas ja kipakka nainen, joka muistuttaa yllättävän paljon äitiään ja joka ei halua antaa muiden kävellä ylitseen vaan asettuu mieluummin poikkiteloin vastaan. Salaisuus ja totuus paljastuu pala kerrallaan Framboisen lapsuusmuistojen sekä tämän äidin muistikirjan avulla.
Näen silmieni edessä vuolaana ja ruskeana vyöryvän Loiren sekä pinnan alla vilahtavan Haukimuorin ja petolliset juurakot, tunnen auringon paisteen ja vatsaa nipistävän jännityksen, haistan appelsiinin tuoksun, monet ruoat sekä savun hajun. Harris herättää kerronnallaan kaikki aistit. Ruoka kulkee mukana läpi tarinan, aina ensimmäisestä naapurikyän torilta napatusta appelsiinista äidin resepteihin ja aikuisen Framboisen oman ravintolan herkkuihin. Appelsiinin tuoksu on ihan hyvä kirja, jota lukiessa on jatkuvasti nälkä.
Vaikka Appelsiinin tuoksu pitää sisällään koko elämänkaaren, kasvua, salaisuuksia, sodan luomaa jännitettä, vihaa, rakkautta ja ystävyyttä, se ei kuitenkaan ole loistava samalla tavalla kuin Harrisin suklaatrilogia. Vaikka en menettänyt sydäntäni kirjalle en sittenkään taida raskia laittaa tätä kiertoon vaan pistän takaisin hyllyyn, muiden Harrisin romaanien rinnalle.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Ei ole olemassa reseptiä, jolla lapsesta saa vaivattomasti ja turvallisesti aikuisen. Äidin olisi pitänyt ymmärtää se.
Helmet lukuhaaste 2018: 15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja (kirjallisuuden valtionpalkinto v. 2017, Gummeruksen Kaarlen palkinto v. 2018).
Kirjankansibingo kesä 2018: Hedelmä.
Toinen bingo! Tässä bingorivin osumat:
Valokuva: Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Metsä: Hanna Hauru: Jääkansi
Kesä: Marcia Preston: Perhosten talo
Liittyy häihin: Alice Hoffman: Punainen puutarha
Hedelmä: Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu
Ihan mukavaa luettavaa tämä minunkin mielestäni oli, mutta kuten sanoit, ei yltänyt suklaatriologian tasolle. Mukavaa viikonlopun jatkoa!
VastaaPoistaAnneli, näissä Harrisin kirjoissa on kuitenkin omanlaisensa tunnelma, jonka parissa viihtyy.
PoistaKiitos! Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinulle!