Tiina Konttila & Anne Muhonen: Sirkus Rinkeli 2 - Suuri taikajahti

Tiina Konttila & Anne Muhonen:

Sirkus Rinkeli 2 - Suuri taikajahti

Omakustanne, 2017

42 sivua

Luettu: 13.2.2018

Mistä: tarjottu arvostelukappale

Suuri taikajahti oli tehdä katoamistempun samalla tavalla kuin eräs Sirkus Rinkelin väen uusi... tuttavuus? ... ystävä? Kun villasukkalapset saivat ohuen ohuen ja pienen pienen sarjakuva-albumin luettua se yllättäen kaivautui erääseen kirja- ja paperipinoon ja jäi sinne odottamaan löytäjäänsä. Minua.

Taikurikokelas Pitkämies saa kirjeen taikurikurssin professorilta. Pitkämiehelle ilmoitetaan, että hänelle lähetetään hänen ensimmäinen taikansa. Pian ympäri sirkusta alkaa kuulua salaperäistä hihitystä ja tapahtua kaikenlaista kummaa kuten katoavia tai muuttuvia tavaroita tai puuhun ilmestyvä mummo...

Jälleennäkeminen sirkuslaisten kanssa oli riemuisa! Topakka Eppu, joka tarttuu heti tuumasta toimeen, ihana ujohko Pitkämies, joka ei pitkältä ja hoikalta varreltaan ole mahtua ruutuun... Vanhojen tuttujen hahmojen lisäksi tarinassa ihastutti virkeä vanha rouva Elli. Minäkin haluan olla vanhana samanlainen mummo: pilkettä silmäkulmassa, ripaus anarkiaa ajatuksissa ja käytöksessä, mutta silti rohkeutta pyytää tarvittaessa apua ja sitten taas olla vähän leidi tai diiva jos siltä sattuu tuntumaan. Elli pöllyttää pinttyneitä oletuksia vanhuksen stereotyypistä!

Ulkoasu on kokenut päivityksen, sarjakuva-albumi on nyt kooltaan pienempi, paperilaatu on vaihtunut kiiltävämmäksi sekä liukkaammaksi. Suuren taikajahdin alussa noudetaan aloitusosan, Sirkus Rinkelin, seepiavoittoista värimaailmaa ja luonnosjäljet näkyviin jättävää mukavan viimeiselemättömältä vaikuttavaa puuvärikynämäistä piirrosjälkeä, mutta sitten, kuin taikaiskusta (hihhihiiiii), värimaailma muuttuu rohkeammaksi ja kirkkaammaksi, viivat tarkemmiksi ja väritys tussimaiseksi. Pidin enemmän pehmeämmästä värityksestä sekä aloitusosan rouheamman tuntoisista suuremmista sivuista, joissa myös kuvitus pääsi paremmin oikeuksiinsa. Suuresta taikajahdista löytyi sivunumerointi mikä oli pieni, mutta hyvä parannus, kiitos siitä. 

Juoni ei ole liian jännittävä pienemmällekään lukijalle, mutta aikuislukijallakin riittää luettavaa ja katsottavaa. Jos yksittäisten hihitysten ja hihityspolkujen seuraaminen viihdytti aikuislukijaa niin voin kuvitella, että varsinkin pienimmille se vasta on hauskaa! Vaikka kuvitus näyttää nopeasti selaamalla yksinkertaisen pelkistetyltä löytyy kuvista paljon kivoja yksityiskohtia. Etenkin muutamat tehosteena käytetyt kirkkaanväriset yksityiskohdat nousevat hienosti esille. Konttila ja Muhonen ovat tehneet jälleen hienoa jälkeä!

Tässä vielä nuoremman villasukkalapsen (9 v.) kommentit sarjakuva-albumista: "Hyvä, kiinnostava kirja. Hauska tarina ja hienot kuvat. Hauskat yllättävät käänteet. Tykkäsin kovasti." Tähtiasteikolla 1-5 häneltä irtosi 4 tähteä. Myös vanhempi villasukkalapsi (11 v.) oli samoilla linjoilla, tykkäsi ja antoi saman verran tähtiä. Tarina toimii siis monen ikäiselle lukijalle.

Sitaattikunniamaininnan saa (näin influenssakautena ajankohtainen tohtorin diagnoosi):

Tilanne on selkeä: Brunolla on keskiärhäkkä kurkunpään törähdys. Lääkityksenä lepoa sekä vaimentavaa troppia.

Helmet-lukuhaaste 2018: 11. Kirjassa käy hyvin. (Tätä haastekohtaa en halunnut käyttää mihinkään romaaniin koska haluan välttää kaikenlaisia juonipaljastuksia. Lapsille suunnatuissa kirjoissa käy usein hyvin, joten siksi tuntui "turvalliselta" valita kyseinen haastekohta tämän kirjan kohdalla.)