Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni

Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni

WSOY:n äänikirja, 2015

5 cd-levyä, kesto n. 5 h 30 min
Lukija: Jukka Pitkänen

Kuunneltu: 1.2.2018

Mistä: kirjastosta

Työkaveri kehui Skiftesvikin kirjaa ja edellisestä äänikirjakokeilusta rohkaistuneena päätin kokeille miten Valkoinen Toyota vei vaimoni sujuu kuunneltuna. En muista lukeneeni Skiftesvikiä aiemmin, mutta suunnitelmissa kyllä on ollut lukea, onhan hän kotoisin naapurikunnasta.

Joni Skiftesvik saattelee vaimonsa kotipihalla odottavaan valkoiseen taksiin. Puoliso Hilkka on odottanut pitkään uutta sydäntä ja vihdoin edessä on matka Helsinkiin suureen sydämensiirto-operaatioon. Jonin omakaan olo ei ole kaksinen, kivut rinnassa yltyvät ja pian sekä mies että vaimo makaavat sairaalassa, toinen Helsingissä, toinen Oulussa. Samalla kun jännittää vaimon leikkauksen onnistumista ja siitä selviämistä sekä odottaa oman voinnin kohenemista ja oireiden syiden selviämistä tulee miettineeksi ja muistelleeksi omaa elämää, sen vasta-aallokoita ja myötätuulia.

Skiftesvik kuvaa kirjassaan tähänastisen elämänkaarensa pienin palasin. Pariskunnan molempien osapuolten vakavat sairastumiset toimivat kuin lähtölaukauksena tai kehyksenä, jonka ympärille tarina kiertyy. Skiftesvik kertoo lapsuudestaan, opiskelustaan, toimittajan työstään, perheen perustamisesta, siirtymisestään täyspäiväiseksi kirjailjaksi ja perheen suuresta menetyksestä, pojan kuolemasta. Tunnelma vaihtelee hauskoista sattumuksista harmiin, suruun ja onnen hetkiin. Kerrontaa värittää merelliset termit sillä meri, laivat ja purjehtiminen on ollut läsnä Skiftesvikin elämässä lapsuudesta asti. Pidin kovasti Skiftesvikin tiiviistä ja samaan aikaan tunnelmallisesta kerronnasta. Esimerkiksi seuraava pätkä upposi syvälle sydämeen, samalla kuvaus lämmitti kauneudellaan ja viilsi haikeudellaan:

     Kesä vei vanhetessaan voikukista keltavärin ja pojat olivat haikeina. Pian he huomasivat uuden leikin: kukkien haituvapalleroita oli mukava puhaltaa letoon. Kun tuuli kävi, he puhalsivat, ja haituvat matkustivat suurina parvina vaaran rinnettä alas. Pojat juoksivat riemuissaan, keräsivät kukkia lisää ja pullauttelivat puhureita suustaan antaen kyytiä haituville. He hyppivät, löivät käsiään yhteen ja yrittivät vangita kukkien lentäviä siemeniä. Mutta poikien pettymykseksi ne eivät olleet ulottuvilla pitkään vaan matkustivat sinne, mihin kaikki maailman voikukan haituvat matkustavat, pikkupoikien ulottumattomiin.

Vaikka Skiftesvik hetkittäin harppoo vähän liikaa aiheesta toiseen, menee joissain asioissa liikaa yksityiskohtiin tai arvostelee esimerkiksi vanhoja yhteistyökumppaneitaan melko kipakasti on tarinan tunnelma pääasiassa vahva, tiivis, lämmin ja levollinen. Perheen tärkeys paistaa läpi Skiftesvikin kerronnasta ja hän puhuu perheestään samoin kuin lapsuudestaan Martinniemessä vahvasti tunteella. Skiftesvikin kuvaus toimittajan työstä puolestaan oli kiinnostavaa luettavaa, miten lehtitalo ja toimitus pyöri ennen tai kuinka levikki saattoi joissain kunnissa olla yli 100 %...

     - Eihän siinä ole mitään ihmeellistä. Emäntä ja isäntä tilaavat kumpikin oman lehden, ettei tule tappelua.
     Nyökyteltiin, naureskeltiin ja viisasteltiin lisää.
     - Ristijärviset isännät ovat tunnetusti tavaransa päälle ja riitaisaa sakkia, ei ne lainaa lehteään kenellekään. Oma se olla pitää.

Jukka Pitkänen sopii kirjan lukijaksi erittäin hyvin. Hänen äänensä sopii yhteen Skiftesvikin rauhallisesti, paikoin jopa verkkaisesti etenevän tarinan kanssa. Tarinan paikasta ja ajasta toiseen hyppivän kerronnan vuoksi kirja soveltui hyvin kuunneltavaksi myös pätkissä. Valkoinen Toyota vei vaimoni on taidokas kokoelma tunnelmia monilta vuosikymmeniltä, ajan kuvausta, miehen sielunmaisemaa, pelkoa ja huolta puolisonsa puolesta, menetetyn lapsen ikävää, rakkautta perheeseen, kotiseutuun ja työhön.  Skiftesvikin esikoisteos Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja täytyy lukea miehen tuotannosta seuraavaksi.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Laivanlastaajan pojasta, kivikkorantojen kiertäjästä, isänsä ikävöijästä, oli tullut kirjailija.

Sekä:

Heillä täytyi siintää silmien edessä jotakin, mikä pani uurastamaan, päättelin.

Helmet-lukuhaaste 2018: 42. Kirjan nimessä on adjektiivi (valkoinen)