Sivut

07 tammikuuta 2018

Kooste kirjavuodesta 2017



Mietin teenkö ollenkaan koostetta viime vuoden luetuista, mutta tästä on tullut jo tapa ja on kiva pistää kirjavuosi pakettiin ennen uuden alkua. Puhumattakaan siitä, että listojen tekeminen on hauskaa. Tässä kirjavuoden 2017 lukuja:

  • 39 luettua kirjaa. Tavoitteeksi olin merkinnyt 50 kirjaa, en edes muista milloin olisin lukenut määrällisesti näin vähän kirjoja. Aikaa on mennyt muuhun kuin lukemiseen, mutta vuodelle 2018 aion järjestää enemmän aikaa lukemiselle. Lukeminen on kuitenkin henkireikäni ja suoranaista terapiaa kiireisen arjen vastapainoksi.
  • 14184 sivua (Goodreadsin mukaan).
  • 12 kotimaista, 27 ulkomaista.
  • Miesten kirjoittamia 19, naisten kirjoittamia 21 (yhdessä kirjassa useampi tekijä).
  • Faktaa 5, fiktiota 33, siltä väliltä 2 (Kalle Päätalon Nälkämäki ja Antti Hyryn Uuni).
  • Kirjojen alkuperä jakautui seuraavasti: kirjastosta lainattuja 27, lahjakirjoja 3, kirjablogikaverilta saatuja 1, itse ostettuja 4, pyydettyjä arvostelukappaleita 1 ja ystävältä lainattuja 3.
  • Vuonna 2017 julkaistuja uutuuksia 8.
  • Minulle uusia, aiemmin lukemattomia kirjailijoita 17 (esimerkiksi Anthony Doerr, Andrew Michael Hurley, Siri Pettersen).
  • Perinteisiä kirjoja 37, e-kirjoja 2 sekä vaivainen yksi yritys kuunnella äänikirjaa (puhelin nakkasi pois kuuntelusta toistuvasti enkä enää päässyt hyppäämään kohtaan, johon jäin. Jatkoin perinteisenä kirjana).
  • Luin kaikki kirjat suomeksi.
  • En edelleenkään ole hyvä jättämään kirjoja kesken, mutta ainakin Johanna Holmströmin Sulje silmäs pienoinen jäi ainakin toistaiseksi kesken.

Osallistuin muutamaan lukuhaasteeseen. Suoritin Iin kirjaston kesän lukuhaasteen (5 kirjaa), Halloween-lukuhaasteen (2 kirjaa) ja marraskuun lukuhaasteen (1665 sivua). Kirjallinen maailmanvalloitus etenee todella hitaasti, vain 3 uutta maata tuli valloitettua (Zimbabwe, Viro, Saint Vincent ja Grenadiinit). Blogissani on keskeneräisille ja suoritetuille haasteille omat välilehtensä, sieltä löytyy tarkempaa tietoa haasteista.

Omista lukuprojekteista sain luettua loppuun lapsuudensuosikkini Viisikot. Stephen King-projektini eteni niin, että pääsin viimein lukemaan hänen uusimmat suomennetut kirjat tuoreeltaan. Mahtavaa! Projektini jatkuu, sillä olen lukenut suurimman osan Kingeistä aeb (aikaan ennen blogia). Haluan tuoda blogiini loputkin Kingin tuotannosta, ainakin suomennetut teokset, mutta myös todennäköisesti ne muutamat suomentamattomat romaanit. Suosikkikirjailijan kirjoja ei voi lukea liikaa ja onneksi Kingin tuotanto on sen verran laaja, että lukemista riittää.


Sitten kirjavuoden 2017 huippuhetkiin. Vuoden paras oli armoton ja upea Beth Lewisin Suden tie.

http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/11/beth-lewis-suden-tie.html


Top 10 -listalle ylsi Lewisin kirjan lisäksi seuraavat (kuvat toimivat linkkeinä kirjojen arvioihin):

http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/01/anthony-doerr-davidin-uni.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/05/siri-pettersen-odininlapsi.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/07/angela-sommer-bodenburg-pikku-vampyyri.html
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/07/neil-gaiman-coraline-varjojen-talossa.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/12/elina-rouhiainen-muistojenlukija.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/12/stephanie-garber-caraval-seka.html 
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/10/stephen-king-mersumies.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/10/j-r-ward-koston-rakastaja.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/01/ransom-riggs-kolkko-kaupunki.html


Top 10 -listalle oli tunkua, monta upeaa kirjaa piti tiputtaa ulkopuolelle. Toivottavati myös alkanut kirjavuosi 2018 tuo mukanaan upeita lukuelämyksiä! En ole tehnyt mitään varsinaisia lupauksia uudelle kirjavuodelle, mutta aion kokeilla taas e- ja äänikirjoja (yksi on jo kuuntelussa) ja tavoitteena olisi lukea ainakin yksi kirja englanniksi. Ranskaksi lukemisesta haaveilen myös, mutta se olisi jo haastavampaa. Osaisiko joku vinkata jotain "helppoa" ja lyhyttä ranskankielistä kirjallisuutta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti