Kalle Päätalo: Tammerkosken sillalla

Kalle Päätalo: Tammerkosken sillalla

(Iijoki #12)

Gummerus, 1982

672 sivua

Luettu: 6.1.2018

Mistä: lahja

Edellinen lukemani Päätalo, Nälkämäki, oli pieni hyppäys pois varsinaisesta Iijoki-sarjasta, nyt on aika palata takaisin varsinaiselle reitille ja sarjan 12. osan pariin.

Ennen lähes viisivuotiseksi venyneen sotaväkiaikansa päättymistä Kalle kihlautuu ja avioituu kirjekaverinsa Lainan kanssa sekä hoitaa sijoitusyksikkönsä Siiranmäen vankileirin talouspuolta aina leirin siirtämisestä Kannakselta Ihakselan parakkikylään ja leirin purkamiseen asti. Taivalkosken Jokijärvi ja lapsuudenkoti jäävät taakse kun Kalle reppuineen siirtyy Tampereen kupeessa sijaitsevaan Messukylään. Armeijan jälkeinen elämä asumisjärjestelyineen ei kuitenkaan ole ihan sitä mistä Kalle on itsekseen haaveillut.

     Ja minullahan oli nyt oma perhe! Ei tosin vielä muuta kuin vaimo, mutta joka tapauksessa siteeni kotiin ja kotiväkeeni olivat katkeamassa. Oli tullut aika, lopultakin, että saisin nousta omille jaloilleni, opetella elämään vaimokseni vihityn, mutta tosiasiassa minulle vielä varsin vieraan naisen kanssa samana kattilakuntana. Enpä ollut ennen sotia osannut kuvitella, että joutuisin aloittamaan oman perhe-elämäni aikana, jolloin koko Suomi on hävittyjen sotien jälkeen sekasortoisessa tilanteessa! Itsekään en ollut enää terve mies. Olin haavoittumisteni seurauksena pudonnut B2-luokkaan, eli olin lievästi invalidi.

Päätalo kuvaa taitavasti murroksessa elävän Suomen tilaa, armeijan arkea ja sitä kaaosta, jossa suomalaiset elävät kun sota Neuvostoliittoa vastaan on lopussa ja kun vastassa on uusi vihollinen, entiset aseveljet eli saksalaiset. Evakkoon on jouduttu kuka minnekin, perheet ovat hajallaan eikä evakosta palatessa ole varmuutta onko lainkaan kotia johon palata. Kaikesta on pula, kaikki on aloitettava alusta. Armeijassa tehdään edelleen mitä käsketään, vaikka osa tehtävistä turhauttaa ja byrokratian pyörien tai ainakin ylempien käskyttäjien mielivallan alle on helppo pyörähtää. Lopulta kiltin ja kuuliaisen Kallenkin kamelinselkä katkeaa kun hän puolikuolleena väsymyksestä saa tarpeekseen ja jättää kenttäkeittiön toimittamisen puolitiehen.

Myös Kallen avioliitto tarjoaa kiinnostavan ajankuvan. Lähes puolitutut päätyvät solmimaan avioliiton kirjeenvaihdon sekä ehkä muutaman tapaamisen perusteella ja opettelevat tuntemaan toisensa vasta papin aamenen jälkeen. Olisi kiinnostava tietää kuinka paljon tällaisia nopeita avioliittoja solmittiin, kuinka moni niistä oli onnellisia liittoja ja kuinka moni päättyi eroon.

Kirjan tapahtumat ovat kiinnostavia, mutta tarina ei etene niin sujuvasti kuin aiemmat osat. Kirjan suurin ongelma liittyy alussa mainitsemaani Nälkämäki-kirjaan, joka ajoittuu Tuulessa ja tuiskussa ja Tammerkosken sillalla -kirjojen väliin olematta kuitenkaan osa sarjaa (Nälkämäki on julkaistu vuonna 1967 ennen kuin Päätalo on aloittanut Iijoki-sarjaansa, kirjan päähenkilö on Päätalon itsensä sijaan nimetty Matti Liekoksi). Nälkämäki tuntuu sekoittaneen Päätalon ajankuvauksen ja kerronnan rytmin, hän joutuu selittämään, hyppimään ja kertaamaan asioita ja välillä hän lainaa pitkät pätkät Nälkämäkeä (tästä syystä aiemmin mainitsemani surkuhupaisa kenttäkeittiön luovutuskin tulee luettua uudelleen). Välillä tuntuu, että Päätalolla on ollut hankaluuksia sovittaa nämä teokset omiksi itsenäisiksi kirjoiksi. Olisi voinut olla parempi jättää Nälkämäki lukematta, mutta toisaalta siinä oli niin paljon tapahtumia, joita lukematta olisi Tammerkosken sillalla saattanut tuntua entistäkin sekavammalta. Toivottavasti seuraava osa etenee selkeämmin. Sekavuudesta ja harppomisesta huolimatta pidin kirjasta paljon.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Toivotaan että saahaan vielä maalimassa kunnon vaatekerta päällemmä ja syyvä röyhtäillä asti!

- - -

Päätin osallistua ensimmäistä kertaa Helmet-lukuhaasteeseen, jossa on 50 eri aihealuetta ja lukuaikaa vuosi. Katsotaan kuinka monta kohtaa saan täytettyä. Tammerkosken sillalla -kirjan laitan kohtaan 1. Kirjassa muutetaan.