Kirsti Kuronen: Paha puuska
Karisto, 2015
75 sivua
Luettu: 15.3.2015
Mistä: kirjastosta
Kirsi kirjoitti blogissaan Kirsti Kurosen Pahasta puuskasta niin vakuuttavasti, että en empinyt hetkeäkään lainapäätöksen kanssa kun kirja oli tarjolla kirjaston uutuushyllyssä. Kynnys kirjan aloittamiseen oli suuri, sillä itsemurha on minulle aiheena vaikea.
Paha puuska nimittäin kertoo runomuodossa kahdeksasluokkalaisen Hillan sanoin siitä, kuinka hänen vuotta nuorempi veljensä Lauri menee seitsemännen luokan ensimmäisen koulupäivän jälkeen junan alle. Tappaa itsensä. Yksi elämä päättyy, monen muun elämä vammautuu. Tapahtuma jättää ikuisen jäljen jäljelle jääneisiin.
syksy talvi kevät
hälläväliä kaikki
paitsi Laurin pään ymmärtäminen:
pakko selvittää, kysellä, tietää
miksi helvetissä, miksimiksimiksi?
ei yhtäkään järkevää vastausta,
pelkkä ruma ja pusertava turhuus
miettikää, turhuus!
Uskoin kirjan herättävän vahvoja tunteita, mutta en tiennyt varautua näin järisyttävään lukukokemukseen. Ei riittänyt, että luin kirjaa kyyneleet silmissä vaan itkin kunnolla, kyyneleet vyöryivät vapaina pitkin poskia. Kuronen ei kirjoita korulauseita vaan saa yksinkertaisiin, paikoin puhekielellä kirjoitettuihin Hillan lauseisiin niin paljon tunnetta, että lukija pakahtuu. Synkkyydestä huolimatta Hillan ja Laurin tarinassa on pilkahdus lämpöä, toivoa ja iloa. Kirjassa on yliluonnollinen elementti, joka ensin hätkähdyttää, mutta joka kuitenkin asettuu sulavasti paikalleen tarinaan.
Jokainen lukija kohtaa kirjan omalla tavallaan, oma elämänkokemus ja historia takanaan. Oli tausta minkälainen tahansa en usko, että Paha puuska jättää ketään kylmäksi. Tämän kirjan soisi tulevan luetuksi kouluissa, antaa sen herättää ajatuksia, keskustelua. Voi kunpa yksikin lopullinen paha puuska olisi vältettävissä. Juna, ase, köysi, lääkkeet, rekka, partaterä. Teini, aikuinen. Mikä tahansa väline tai ikä, lopputulos on sama.
Sanat eivät riitä kuvaamaan tämän kirjan herättämiä tuntemuksia. Lukekaa itse. Se vie vain hetken, mutta ajatusten kanssa saa takuulla painia pitkään.
Sitaattikunniamaininnan saa:
kauhua ei voi puhua, se vyöryy
se änkeytyy, se peittää
Upea kirja, hienoa että luit ja kirjoitit tästä! Toivottavasti kirja löytää runsaasti lukijoita.
VastaaPoistaKirsi, hieno kirja tosiaan! Kiitos itsellesi vinkistä :) Useita lukijoita toivon minäkin tälle kokoaan suuremmalle teokselle.
PoistaOlen kyllä täysin samaa mieltä tuosta, että tätä pitäisi luetuttaa kouluissa! Laiskatkin lukijat kyllä jaksaisivat nämä vähäiset sivut tavata läpi. Luin tämän jo jokin aika sitten, mutta piti kerätä voimia blogitekstiä varten.
VastaaPoistaMaija, jospa joku opettaja ottaisi vinkistä vaarin! Vähän sivuja, paljon painavaa asiaa. Minun taas oli pakko saada postaus heti ulos, en sitten tiedä oliko se kovin hyvä ratkaisu. Ehkä pidempään pureskeltuna olisin osannut kommentoida kirjaa yksityiskohtaisemmin, mutta nyt oli pakko vetää tunteella.
PoistaOho, vaikuttaa todella voimakkaalta kirjalta. Otan nimen ylös, pitänee etsiä jostain. Ja lukea yksin jossain komerossa, että voi vapaasti päästää itsensä "irti".
VastaaPoistaElegia, toivottavasti sinäkin tykkäät. Tai no tykkäämisestä puhuminen tämän kirjan yhteydessä kalskahtaa ikävältä. Toivottavatsi lukukokemus on hyvä ja vahva sinullekin
PoistaEn tiennytkään, että Kirsillä on blogi, vaikka olen häneltä lukenut Ammeiden aika ja Väärää verta, kiitos vinkistä.
VastaaPoistaItsemurha on rankka aihe, mutta on hyvä, että siitä voidaan puhua: se ei saa olla tabu. Kiitos tästä <3
Leena, viittasin postaukseni alussa Kirsi Hietasen blogiin Kirsin kirjanurkka, en Kirsti Kurosen blogiin :) Kurosen blogista minulla ei ole valitettavasti tietoa.
PoistaOle hyvä <3