Jennifer Egan: Sydäntorni

Jennifer Egan: Sydäntorni

Tammi, 2014 (2013)

346 sivua

Suomentanut: Heikki Karjalainen

(The Keep, 2006)
Luettu: 17.3.2015
Mistä: oma ostos

Mainitsin aiemmin, että lomalukemisekseni valikoitui kaksi kirjaa, tässä niistä toinen. Itse asiassa luin lopulta suurimman osan kirjasta koti-Suomessa, mutta aloitin tämän Teneriffalla. Nautin auringosta hotellin parvekkeella kun päänsisäinen kuvitustutkani alkoi piipata, huomasin nimittäin alhaalla allasalueella suuren kukkapensaan, jonka väritys oli kuin suoraan Sydäntornin kannesta. Kävimme syömässä ja sen jälkeen piti sulatella hetki ruokaa eli ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kuvaamaan. Saatoin herättää pientä ihmetystä muissa lomalaisissa kykkiessäni puskassa puhelin ja kirja kädessäni (puhumattakaan muiden lukevien lomalaisten vaanimisestani, piti tehdä monta uintimutkaa, että näin mitä kukakin altaan laidalla aurinkotuoleissaan luki!). En kuulemma nolostuttanut perhettä, ovat tainneet jo tottua kuvien räpsimiseeni ;)

Danny King on ajautunut New Yorkissa ongelmiin ja maisemanvaihdos olisi enemmän kuin paikallaan. Dannyn serkku Howie, nykyään Howard, tarjoaa sopivasti työtä linnansa restaurointiprojektissa ja lupaa maksaa Dannylle myös matkat linnaansa. Vaikka serkkujen tiet erosivat lapsuudessa ikävissä merkeissä päättää Danny ottaa tarjouksen vastaan ja matka jonnekin Itä-Euroopan perukoille voi alkaa. Kaiken yllä häilyy salaperäinen minäkertoja Ray, joka ottaa puheenvuoron silloin kun haluaa. Danny on riippuvainen sähköisistä yhteyksistä, netistä ja puhelimesta, mutta linnan muurien sisäpuolella hän joutuu pärjäämään ilman, keskittymään itseensä, Howieen ja hänen perheeseensä, muihin työntekijöihin sekä linnaan ja sen värikkääseen historiaan. Missä maassa linna sijaitsee, miksi Danny on kutsuttu paikalle, muisteleeko Howard menneitä, mikä uima-altaan pinnan alla väreilee ja kuka katselee sydäntornin ikkunasta? Onko kaikki vain kuvitelmaa?

Danny sytytti lampun ja valaisi heikolla valolla pimeyttä: kiviseinät, liukkaat kivilattiat. Liikettä seinänvierillä. Danny huomasi hengityksensä muuttuneen nopeaksi ja läähättäväksi ja yritti rentoutua. Pelko oli pahasta. Pelko päästi sisään madon.

Kaksi linnaa, ensimmäinen on vanha oikea linna ja toinen on vankila, jossa Ray suorittaa tuomiotaan sekä kirjoituskurssia, jota vetää houkutteleva Holly. Molemmissa paikoissa tarvitaan ajatuksen mahtia, mielikuvituksen voimaa. Molempien sisällä haaveillaan vapaudesta, linnassa Howien unelmana on sähkölaitteista vapaa hotelli, vankilassa taas vapaus avata ovia, tehdä mitä haluaa. Kiven sisällä kaikki muuttuu. Mielen ja yksilön vapaus toistuu pitkin tarinaa ja on yksi tarinaa kannattelevista teemoista.

Sydäntorni oli lukukokemuksena kuin kengurubensaisella tai muuten vain käyntiongelmaisella autolla ajo vieraassa kaupungissa. Välillä matka sujuu tasaisesti, mutta risteyksestä liikkeelle lähtiessä edetään pomppien tai syöksähtäen eteenpäin. Vauhti kiihtyy, kuski innostuu, tulee pidempi tasainen suora ja taas töksäytetään risteykseen. Koko ajan niskavilloissa tuntuu pikkuisen outo olo, ei nyt ihan eksynyt, mutta sellainen pikkuisen hämmentynyt, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää. Tiedättehän? Varsinkin minäkertoja Ray ja kirjan kansikuva vaivaavat.

Jokaisessa tarinan henkilössä on omat outoutensa, heitä ja heidän motiivejaan epäilee vuorotellen. Egan kieputtaa tarinaa urakalla, lopussa minäkertojakin vaihtuu ja tarina muuttaa jälleen kerran suuntaansa. Toisaalta suunnanvaihdos on selkeä, toisaalta se tuntuu jo hiukan teennäiseltä. En voi sanoa kirjan olleen huikea elämys tai vuoden sytyttävimpiä kirjoja kuten kannessa kehutaan, hengästyttävä voisi kuvata lukukokemusta parhaiten. Eganin kerronta on selkeää ja sujuvaa,  joten myös suvantopaikoissa jaksaa pysytellä kyydissä. Kirjassa oli useita hienoja kielikuvia, jotka piristivät ja ihastuttivat lukemista. Kirja aiheutti myös muutamia vilunväreitä. Mielenkiintoinen kirja.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Väsymys valui häneen joka puolelta niin lämpimänä ja ällöttävän makeana, että sen tiesi olevan epäterveellistä ja siksi entistäkin himottavampaa.

Lisäksi kirja onnistui puhuttelemaan minua henkilökohtaisella tasolla:

Minun hommani, ainoa hommani, on pitää tytöistä niin hyvää huolta, että heidän elämällään on jotain merkitystä.

sekä:

Kolmekymmentäkolme vuotta kovaa kulutusta, mutta tässä sitä ollaan.

Dannya lainaten sanoisin, että alto!


Sydäntorni on saanut paljon blogisavuja, tässä muutamia sydäntorniin kiivenneitä (lisää linkkejä heidän postauksissaan): Kaisa Reetta T., Kirjasirkus, Lumiomena, Opuscolo - Kirjasta kirjaan.