Sivut

19 helmikuuta 2015

Kalle Päätalo: Ahdistettu maa



Kalle Päätalo: Ahdistettu maa
(Iijoki #7)
Gummerus, 1995 (1977)
648 sivua
Luettu:  18.2.2015
Mistä: kirjastosta


Jos kaksi peräkkäistä kirjaa osoittautuu pettymykseksi tarvitaan käyttöön järeät aseet, kolme hutia olisi jo katastrofi ja enteilisi todennäköisesti lukujumia. Onneksi Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemäs osa oli lainattuna, nappasin sen luettavakseni siitäkin huolimatta, että eräässä keskustelussa sitä varoiteltiin edeltäviä osia haastavammaksi.

Kalle astuu vapaaehtoisena asepalvelukseen 29.12.1939 Korian pioneerikoulutuskeskuksessa yhdessä kaverinsa Toivo Räisäsen kanssa. Kurista ja järjestyksestä ei tingitä, mutta sota näkyy vaatteiden ja ruoan puutteena, hiuksiakaan ei alokkailta leikata. Pioneeritöiden ja ilmahälytysten täyttämä arki katkeaa eräänä maaliskuun alun iltayönä kun Kallen komppania jättää varuskunnan ja lähtee hiihtämään varusteet mukanaan. Mäkelän metsään pystytetystä leiristä Kallen ja kumppaneiden matka jatkuu lopulta mutkien kautta Petsamoon siltatöihin, Kalle pääsee käymään myös Jäämeren rannalla sijaitsevassa Liinahamarin satamassa ennen kuin komppania kuljetetaan Savukoskelle. Sota on päättynyt, mutta tunnelma on edelleen jännittynyt, odottava. Euroopassa kuohuu eikä Suomen asema Norjan valloittaneiden saksalaisten ja toisella puolella olevien venäläisten välissä tunnu turvatulta.

     Yritimme puhua keskenämme mutta sanat olivat hakemisessa. Myös komppanian toisen puolikkaan miehet oleilivat salin puolella vähä-äänisinä. Suojeluskuntatalon hämärtyvissä tiloissa tuntui ilmassa kysymys: Minkä vuoksi kaksi joukkuetta oli viety palvelukseen niin äkkiä...? Ja miinakuorman kanssa!
     Näyttämön puolella painostava tunnelma lisääntyi entisestään, kun muonittaja sanoi keskiyön lähetessä:
     - Ei poikia viety tavallisiin santsiharjotuksiin... Ilmassa haiskahtelee semmosia tuntoja.
     Tiesin että muitakin kuin minua olisi haluttanut kysyä, mitä Petäjistö sanoillaan tarkoitti. Tosin sakeaverisinkin meistä sen tiesi, ei vain halunnut päästää aavistelujaan julki. Oli helpompaa ajatella, että oli ehkä ainoa levoton ja pelokas mies komppaniassa ja siksi mahdollisesti väärässä... 

Viihdyin hyvin Jokijärven kauniissa maisemissa seuraten Päätalon perheen, heidän läheistensä ja muiden kyläläisten elämää ja kieltämättä minua jännitti miltä eri ympäristö uusine ihmisineen tuntuu, mutta turhaan. Kalle on edelleen se sama Kallioniemen poika, ujo ja ahkera, mutta myös itsenäisempi ja itsetunnoltaan vahvempi. Hän oppii pitämään paremmin puolensa ja uskaltaa sanoa vastaan. Sanotaan, että armeija tekee pojasta miehen ja siltä se myös Kallen kohdalla vaikuttaa, toki myös sota pakottaa aikuistumaan. Välillä Kalleen iskee pelko, epävarmuus ja alakulo, mutta kirjeenvaihto kotiväen ja erään Lailan kanssa ilahduttaa. Pioneeritöiden lisäksi Kalle kunnostautuu keittiöhommissa, kokemattomasta "keittiöpossusta" kasvaa etevä muonittaja eli keittiömestari. Tärkein työväline, Jäävuoreksi ja sittemmin Tulivuoreksi nimetty kenttäkeittiö aiheuttaa huolta, mutta onneksi se ei lopulta ole aivan toivoton kapistus. Työnsä ansiosta Kalle pääsee myös ikuistetuksi kavereidensa Lauluja ja muistoja -vihkoihin:

PIONEERIN RUKOUS
Pataljoonamme Komentaja joka asut Rovaniemellä. Pyhitetty olkoon Sinun nimesi päiväkäskyissä ja tapahtukoon Sinun tahtosi niin täällä komppaniassa kuin Rovaniemelläkin. Anna meille tänä päivänä Kalle Päätalon kautta meidän sokeri- ja voiannoksemme, vanikkamme ja säilykepurkkimme. Kiellä kuitenkin huoltopäällikköäsi toimittamasta Päätalon Kallelle promitäydennystä, viimeistään vähää ennen kuin alat myöntää lomia. Anna meille anteeksi meidän kärymme niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka aina munivat niin, että emme saa edes iltalomaa. Äläkä johdata meitä jängälle harjoituksiin niin usein, vaan päästä meidät lomalle, sillä Sinun on voima ja kunnia lyöttää meitä maahan nyt, mutta ei iankaikkisesti.

Sotilaiden täyttämät vihkot ja armeijahuumori olivat sopiva kevennys tarinaan. Armeijahuumori tuntuu olevan täysin oma (musta ja vahvasti navan alle menevä) lajinsa ja varsinkin Suomen epävakaassa tilanteessa se on varmasti auttanut kestämään henkistä painetta.

Ahdistetussa maassa esiintyvistä sanonnoista on pakko mainita "särjen paistattaminen" eli toistensa tuijottaminen tiukasti silmiin, jonka kuulin ensimmäistä kertaa päivä tai kaksi ennen kuin törmäsin siihen tässä kirjassa, melkoinen sattuma. Toinen lausahdus, [h]yvä hyvä, sanoivat lapset ja taputtivat suurija karvasija kämmenijään, oli tutumpi, se on ilmeisesti jonkinlainen lentävä lause, jonka alkuperästä ei ole selvyyttä.

Oli mielenkiintoista lukea minkälaista Suomen puolustusvoimissa oli sodan aikana Päätalon silmin koettuna. Sotilasarvot menivät mielessäni iloisesti sekaisin, mutta muuten armeijasanasto ei häirinnyt eli vaihto tukkilaissanastosta armeijasanastoon tapahtui sujuvasti. Pidin kirjasta, mutta kieltämättä kaipaan vielä Kallioniemelle. Olen kuitenkin edelleen vahvasti koukussa sarjaan. Helpotus ja huokaus, täsmälääke toimi, lukujumi torjuttu!


Sitaattikunniamaininnan saa:

Taivas oli pilvessä, ja me soppaa jakavat keittiömiehet häärimme kuin keskiyön peikot soppakanuunamme ympärillä jonon lipuessa pimeän pihamaan suunnasta ohitsemme.
  

Kai Hirvasnoro kritisoi, Karoliina Timonen koki raskaana ja Maija yllättyi positiivisesti.

2 kommenttia:

  1. Hattua nostan kyllä tälle sinun Iijoki-lukuprojektille. Olet hyvin edennytkin, vaikka tässähän näitä osia vissiin piisaa joksikin aikaa. Ei heti lopu kesken. Ei myöskään kirjasta sivut tämän järkäleen perusteella :D

    Mielenkiinnolla luen näitä arvioita, mutta luulen että itse skippaan sarjan suosiolla. Tosin luonnollisesti pidätän oikeuden kääntää takkiani, jos vaikka maailmasta yhtäkkiä loppuu lukeminen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hatun nostosta Elegia :D Kyllä näissä tosiaan riittää lukemista hetkeksi, vielä on 19 osaa ja monen monta sivua jäljellä! Ei tämä sarja varmasti kaikkiin iske, mutta minä olen viihtynyt Kallen seurassa oikein mainiosti! Hih, eihän sitä tiedä vaikka innostuisit jossain vaiheessa lukemaan näitä tai jotain muuta Päätalolta ;)

      Poista