Ari Väntänen: Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta
Like, 2014
432 sivua
Luettu: 11.9.2014
Mistä: pyydetty arvostelukappale
Hihkaisin riemusta kun huomasin Liken julkaisevan Apulannasta kertovan kirjan. Apulannalla on ollut paikka sydämessäni Attack of the A.L. People -levystä eli vuodesta 1995 asti. Roihuavinta Apis-rakkauteni oli bändin kolmen ensimmäisen levyn aikana, sittemmin se on tasaantunut sellaiseksi tasaisesti sykkiväksi tunteeksi. Kun Apulantaa soitetaan radiossa kulkevat kylmät väreet (hyvät sellaiset) selkärankaani pitkin. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä luenko Väntäsen kirjaa. Näistä taustoista johtuen arvioni ei siis voi olla täysin objektiivinen vaan vahvasti tunteiden värittämä.
Yli kahteen vuosikymmeneen mahtuu paljon. Keväällä 1991 Toni Wirtanen ja Antti Lautala kohtaavat koulun diskossa (Obbe! Pokopoko! Obbe! Pokopoko!) ja päättävät perustaa yhdessä bändin. Kokoonpano hakee muotoaan kunnes heinäkuussa 1991 Antin takapihalla teltassa käydyn juttutuokion myötä mukaan astuu rumpaliksi Antin ystävä Simo "Sipe" Santapukki. Vielä nimeämätön bändi on valmis aloittamaan pitkän ja vaiherikkaan voittokulkunsa. Väntänen kuvaa bändin taipaleen alusta nykyhetkeen saakka antaen puheenvuoron niin nykyisille kuin myös entisille bändin jäsenille ja muille bändiin läheisesti liittyville henkilöille. Kirjasta selviää bändin historian päälinjojen lisäksi monia mielenkiintoisia yksityiskohtia: mikä on levyjen kansissa oleva mystinen Mikhon hyväksymä -leima, mitä erikoista "instrumenttia" Tuukka Temonen soittaa Mikä ihmeen Apulanta? -levyllä Amanda "Mandy" Gaynorin ollessa vielä basistina, miten Apulannan PR-asioita hoitaneen Katja Ståhlin tuli otsikoida sähköpostiviestinsä saadakseen bändin jäsenten huomion, mitä tehtiin Terminointialueella, mitä tarkoittaa demambaloida tai mikä on Apulannan historian laajimmalle levinnyt uutinen. Kirjassa on myös paljon valokuvia, otteita erilaisista artikkeleista, piirustuksia, pieniä muistiinpanoja ja suttauksia sekä kirjan lopussa bändin diskografia.
Kirjan nimi on hyvin apulantamainen, mutta se voisi helposti taipua (ja mielessäni usein taipuikin) myös muotoon Apulanta - Kaikki yhdestä parhaasta. Sillä sellainen se on. Kirjan perusteella Apulannasta jäsenineen saa tietyllä tavalla nöyrän, mutta myös muita kumartelemattoman ja erittäin tunnollisen ja työteliään vaikutelman. Menestyksen eteen on tehty paljon työtä eikä sen saavuttamisen jälkeenkään olla jääty tuleen makaamaan vaan bändiä on viety määrätietoisesti eteenpäin. Virheistä on opittu ja bändin eteen on oltu valmiita tekemään kipeitäkin ratkaisuja, joista ulospäin näkyvimpiä ovat olleet jäsenmuutokset. Pakko myöntää, että minulle Tuukka Temosen lähtö bändistä tuntui isolta iskulta, niin vahvaksi trioksi Toni, Sipe ja Tuukka oli muodostunut. Jäsenmuutokset ovat kuitenkin tuntuneet onnistuneilta. Tonista ja Sipestä, bändin koossa pitävästä kaksikosta, huokuu vahva rakkaus musiikkiin, musiikin tekemisen ilo, rentous ja turhan pönötyksen puuttuminen.
Kirjan lukeminen oli yhtä nostalgiaryöppyä, tuttuja biisejä ja levyjä, muistin jopa nähneeni muutamat kirjaan liitetyistä artikkeleista aikoinaan lehdistä. Harvaa tietokirjaa tulee luettua yhtä ahmimalla kuin tätä. Yksi ristiriita/virhe silti pisti silmiini. Väntänen mainitsee yhdessä kohdassa kirjaa, että Toni ja Antti tapasivat toisensa ja sopivat bändin perustamisesta keväällä 1990 kun taas esimerkiksi Apulannan kotisivujen historiikissä ajankohdaksi mainitaan kevät 1991. Kirjassa on kuitenkin niin paljon asiaa, että ei ole mikään ihme jos mukaan on jäänyt jokunen virhe.
Bändin keskinäisistä suhteista kerrottaessa minut yllätti se kuinka vähän bändissä on keskusteltu keskenään henkilökohtaisista asioista ja tunteista, vaikka varsinkin Toni ja Sipe ovat vuosien saatossa hitsautuneet tiiviisti yhteen eräänlaiseen symbioosiin. Ilahduttavaa puolestaan on Apulannan suhtautuminen mediaan, harva bändi pystyy vuoroin hyötymään, kritisoimaan ja vedättämään mediaa samaan tapaan kuin Apulanta. Kokonaisuudessaan kirja on todella kattava paketti niin bändistä kuin sen jäsenistä. Apulannan ura on myös sidottu kirjassa hienosti aikakausien muihin bändeihin, asioihin ja ilmiöihin.
Tulen varmasti palaamaan tähän kirjaan myöhemmin uudelleen. Kirjaa lukiessani olen myös kuunnellut Apulannan levyjä pitkästä aikaa oikein tehosoitossa. Mietin myös pitäisikö täydentää Apulanta-levykokoelmaani uudemmalla, vielä minulta puuttuvalla tuotannolla. Taidan ainakin aluksi kuunnella Attack of the A.L. People -albumin vielä kerran... Sipe kertoo kirjassa, että Attackin söpöilyllähän me yritettiin miellyttää naispuolisia kuulijoita. Osui ja upposi, minä ihastuin albumiin sydänjuuriani myöten eikä ihastus bändin musiikkiin osoita laantumisen merkkejä.
Kiitos ja kumarrus Likelle, Ari Väntäselle ja tietenkin Apulannalle, nyt on laitettu kansien väliin loistavan bändin tarina ja se on tehty bändin arvoisella tavalla!
Minuun on vedonnut syvästi myös se, että Apulanta on suuresta suosiostaan huolimatta aina ollut monin tavoin ulkopuolinen, eräänlainen suomalaisen rockin outolintu. Se ei ole halunnut eikä osannut sulautua massaan tai mukautua trendeihin, ja sillä tavalla se on pysynyt jäljittelemättömänä ja persoonallisena. (Alkusanat, Ari Väntänen)
Yli kahteen vuosikymmeneen mahtuu paljon. Keväällä 1991 Toni Wirtanen ja Antti Lautala kohtaavat koulun diskossa (Obbe! Pokopoko! Obbe! Pokopoko!) ja päättävät perustaa yhdessä bändin. Kokoonpano hakee muotoaan kunnes heinäkuussa 1991 Antin takapihalla teltassa käydyn juttutuokion myötä mukaan astuu rumpaliksi Antin ystävä Simo "Sipe" Santapukki. Vielä nimeämätön bändi on valmis aloittamaan pitkän ja vaiherikkaan voittokulkunsa. Väntänen kuvaa bändin taipaleen alusta nykyhetkeen saakka antaen puheenvuoron niin nykyisille kuin myös entisille bändin jäsenille ja muille bändiin läheisesti liittyville henkilöille. Kirjasta selviää bändin historian päälinjojen lisäksi monia mielenkiintoisia yksityiskohtia: mikä on levyjen kansissa oleva mystinen Mikhon hyväksymä -leima, mitä erikoista "instrumenttia" Tuukka Temonen soittaa Mikä ihmeen Apulanta? -levyllä Amanda "Mandy" Gaynorin ollessa vielä basistina, miten Apulannan PR-asioita hoitaneen Katja Ståhlin tuli otsikoida sähköpostiviestinsä saadakseen bändin jäsenten huomion, mitä tehtiin Terminointialueella, mitä tarkoittaa demambaloida tai mikä on Apulannan historian laajimmalle levinnyt uutinen. Kirjassa on myös paljon valokuvia, otteita erilaisista artikkeleista, piirustuksia, pieniä muistiinpanoja ja suttauksia sekä kirjan lopussa bändin diskografia.
Kirjan nimi on hyvin apulantamainen, mutta se voisi helposti taipua (ja mielessäni usein taipuikin) myös muotoon Apulanta - Kaikki yhdestä parhaasta. Sillä sellainen se on. Kirjan perusteella Apulannasta jäsenineen saa tietyllä tavalla nöyrän, mutta myös muita kumartelemattoman ja erittäin tunnollisen ja työteliään vaikutelman. Menestyksen eteen on tehty paljon työtä eikä sen saavuttamisen jälkeenkään olla jääty tuleen makaamaan vaan bändiä on viety määrätietoisesti eteenpäin. Virheistä on opittu ja bändin eteen on oltu valmiita tekemään kipeitäkin ratkaisuja, joista ulospäin näkyvimpiä ovat olleet jäsenmuutokset. Pakko myöntää, että minulle Tuukka Temosen lähtö bändistä tuntui isolta iskulta, niin vahvaksi trioksi Toni, Sipe ja Tuukka oli muodostunut. Jäsenmuutokset ovat kuitenkin tuntuneet onnistuneilta. Tonista ja Sipestä, bändin koossa pitävästä kaksikosta, huokuu vahva rakkaus musiikkiin, musiikin tekemisen ilo, rentous ja turhan pönötyksen puuttuminen.
Huikean festivaalikesän [v. 1996] viimeisillä viikoilla Apulanta huomasi olevansa Suomen ja kenties koko maailman ainoa bändi, joka ajaa henkilöautolla oman keikkabussinsa perässä ilman mitään varsinaista syytä.
SIPE: "Jollain keikkapaikalla me kysyttiin roudareilta: 'Voitaisko mekin tulla joskus sinne bussiin?' Ne nauroivat tikahtuakseen: 'Me ollaankin ihmetelty, miksi te ette tule!' Ne olivat luulleet, että me jostain syystä välttämättä halutaan liikkua henkilöautolla."
Ennen bussiin astumista piti varmistaa vielä yksi asia.
TONI: "Me kysyttiin vielä: 'Päästäänkö me tällä ihan Heinolaan asti?'"
Kirjan lukeminen oli yhtä nostalgiaryöppyä, tuttuja biisejä ja levyjä, muistin jopa nähneeni muutamat kirjaan liitetyistä artikkeleista aikoinaan lehdistä. Harvaa tietokirjaa tulee luettua yhtä ahmimalla kuin tätä. Yksi ristiriita/virhe silti pisti silmiini. Väntänen mainitsee yhdessä kohdassa kirjaa, että Toni ja Antti tapasivat toisensa ja sopivat bändin perustamisesta keväällä 1990 kun taas esimerkiksi Apulannan kotisivujen historiikissä ajankohdaksi mainitaan kevät 1991. Kirjassa on kuitenkin niin paljon asiaa, että ei ole mikään ihme jos mukaan on jäänyt jokunen virhe.
Bändin keskinäisistä suhteista kerrottaessa minut yllätti se kuinka vähän bändissä on keskusteltu keskenään henkilökohtaisista asioista ja tunteista, vaikka varsinkin Toni ja Sipe ovat vuosien saatossa hitsautuneet tiiviisti yhteen eräänlaiseen symbioosiin. Ilahduttavaa puolestaan on Apulannan suhtautuminen mediaan, harva bändi pystyy vuoroin hyötymään, kritisoimaan ja vedättämään mediaa samaan tapaan kuin Apulanta. Kokonaisuudessaan kirja on todella kattava paketti niin bändistä kuin sen jäsenistä. Apulannan ura on myös sidottu kirjassa hienosti aikakausien muihin bändeihin, asioihin ja ilmiöihin.
Tulen varmasti palaamaan tähän kirjaan myöhemmin uudelleen. Kirjaa lukiessani olen myös kuunnellut Apulannan levyjä pitkästä aikaa oikein tehosoitossa. Mietin myös pitäisikö täydentää Apulanta-levykokoelmaani uudemmalla, vielä minulta puuttuvalla tuotannolla. Taidan ainakin aluksi kuunnella Attack of the A.L. People -albumin vielä kerran... Sipe kertoo kirjassa, että Attackin söpöilyllähän me yritettiin miellyttää naispuolisia kuulijoita. Osui ja upposi, minä ihastuin albumiin sydänjuuriani myöten eikä ihastus bändin musiikkiin osoita laantumisen merkkejä.
Jonossa oli peikkoteinityttöjä ja jämäköitä viisikymppisiä janttereita, ja juuri siinä kiteytyi, mitä bändi voi saavuttaa soittamalla rockia kaksikymmentä vuotta. Apulanta oli säestänyt näiden ihmisten elämää. Se oli tehnyt musiikkia miljooniin myötä- ja vastoinkäymisiin. Se oli julkaissut lauluja, jotka tuntuivat kertovan yhtä lailla tekijänsä kuin kuulijankin elämästä ja jotka joskus olivat kääntäneet elämän uuteen suuntaan.
Kiitos ja kumarrus Likelle, Ari Väntäselle ja tietenkin Apulannalle, nyt on laitettu kansien väliin loistavan bändin tarina ja se on tehty bändin arvoisella tavalla!
Sitaattikunniamaininnan saa Tonin kommentti:
Apulanta on meidän hiekkalaatikkomme.
Jussi Mäntysaari on kirjoittanut hyvin tunteellisen arvion kirjasta, Nanna puolestaan on kirjoittanut arvionsa keskivertodiggarin näkökulmasta. Myös Apulannan entinen basisti Tuukka Temonen on kirjoittanut blogiinsa kirjan herättämiä ajatuksia.
- - -
Lukutaitopäivänä 8. syyskuuta julkaistiin Suomen Pakolaisavun #lukuhaaste, joka jatkuu syyskuun loppuun. Lukemalla kirjan, lehden tai muun tekstin voi auttaa viemään lukutaitoa pakolaisille Ugandaan, Liberiaan ja Sierra Leoneen. Osallistua voi joko lahjoittamalla jokaisesta luetusta tekstistä 1 euro, jolla saa yhden aapisen tai vaihtoehtoisesti isompi summa kertalahjoituksena, jolloin useampi pakolainen saa lukutaitokoulutusta. Tässä vielä ohjeet, jotka ovat Suomen Pakolaisavun #lukuhaaste-sivulta:
- Lue kirja, lehti tai mikä vaan työhösi tai vapaa-aikaasi kuuluva teksti.
- Lahjoita 1 euro jokaista lukemaasi merkittävää tekstiä kohden lähettämällä tekstiviesti 1E LUKUHAASTE numeroon 16588.
- Ota kuva lukemastasi ja anna kasvot lukutaidolle julkaisemalla kuva Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa #lukuhaaste.
- Haasta ystäväsi, kollegasi tai joku muu haasteen arvoinen mukaan viemään lukutaitoa Afrikkaan. Älä unohda tsekata ketkä kaikki ovat jo vieneet lukutaitoa Afrikkaan täältä!
- tekstiviestitse 20E LUKUHAASTE numeroon 16588
- suoraan Suomen Pakolaisavun tilille FI71 8000 1300 2236 67 ja viite 62405 08625
- netissä
Kannan oman pienen korteni kekoon ja osallistun #lukuhaasteeseen syyskuun ajan. Haastan myös mukaan blogini lukijat, jo yhdellä eurolla pääsee viemään lukutaitoa eteenpäin. Hihkaiskaa kommenteissa, mikäli aiotte osallistua!
Minun suhteeni Apulantaan on hyvin samanlainen, jostain sieltä 90-luvun loppupuolelta, noin vuodesta 1996 tai 1997 on yhteinen taipaleemme alkanut. Tuntuu että kaikki biisit toimivat ja keikoilla on aina mahtava energia. Kirja on ilman muuta pakko lukea pian - listalla, todennäköisesti tulee hankittua omaksi.
VastaaPoistaHenna, hauska kuulla sinunkin Apulanta-historiastasi :) Ei ole hirveän montaa bändiä, joiden kaikki biisit kuulostaisivat vähintään hyvältä, mutta Apulanta on ehdottomasti yksi niistä. Olen nähnyt bändin livenä ainakin kerran Qstockissa, hyvin toimi livenäkin :) Toivottavasti saat kirjan pian käsiisi ja luetuksi, tulen sitten kurkkimaan arviosi siitä.
PoistaVoi, Apulanta. <3 Niin tykkään tästä bändistä! Ennenkaikkea vanhemmasta tuotannosta, vaikka ei mitään pahaa sanottavaa uudemmastakaan. Olin ihan pikkutyttö kun ensimmäinen levy ilmestyi, mutta tutuksi sekin on tullut, tässä vuosien varrella. Voi, varmasti tulen lukemaan tämän kirjan! :)
VastaaPoistaNiinpä, Krista :) Vanhemmassa Apulannassa on sellaista nuoruuden vimmaa ja säröä, joka on iän myötä hieman tasoittunut, mutta tosiaan tuo uudempi tuotantokin uppoaa oikein hyvin. Kiva jos luet, odotan innolla arviotasi!
PoistaOih ja voih! Pitäisikin hakea kaupasta oma kappale tätä kirjaa. Apulanta on niin keskeinen osa minunkin musiikkielämäkertaani - etenkin aikaisempi tuotanto. Minuun upposi myös Attack of the A.L. people ihan täysillä. :) Nykyään rakkaus bändiä kohtaan ei ole niin tulista, mutta ei kai näin vanhemmiten enää.. Toki kuuntelen edelleen.
VastaaPoistaTintti, sinunkin sydämesi siis sykkii Apikselle :) Hauska huomata kuinka monelle nimenomaan Attack on Se Albumi. Ja mitä tuohon tuliseen bändirakkauteen tulee, niin kyllä se voi vielä näin vähän yli kolmikymppistäkin "vaivata", minulla se bändi on ollut vuodesta 1997 asti HIM, roihuaa edelleen <3
PoistaTulipas nostalginen olo! =) Tätähän sitä tuli silloin ala-asteella kuunneltua (olen syntynyt vuonna -85). Muistan edelleen, miten iso juttu oli, kun Apulanta tuli kotikylälleni keikalle. Itse en tosin siellä ollut, mutta ääni kuului meille kotiin asti.
VastaaPoistaJa paras levyhän oli tietenkin Kolme, jonka kannessa komeili hauki.
Minna Siikilä, kirjan lukemisesta vasta nostalginen olo tuli :) Varsinkin niistä bändin alkutaipaleen jutuista, oli tosi mahtavaa törmätä esim. johonkin lehtijuttuun, jonka lukemisen muisti ihan selvästi. Minä olin "jo" yläasteella kun Apis iski (olen syntynyt -82). Wau, Apulantaa kotipihalla kuultuna! Omalle kotikylälleni bändi ei ole tullut, mutta onneksi olen kuitenkin naapurikaupunkiin päässyt heitä kuuntelemaan.
PoistaKolme on kyllä huikea levy <3
Tilasin sitten Apis-huumassa heidän uudelleen julkaisemansa version Attackista eli Revenge of the A.L. People:n ja paidan, odotan innolla että levy ilmestyy ja pääsen kuuntelemaan sitä :)