Anna Gavalda: Karkumatka

Anna Gavalda: Karkumatka

Gummerus, 2010

120 sivua

Suomentanut: Lotta Toivanen

(L´Échappée belle, 2009)

Luettu: 4.9.2014

Mistä: kirjastosta

Lukuhaasteet ovat loistavia. Niiden ansiosta tulee tartuttua itselle uusien kirjailijoiden tuotantoon ja melko usein hyppäämään oman lukumukavuusalueen rajoille tai jopa niiden ulkopuolelle. Anna Gavalda on tästä hyvä esimerkki, en ole lukenut häneltä tätä ennen mitään, mutta Vive la France! -haasteen myötä asiaan tuli muutos. Koin kirjaa (novelli? pienoisromaani?) lukiessani myös nostalgisia hetkiä. Kuten kuvasta ehkä näkyy luin kirjaa mm. pulpetin ääressä koulussa nuoremman villasukkalapsen harrastuksen aikana. Kuinkahan monesti luin opiskeluvuosinani tunnin alkua odottaessani sivun tai pari kesken olevasta kirjasta, tai vietin hyppytunnin koulun käytävällä kirja kädessä...

Räväkän Garancen kärsivällisyys on koetuksella. Matka sukulaisen häihin samassa autossa isoveljen nalkuttavan ja neuroottisen Carine-vaimon kanssa ei ole varsinaista herkkua. Onneksi isoveli Simon ja isosisko Lola tekevät matkasta hieman helpomman ja hääpaikalla he tapaavat vielä sisarusparven nuorimman, Vincentin. Paitsi että perillä sisaruksille selviää, että eivät tapaa, Vincentillä on töitä. Ilmeisesti matka on kiristänyt myös rauhallisen Simonin hermoja, sillä hän ehdottaa, että sisarukset lähtevät tapaamaan Vincentiä. Tuumasta toimeen, mitä yksistä häistä. Karkumatka voi alkaa.

Nämä yhteiset hetket - olimme kaikki siitä tietoisia - olivat vain pikku bonus. Aikalisä, sivuaskel, armonhetki. Muutama muilta varastettu tuokio.
     Miten kauan meillä riittäisi tarmoa tempaissta itsemme irti arjesta ja lähteä tämänkaltaisille karkumatkoille? Montako vapaahetkeä elämä meille vielä soisi? Montako ähäkuttia? Montako lyhyttä jatkoaikaa? Milloin kadottaisimme toisemme ja millä tavoin siteet höltyisivät?

Montako vuotta vielä, ennen kuin olisimme vanhoja?

Karkumatka on nopea, kepeä, kirpeä ja haikea, mutta mukana on myös [m]uutama gramma lempeyttä. Ihastuin kirjan perhekuvaukseen, kaiken voittavaan, esteet ylittävään, kapinahenkiseen sisarusrakkauteen. Siihen, että sisarusten välillä olevasta ajasta ja matkasta huolimatta suhde ja yhteenkuuluvuudentunne säilyy. Siihen, että sisarusten kesken voi olla oma itsensä ja luottaa, että kelpaa sellaisenaan. Siihen, että muistot sitovat yhteen ja toisista saa tukea kun tulevaisuus pelottaa tai joku asia mietityttää.

Miksi me kaikki neljä olemme sellaisia? Miksi äänekkäimmin kailottavat ihmiset tekevät meihin niin suuren vaikutuksen? Miksi päällekäyvät ihmiset saavat meidät lamaantumaan?
     Mikä meissä on vikana? Missä päättyy tahdikkuus ja alkaa pelkuruus?

Kirjan henkilöt ovat herkullisia ja persoonallisia, mutta eivät kuitenkaan liian karikatyyrisiä tai epäuskottavia. Vahvimmasta löytyy herkkyyttä ja omissa ongelmissa rypevällä on tarpeen vaatiessa vahvuutta tukea toista. Jokaisesta löytyy siis yllättäviä puolia, jopa Carine, josta tuli mieleeni Harry Pottereista tuttu ankeuttaja eli toisten hyvänolontunteiden tuhoaja, ei lopulta tuntunut läpeensä ilkeältä. 

Yllätyin positiivisesti. Karkumatka tuntui suurelta pienestä sivumäärästään huolimatta. Taas yksi ranskalaiskirjailija, jonka tuotantoon voisin tutustua enemmänkin.

Hannalle lukeminen oli yhtä kitkuttelua, Luru luki kirjan alkukielellä, Katjaa hymyilitti kirjan lukemisen jälkeen, Merenhuiske piti tätä mukavana pieneneä tunnelmapalana, Susa koki kirjan aiheen kiehtovaksi ja Tiinalle kirjasta jäi mieleen kesäinen ja kevyt tunnelma.

Sitaattikunniamaininnan saa sydäntä lämmittävä isovelikuvaus:

En väitä, että hän on pyhimys, väitän, että hän on jotakin vielä parempaa.

Vivé la France! -haaste, sininen ja 1/2 valkoisesta raidasta suoritettu