Tove Jansson: Viesti - valitut novellit 1971-1997

Tove Jansson: Viesti - valitut novellit 1971-1997

WSOY, 2014 (1999)

325 sivua

suomentanut: Kyllikki Härkäpää, Kristiina Kivivuori,

Eila Pennanen, Oili Suominen ja Päivö Taubert

(Meddelande, 1998)

Luettu: 3.5.2014

Mistä: pyydetty arvostelukappale

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Tove Janssonin syntymästä. Jansson on yksi suosikkikirjailijoitani ja olen vuosikaudet rakastanut hänen luomiaan muumeja, joten minulle oli itsestäänselvyys lukea juhlavuonna Janssonin kirjoja. Lukuvuoroaan on odottamassa niin muumiromaaneja, sarjakuvia kuin elämäkertakin, mutta päätin aloittaa juhlavuoden lukemalla Janssonin novellikokoelman.

Viesti pitää sisällään 32 novellia, joista 8 on julkaistu ensi kertaa tässä novellikokoelmassa ja loput aiemmissa novellikokelmissa Kuuntelija (6) , Nukkekaappi (5), Kevyt kantamus (4), Reilua peliä (3) ja Seuraleikki (6). Sana novelli kokoelman nimessä hämää hieman, sillä osa tarinoista on ennemmin henkilökohtaisia, omaelämäkerrallisia muistoja tai kirje- sekä viestikokoelmia kuin perinteisiä novelleja. Novellien aiheissa toistuu mm. perhesuhteet, taide, lapsuusmuistot, meri ja matkustaminen.

Alkuni novellikokoelman kanssa oli yllättäen hieman takkuinen, ehkä osasyynä oli vanha ailahtelevasti oireileva novelliallergiani, tai se, että tekstit olivat keskenään yllättävän erilaisia. Kokoelman ensimmäinen novelli Rakkaat enoni vaikutti hieman kömpelöltä ja pomppivalta enkä aistinut parista seuraavasta novellistakaan sitä minulle tutumpaa vahvaäänistä, tasaisen laadukasta tekstiä tuottavaa Janssonia. Silti luin minua vähiten miellyttävät tekstitkin ilolla läpi, lempikirjailijoitaan kun lukee yleensä hieman lempeämmin ja sallivammin silmin. Janssonin kohdalla se kannattaa, sillä koskaan ei tiedä milloin tulee vastaan joku ihana sanallinen helmi, viittaus muumeihin tai osuva elämänviisaus.

Tyttö roikkui sementtisäkkien vieressä katselemassa. Mitään merkittävää ei ollut tapahtunut sen jälkeen kun hän oppi tekemään voltin sukeltaessaan, ja nyt tuli kaikki yhtaikaa, hiekkajaalat ja vedenalaiset räjähdykset. Hän ei voinut olla kahdessa paikassa samalla kertaa, se oli mahdotonta. Ensin ei tapahdu mitään eikä senkään perästä vielä mitään, ja sitten täytyy valita, se on kova pala.

Jos muutamat novellit (mm. Kirjeitä Konikovalle, Keskustelu Samuelin kanssa) jättivätkin minut ei nyt ehkä aivan kylmäksi, mutta viileäksi, oli mukana paljon hyviä novelleja (mm. Vene ja minä, Hiekkaa tuodaan, Kesälapsi) ja muutamia loistavia: Mustavalkoista oli tunnelmaltaan hiipivän uhkaava ja siinä oli jotain stephenkingmäisiä piirteitä, Viesti oli yksinkertaisuudessaan erittäin informatiivinen ja valaisi taiteilijan elämää ja työtä myös varjopuolelta, Kirjeenvaihtoa oli pakahduttavan kaunis, mutta hieman surusävytteinen. Yksi novelli oli kuitenkin ylitse muiden ja se oli Orava. Jos maailmassa olisi vain yksi novelli, se olisi tämä. Oravasta riittäisi luettavaa useampaan kertaan.

     Hän alkoi lakaista, huolellisesti ja rauhallisesti, hän lakaisi yleensä mielellään. Tämä oli rauhallinen päivä, päivä ilman kaksinpuheluja. Ei ollut mitään mitä puolustaa tai syyttää, kaikki oli katkaistua, kaikki sanat jotka olisivat voineet olla toisia sanoja tai vaikka vain hivenen verran liikahtaa ja johtaa suuriin muutoksiin. Oli vain lämmin tupa aamuvaloa täynnä, hän itse tässä lakaisemassa ja se ystävällinen ääni joka lähtee kahvista kun se kohta kiehuu. Huone neljine ikkunoineen kantoi luontaisen oikeutuksen leimaa, se oli turvallinen eikä mitenkään muistuttanut paikkaa jossa joku teljetään sisään tai jätetään ulos. Hän joi kahvinsa eikä ajatellut yhtään mitään, hän lepäsi.

Novelleihin oli jäänyt muutamia kirjoitusvirheitä, joiden myötä sanat ja lauseiden merkitys saattoi jopa muuttua, mutta yksi silmiinpistävimmistä virheistä oli kuitenkin pokkaripainoksen takakanteen päässyt virhe. Jansson ei syntynyt vuonna 1924 kuten takakannessa mainitaan vaan vuonna 1914. Hieman harmittava kömmähdys varsinkin kun kyseessä on Tove Janssonin juhlavuosi ja takakansitekstin alapuolelta löytyy  juhlavuoden Tove 100 -logo (kuva postauksen lopussa). Onneksi virhe ei kuitenkaan vähennä sisällön arvoa. Janssonin lämmintä, kuvailevaa, yllättävää ja monipuolista kieltä on ilo lukea.

Suosittelen nauttimaan kokoelman pieninä paloina, eri tunnelmia tunnustellen. Tähän sopivat Toven sanat Taidetta luonnossa -novellista: Tällaista näyttelyä ei voi ymmärtää yhtäkkiä, se täytyy ottaa hyvin hitaasti. Viestiä on luettu myös mm. Kannesta kanteen-, Erjan lukupäiväkirja sekä Koko lailla kirjallisesti -blogeissa.

Sitaattikunniamaininnan saa(jia on tällä kertaa kolme, koska Jansson nyt vain on aivan omaa luokkaansa):

Luulen että yksinäisyys voisi olla jotakin ihmeellistä jos on tarpeeksi varovainen.

Hampaitten harjaus sai jäädä, puut ja vedenkorkeus samaten, kaikki tyynni, hänen täytyi varoa tulemasta pikkumaiseksi.

Sateen verhot ja poimutukset ja uudet äärettömyydet, se jatkuu jatkumistaan, hipsii, suhisee ja hipsii katon yli, ei missään hoputtavaa aurinkoa joka liikkuu tuntien mukana huoneen halki, yli ikkunalaudan ja maton, merkkaa iltapäivän keinutuoliin ja katoaa hellankupuun punaisena kuin syytös.

- - -

Osallistun yhdessä monen muun kirjabloggarin kanssa Reeta Törrösen les! lue! -blogissaan ideoimaan lukuhaasteeseen, jossa on tarkoitus juhlavuoden aikana lukea Tove Janssonin tuotantoa ja blogata siitä.

Kuva: © Moomin Characters™,  www.tove100.fi